Toisella kierroksella
Ei hätää eronnut – jos etsit kumppania, niitä riittää myös toiselle kierrokselle! Yksinhuoltaja ei ole enää kirosana – yhä useampi on valmis uusperheeseen. Toinen kierros voi tuoda myös entistä ehomman suhteen – tai varmuuden siitä, että selviät yhtä hyvin itseksesi.
Jennin, 32, eron jälkeinen kesä oli menevää aikaa. ”Vietin railakasta baarielämää ne viikonloput kun lapsemme oli isällään hoidossa. Olin pelännyt, etten kelpaa enää kenellekään. Oli ihana huomata, että olin täysin väärässä! Suuri osa tapaamistani ihmisistä oli eronneita, eikä äitiyteni tuntunut olevan este tutustumiselle.”
Jenni ei halunnut sitoutua vaan nauttia pienistä vapauden tuulahduksista. Kunnes kävi klassisesti. Jenni tapasi Ilkan. Nyt he ovat seurustelleet vuoden verran. ”En etsinyt ketään eikä meille pitänyt tulla mitään”, Jenni nauraa. ”Ilkka oli baarituttavuus, joka kolahti. Olin ennättänyt olla puoli vuotta vapaa. Minun ei ole tarvinnut kuitenkaan miettiä mitään. Kaikki on sujunut niin luonnollisesti.”
Alussa Jenni halusi pitää Ilkan täysin ulkona perhekuvioista. ”Vietin toisaalla äitielämää, toisaalla kävin deittailemassa. Muutaman kuukauden päästä tapasimme kuitenkin yhdessä myös Ilkan lasten kanssa. Siitä lähtien olemme viettäneet aikaa yhdessä säännöllisesti.”
Jenni ei ole vielä valmis muuttamaan yhteen. ”Meidän on toistaiseksi todella hyvä ja helppo olla yhdessä näinkin.” Jenni kokee oppineensa ensimmäiseltä kierrokselta paljon. ”Tiedän minkälaista suhdetta en ainakaan halua. Olen myös oppinut, ettei kaikki ole niin vakavaa”.
Myös Merja, 50, opastaa eronnutta heti takaisin ihmisten ilmoille. ”On hyvä lähteä liikkeelle heti. Kaikilla on haavoja edellisistä suhteista, mutta niistä voi oppia. Mitä kauemmin haavojasi hoidat, sitä suurempaa pelkoa tunnet. Ne jotka eivät pelaa, eivät voi voittaa”, Merja lataa. ”Kaikista pahinta oli tuntea turtuneensa. En enää koskaan uskonut voivani rakastaa tai tuntea voimakkaasti. Flirtti auttoi pääsemään kiinni tunteisiin, jotka olin luullut menettäneeni.”
Merja erosi ensimmäisestä miehestään viisi vuotta sitten. Sen jälkeen hän on ollut kolmessa vuoden kestävässä suhteessa. ”Epätoivoinen en ole ollut, siksi etteikö miesystäviä olisi löytynyt. Mutta olen miettinyt pystynkö enää pitkäaikaiseen suhteeseen. Nyt kun katson taaksepäin, näen miten nämä kaksi suhdetta opettivat minua. Olen valmis uuteen avioliittoon.” Merjan toisia häitä vietetään kuukauden kuluttua. ”Pikkuhiljaa sydämeni oli alkanut taas aueta. Uskalsin päästää toisen lähelle.”
Merja astuu uuteen avioliittoon monin kerroin viisastuneena. ”Uuden suhteen onnistuminen vaatii päätöksen ja rauhan edellisestä avioliitosta. Jos elää katkeran hyljätyn roolia, ei pysty vastaamaan tunteisiin vaikka uusi suhde tarjottaisiin hopealautasella. Elämässä ei ole virheitä, ainoastaan kokemuksia.” Merja elää elämänsä aikaa. ”Kun tapasin tulevan mieheni, elin rikasta kasvun aikaa. Tunsin olevani oma itseni pitkästä aikaa. Tältä pohjalta löysin miehen, jonka kanssa aion nyt viettää elämäni toisen puoliskon.
Toinen kierros on usein vahva kasvun ja pysähtymisen paikka. Kun Linda, 36, erosi, päätti hän ensin hankkia oman elämän ja sitten vasta kumppanin – jos enää koskaan.
Hän jäi erossa yksin kahdeksan kuukautta vanhan vauvan kanssa. ”Turvattomuudestani huolimatta oli selvää, etten voi sännätä uuteen liittoon. Miesystävän puuttuminen on ollut viimeisin huolenaiheeni. Olen ollut aina suhteessa enkä ole osannut elää yksin. Ero lapseni isästä oli käännekohta. Päätin, että seison omilla jaloillani, ennen kuin aloitan uuden suhteen.”
Ei se kuitenkaan helppoa ole. Linda on kärsinyt yksinäisyydestä ja kaivannut arkeensa toista aikuista. ”Kun epätoivoni oli suurimmillaan, hakeuduin intenetin keskustelupalstoille. Kirjoittelin erään ihanan miehen kanssa, jonka kanssa olimmekin enemmän ystäviä. Päätimme ettemme tapaa, sillä hän oli naimisissa. Toinen internetissä kohtaamani mies vannoi minulle heti rakkauttaan ja minäkin hullaannuin häneen. Mies palasi kuitenkin yllättäen ex-vaimonsa luokse. Minä sain lisää vettä myllyyni. Ei enää heppoisia suhteita.”
Linda ei usko, että toiselle kierrokselle riittää ns. normaaleita miehiä. ”Normaalit miehet menevät sisäpiirin kauppoina eteenpäin. Kun ikää tulee, panokset kovenevat. Todennäköisyys, että löytäisin vapaan, lapsettoman, menneisyytensä kanssa sujut olevan, täysjärkisen miehen, on häviävän pieni.”
Uusperhettä ei Linda oman kokemuksensa myötä suosittele kenellekään ilman vakavaa pohjustusta ja rakkaudentyötä. ”Uusperhe on naiselle haasteellisempi kuin miehelle. Haasteellisinta on se, että olet vastuussa itsesi, kumppanisi ja parisuhteesi lisäksi myös aluksi vieraista lapsista. Toki jos menneisyyden asiat ovat kunnossa, uusperhe voi olla hieno ja rikastuttava juttu”.
Lindaa ei ole pelottanut se, etteikö hän enää kelpaisi markkinoille.Linda luottaa elämän tarkoitukseen. ”Tärkeintä on luoda hyvä ja kaunis arki itselleen ja läheisille ihmisille. Kumppani saapuu, kun sydämessä tila sille on valmis. Suhdetta ei kannata etsiä jos pelkää olevansa vähemmän ilman toista. Odottelen sitä herra Oikeaa kaikessa rauhassa. Sekään ei ole maailmanloppu, jos sellaista ei löydy.”
Kommentit
en ole katkera mutta….:
äidit haluavatkin miniän kärsivän, kun varasti toiselta pojan. sitten vain unohtuu, että kärsii se poikakin. niinno, sietäähän senkin kärsiä, kun kerran petti ainoan äitinsä…
kateus on kova sana.
Kommentit
Ihan hyvä kirjoitus. Olen itse kokenut eron ja uuden suhteen, jossa elän edelleen. Ns toinen kierros voi olla todella hieno kokemus, sillä, kuten kirjoituksessa todettiin, siinä ollaan viisaampia.
Liian vähän mielestäni käsiteltiin ja yleensäkin käsitellään uusissa parisuhteissa mukana olevia lapsia, tai oikeastaan lasten suhtautumista vanhemman uuteen elämänkumppaniin. Niin kauan kun pari ei asu yhdessä vaan tapaillaan ja vietetään aikaa yhdessä lasten kanssa vain välillä, kaikki menee varmaankin hyvin, tai ainakin kohtuullisen hyvin. Mutta. Sitten kun koti on yhteinen ja lapset tapaavat vanhempaansa esim uuden parin yhteisessä kodissa, voi ollakin, että ihanuus on kaukana. Mustasukkainen lapsi voi tehdä elämästä todella hankalan.
Vaatii aikuiselta todellista selkärankaa asettaa lapselle käytöksen rajat. Tietysti ikä huomioon ottaen.
Vai onko niin, että kaikki muut ovat välttyneet lapsen mustasukkaisuudelta?
Olisi mukava tietää, miten toiset ovat menetelleet.
Hyvä kirjoitus minunkin mielestäni.
Nimimerkille Mammy sanoisin, että uusperheen aikuisen ei auta kuin tehdä parhaansa ja ymmärtää, että ero sattuu lapseen. Varmasti auttaa, jos asettuu katselemaan tilannetta lapsen näkökulmasta. On rasittavaa lukea Mammyn kaltaisia ruikutuksia siitä, että vieraiden lasten kanssa menee huonosti. Uusperheen perustaminen on aikuisen valinta, johon lapset eivät voi vaikuttaa. Uusvanhempaa ei voi valita. On luonnollista, että mustasukkaisuutta tulee. Ajattele asiaa niinpäin, että sinä saat olla lasten isän kanssa alituiseen, elää heidän isänsä kanssa sitä arkea, johon lapsilla ei ole mahdollisuutta. Lisäksi olet ehkä saanut yhteisen lapsen heidän isänsä kanssa. Vie kauan lapselta ymmärtää, että uusperhe tai uusvanhempi on ”rikkaus”. Ero on aina konkurssi ja uusperhe kaukana parhaasta vaihtoehdosta.
On myös tapauksia, että on erottu jo aikaisemmin, eletty lasten kanssa keskenään ja uusi puoliso tulee vasta myöhemmin kuvioon mukaan. Eli ero ei ole juuri tapahtunut, mutta väliäkö sillä.
Mielestäni Mammy ei kylläkään ruikuttanut, eikä sanonut, ettei tulisi toimeen puolisonsa lasten kanssa. Tietysti ero satuttaa ja uusperhe on aikuisten valinta. Silti pitäisi voida hankalistakin asioista keskustella, ei asiat puhumattomuudella parane. Ihmettelen miksi nimim. Lapsi on lapsi, on sitä mieltä että uusperhe on kaukana parhaasta? Alkuperäinen perhe on tietysti paras, mutta ei uusperhe silti välttämättä kaukana parhaasta ole.
Erosin melkein muutama vuosi sitten ja jäin yksinhuoltajaksi. Eroprosessi oli vaikea, koska jäin yhtäkkiä ihan tyhjän päälle – niin taloudellisesti kuin emotionaalisestikin. Sain kuitenkin paljon arvokasta apua ja tukea läheisiltäni ja kävin noin vuoden ajan terapiassa purkamassa tuntojani. Kun ajattelen eroani, minuun sattuu vieläkin, mutta katkera en koe olevani. En haikaile entisen mieheni tai suhteeni perään. Olisin valmis uuteen suhteeseen ja tahtoisin vielä perustaa perheen, mutta olen saanut huomata, ettei avioeronnut yksinhuoltaja ole kovin ”kuumaa kamaa” suurinpiirtein ikäisteni miesten mielestä. Pari lyhyttä seurustelusuhdetta olen eron jälkeen kokenut, mutta kumpikin kaatui siihen, ettei mies halunnut toisen miehen lasta. Noiden lyhyiden suhteiden lisäksi minulla on ollut muutama satunnainen seksisuhde. En tunnu missään tapaavan kiinnostavia, kypsiä ja luotettavia miehiä. Täytän pian 30 enkä usko, että minua enää hedelmällisessä iässä onnistaa. Ehkä joskus löydän jonkun eläkepäivieni ratoksi. Toisaalta en sitten enää miestä tarvitse. Kun ei saa seksiä, halutkin pikkuhiljaa häviävät. Tahtoisin nimenomaan kumppanin, jonka kanssa perustaa perheen. Ystäviä, joiden kanssa keskustella, matkustaa ja käydä ulkona minulla on ihan tarpeeksi. Miehen tahtoisin ensisijaisesti rinnalleni perhe-elämää ja sukupuolielämää ajatellen, kumppanuus ja ystävyys ja kaikki yhteinen tekeminen tulevat luonnollisesti siinä mukana.
Ja heti tuli ekaan virkkeeseen virhe, kun ajatus harhaili: erosin muutama vuosi sitten – en melkein (mistähän sekin sana siihen väliin putkahti?)!
Elonkerjuulle. Sama juttu täällä. Erosin reilut pari vuotta sitten. Tosin elin itse ”joka toisen viikonlopu uusperheen äitinä”. Miehen ei koskaan ymmärtänyt lapsensa mustasukkaisuutta minua kohtaa ja päin vastoinkin taisi olla silloin, kun minut suljettiin sukulaisten kanssa ”alkuperäisperheen” ulkopuolelle. Sain mieheni sukulaisten taholta olla ilmaa, kun puhuttiin lapsesta ja ”oikeasta” äidistä. Itse olin kolmekymppisenä vielä kypsymätön, heikko itsetuntoinen uusperhe elämään. Nyt myöhemmin olen vain todennut,että kaikille se ei sopiva vaihtoehto. Vaatii myös ymmärrystä ja tukea kumppanilta, että minun on myös ”siedettävä” kotonani ei-omia lapsiani. Tässä iässä 35 on todella suuri onni jos löytäisi itselleen uskollisen ja mukavan kumppanin. Itse olen taas kummajainen, koska minulla ei ole lapsia – niin olen ollut uraihminen. Yksin eläminen ei ole pitkä päälle kenellekkään hyvä vaihtoehto. Itse uskon, että osallani joku voisi vielä kiinnostua minusta, sillä olen kumminkin sopeutuva ja ymmärrän uusperheitä. Kaikillahan ei ole onnea edes saada lapsia, siksi uudeperhe rikastuttaa elämää. Vinkkinä sinulle elonkerjuu, katse vanhempia miehiä , sillä heillä on suuremmalla todennäköisyyydellä jo lapsia ja ymmärtävät tilanteesi paljon paremmin.
”Normaalit miehet menevät sisäpiirin kauppoina eteenpäin.”
Hei, mitä tämä tarkoittaa? Sitäkö, että perhetutut pariutuvat…? vai että tiedetään sopiva mies lähipiiristä, joka on eroamassa ja sitten napataan pois kuljeskelemasta:)?
Elonkerjuulle, ja muillekin.
Kyllä voi lykästää muitakin jos minuakin lykästi, olen avioliitosta aikanaan, n. 3 vuotta sitten eronnut neljän lapsen äiti ja nyt uudessa suhteessa, asumme yhdessä mieheni kanssa ja joukkoon kuuluu vielä kaksi mieheni lasta, eli meitä on 8 h uusperhe saman katon alla. Törmäyksiä tulee, mutta tähän asti on selvitty ihan hienosti. Lapset ovat 3-7 vuotiaita. Olin ns. surkea tapaus omasta mielestäni ja surkeasti tuntui menevänkin, kunnes eräs ystäväni vietti vuoden päivät tuuppien minua eteenpäin, kun löysin ja sisäistin asioita joita haluan ja pystyn tekemään, ja tein asennemuutoksen. Siitä se lähti eikä mennyt kauaa kun tapasin samalla aaltopituudella olevan ihanan miehen ja …
Ei pidä luopua toivosta, vaikka lähellä olikin.
Ei kai se yh kirosana ole mutta kyllä ajatteleva mies karttaa sellaista kuin ruttoa.Toisella kierroksella erotaan sitte 63% kun ensimmäisen kierroksen eroprosentti on 50%
Yh ja lauma molopäitä etsii elättäjää…
Ja taas joku valopää täällä kertoo totuuksia asiasta, josta ei tiedä tuon taivaallista. Itse olen eronnut, kun lapset olivat aivan pieniä, koska mies ”löysi” toisen. Eron jälkeen elin lasten kanssa kymmenen vuotta yksinhuoltajana. Nyt olen uudessa liitossa, joka on kestänyt jo paljon kauemmin, kuin ensimmäinen. Että se niistä sinun prosenteistasi, älykääpiö.
Miehiä tarvitaan…määrättyihin asioihin,mutta täytyy muistaa se tosi seikka,että yksikään äiti ei ole osannut kasvattaa niitä meille sopiviksi???Miksi heitä hemmotellaan kotona eikä anneta oikeaa kuvaa esim.:kuinka kohdella naista .Jokainen ÄITI on joskus tavannut sen ”OIKEAN” miksi he eivät ”MUISTA MILTÄ HEISTÄ TUNTUI SILLOIN”.Miehet ovat useimmin Äitien kasvatuksen tuloksia…ei niinkään isän…koska …olivat paikalla harvemmin ÄIDIT SE ON TEIDÄN SYY JOS JOKU NAINEN KÄRSII NYT JUST
en ole katkera mutta….:
äidit haluavatkin miniän kärsivän, kun varasti toiselta pojan. sitten vain unohtuu, että kärsii se poikakin. niinno, sietäähän senkin kärsiä, kun kerran petti ainoan äitinsä…
kateus on kova sana.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous