Tosielämän saippuaoopperaa
Työskentelen nuoren tyttösen kanssa, joka aina valittaa poikaystävänsä äidistä. Kutsutaan työkaveriani vaikka Elsaksi. Elsa ei ole täkäläisiä. Hän tapasi tyyppinsä internetin keskustelupalstalla ja muutti hänen luokseen. Elsa on 20 ja hänen poikaystävänsä, kutsutaan häntä vaikka Petriksi, on täyttänyt tänä vuonna 30.
Petrillä on 7-vuotias tytär, joka laitettiin alulle bileissä satunnaisen 15-vuotiaan naisen kanssa, joka on kuulemma nykyisin satanisti. Elsa ei pidä Petrin tyttärestä, joka ei ole saanut kunnon kasvatusta ja joka pissii alleen joka yö. Onneksi Petrin tytär sentään asuu äitinsä kanssa.
Elsa ei oikeasti edes tiennyt Petrin tyttärestä, koska Petri oli sanonut, että hänellä ei ole lapsia, ja että kuvat, jotka Elsa oli nähnyt seinällä ensimmäisellä kertaa hänen kyläillessään, olivat Petrin siskon lapsesta. Minulle itselleni tämä olisi jo ollut erittäin vakava valhe, jota en ikinä olisi antanut anteeksi, mutta varmaankin Petrillä oli syynsä (valkoiseen?) valheeseensa. Elsa ohitti asian olkapäitään kohauttamalla ajatellen, että kyllähän hän lasten kanssa toimeen tulee…
Elsalla ei aluksi ollut mitään Petrin tytärtä vastaan. Mutta hän väsyi lapsen jatkuviin osta-osta- vaatimuksiin, mustasukkaisuuteen isästään, pomotteluun ja yökasteluun. Nukkumaanmeno on oikea ruljanssi: Ensin Petrin on pestävä tytön hampaat, sitten on ihan joka ilta luettava iltasatu ja maattava tytön vieressä, kunnes hän nukahtaa, usein menee puolilleöin. Sanomattakin on selvää, että seksielämä kärsii. Kun on laitettu lapsi nukkumaan, on laitettava yöllä herätyskello soimaan, jotta kannetaan tyttö vessaan.
Tyttö vaatii Elsan mielestä kaiken huomion. Hän ei saa lupaa edes istua Petrin vieressä, saati halata poikystäväänsä. Petri ei puolestaan osaa eikä halua sanoa tyttärelleen EI. Hän haluaa tehdä lapsesta mahdottoman, kun hänet palautetaan äidilleen. Samalla hän perustelee haluavansa olla hyvä isä, mikä minun, Elsan kertomuksen kuuntelijan mielestä on hyvin ristiriitaista. Jos lapselle ei laita rajoja, tekee vaan karhunpalveluksen. Lisäksi on lapsellista käyttää lasta koston välineenä. Eikö vain?
Elsa myöntää kyllä, että joskus tyttö on todella kilttikin. Eihän se tytön vika ole, että rajat puuttuvat ja kasvatus on jäänyt puolitiehen. Jos tytärtä rangaistaan, hän juoksee kylpyhuoneeseen itkemään ja isä tulee tietysti aina perässä lohduttamaan. ”Äitikin antaa luvan! Odota vaan niin äiti tulee ja antaa sulle selkään!” Kuuluvat pikkutytön vastalauseet. Elsan yritykset: ”Äitis ei täällä asu, eikä päätä”, kuuluvat kuuroille korville. Elsa puree vain hampaansa yhteen.
Ei kyllä toisaalta ole ihme, että tyttö on kuin on. Kumpikaan vanhemmista ei ota todellista vastuuta asioista. Olen tiedustellut Elsalta syytä, miksi kumpikaan vanhemmista ei vie tyttöä lastenpsykiatrille. ”Eeei, kun Petri sanoo, että se ei ole sen asia. Se väittää, ettei sillä ole mitään oikeuksia, Kristan (tytön äiti) täytyy viedä se.” Mutta ei Krista koskaan vie lastaan psykiatrille. Hänellä on paljon lapsenvahteja. Herra ties mihin elatusrahat kuluvat. Elsa epäileekin, että juhlimiseen.
Mielestäni Elsa on tosi nuori. Pidän häntä lapsellisenakin, mutta onhan hän vasta 20. Kysyin häneltä mitä hän teki ennen kuin muutti Petrin luokse. Hän vastasi juhlineensa kavereiden kanssa, pyrkineensä ammattikouluun. Hyppy tuosta elämästä tällaiseen on iso. Elsa haluaa omia lapsia, mutta hän haluaa kokea odotuksen ilon ja kasvattaa omat lapsensa.
Elsa oli suhteen alussa iloinen tyttö, aina hymyili aurinkoisesti. Hän suhtautui myönteisesti poikaystävänsä vanhempiin, meni anoppilaan ja jutteli. Mutta hän sai selville, (noh…Petrin kännykkää vakoilemalla tosin) että Anoppi ei arvostanut Elsaa. Puhui rumasti hänestä heti alusta alkaen. Kun Anoppi tuli kylään, hän marssi huoneet läpi, jopa makuuhuoneen, päivitteli kamalaa siivoa kovaan ääneen. Kun anoppi puhuu Elsalle, hän kääntää selkänsä ja moittii menemään. Elsa vastaa, mutta anoppi seisoo yhä selkä Elsaan päin kuuntelematta mitä hänellä olisi sanottavaa. Elsaa turhauttaa. Hän ei voi edes puolustaa itseään.
Minä istun ja kuuntelen hampaat kirskuen. Raivostuttavan kuuloista! Minua ärsyttää Elsakin. Hän on ovimatto. Eikö hän voisi vaikka tarttua anoppiin ja kääntää akan itseensä päin ja huutaa tälle puolustuksensa päin naamaa? Kun Elsa ja Petri ostivat uuden sängyn vanhan 80-senttisen tilalle, hän suhtautui asiaan rahantuhlauksena. Anoppi ei myöskään ymmärrä, miksi 7-vuotias tyttö ei saa nukkua isänsä vieressä joka yö. ”Eihän siitä ole mitään haittaa? Kyllähän sinäkin Petri nukuit minun ja isin vieressä 13-vuotiaaksi saakka!” Kun Elsa opetti tytön leikkaamaan itselleen leipää aamupalaksi, päivitteli anoppi sukujuhlissa: ”Herranjestas… hankkiudu eroon tuollaisesta akasta., eihän 7-vuotias vielä voi leipää leikata.”
Elsa purkaa asiansa äidilleen, joka asuu tosi kaukana. Äiti ei voi ymmärtää anoppia enemmän kuin Elsakaan. Hän tulee pääsiäisenä vierailemaan. Heti kun anoppi kuuli, että Elsan äiti tulee kylään, hän tilasi lentoliput pois samalle päivälle ”En halua mitään hälinää ja tappelua, minulla on huono sydän”
Petri on kyllästynyt Elsan jankutukseen ja neuvon antoon. Petri sanoo, että perhe on hyvin läheinen ja siltä vaikuttaa. Elsaa kyllästyttävät ainaiset tyhjät lupaukset siitä, että ensi kerralla paremmin. ”Ensi kerralla laitan lapselle rajoja. Ensi kerralla lupaan huomioida sinutkin. Ensi kesänä menemme tapaamaan äitiäsi.” Mutta joka kerta on mentävä sen mukaan, mitä tyttö ja anoppi haluavat. Anoppi kertoo puhelimessa lapsenlapselleen mitä tehdään ja sitten on tehtävä just niin kun on jo luvattu! Ei sitten mennä kesälomalla minnekään, kun tytär tulee kylään. Minua ärsyttää Petri, enkä tosiasiassa tajua miksi Elsa ei jo lähde lätkimään. Petri pelaa selvästi ajalla yrittäen miellyttää tytärtään, äitiään, tyttärensä äitiä ja Elsaa samaan aikaan. Huonoin tuloksin.
Välit anoppiin menivät lopullisesti, kun Elsa kieltäytyi juhlimasta joulua anoppilassa. Elsa pysyi kotona ja paistoi itselleen Grandiosan jouluaattona. Anoppi julisti, ettei tule poikansa luokse kylään ennekuin paha tyttö on lähtenyt.
Viimeisen episodin kuulin pari päivää sitten. Nauroin katketakseni, vaikka siinä ei kuulemma ole mitään nauramista. Petrin tytär soitti isilleen ja keskusteltuaan Petri heitti puhelimen vastalauseista huolimatta Elsalle, joka puolestaan vahingossa heittää mäiskäytti puhelimen seinään mitään sanomatta. Tämän vuoksi Anoppi puolestaan aikoo kerätä kokoon koko suvun ja yhteisvoimin tulla heittämään Elsan ulos talosta.
Onneksi minun anoppini on aivan ihana ihminen. Samoin oma äitini on kiltti anoppi. Mutta kyllä se paikkansa pitää, että et nai vain miestäsi, vaan saat kaupan päälle koko suvun. Mutta mietin yhä edelleen mistä kontrollointitarve johtuu ja miksi on niin vaikeaa päästää lapsesta irti? Miten ylipäätään tällaisia soppia syntyy?
Laura
Kommentit
Anoppi sanoi kerran minulle, että ihan sama mitä sinä ajattelet, mutta kun minä tulen tänne , on silloin minun säännöt. Kaksikymmentä vuotta olin kiltti ja yritin neuvotella. Kun mieheni yrittää sanoa äidilleen, että ”lopeta”.. se kaikuu kuuroille korville. Helpompi on neuvotella terroristin kanssa kuin anopin. Mikään ei koskaan kelpaa ja hän tai hänen tyttärensä tekevät paremmin, voihan se ollakin niin, mutta kyllä minä sen vähemmälläkin uskon.
Lisäksi olen saanut jatkuvasti kuulla savolaisuudestani, josta olen kyllä ylpeä, mutta joka hänen mielestään on kamalinta mitä heidän sukuun on ujuttautunut. Kaikki minun ystäväni hän on käynyt läpi ja tekeytyy niin ihanaksi ihmiseksi ja kun päästään kotiin, niin jo alkaa räkytys. Onneksi anoppi asuu 300 km päässä. Viime keväänä unettoman yön jälkeen päätin, että nyt tämä sortaminen loppuu ja tein mielikuvaharjoituksen päässäni, miten asian esitän. Olin niin rauhallinen ja tyyni, kun sanoin anopille, että sillä mitä sinä ajattelet minusta, ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä tässä universumissa. Mieheni ja lapseni rakastavat minua enkä tarvitse ketään ulkopuolista määrittelemään miten arvokas minun elämäni on. Sen jälkeen on anoppi pitänyt radiohiljaisuutta, puhelun puhelua ei ole tullut eikä näkynyt koko kesänä…. että niin pahasti tuli sanottua hyvästi.
Kommentit
Anopin suhteen melkoisen tutun kuuloista tekstiä. Välillä anoppi yrittää ohjata miniä, että mitä tämä saa tehdä ja mitä ei. Mutta onneksi miniä osaa ajatella omilla aivoillaan ja panee hantiin,eikä kuuntele mitä anoppi sanoo.
Ja molemmat anopit samanlaisia.
Joopa minullakin on anopin kanssa ”hyvääpäivää,kirvesvartta” -suhde. Ja olen ollut tyytyväinen omaan ratkaisuuni suhtautua anoppiin niin kuin suhtaudun. Aikoinaan oli hyvinkin hyökkäävä ja päällekäyvä. Tahtoi määrätä kaikesta jopa hääpuvun väristä. Silloin annatin anopille kaiken mitä oli vuosien aikana kerääntynyt, vedin oven kiinni nenän edessä ja sanoin miehelleni. Sun äitis, voit olla tekemisissä niin paljon kuin haluat, ei minun äiti, ei tarvi olla tekemisissä. Nykyään anoppi ei oikeastaan viitsi kommentoida mitään negatiivista niissä pakollisissa pippaloissa joissa on samaan aikaan oltava. Saa nimittäin samalla tavalla takaisin. Appiukko sanoikin että hyvä kun poika löysi vaimon joka pitää puoliaan, voi kun tyttö vielä löytäisi miehen joka osaa pitää puoliaan eikä tanssi anopin pillin mukaan. Hyvä on olla kun pitää hajurakoa.- Mietin joskus jopa että vika on minussa, mutta sitten ihmettelin miksi anopin omat sisaretkin jopa karttavat anoppia. No, tyyliini uskollisena otin ja kysyin suoraan toiselta ja sain vastaukseksi : Anoppisi on aina ollut ihminen joka yrittää hallita ympärillään olevia, niin omia siaruksiaankin ja äitiäänkin. Siitä saat oikeen tyrannin anopiksi. Ja kaiken yllätys: siskoja olikin kolme, yksi heistä vaan ei voi sietää anoppia silmissään, siksi hänestä ei ole puhuttu ei pukahdettu. Meitä on moneen junaan. Toivottavasti sitten kun minusta on aika tulla anoppi, osaan pitää turpani kiinni ja annnan nuorten päåättää omista asioistaan.
Täällä anoppi loistava ihminen.
Tyttärellä kusta päässä, lähtee kohta kiertoon……
Että välillä näinkin päin!
SavonMies
Anoppi haluaa hallita kaikkea ja kaikkia. Minäpä en siihen suostunut osaltani ja olen nyt niin epähenkilö kuin vaan voi olla. Anoppi teki valintansa ja ei kuulu elämääni ollenkaan, eikä lasten. Sitä soppaa syö, mitä keittää.
Pitäisi ilmeisesti osata arvostaa enemmän tätä osaa meidän suhteessa.. Oma äitini asuu toisella paikkakunnalla, mutta on kiinnostunut ja avulias, hyvin on tähän saakka (2v) tullut toimeen siippani kanssa. Miehen äiti taas asuu muutaman kilometrin päässä ja on luonteeltaan mukava 🙂 Kovin syvällisesti ei tunneta, mutta anoppini ei ainakaan tuputa neuvoja ja muuta liikaa, sen sijaan on ”käytettävissä” kun apua tarvitaan. Itse taidan olla se suorasanaisempi, jota välillä kuunnellaan kulmat koholla kun kritisoin äidin pikkupojassa jotakin.. Huolestuttaa vain että onko mies sitten liian vapaasti kasvatettu verrattuna omiin näkemyksiini, mutta kun perheenlisäystä on tulossa niin eiköhän pian tule esille monet uudetkin asiat. Tsemiä kaikille anoppi-suhteisiin!
Mulla on aivan hirveä anoppi. Jo avioliiton alusta asti hän on yrittänyt saada minut eroamaan tyttärestään. Meillä on neljä ihanaa lasta ja pääosin lasten takia joskus on aivan pakko vierailla mummolassa mutta yhtä helvettiä se on. Lapsetkaan eivät tykkää määräilevästä ja komentelevasta anopista – itselleni anoppila tuo mieleen Auswitchin; näin hieman karrikoiden sanoakseni. Anoppini on myös varsin yksinkertainen ja kouluttamaton ihminen. Hän voi kivenkovaan väittää oikeaksi sellaisia asioita minkä jokainen vähänkin kouluja käynyt ihminen tietää vääräksi. Ja hän ei ikinä myönnä olevansa väärässä. Itselläni on korkeakoulututkinto ja toisestakin iso osa tehtynä, mutta anoppini ei usko mihinkään mitä minä sanon tai arvosta mitään minun mielipiteitäni. Hän ei puhu minusta edes nimeltä – ”se yksi” on enin mitä hän minusta voi sanoa. Kaiken tämän lisäksi hänen jaloon luonteeseensa kuulluu pahansuopuus, juoruilu ja asioiden vääristely.
Vaimoni joutui viime keväänä vaihtamaan puhelinnumeronsa kun hänen äitinsä alkoi määrätä lähes kaikista asioista ja jokaisella soittokerralla haukkui minut pystyyn ja täten sai pilattua vaimonikin päivän. Usein vaimoni vain itki tilannetta tuntitolkulla. Vaimoni tietää äitinsä huonot puolet ( hyviä minä en ole näiden yli 15 vuoden aikana edes löytänyt ) mutta on aika jäävi asian suhteen. Toisaalta hänkin on rajoittanut menemisemme anoppilaan aivan minimiin. Ja hyvä niin. Anoppilahelvettiä kestää sen muutaman päivän vuodessa. Pakkohan miehen on kestää! Joten voin siis sanoa, että minulla on hyvät välit anoppiinni – nytkin liki 300 kilometriä!!!
Tästä ”Elsan” tapauksesta voisi sanoa sen verran, että siinä on koko sakki 7-vuotiaan tasolla. Elsa itsekin, koska ei ymmärrä lähteä. Ainoa jota säälin, on tuo pieni tyttö. On se kiva, kun ei osata käyttää ehkäisyä. Voi helkkarin helkkari!
Tällaiset jutut tuntuvat aina todella hämmentäviltä, kun omassa (eikä miehen) suvussa tuollaisia tapauksia ole ollut. Aina on kaikkia vävyjä ja miniöitä kohdeltu hyvin. Miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä noin? En vain ymmärrä.
Samaa mieltä Plop68:n kanssa. Tyttöä käy todella sääliksi. Elsan kärsimyksiä anoppinsa kanssa en edes jaksanut lukea. Jutun kirjoittajallakin taitaa olla puurot ja vellit sekaisin kun häntä huolettaa enemmän Elsan yöunet kuin mikä 7-vuotiasta piinaa niin että hän kastelee sänkyynsä. Ei mikään psykologi pysty tytön elämää korjaamaan, kyllä hänen elämänsä aikuisten olisi vaan tehtävä ryhtilike.
Anoppi sanoi kerran minulle, että ihan sama mitä sinä ajattelet, mutta kun minä tulen tänne , on silloin minun säännöt. Kaksikymmentä vuotta olin kiltti ja yritin neuvotella. Kun mieheni yrittää sanoa äidilleen, että ”lopeta”.. se kaikuu kuuroille korville. Helpompi on neuvotella terroristin kanssa kuin anopin. Mikään ei koskaan kelpaa ja hän tai hänen tyttärensä tekevät paremmin, voihan se ollakin niin, mutta kyllä minä sen vähemmälläkin uskon.
Lisäksi olen saanut jatkuvasti kuulla savolaisuudestani, josta olen kyllä ylpeä, mutta joka hänen mielestään on kamalinta mitä heidän sukuun on ujuttautunut. Kaikki minun ystäväni hän on käynyt läpi ja tekeytyy niin ihanaksi ihmiseksi ja kun päästään kotiin, niin jo alkaa räkytys. Onneksi anoppi asuu 300 km päässä. Viime keväänä unettoman yön jälkeen päätin, että nyt tämä sortaminen loppuu ja tein mielikuvaharjoituksen päässäni, miten asian esitän. Olin niin rauhallinen ja tyyni, kun sanoin anopille, että sillä mitä sinä ajattelet minusta, ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä tässä universumissa. Mieheni ja lapseni rakastavat minua enkä tarvitse ketään ulkopuolista määrittelemään miten arvokas minun elämäni on. Sen jälkeen on anoppi pitänyt radiohiljaisuutta, puhelun puhelua ei ole tullut eikä näkynyt koko kesänä…. että niin pahasti tuli sanottua hyvästi.
En sano Elsan jutusta muuta kuin, että hyi kamala mikä äitipuoli!
Omat välini anoppiin on olleet välissä melkeimpä ystävä-välit, nykyisin myönteisen välinpitämättömät. Surettaakin se vähän. Nyt kaikki antaa toisilleen tilaa liiankin kanssa ja tunteet alkaa viiletä.
Onneksi täällä on mitä ihanin anoppi! 🙂 nytkin lähdetään yhdessä viihteelle, vaikka ikäeroakin löytyy lähes 30 v ;D
Oma suku on tosiaan saippuaooppera, ensin pauhataan täysillä että suku vetää aina ja ikuisesti yhtä köyttä. Kun myöhemmin en näe mitään järkeä nuoleskella jotain paskamaista serkkua, joka näin ollen pistää kusipääkaverin laittamaan liikkeelle ja puhumaan paskaa minusta toisin sanoen mustamaalaamaan minut/täysin perättömia juttuja minusta että voisin käräyttää heidät kunnianluokkauksesta niin minut haukutaan pataluhaksi koko suvun voimin. Kaiken kukkuraksi he puolustavat tätä paskamaista kaveria. Järkeä, haloo….
Lapsi ei voi yökastelulle mitään. Varmasti on todella inhottavaa olla siinä tilanteessa se vanhempi ja olla aina pesemässä lakanoita, mutta tämäkin ”Elsa” voisi miettiä miltä tuntuu olla se lapsi. Onneksi ei ole minun työkaverini, koska minä olisin varmaan lyönyt. Vaikka en väitä, että nämä muut osaisivat käyttäytyä aikuismaisesti, mutta tämä piti silmään.
Minulla ei ole mitään ”ihmeellistä” suhdetta anoppiini. En voi kertoa hänestä mitään järisyttävää kauhujuttua mutta en myöskään kehua että hän on minulle kuin äiti/ystävä. Välit ovat ok, puhumme arkisista asioista ja välillä ”syvemmistäkin”.Välillä nauramme, välillä otamme vähän yhteen kun hän alkaa liikaa puuttua minun perheeni asioihin, mutta asiat palautuvat hyviksi kun hän tajuaa ettei kannata liikaa neuvoa jos emme kysy neuvoja.:)Sellainen ”tavallisen hyvä” suhde, ei väljä muttei liian tiiviskään.En kuitenkaan tarkoita ”kuivaa” suhdetta, huumori pelaa useimmiten.Tällainen suhde on mielestäni hyvä.Hyvällä tarkoitan sellaista joka ei ole liian hyvä.;)
Olin 19 vuotias, kun aloin seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa. Mieheni vanhemmat olivat siinä vaiheessa jo eläkeikäisiä ja hyvin vanhollisia, kuten hän heitä kuvaili. Appivanhemmat eivät suostuneet tapaamaan minua ensimmäiseen reiluun puoleenvuoteen. En silloin ajatellut asiaa sen kummemmin.. Sitten yhtenä päivänä menimme käymään kahvilla anopin luona ja mielestäni meillä oli ihan mukavaa; hieman tutustuvaa ja muodollista keskustelua.
Jälkeenpäin kuitenkin kuulin mieheltäni miten hänen vanhempansa olivat puhuneet minusta: hänen äitinsä oli lukenut lehdestä jonkun pskologin kirjoittaman tekstin jossa kerrottiin että alle 20v ihmiset ovat lapsia, ja yli 20v ovat aikuisia. Ja koska olin 19v, olin lapsi ja näin siis täysin kykenemätön elämään parisuhteessa lapsellisuuteni tähden. Mieheni isä komppasi tätä mielipidettä varoittamalla poikaansa ”siipeilijöistä”, (asuvat ilmaiseksi ja eivät laita tikkua ristiin kodin eteen) jollaisia minunlaiseni kevytkenkäiset tytönhupakot ovat.
Kuultuani asiasta en kuitenkaan reagoinut asiaan mitenkään, koska halusin pitää jonkinnäköiset välit appivanhempiin. Myöhemmin ymmärsin että anoppini on sellainen ihminen, joka vihaa muutoksia; kaikki oli paremmin ennen, esim mieheni entinen tyttöystävä oli oikea enkeli minunlaiseen paholaiseen verrattuna.
Tätänykyä aina kun anoppi käy meillä, hän kiinnittää huomiota kaikken pieneenkin vikaan; matto vinossa, murusia pöydällä, pari lasia tiskialtaassa. Pahinta tässä on se, että hän ei sitten suoraan sano minulle, jotta voisimme keskustella rakentavasti, vaan hän valittaa miehelleni, miten laiska ja saamaton MINÄ olen. Naurettavinta tässä on se, että
edelleen he hymyilevät ja juttelevat mukavan muodollisesti, vaikka tiedän mitä he oikeasti ajattelevat minusta.
Minä kai ole ihmis kummajainen kun Teen ihan mielelläni miniän kanssa yhteistyötä, lasten hoidossa ja paljon muussa kin. Esim. hoidan lapsia kun miniä menee yksin elokuviin, ostoksille, teatteriin tai olen jopa yötä hoitamassa lapsia kun poikani lähtee miniäni kanssa vaikkapa lomalle, jos lapset eivät lähde mukaan. Eikä lasten aina tarviikkaan aina lähteä, pitää vanhemmillekin suoda kahden keskistä aikaa. …jos joskus kuulusin, että poikani olisi kohdellut huonosti vaimoaan – niin olisin varmasti silloin miniäni tukena ja puolustaisin häntä – tosin koskaan ei ole tarvinnut. Onnelliset ihmiset kunnioittavat toisiaan. Minusta anopin velvollisuus/oikeus on auttaa miniää jaksamaan lastensa kanssa – sitten sitä jaksaa olla myös aktiivisempi ihminen ja miniäkin tuntee saavansa ihmisarvoisen elämän kun on joskus aikaa itsellekin eikä jatkuvasti vain puolisolle ja perheelle. Ikinä en mene heidän kotiinsa ”tarkastus” mielin vaan auttamaan, että saisivat ja jaksaivat olla onnellisia – elää rikasta elämää ihmisinä. MINIÄKIN ON NAINEN SIINÄ KUIN MINÄKIN JA NAISTEN ON AINA AUTETTAVA TOISIAAN JAKSAMAAN JA OLEMAAN ONNELLISIA IHMISIÄ.
Kai tuossa Elsan tapauksessa ratkaisun avain olisi aika pitkälle Petrillä. Miksi se mies ei ota miehen otteella asioita haltuun ja pistä asioita tärkeys järjestykseen ja samalla laittaisi järjestykseen myös oman äitinsä. Ei se elämä korjaannu hyssyttelemällä. Vastuun tuntoinen isä laittaa rajat myös lapselle. Liiallinen periksiantohan on hyvää vauhtia kasvattamassa tytöstä pienen kangsterin, joka rökittää kohta kaikkia ympärillään olevia. Varsinkin jos tuo hänen äitinsäkin on joku ihme hihulu niin kuin tuosta alku jutusta ymmärsin, hän ilmeisesti ei kykene tarjoamaan lapselleen tervettä kasvuympäristöä. Lapsihan oireilee jo nyt turvattomuuttaan, josta merkkinä yökastelu. Ehkä Elsassa saattaisi olla ainekset hyväksikin äidiksi, mikäli osaa vielä kypsyä lisää vastuun kantajana. Tuon pienen tyttären elämä ei taida enää korjaantua muutoin kun vakauttamalla hänen elämänsä yhteen paikkaan, joko isän tai äidin luo, tässä tapauksessa ehkäpä Elsa olisikin hyväksi tytölle, jos Elsa vain oppisi kunnioittamaan ja rakastamaan Petrin lasta (siitäkin huolimatta, että alku olikin valheellinen). Mikäli edestakais juoksu jatkuu niin lapsen turvattomuus vain kasvaa ja pahenee. Huoltajilla usein tahtoo olla hyvin itsekäs näkemys lapsen tapaamis oikeuksista, joissa ei aina huomioida lapsen etua, vaan vanhempi hoitaa omaa itsetuntoansa lapsen kustannuksella. Mikäli Petri on nyt oikeasti valmis kantamaan vastuunsa lapsestaan niin hän taitaa todellakin olla avain asioiden ratkaisuksi, varsinkin jos Petrillä on lapsen äitiinkin kohtuulliset välit ja jos Elsakin oikeasti hyväksyy yhteistyön.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous