Ihmissuhteet

Tunnistatko nämä varoittavat merkit itsessäsi tai läheisessäsi? Läheisriippuvuus on epätervettä takertumista

Läheisriippuvainen laiminlyö itsensä hoivatessaan muita. Hän voi olla sairaalloisen mustasukkainen, sillä hän elää muiden kautta. Lue, millaiset merkit kertovat, että kyse on terveen kiintymyksen sijaan takertumisesta.

Teksti:
Janica Brander

Läheisriippuvainen elää ja kokee kaiken muiden kautta. Suppeimmillaan elämään mahtuvat vain koti, lähipiiri ja heistä huolehtiminen.

Läheisriippuvainen laiminlyö itsensä hoivatessaan muita. Hän voi olla sairaalloisen mustasukkainen, sillä hän elää muiden kautta. Lue, millaiset merkit kertovat, että kyse on terveen kiintymyksen sijaan takertumisesta.

Läheisriippuvainen ei luota itseensä tai maailmaan. Hän takertuu rakkaisiinsa, sillä ilman heitä hän ei koe olevansa mitään. Huolenpito voi tuntua aluksi imartelevalta, eikä läheisriippuvuutta ole aina helppo tunnistaa.

Nämä merkit auttavat erottamaan epäterveen takertumisen tasapainoisesta rakkaudesta:

1. Huolenpito on vaivaannuttavan ylenpalttista

Läheisriippuvainen murehtii jatkuvasti, miten muut pärjäävät. Huoli muista aiheuttaa stressiä, jota riippuvainen yrittää lievittää ylenpalttisella passaamisella.

Äärimmillään hänen käytöksensä on tunkeilevaa ja vaivaannuttavaa. Vanhempi saattaa tupsahtaa omilla avaimillaan aikuisen lapsen kotiin lupia kyselemättä tai kuorii tämän perunat ravintolassa.

2. Rakkaus on kontrolloivaa

Kontrollointi erottaa toisistaan normaalin hoivaavuuden ja läheisriippuvuuden. Riippuvainen ahdistuu, jos hän ei tiedä, missä tärkeät ihmiset ovat, mitä he tekevät ja ajattelevat.

Läheisriippuvainen pakottaa muut tekemään jatkuvasti tiliä tekemisistään. Hän soittelee perään, haluaa tietää missä ja kenen seurassa toinen on, mitä he tekevät ja koska toinen palaa kotiin.

3. Takertujalla on heikko itsetunto

Läheisriippuvainen tuntee itsensä tyhjäksi, vaikka hänellä olisi vahvan ihmisen kuori. Häilyvä minäkuva ja huono itsetunto ahdistavat riippuvaista. Hän ei pysty käsittelemään epämiellyttäviä tunteitaan, vaan keskittää huomionsa muihin.

Jos takertuja uupuu tai tulee hyväksikäytetyksi, hänen itsetuntonsa laskee entisestään. Tällöin hän voi ripustautua muihin vielä tiiviimmin.

4. Läheisriippuvainen kätkee omat tarpeensa

Läheisriippuvainen elää ja kokee kaiken muiden kautta. Suppeimmillaan elämään mahtuvat vain koti, lähipiiri ja heistä huolehtiminen.

Läheisriippuvainen voi laiminlyödä jopa terveytensä muiden vuoksi. Hän voi upottaa muiden hoivaamiseen tuhansia euroja, mutta tinkii omasta syömisestään tai lääkkeistään.

Toisten kautta elävä voi vaikuttaa korostetun kiltiltä, hiljaiselta ja mukautuvalta. Oma persoona ja sen tarpeet suorastaan pelottavat häntä.

5. Takertujan ystäväpiiri voi kuihtua

Puolisostaan riippuvainen ihminen laiminlyö usein ystäväpiiriään. Hän peruu tapaamisia ja lähtee illanvietoista kesken kotiin, koska kumppani tarvitsee huolenpitoa. Jäätyään yksin läheisriippuvainen voi syytellä entisiä ystäviään hylkäämisestä ja petollisuudesta.

6. Riippuvainen kiukuttelee kuin lapsi

Läheisriippuvaisen tunne-elämä ja tunteidenkäsittelykyky ovat kehittymättömiä. Hänen maailmankuvansa on usein mustavalkoinen: ihmiset ovat pahoja tai pyhimyksiä. Hän on hysteerisen epäluuloinen tai sinisilmäisen luottavainen.

Kun läheisriippuvainen suuttuu, hän kiukuttelee kuin lapsi. Elämä on monesti draamaa, jossa rakkaudentunnustuket vaihtuvat sekunnissa tavaroiden heittelyyn. Maailmassa ei ole harmaan sävyjä, vaan riippuvainen käyttää ilmaisuja ”aina sinä” ja ”sinä et koskaan”.

7. Omien rajojen laiminlyönti katkeroittaa

Omien tunteiden kieltäminen ja alistuminen johtaa usein katkeruuteen. Läheisriippuvainen on usein marttyyri, joka luettelee hyviä tekojaan, joista hän ei saa kiitosta.

Riippuvainen ei kuitenkaan edes yritä kunnioittaa rajojaan. Hän paapoo muita oma-aloitteisesti tai antaa heidän pompottaa itseään. Hän pelkää jäävänsä yksin, jos hän sanoo ei.

8. Läheisriippuvainen luottaa vääriin ihmisiin

Vaikka läheisriippuvainen on epäluuloinen, hänellä on tapana luottaa vääriin ihmisiin. Takertujat ovat loistavia kohteita narsisteille, sillä he ovat uhrautuvaisia ja epävarmoja. Ovelan ihmisen on helppo manipuloida riippuvaista, joka uskoo karismaattisia tarinoita kuin lapsi satuja.

Läheisriippuvainen voi tosin alitajuisesti vaistota, että hurmuri on valehtelija. Kun totuus paljastuu, riippuvaisen ei tarvitse pettyä. Hänen dramaattinen ja epäluuloinen maailmankuvansa vain vahvistuu.

9. Seksistä tulee palkinto tai rangaistus

Seksistä voi tulla läheisriippuvaiselle kontrollointikeino. Kun hän epäilee kumppaniaan, hän kieltäytyy seksistä. Kun kumppani toimii oikein, hän palkitsee tämän seksillä.

Takertujan seksuaalisuus voi olla tahdittoman avointa. Hän voi flirttailla muiden kanssa kumppaninsa nähden, sillä hän hallitsee tätä mustasukkaisuudella.

Lähteet: Naistenkartano ry, Päihdelinkki, Väestöliitto

X