Ihmiset ja suhteet

Tyttöjen murrosikä aikaistuu

Teksti:
Anna.fi

Teinihelvetti kolkuttaa koululaisten ovella: nykytyttöjen rinnat alkavat kasvaa yhä nuorempina ja kuukautiset ilmestyvät alaluokilla.

Tyttöjen murrosikä aikaistuu

Kaupungilla hengaa yhä nuorempia teini-ikäisiä. Tai ei teinejä, vaan suorastaan lapsia. Siideripullot kädessä liikkuvia kukkakeppejä ja pissiksiä, joiden ikää on joskus mahdotonta arvata. Ihan kuin pikkutytöistä tulisi suoraan teinejä ja lapsimainen koululaisvaihe jäisi pois. Onko kysymys siitä, että kaikki haluavat olla aikuisia?

Aikuismainen elämä on aina kiihottanut teini-ikäisiä, mutta nuoret teinit eivät ole pelkästään kulttuurinen matkimisjuttu, vaan ilmiöön liittyy biologisia tekijöitä. Murrosikä alkaa nykynuorilla aikaisemmin kuin puolivuosisataa sitten ja tuntuu jatkuvasti aikaistuvan, kertoo tammikuun Helsingin Sanomat. Nyt jopa kahdeksanvuotiaita tyttöjä tulee lääkärille kuukautisten ja muiden murrosiän merkkien alettua: rinnat alkavat kasvaa monilla terveillä vähän alle kahdeksanvuotiailla tytöillä.

Aikaistuva puberteetti kiinnostaa tutkijoita, sillä siitä saattaa olla haittaa sekä varhain kypsyvälle henkilölle itselle että kansanterveydellisenä ilmiönä. Murrosiän merkkien ilmaantuminen varhain kiusaa eritoten tyttöjä, sillä pojilla murkkuikä alkaa myöhemmin ja suuremmalla ikävaihteluvälillä 10-14-vuotiaana.

Ruoka ja rotu vaikuttavat

Yksilölliset erot murrosiän alkamisessa ovat merkittävät ja sen tähden toiset tutkijat pitävät murrosiän aikaistumispuheita koskevia tietoja ristiriitaisina. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että 50 vuotta sitten teini-ikä alkoi keskimääräisesti myöhemmin kuin nyt.

Nykyteinit ovat pidempiä ja painavampia kuin 50 vuotta sitten. Nykytytön rinnat kasvavat 10-vuotiaana ja kuukautiset alkavat 12-vuotiaana. Puolivuosisataa sitten kyseiset asiat ilmaantuivat keskimäärin kaksi vuotta myöhemmin. Yhtenä tekijänä aikaistumiseen pidetään parantunutta ravintotilannetta, johon viittaa se, että lihavilla tytöillä murrosikä alkaa varhain. Puhtaan luomuruoan väheneminen lienee yksi tekijä, sillä lihakarjan kasvattaminen estrogeenillä on aikaistanut murrosikää jossain kehitysmaissa.

Murrosiän käynnistymisen tarkkoja mekanismeja ei kuitenkaan tunneta. Rotujen välillä on eroja ja ympäristötekijät vaikuttavat paljon. Kehitysmaista Suomeen adoptoidut lapset tulevat murrosikään yleensä varhain ja Yhdysvalloissa erään tutkimuksen mukaan tummaihoisilla tytöillä rinnat alkoivat kehittyä alle kahdeksanvuotiaana lähes puolella ja vain 15 prosentilla valkoihoisista tytöistä.

Onko murrosiän aikaistumisesta haittaa?

Mutta mitäs sitten, jos tytöt kehittyvät nopeammin ja aloittavat teinihelvetin yhä nuorempana? Onko siitä muuta haittaa kuin yhä aikaisemmin kiristyvät vanhempien ja lapsen väliset suhteet? Tutkijoiden mielestä on: he pelkäävät valtavia kansanterveydellisiä haittoja. Rintasyövän riski kasvaa, nuoret kulkeutuvat yhä aiemmin erilaisiin kokeiluihin ja sukupuolitaudit tarttuvat yhä nuorempiin.

Lisäksi psykologiset haitat ovat suuria. Ne tytöt, joilla murrosikä alkaa kovin varhain, ovat hämmentyneitä ja epävarmoja. Voimakas erilaisuuden tuntu silloin, kun kaiken pitäisi olla kivaa ja viatonta, on kovin epämukavaa. Ja miksi kenenkään pitäisi kasvaa naiseksi liian nuorena? Murrosiän aikaistuminen ja toisaalta eliniän piteneminen ovat ristiriidassa. Nykytytöt saavat elää vain lyhyen lapsuuden, mutta aikuiselämää on sitten edessä pitkästi yli 80-90 -vuotiaaksi.

Puberteettiä voi siirtää tapauskohtaisesti, jos siitä on haittaa ja jos se alkaa yhä nuoremmille. Hoito aloitetaan, jos puberteetti uhkaa pysäyttää pituuskasvun ennenaikaisesti tai vaikeuttaa tytön elämää. Mutta joskus biologialle ei kuitenkaan voi mitään.

Lähde: HS 23.1

Teksti: Marjaana Laakkonen / A4 Media Oy (24.2.2005)

X