Ihmissuhteet

Miten ja kuinka nopeasti uudelle kumppanille tulisi avautua? Näin asiantuntija neuvoo puhumaan tärkeistä aiheista

Tapailun ydin on toiseen ihmiseen tutustuminen, mutta kuinka nopeasti potentiaaliselle kumppaniehdokkaalle tulisi avautua itselle tärkeistä asioista? Asiantuntijan mukaan tärkeintä on kuunnella omaa vaistoaan.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Istock

Parisuhteen rakentaminen vaatii, että osapuolet ovat valmiita keskustelemaan myös haastavista asioista.

Tapailun ydin on toiseen ihmiseen tutustuminen, mutta kuinka nopeasti potentiaaliselle kumppaniehdokkaalle tulisi avautua itselle tärkeistä asioista? Asiantuntijan mukaan tärkeintä on kuunnella omaa vaistoaan.

Uuteen ihmiseen tutustuminen on ihanaa aikaa – varsinkin, jos deittailuista voisi potentiaalisesti kehkeytä jotain vakavampaakin.

Kepeä small talk lievittää alkutreffien jännitystä, mutta tapailusuhteen edetessä keskustelun kuuluisi syventyä myös henkilökohtaisempiin aiheisiin, kuten perhesuunnitelmiin ja parisuhdetaustoihin.

Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikaisen mukaan tärkeistä aiheista olisi suositeltavaa avautua jo melko varhaisessa vaiheessa tapailua. Näin tapailussa vältytään mahdollisilta epäselvyyksiltä ja väärinkäsityksiltä.

– Kun molemmat ovat tietoisia siitä, mitä kummatkin suhteelta hakevat, niin tapailussa voidaan edetä sen mukaisesti eteenpäin. Kysymällä kartoitat, onko tapailemasi ihminen sellainen, jonka kanssa pystyisit rakentamaan yhteisen parisuhteen.

Milloin on oikea aika avautua uudelle kumppanille?

Tapailukertoja on takana jo muutama ja asiat näyttäisivät etenevän lupaavasti. Uuden treffikumppanin kanssa on mukavaa viettää aikaa, mutta monensillako treffeillä tapailuhenkilölle tulisi avautua omasta elämästään?

Lavikaisen mukaan yleensä oma vaisto kertoo, milloin kahden ihmisen välisen keskustelun on aika syventyä. Ulkopuolisen on vaikea asettaa siihen sääntöjä.

Yleisesti Lavikainen neuvoo pitämään ensitreffit kuitenkin astetta kepeämpinä.

– Ensitreffeissä voi olla ensinäkemisen jännittyneisyyttä. Saattaa olla molemmille turvallisempaa, jos keskustelu pidetään mukavan rentona.  Poikkeuksia toki löytyy. Jos kohdalle sattuu samanhenkinen ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaavat heti ensisilmäyksellä, niin keskustelu voi syventyä hyvinkin nopeasti.

Kuinka henkilökohtaiset asiat tulisi ottaa esille?

Henkilökemioiden ohella keskustelun eteneminen riippuu usein myös siitä, millaisia asioita osapuolet pitävät syvällisinä keskustelunaiheina. Itselle henkilökohtainen ja hankala asia voi olla toiselle hyvin arkipäiväinen puheenaihe.

Parhain tapa lähestyä aihetta kuin aihetta on Lavikaisen mukaan kuitenkin suoraan kysyminen, sillä epäsuorat kysymykset saattavat aiheuttaa helposti väärinymmärryksiä. Kysymyksen esittämisen lisäksi seksuaaliterapeutti neuvoo kiinnittämään huomiota esitystapaan – henkilökohtainen aihe kannattaa tuoda esille mahdollisimman ystävällisesti ja hienotunteisesti.

–Keskustelukumppanin reaktioita kannattaa kuunnella aika herkällä korvalla. Jos tuntuu, että kysymys meni liian pitkälle tai oli liian suora, niin aihetta voi vaihtaa luontevasti.

Parhaassa tapauksessa keskustelu on molemminpuolista ja mukavaa.

– Keskustelun voi aloittaa paljastamalla ensiksi itsestään jotain syvällisempää.  Näin tarjoat toiselle tilan, jossa on hyväksyttävää puhua. Monesti ihmisten välinen kanssakäyminen vaatii sitä, että on myös itse valmis  avautumaan.

Ensitreffit
Vaisto kertoo sen, milloin toiselle on sopiva aika avautua. Ensitreffeillä kannattaa keskittyä kuitenkin rentoon rupatteluun.

Entäpä, jos omat ja tapailukumppanin arvot eivät kohtaa?

Yleensä jo muutamat treffit kertovat, onko tapailemasi henkilö samalla aaltopituudella kanssasi vai ei.

Aina ensivaikutelma ei kuitenkaan osu oikeaan. Mahdollista on, että tapailukumppanista selviää myöhemmin asioita, jotka sotivat esimerkiksi omia tulevaisuudensuunnitelmia vastaan. Lavikaisen mukaan tilanteeseen on hyvä suhtautua mahdollisimman avoimesti ja kuuntelevasti.

– Asioita voi tunnustella ja antaa niille aikaa. Toista ei tulisi missään nimessä painostaa, vaan pyrkiä avoimesti keskustelemaan, mitkä syyt vaikuttavat taustalla esimerkiksi siihen, ettei hän halua lapsia.

Kuuntele itseäsi

Tapailusuhteen alkuvaiheessa on tärkeä kuunnella myös omia tuntemuksiaan. Onko treffikumppani oikeasti sellainen ihminen, jonka kanssa yhteinen tulevaisuus olisi mahdollinen?

– Kannattaa miettiä, onko toisen ihmisen kanssa helppo olla.  Onko toinen ihminen läsnä, kuunteleeko hän? Osaako toinen tuoda omat ajatukset esiin ystävällisesti ja kunnioittaen? Onko ihminen sellainen, jonka kanssa asioista voisi sopia?

Lopulta jokainen asettaa eri asioille eri painoarvot. Lavikainen kehottaa punnitsemaan, missä asioissa olisi itse valmis joustamaan ja missä ei.

– Tapailun voi lopettaa, jos tuntuu siltä, että toisen arvot eivät kohtaa itselle merkittävien asioiden kanssa. Itselle tärkeistä arvoista on hyvä pitää kiinni, Lavikainen muistuttaa.

X