Ihmiset ja suhteet

Vaihto-oppilas - perheenjäsen vai pitkä piina?

Teksti:
Anna.fi

”Mutta, halusimme tytön, jolla on vaalea pitkä tukka”, vaihto- oppilasperheeni äiti huomauttaa, ja katsoo polkkapituista ruskeaa tukkaani. Uuden perheenjäsenen hyväksyminen ei käy varauksettomasti. Joskus ei ollenkaan.

Vaihto-oppilas - perheenjäsen vai pitkä piina?

”Hän on hidas, näyttää hieman lapselliselta ja ei osaa ollenkaan saksaa. Mutta suomalaisethan ovat vähän jälkeenjääneitä”, rouva tilittää ystävättärelleen. ”Hän ei myöskään osaa ajaa pyörällä, ja laittaa kengät väärään paikkaan”, hän sanoo. Seison vieressä ja ymmärrän joka sanan. Vastaanotto ei ole kovin lämmin. Kun kerron asiasta aluevalvojalle, hän suutahtaa. ”Kuka tahansa nyt pääsee vaihtoon, mutta perheitä on vaikea saada. Ja sorry, opiskelen veroneuvojaksi, joka on todella vaativaa, ja minulla to-del-la-kin pitää kiirettä tenttien kanssa”, hän sanoo. Ehkä tämä olisi pitänyt selvittää aiemmin. Kiltti 16-vuotias nössö ei sorru kapinaan, sillä tämä ylittää hänen kokemusmaailmansa ja ymmärryksensä. Joskus ovi vedetään kiinni edestä. Varsinkin silloin, kun perheen lapset palaavat kotiin. ”Voisitko mennä pois, tässä nyt ruokailee vain meidän perhe. Ajattele tyttäremme tunteita, kun tässä istuu joku toinen”, rouva sanoo.  Yritän ajatella, ja unohtaa omani. Kun saan paketteja Suomesta, ja muotoilen huolella lauseita saksaksi, kuten Suomessa on lunta, rouva kivahtaa, että ei todellakaan kiinnosta. Ei pätkääkään. Mehän olemme Saksassa, miksi välittäisimme siitä, mitä Suomessa on. ”Tuskin mitään”, arveli hän.

Liian paksu saksalaiseksi

Seuraavan perheen on jättänyt amerikkalainen tyttö. ”Hän oli niin paksu, että eihän kanssaan uskaltanut kävellä kaupungilla”, perheen äiti sanoo. Alan ymmärtää, että kuvan lisäksi olisi pitänyt lähettää strategiset mitat. Pulleakasvoinen amerikkalainen lähettää perheelle kortteja, jossa hän leipoo american pies- leivonnaisia Baijerissa. ”Minulle kuuluu hyvää. Rakastan teitä”, tyttö päättää kirjeensä. Epäilen hänen tunteittansa aitoutta. ”Eipä meillä ole aikaa sinun asioillesi, nyt on niin paljon tekemistä. Aika on rahaa”, rouva toteaa. Samaan aikaan kuuluu hätähuuto ystävättäreltäni, joka majailee Gastrop- Rauxelin teollisuusalueella. Hans- Jürgen ajeluttaa tyttöä pitkin maaseutua ja huudattaa iloisia kansanlauluja. Marjalla on vaikea pysyä mukana.

”Mitäs tuo nyt on”, toteaa ranskalainen heilani tyynesti. Sveitsiläisen sisäoppilaslaitoksen kasvatti otti ilon irti Amerikan vuodestaan, ja hänet heitettiin lopulta pihalle kaksi viikkoa ennen Geneveen paluuta. ”C´est la vie”, hän toteaa. ”Eipä vaan jaksanut kiinnostaa mikään perhe-elämä”, hän sanoo rauhallisesti. Kenkälaatikollinen kuvia paikallisista vuosikertakaunottarista tanssiaispuvuissa kertoo siitä, mikä jaksoi. ”To Bruno, with love”, niissä lukee. Ranskanpastilli lienee ollut harvinaista herkkua.

Olen itsellinen opiskelija, ja Ranskassa kesätöissä lastenhoitajana tuntipalkalla. Roolini on puhua englantia ja vahtia lapsia. Kiinalais- ranskalainen perhe syleilee minut kuoliaaksi, kirjaimellisestikin. Aamuseremonioihin kuuluu monenlaiset poskisuukot. ”Mutta sinähän olet yksi meistä”, rouva toteaa. Shoppaileva ekonomi-rouva muistaa babysitteriäkin, ja hankkii tälle t-paitoja, sandaalit ja uimapuvun. ”Siellä Suomessahan on niin kylmä, ettei siellä tarvitse kesävaatteita”, nauraa hän. Luulin olevani vain tuntityöläinen, mutta olen ilmeisesti enemmän. ”Toki me viemme ja noudamme sinut. Ei sinun tarvitse kävellä”, perhe toteaa.

Hiljaista perhe-elämää Suomessa

Suomeen juurtunut kulttuuriantropologiaa opiskellut amerikkalainen Emily tietää, että sopeutuminen ei suju hetkessä. ”Aluksi pienistä asioista voi tulla suuria, kun yritetään totutella toiseen. Uusien asioiden oppiminen on haastavaa, mutta ei voi nyt muuksikaan opetella, kuin mitä itse on. Identiteettinsä kanssa on muutenkin hukassa”, hän sanoo. ”Voi olla, että jollain perheillä on sisäisiä ongelmia, jotka yritetään ratkaista ottamalla ulkopuolinen. Näistä asioista ei vain puhuta julkisuudessa. Kuka haluaisikaan”, hän sanoo.

”On raskasta tunkeutua erilaisten henkisten muurien läpi. Minun oletettiin olevan iloinen ja ulospäin suuntautuva amerikkalainen tyttö, mutta olen ehkä vähän ujo. Siksi suomalaisuus sopiikin minulle, ja siitä on tullut osa itseäni”, Emily sanoo. ”Perheen äiti oli ollut vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, ja halusi puhua englantia. Selitin kuitenkin, että olin täällä oppimassa suomea”, Emily toteaa. Manhattanilla varttunut Emily muistaa kävelleensä avojaloin ja syöneensä mättäiltä mustikoita. ”Olin että wau. Sen sijaan perhe halusi näyttää minulle hampurilaisbaareja”, hän naurahtaa. ”Kannattaa selvittää, mitkä ovat turvaverkostot paikan päällä, ja kannattaa valita luotettava järjestö. Henkilökohtaisesti voin suositella AFS- järjestöä ja Rotarya”, Emily toteaa. ”Suomessa perhe- elämä ei ole järin hierarkkista. Suomalaiset ovat varsin suvaitsevaisia”, hän sanoo. ”Hiljaisuus”, Emily vastaa ,kun kysyn mikä on pitänyt hänet Suomessa. ”Myös suomalainen perhe- elämä on hiljaista. Perhe oli vain yhdessä hiljaa”, Emily muistelee.

Teksti: Laura

X