Ihmissuhteet

Vaikea äitisuhde sai Taija Tuomisen katkaisemaan välit kokonaan: ”En voi koskaan ymmärtää äitini käytöstä”

Taija Tuominen, 53, selviytyi lapsuuden perhehelvetistä ilman lääkkeitä ja terapiaa. Onni löytyi vapaudesta, kirjoittamisesta, ystävistä ja torin toisella puolella asuvasta miesystävästä. Tärkeintä on saada vihdoin elää niin kuin haluaa.

Teksti:
Eveliina Lauhio
Kuvat:
Sara Pihlaja/Otavamedia

Kirjoittamisesta Taija Tuominen löysi keinon käsitellä vaikeita asioita. "Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan", hän sanoo.

Taija Tuominen, 53, selviytyi lapsuuden perhehelvetistä ilman lääkkeitä ja terapiaa. Onni löytyi vapaudesta, kirjoittamisesta, ystävistä ja torin toisella puolella asuvasta miesystävästä. Tärkeintä on saada vihdoin elää niin kuin haluaa.

Pakko päästä pois. Kahdeksanvuotias Taija Tuominen juoksee sydän pamppaillen metsään. Riidan äänet vaimenevat askel askeleelta. Mustikanvarvut painuvat jalkojen alla, risut raapivat paljaita sääriä. Taijalla on niin kiire, ettei hän huomaa kipua. Päästyään tarpeeksi kauas kotipihasta hän pysähtyy. Suon laidassa Taija istahtaa kannon päälle, sulkee silmät ja hengittää. Luonto on turvallinen.

Hän lähtee takaisin kotiin vasta illalla, laitumen kautta. Lehmät ovat siellä. Hän juttelee Vapulle, silittää Nellaa. Ne ovat pienen tytön luottoystävät. Ja samalla ainoat ystävät, sillä Taija on perheen ainokainen ja lähin naapuri asuu yli kilometrin päässä.

Koti, hämäläinen maatila, näyttää kalsealta kuunvalossa.

Kun Taija astuu sisään, sukat kastuvat. Lattialle on kaatunut viinipullo. Kuorsaus kuuluu pirtin molemmista päistä.

Taija vapisee käydessään nukkumaan. Toivottavasti äiti ei tee itselleen mitään.

Vihdoin turvasatamassa

Koti ei enää ole Taijalle pelottava paikka. Valoisa neljän huoneen kerrostaloasunto Hämeenlinnan torin laidalla on Taijan, 53, turvasatama. Matkustelua rakastava kirjailija palaa sinne levähtämään, tapaamaan ystäviä ja tekemään töitä.

Jo eteisessä huomaa tulleensa naisen valtakuntaan. Rekeissä roikkuu mekkoja, pöytälaatikko pursuaa koruja ja lattialla on korkokenkiä rivissä metritolkulla.

– Täällä määrään minä, Taija sanoo.

Torin toisella laidalla asuu Vili, Taijan miesystävä.

– Sopivan lähellä ja tarpeeksi etäällä.

Vili ja Taija ovat seurustelleet yli 20 vuotta. Yhteenmuuttosuunnitelmia ei ole.

Ovi, johon äidillä ei ole avainta

Kun Taija muutti pois kotoa, hän oli 21. Sitä ennen hän oli asunut yhdeksän vuotta hirsisessä pihamökissä, vanhempiensa maalaistalon pihapiirissä. Takana oli kymmeniä metsässä paossa vietettyjä iltoja ja loputonta pelkoa siitä, mitä kotona tapahtuisi.

Ikätoverit haaveilivat häistä ja perheen perustamisesta. Taija unelmoi vieraista maista, asfaltin tuoksusta ja hotellihuoneista.

Hän muutti lapsuudenkodistaan Hämeenlinnaan vuokra-asuntoon ja meni töihin sairaala-apulaiseksi Hattelmalan mielisairaalaan. Vaikka fyysinen etäisyys lapsuudenkotiin ei ollut pitkä, henkinen oli. Taija nautti siitä, että hän saattoi sulkea perässään oven, johon äidillä ei ollut avainta.

Niin paljon kuin hän halusikin olla vapaa, kotoa irrottautuminen ei ollut helppoa. Taijan äiti ei osannut päästää irti. Kun Taija oli ollut lapsi, äiti ei ollut takertunut häneen, päinvastoin.

– Äiti sanoi minulle, että minut olisi pitänyt jättää vauvana laitokselle.

Taijan itsenäistymisen aikaan hänen vanhempansa olivat eronneet ja äiti oli jäänyt yksin.

– Lapsena tunsin aina olevani ylimääräinen, tiellä. Ja nyt yhtäkkiä olin äidilleni kaikki kaikessa. Se tuntui epäuskottavalta.

Äiti toivoi, että aikuinen tytär muuttaisi takaisin kotiin.

Ei koskaan naimisiin

Taija ei muuttanut. Hän jatkoi omaa elämäänsä ja yritti olla välittämättä äidistään. Hän halusi elää kuin kuka tahansa parikymppinen. Hän haaveili rakkaudesta, ja sellainen tulikin. Tuli myös avoliitto. Mutta Taija ei ollut onnellinen, ja muutaman vuoden kuluttua hän jätti miehen.

– Silloin minulle lopullisesti kirkastui, etten koskaan mene naimisiin tai halua lapsia. Olin saanut kotoa niin ahdistavan perheen mallin. Halusin olla yksin.

Eron jälkeen Taija oli huojentunut mutta vailla suuntaa.

– Itsetunnon musertanut äitisuhde vei minulta lapsuuden ja rohkeuden. Häpesin itseäni, koska minuun oli jo pienenä iskostunut, että olen huono. Siksi en uskaltanut tavoitella unelmiani.

Henkinen äiti

Sitten tuli Hilja. Taija aloitti 23-vuotiaana opinnot iltalukiossa, koska halusi löytää oman alansa ja suunnan elämälleen. Iltalukiossa äidinkielenopettaja, kirjailija Hilja Mörsäri, jäi usein tunnin jälkeen juttelemaan Taijan kanssa ja lainasi tälle kirjoja.

– Hiljan tapaaminen on elämäni käännekohta. Hänen avullaan opin kanavoimaan luovuuttani ja ymmärsin, että voin itse rakentaa mieleiseni elämän.

– Tutustuessani Hiljaan olin yksinäisen maaseudun yksinäinen lapsi, jonka elämä oli menossa tuuliajolle. Hilja antoi minulle aikaa ja hyväksyi minut. Sain kokea sellaista kannustamista ja lempeyttä, mitä kotona ei koskaan ollut ollut tarjolla. Hilja oli ensimmäinen ihminen, jolle pystyin puhumaan avoimesti menneisyydestäni.

Hilja piti oppilastaan lahjakkaana kirjoittajana ja ohjasi tämän Oriveden opistoon kirjoittajakurssille.

Äiti ei iloinnut Taijan uusista käänteistä. Äiti toivoi Taijasta sairaanhoitajaa. Hän oli myös jo valinnut Taijalle sulhasen, naapurikunnan viljelijäperheen pojan.

– Hilja oli henkinen äitini. Hän oli elämäni tärkein ihminen, Taija sanoo.

Ikuinen ystävyys

Itsetunto ja uusi elämä piti rakentaa pala palalta. Iltalukion jälkeen Taija pääsi opiskelemaan kirjallisuustiedettä Tampereen yliopistoon. Hän jatkoi kirjoittamista ja tuli kahdesti palkituksi J. H. Erkon novellikilpailussa.

– Olin käsittämättömän onnellinen. Tunsin ylpeyttä siitä, että onnettoman lapsuuden jälkeen olin ponnistanut pitkälle ja päässyt toteuttamaan itseäni.

Suhde äitiin ei parantunut. Mitä enemmän tyttären tekstejä suitsutettiin, sitä huonommiksi heidän välinsä kävivät. Toisinaan äiti kyllä soitti Taijalle – moittiakseen.

Hiljan ja Taijan tapaamiset sen sijaan tihenivät. Kohtaamisesta luokkahuoneessa kehittyi ystävyys, joka kesti Hiljan elämän loppuun asti. Hilja kuoli kesäkuussa syövän uuvuttamana.

Hautajaispuheessa Taija muisteli yli 30 vuotta kestäneen ystävyyden mieleenpainuneimpia hetkiä. Sitä, kun he viettivät yhteiset syntymäpäiväjuhlat – 110-vuotissyntymäpäivät – ja sitä, kun Kreikan-matkalla Hilja luki sängyssä Taijalle ääneen.

Kuonasta eroon kirjoittamalla

Taija ei ole käynyt lapsuuttaan läpi terapiassa. Hän ei masentunut eikä ole syönyt lääkkeitä. Hän itse uskoo selviytyneensä positiivisen asenteensa ja sisukkuutensa ansiosta.

– Olen aina yrittänyt pitää mielessä elämän valoisat puolet. Lapsena istuin pahoina hetkinä ulkohuussissa ovi auki ja katsoin metsämaisemaa. Ajattelin, että jossain puiden takana kulkisi pikitie, joka veisi parempaan elämään.

Myös kirjoittaminen on ollut selviytymiskeino. Mitä enemmän Taija kirjoitti, sitä kauemmas kipeät muistot hälvenivät.

– En kirjoittanut kostaakseni, sillä kostonhimo kääntyy aina lopulta omaksi tappioksi. Kirjoitin saadakseni kaiken sen kuonan itsestäni ulos.

Kun Taija sai etäisyyttä lapsuudenkokemuksiinsa, sydämeen tuli tilaa rakkaudelle.

Yhdessä vapaita

”Aaltonen sanoisi nyt sulle, että lankkaa noi buutsit”, kiharapäinen mies tokaisi Taijalle hämeenlinnalaisessa ravintolassa vuonna 1993 osoittaen sormellaan Taijan saappaita. Mies oli Vili, ja tokaisu oli olevinaan iskurepliikki. Aaltonen viittasi Remu Aaltoseen, jonka Remu plays Hurriganes -yhtyeessä Vili soitti 1990-luvulla sähkökitaraa.

Taija ihastui Vilin persoonalliseen hiljaisuuteen ja pitkiin ja paksuihin kihariin hiuksiin. He alkoivat pitää yhtä. Taijan onneksi Vili osoittautui mieheksi, joka osaa sekä olla lähellä että antaa tilaa. Myös haaveet olivat samanlaisia.

– Meistä kumpikaan ei ole koskaan halunnut mennä naimisiin tai saada lapsia.

Vili rakastaa siivota, pyykätä ja laittaa ruokaa. Aamuisin hän kipaisee torin poikki keittämään Taijalle persikkapuuroa. Samalla hän tuo edellisiltana pesemänsä pyykit. Sukat ja pikkuhousut hän on viikannut siisteiksi pinoiksi.

– Vilillä on perheenäidin sielu. Minä taas rakastan ajaa lujaa valkoisella Saabillani. Vili istuu silloin pelkääjänpaikalla ja syö suklaata. Hänellä ei ole ajokorttia. Roolimme menevät erinomaisesti yksiin.

Taijan lapsuudessa äiti yritti koko ajan kertoa Taijalle, miten tämän tulisi elää. Vilin kanssa Taija saa olla rauhassa. Kumpikaan ei yritä muuttaa toista.

– Vilin kanssa tunnen itseni vapaaksi.

Vastuussa omasta onnesta

Vuonna 2000 Taijalle tapahtui kaksi merkittävää asiaa. Taijan esikoisromaani Tiikerihai julkaistiin, ja Taijan ja äidin välit katkesivat.

Romaani on kertomus perhehelvetistä.

– Usein ajatellaan, että perheenjäseniin, erityisesti äitiin, on säilytettävä yhteys keinolla millä hyvänsä. Mutta meidän suhteemme oli niin vaikea, että paras ratkaisu oli katkaista välit kokonaan, Taija sanoo.

– Jokainen on vastuussa ennen kaikkea omasta onnellisuudestaan. Mitä kauemmaksi lapsuuteni jää, sitä onnellisemmaksi tunnen itseni.

Taija rakastaa freelancerin arkeaan kirjailijana ja luovan kirjoituksen opettajana.

Aina kun siltä tuntuu, Taija pakkaa matkalaukkunsa ja lentää ulkomaille tekemään etätöitä. Siellä vierähtää monta kuukautta vuodesta.

Taijalla on ystäviä eri puolilla Suomea ja maailmaa. Taija saa heiltä usein postikortteja. Yhden niistä hän on kiinnittänyt jääkaapin oveen. Siinä lukee: ystävät ovat perhe, jonka valitsemme itsellemme.

Ei katkeruutta

Äitiään Taija ei kaipaa. Tämä on nyt 80-vuotias, eikä Taija ole ollut häneen yhteydessä yli kymmeneen vuoteen.

– En ole katkera äidille. En ole koskaan ollut. Minulle on riittänyt se, että olen voinut näyttää äidilleni, että pärjään. Hän on minulle nykyään kuin vieras ihminen.

Taija ei kaipaa muitakaan muistoja menneisyydestä. Ei valokuvia, ei suvun perinne-esineitä. Eikä niitä olisikaan jäljellä, sillä Taijan lapsuudenkoti paloi vuonna 2011.

Taija ei koe tarpeelliseksi antaa anteeksi äidilleen. Hän ajattelee, että on asioita, jotka pitää vain unohtaa. Eikä äiti ole anteeksi pyytänytkään. Joskus nuorempana Taija yritti ymmärtää äitiään.

– En voi koskaan ymmärtää äitini käytöstä. Ajattelen, että se on kuin sairaus, joka ei parane, teinpä minä mitä tahansa.

Lue myös:

Tiinan lapsen isä asuu kadulla: Poika osaa kertoa, että isiä ei voi tavata, koska isi juo alkoholia

X