Ihmiset ja suhteet

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Teksti:
Anna.fi

Toisen osapuolen masennus näkyy parisuhteen arjessa ja lähes kaikessa tekemisessä. Aloitekyvyttömyys ja huonommuuden tunteet luovat alavireisen ilmapiirin, unohtelu ja tekemättömät asiat turhauttavat ja aiheuttavat riitoja. Voiko rakkaus kestää masennuksesta huolimatta?

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Elisan, 27, ja Antin, 27, suhteessa masennus on arkipäivää. Elisa sai tietää miehen sairaudesta jo suhteen alkumetreillä:

”Tapasin Antin neljä vuotta sitten ja ihastuin heti. Etenin varovasti, koska olin seurustellut aikaisemmin mielenterveydellisistä ongelmista kärsivän miehen kanssa. Halusin tietää jo ensimmäisillä treffeillä, onko Antilla jotain vastaavaa.”

Antti yllättyi kysymystä ja totesi vähän nolona, että hänellä oli puoli vuotta aikaisemmin todettu masennus.

”Vietimme kuitenkin niin mukavan illan, että ajattelin antaa mahdollisuuden. Antti oli kaikkea muuta kuin masentuneen oloinen, vitsikäs ja hyväntuulinen sekä huomaavainen persoona. Ajattelin Antin olon kohenevan lääkitysten ja terapia-sessioiden myötä normaaliksi”, Elisa jatkaa.

Masennus syvenee

Noin puoli vuotta seurustelua sujui alkuhuumassa, ja Elisa ja Antti olivat toisilleen parasta mitä voi sattua. Sitten Antin vointi huononi.

Vaikeimpana aikana Antti ei löytänyt mitään syytä elää eikä ollut varma, jaksaisiko sairauttaan enää. Jopa suihkuun meno tai itsestään muuten huolehtiminen tuntui ylitsepääsemättömältä, eikä Antti jaksanut edes vastata puhelimeensa.

”Huonompina päivinä hän saattoi vain itkeä, ja silloin itkettiin yhdessäkin. Antin maailma tuntui todella pieneltä sekä omiin oloihinsa keskittyneeltä”, Elisa kuvaa.

Pian Antti sai lähetteen sairaalahoitoon muutamaksi kuukaudeksi.

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta
Masennus näkyy arkisissa asioissa

Masennus näkyy suhteen arjessa monella tapaa. Antti nukkuu paljon päivisin ja valvoo öisin. Itse työssäkäyvä Elisa kokee sen raskaaksi:

”Aloitekyvyttömyys ja puolison huonommuuden tunteet itsestään ovat vaikuttaneet hurjasti suhteeseemme. Esimerkiksi seksielämää meillä ei ole nimeksikään.”

Jo suhteen alkupuolella Elisa huomasi miehensä olevan nihkeä tekemään arkisia asioita. Masennus vaikuttaa myös muistiin, ja Elisa on kokenut muistuttelun päivittäiseksi.

”Yrityksenä on ollut jonkin pienen kotiaskareen hoitaminen minun ollessani töissä. Tämä on usein unohtunut tai jäänyt tekemättä.”

Kaikkea toimintakykyä masennus ei kuitenkaan ole vienyt. Välillä Antti on myös yllättänyt ja hoitanut sovitut asiat. Toisinaan hän on ollut halukas mukavien asioiden hoitamiseen, esimerkiksi elokuvissa ja juhlissa käymiseen. Luonteeltaan avulias mies on myös onnistunut yllättämään:

”Usein, kun vanhempani tai joku hänen perheestään on tarvinnut apua tai kyytiä, Antti on pinnistellyt voimansa ja lähtenyt auttamaan vaikka väsyttäisikin”, Elisa kehuu.

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta
Tukiverkko on tärkeä

Elisan oma jaksaminen on ollut koetuksella, mutta ammattiapua hän ei ole itselleen hakenut. Ystävät ja perhe ovat olleet Elisalle suuri tuki. Myös harrastukset ja työ lähihoitajana ovat pitäneet häntä koossa.

”Antti on koko ajan kotona, ja hetken poispääsy siitä ilmapiiristä on pakollista. Turhautuminen on päivittäin esiintyvä tunne. Toisen ja itsensä syyttely on meillä arkipäivää”, Elisa kertoo.

Antti on koko seurustelun ja sairastamisensa ajan potenut syyllisyyttä siitä, mitä ei ole jaksanut ja mitä toinen on hänen takiaan kestänyt.

”Sekin on ilmeisesti toiminut vain lamauttavasti, lisännyt huonommuuden tunnetta hänestä itsestään”, Elisa huokaa.

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta
Käännös parempaan

Nykyään Antin vointi on parempi. Hän on innostunut näkemään ystäviään ja vastaamaan heidän puheluihinsa. Suurin osa ystävistä on onneksi säilynyt masennuksen ajan. Lisäksi Antti aloitti syksyllä avoimen yliopiston kurssin, joka totuttaa häntä arkirutiineihin.

”Yleisesti ottaen matkani masentuneen kanssa on ollut raskasta, mutta toisaalta se kertonut minulle myös paljon itsestäni ja jaksamisestani”, Elisa kiteyttää.

Vaikka yhteiselo ei ole ollut helppoa eikä jaksaminen itsestään selvää, masennus ei ole vienyt voittoa rakkaudesta. Elisan ja Antin päiviin mahtuu myös iloa ja naurua, jotka antavat voimaa jaksaa parisuhteessa. Toisen huomioiminen ja keskustelu ovat auttaneet suuresti, vaikka puheeksi on moneen otteeseen tullut muun muassa parisuhdeterapiaan meno. Tämä on kuitenkin toistaiseksi jäänyt vain puhetasolle.

”Tulevaisuus on arvoitus, mutta paremman huomisen toivossa jaksaa eteenpäin.”

Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Teksti: Ella Airas

Lue lisäksi:
Tunnista masennuksen oireet
Depressiokoulu

Onko sinulla kokemuksia masennuksesta parisuhteessa? Kestääkö suhde vaikean masennuksen? Kirjoita kokemuksistasi kommenttiosioon.

X