Puolison vaikea masennus on ollut Karille, 54, raskas taakka: ”Haluaisin erota, mutta vaimon pärjääminen huolettaa”
Eräänä aamuna Karin, 54, vaimo ei enää jaksanut nousta sängystä. Vuosien saatossa parisuhde on kuivunut kasaan vaimon vaikean masennuksen vuoksi. Nyt Kari puntaroi, jatkaako suhteessa, jossa henkinen ja fyysinen yhteys on kadonnut.
Kari menetti vaimonsa masennukselle.
Eräänä aamuna Karin, 54, vaimo ei enää jaksanut nousta sängystä. Vuosien saatossa parisuhde on kuivunut kasaan vaimon vaikean masennuksen vuoksi. Nyt Kari puntaroi, jatkaako suhteessa, jossa henkinen ja fyysinen yhteys on kadonnut.
Karin, 54, vaikeasti masentunut puoliso joutui jäämään nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle. Sen jälkeen Kari on tuntenut itsensä avuttomaksi ja harkinnut avioeroa.
Tässä jutussa Kari kertoo hänen ja vaimonsa tarinan. Ratkaisukeskeinen terapeutti Jenni Kiviniemi tukee Karia vaikeassa tilanteessa.
Kari:
Tapasimme vaimoni kanssa yhteisen ystävämme häissä. Kiinnitin huomioni eläväiseen nuoreen naiseen. Halusin ehdottomasti tutustua häneen.
Meillä synkkasi heti. Hääjuhlien jälkeen aloimme tapailla. Vajaan puolen vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Omat hääkellomme soivat jo seuraavana kesänä.
Olimme molemmat valmiita sitoutumaan. Etenkin minä olin jo pidempään kaivannut asettumista parisuhteeseen. Halusin oman perheen.
Vaimo tuli raskaaksi, ja meille syntyi tyttövauva. Tuntui siltä kuin kaikki palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Yhä tänä päivänä kaipaan tuota onnen tunnetta.
Jenni:
Kuvaat hyvin kauniisti suhteenne alkuaikoja. Hienoa, että sait kokea onnen tunnetta, jonka yhä muistat.
Ymmärrän hyvin sen tuovan sinulle vielä tänä päivänäkin kaipauksen tunnetta.
Kari:
Vauvaonnea ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Vaimo alkoi käyttäytyä kummallisesti. Hänen mielialansa vaihteli nopeasti.
Hän saattoi yhtäkkiä saada kiukkukohtauksia tai purskahtaa itkuun. Hän sanoi olevansa huono äiti. Pistimme ne huonosti nukuttujen öiden piikkiin.
Yritin tukea vaimoa. Otin yhä enemmän vastuuta vauvan hoidosta. Sovimme, että minä hoidan jonkin aikaa vauvan yösyötöt.
Istuin yöllä vauva sylissä ja syötin häntä tuttipullolla. Vaikka olin itsekin väsynyt, tyttäreni ja minun välille syntyi ihana yhteys. Se kantaa yhä.
Puolisoni muuttui etäisemmäksi. Olin huolissani. Mitä hänelle oli tapahtumassa?
Jenni:
Raskausajan ja synnytyksen aiheuttamat hormonimuutokset sekä kehon kokema rasitus yhdessä huonosti nukuttujen öiden kanssa on jo sinänsä kuormittavaa.
Uusi elämäntilanne muuttaa niin arkea kuin ajatuksia, jotka liittyvät itseen ja omaan vanhemmuuteen. Nämä muutokset voivat aiheuttaa monenlaisia haasteita.
Tuit upeasti vaimosi jaksamista. Loit samalla yhteyttä vastasyntyneeseen tyttäreesi, vaikka olit itsekin väsynyt ja huolissasi vaimosi voinnista.
Kari:
Yhtenä aamuna menin herättelemään vaimoa. Minun piti lähteä töihin, ja vauva tarvitsi äitiään. Vaimo avasi silmänsä. Näin vain tyhjän katseen. Hän sanoi, ettei kykene nousemaan sängystä.
Soitin heti lääkäriin. Puolisolla diagnosoitiin synnytyksen jälkeinen masennus.
Onneksi hän pääsi heti juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Vähän myöhemmin aloitettiin terapiajakso.
Vaimo toipui pikkuhiljaa. Äitini auttoi meitä vauvanhoidossa.
Vaimo palasi töihin, ja arkemme alkoi rullata suhteellisen normaalisti. Minulle kuitenkin jäi huoli hänen mielenterveydestään.
Jenni:
Hienoa, että vaimosi sai noin hyvää apua ja tukea niin sinulta, äidiltäsi kuin myös ammattiauttajalta.
Toipumisen kannalta masentuneen on erittäin tärkeää saada mahdollisimman nopeasti niin henkistä kuin konkreettistakin apua.
Myös sinun olisi ollut hyvä saada ammattilaiselta keskusteluapua. Huoli läheisen voinnista kuluttaa myös omia voimia.
Kari:
Kun tyttäremme oli parivuotias, vaimo alkoi puhua toisen lapsen hankkimisesta. Ajatus perheen kasvattamisesta kuulosti ensin hienolta.
Aloin kuitenkin jarrutella, koska halusin suojella vaimoani. Pelkäsin, että masennus uusiutuisi. En halunnut käydä läpi samaa helvettiä.
Vaimo otti asian raskaasti ja loukkaantui. Yritin selittää hänelle, että halusin meidän kaikkien parasta. Hän sulkeutui. Välillemme nousi muuri, joka on edelleen olemassa.
Vaimo keskittyi työntekoon. Tyttäremme oli päiväkodissa, ja myös minä tein paljon töitä. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että työ oli meidän molempien pakopaikka parisuhteesta ja kodin tukalasta tunnelmasta.
Jenni:
Ymmärrän hyvin teidän molempien reaktioita. Sinä olit nähnyt, kuinka synnytyksen jälkeinen masennus vei vaimosi voimia.
Olit kokenut myös itse haasteita, jotka heijastuivat sinuun puolison masennuksen kautta.
Vaimosi joutui pettymään lapsen hankkimiseen liittyvässä haaveessaan ja loukkaantui. Kun on vaikea luopua itselle tärkeästä haaveesta, voi olla hyvin hankala kuulla toista ja ymmärtää, miten se voisi olla kaikkien hyväksi.
Ette varmastikaan ole ensimmäinen tai viimeinen pariskunta, joka pakenee yhteisiä ongelmia töihin.
Kari:
Elimme useamman vuoden kuin zombit. Olimme perhe saman katon alla, mutta emme olleet silti yhdessä. Pidimme toki huolta tytöstä, mutta varmasti hänkin aisti, että isällä ja äidillä ei ollut kaikki hyvin.
Vaimo alkoi viihtyä myös ylitöissä. Mainitsin hänelle muutaman kerran, että hänen tulisi pitää itsestään parempaa huolta. Hän totesi, että hän kyllä tietää parhaiten oman olonsa.
Lopulta vaimo sairastui työuupumukseen. Hän jäi pitkälle sairauslomalle. Puolen vuoden kuluttua hän yritti palata töihin. Se ei kuitenkaan onnistunut.
Hänen voimansa eivät riittäneet.
Jenni:
Kunpa me ihmiset aina osaisimmekin huomata elämän tuomat haasteet ja ongelmat ja reagoida niihin ajoissa.
Joskus voi käydä niin, että asiat vain jotenkin luisuvat käsistä. Muutosta on vaikea saada aikaan, vaikka jollakin tasolla tiedostaisikin, että nyt kaikki ei ole hyvin.
Kari:
Neljä vuotta sitten vaimo jäi 48-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle vaikean masennuksen vuoksi. Se, mitä olin pelännyt eniten, oli toteutunut. Ja vielä paljon pahempana kuin olin kuvitellut.
Vaimo oli nyt vakavasti ja ilmeisesti myös kroonisesti sairas. Koin itseni täysin avuttomaksi. Ehkä siinä kohtaa annoin myös periksi.
Tänä päivänä vaimon vointi vaihtelee. Hänellä on voimakas lääkitys. Se on mielestäni muuttanut hänen persoonaansa. Hän on aloitekyvytön ja välinpitämätön.
Joudun nyt ottamaan lähes kaiken vastuun kodista. Vaimon työkyvyttömyys on heikentänyt merkittävästi myös talouttamme. Välillä tuntuu, että liika on liikaa. Tekee mieli heittää hanskat tiskiin.
Jenni:
Vaikea masennus on raskas taakka sekä sen kokijalle että hänen läheisilleen.
On surullista ja turhauttavaa, kun ei itse pysty vaikuttamaan oman rakkaansa vointiin niin paljon kuin haluaisi.
Olet kuitenkin pitänyt vaimostasi hyvää huolta. Kertomuksestasi huokuvat vastuullisuus ja huolehtivaisuus mutta myös terve itsekkyys.
Sinulla on lupa olla, ajatella ja tuntea juuri kuten tunnet. Se on täysin ymmärrettävää.
Kari:
Surullisinta on, että myös rakkautemme on hiipunut. Sekä henkinen että fyysinen yhteytemme on katkennut.
Emme oikeastaan keskustele enää muusta kuin arjen käytännön asioista. Makuukamarielämämme on täysin kuollut.
Kaipaan vaimoani ja myös yhteistä seksiä. Rehellisesti sanottuna olen mies, ja minulla on edelleen omat tarpeeni.
Olen pohtinut monta kertaa eroa. Yhteinen, jo aikuinen tyttäremme ei pidä meitä enää yhdessä. Minua kuitenkin huolestuttaa. Miten vaimo pärjää, jos meille tulee ero?
Olen jonkinlaisessa pattitilanteessa. Rakkaudettomassa parisuhteessa on vaikea jatkaa.
Jenni:
Olen niin pahoillani, että masennus on tullut teidän elämäänne ja myös teidän väliinne. Se on vienyt teitä kauemmas toisistanne.
On todella hyväksyttävää kaivata yhteyttä toiseen, seksi mukaan lukien. Seksi ja seksuaalisuus voivat tuoda suurta elämäniloa ja energiaa ja ylläpitää mielenterveyttä.
Jos kumppani ei halua seksiä, on tätä aina kunnioitettava. Sinun haluasi ei kuitenkaan pidä tai tarvitse ohittaa, vaan löytää keinoja sen toteuttamiseen.
Ymmärrän eroajatuksen tuomat huolet. Kannustankin sinua ottamaan asian puheeksi vaimosi kanssa.
Te voisitte myös hyötyä pariterapiasta. Pääsisitte käsittelemään asiaa ja etsimään teille sopivia ratkaisuja.
Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 7/2022.
Kommentit
Meillä on ainutkertainen elämä. En itse haluaisi miettiä eläkkeellä ohi mennyttä elämää. Lasteni isä oli varjo entisestä ja molemmat koimme, että hän kärsi masennuksesta vaikkei koskaan siihen apua hakenutkaan. Noin 10 vuoden pohtimisen jälkeen lopulta erosin. Lapset lähentelivät teini-ikää ja koin ettei parisuhdemalli ollut sitä minkä halusin heille näyttää. Eron jälkeen miehellä oli vaikeita vuosia, mutta nyt hänellä on uusi perhe ja jälkikasvua, joten koen, että ero oli sitten kuitenkin kaikille paras ratkaisu.
Isäni on pitänyt mieleltään sairaasta äidistäni huolta lähes 55 vuotta ja vastikään äidin palvelukotiin joutumisen jälkeen isä pääsi aloittamaan omaa elämäänsä. 75 vuotiaana. Ei sekään ole oikein. Mutta isä teki tietoisen päätöksen pitää hänestä huolen. Kiitollinen olen siitä, mutta seurallinen isä joutui eristäytymään elämästä äidin sairaalloisen mielen takia ja isä kärsi hiljaisuudessa jopa perheväkivallasta.
Edelleen. Meillä on ainutkertainen elämä ja vastuu ennenkaikkea itselle. Toivon sinulle hyvää elämää, tavalla tai toisella.
Kommentit
Heti alkuun särähti että akuutissa tilanteessa on vain keskulteltu psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Missä on psykiatri? Eikö todellakaan saanut lääkitystä? Varhainen psykiatrinen tutkimus, oikea diagnoosi ja riittävä lääkehoito on kaiken A ja O. Miksi yhä psykiatriset ongelmat yritetään hoitaa puhumalla, mutta muihin sairauksiin saa lääkettä. Voi joutua kokeilemaan useita eri lääkkeitä että löytyy sopiva. Toivon että Kari ja vaimo lähtevät nyt pontevasti vaatimaan lääkekokeiluja, kunnes apu löytyy.
Moni masentunut on raudanpuutteinen.. Olisiko perheen tilanne ollut toinen ja toinen lapsi ollut mahdollinen jos tämä olisi syynä. Suomessa hoidetaan huonosti raudanpuutetta..
Minulle työpaikkapsykologi honotti vastaavassa tilanteessa, että ”haittaakse nyt muka niin paljon, jos vaimo vähän masentelee?” Olin juuri kertonut käyttäneeni vaimoa sähköhoidossa tusinan kertaa eli mistään pikku kaamosoireilusta ei ollut tosiaan kyse, minkä ammattilaisten luulisi ymmärtävän. Ammattilaisiakin löytyy näemmä moneen junaan, terapiakaan ei ole mikään automaatioratkaisu, vaikka sitä sellaisena kaupataankin. Terapiatakuulla haikaillaan ratkaisua yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka terapialla ei ole ratkaistavissa. Monen terapiasuuntauksen vaikuttavuus ei kestä tieteellistä tarkastelua.
Ikävä kuulla, että parisuhde ongelmiin ei ole haettu ajoissa apua vaan pelkästään vaimon masennukseen. Raskauden jälkeinen masennus on aina riski naiselle masentua, miehen ei tarvitse kantaa lasta sisällään 9kk ja synnyttää sitä, joten välttää itse riskit. Sääli, että tätä ei monikaan mies muista tiedostaa kun perhettä lähdetään perustamaan, ei se naisen syy ole, jos masentuu.
Kuka tahansa masentuisi ja katkeroituisi siitäkin, jos hänen perheenlisääntymis haaveet riistetään lopullisesti. Joten jo siinä kohtaa olisi pitänyt lähteä eri teille kun tulevaisuuden suhteen oli erilaisia haaveita.
Parisuhteessa on aina riski toisen masentumisesta ja sääli, jos se on syy eroon.
Juttu käsittelee liian yksipuolisesti asiaa, eikä siinä kerrota lainkaan miten mies tuki henkisesti vaimoaan vaan pelkästään miehen ajatuksia nykyhetkestä ja tekoja, joten lukijana on vaikeaa hahmottaa realistista kokonaiskuvaa tilanteesta ja mahdotonta samaistua mieheen.
Meillä on ainutkertainen elämä. En itse haluaisi miettiä eläkkeellä ohi mennyttä elämää. Lasteni isä oli varjo entisestä ja molemmat koimme, että hän kärsi masennuksesta vaikkei koskaan siihen apua hakenutkaan. Noin 10 vuoden pohtimisen jälkeen lopulta erosin. Lapset lähentelivät teini-ikää ja koin ettei parisuhdemalli ollut sitä minkä halusin heille näyttää. Eron jälkeen miehellä oli vaikeita vuosia, mutta nyt hänellä on uusi perhe ja jälkikasvua, joten koen, että ero oli sitten kuitenkin kaikille paras ratkaisu.
Isäni on pitänyt mieleltään sairaasta äidistäni huolta lähes 55 vuotta ja vastikään äidin palvelukotiin joutumisen jälkeen isä pääsi aloittamaan omaa elämäänsä. 75 vuotiaana. Ei sekään ole oikein. Mutta isä teki tietoisen päätöksen pitää hänestä huolen. Kiitollinen olen siitä, mutta seurallinen isä joutui eristäytymään elämästä äidin sairaalloisen mielen takia ja isä kärsi hiljaisuudessa jopa perheväkivallasta.
Edelleen. Meillä on ainutkertainen elämä ja vastuu ennenkaikkea itselle. Toivon sinulle hyvää elämää, tavalla tai toisella.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous