Ihmissuhteet

Äiti leipoi pullaa muttei sanonut rakastavansa – välttelevä kiintymyssuhde traumatisoi ja vaikuttaa meihin vielä aikuisenakin

Kertoiko äitisi rakastavansa sinua vai osoittiko hän rakkautensa leipomalla ja hössöttämällä? Monelle suomalaiselle jälkimmäinen tapa on tuttu. Kyseessä on välttelevä kiintymyssuhde, joka voi näkyä lapsessa vielä aikuisenakin.

Teksti:
Asta Leppä
Kuvat:
Istock

Välttelevä kiintymyssuhde jättää jälkensä niin lapseen kuin äitiinkin.

Kertoiko äitisi rakastavansa sinua vai osoittiko hän rakkautensa leipomalla ja hössöttämällä? Monelle suomalaiselle jälkimmäinen tapa on tuttu. Kyseessä on välttelevä kiintymyssuhde, joka voi näkyä lapsessa vielä aikuisenakin.

Aina näihin päiviin saakka monen suomalaisäidin ja tyttären välistä suhdetta on kuvannut termi välttelevä kiintymyssuhde. Oikeastaan se luonnehtii suomalaisia laajemminkin: olemme arkoja ja kömpelöitä koskettamaan toisiamme, ja moni kärsii hellyyden puutteesta. Yhden kuvauksen mukaan suomalainen halaakin pylly pitkällä, jotta mahdollisimman vähäinen alue kehosta koskettaa toista ihmistä. Nuorem­pien sukupolvien keskieurooppalaiset poskisuudelmat eivät luonnistu vielä läheskään kaikilta.

Voisiko sekin, että suomalaiset seisovat myös normaalioloissa, ei vain koronan aikaan, bussipysäkeillä kahden metrin päässä toisistaan, johtua lapsuuden kitukasvuisesta tunneympäristöstä?

Kyllä voi. Jos ensisijainen hoitaja – äiti, isä tai muu lähihenkilö – on välttelevä, ei huomaa, on väsynyt ja poissaoleva eikä ota syliin, lapsi oppii kavahtamaan kosketusta ja pitämään toiset mahdollisimman etäällä.

Psykoterapeutit Heli Pruuki ja Kirsi Hiilamo käsittelevät äidin ja aikuisen tyttären suhdetta toukokuussa ilmestyvässä kirjassaan Aina tytär, aina äiti ja avaavat välttelevän kiintymyssuhteen syy-seuraussuhdetta.

– Välttelevässä kiintymyssuhteessa kasvanut ihminen luottaa pelkästään itseensä, koska ei halua tuntea itseään haavoittuvaksi tai heikoksi, sanoo Kirsi Hiilamo.

– Hän näkee muut ihmiset enemmän tai vähemmän epäluotettavina eikä halua heittäytyä heidän varaansa.

Ja niinpä on syytä pärjätä yksin.

Sekin kuulostaa hyvin suomalaiselta.

Lue lisää: Marianna Stolbowin kolumni: Lapsuuskuvan katse ravistelee – se kertoo, keitä me alun perin olimme

Välttelevä kiintymyssuhde on helppo tunnistaa

Miten välttelevä kiintymyssuhde näkyy? Monelle on varmasti tuttua etenkin vanhemman polven suomalaisäitien tapa rakastaa sanojen ja läheisyyden sijasta ruoalla. Kuten Hiilamo ja Pruuki kirjoittavat kirjassaan, kehotus ottaa lisää pullaa tarkoittaakin usein ”olet minulle rakas”.

– Tuon sukupolven äidit ovat kasvaneet pula-aikana, moni sellaisessa köyhyydessä, jota meidän on liki mahdoton ymmärtää, Heli Pruuki sanoo.

– Jos sen ajan äidit eivät muuta pystyneet tarjoamaan, osasivat he ainakin tehdä maittavaa ruokaa. Ja tämä tapa siirtyi eteenpäin.

Monesti välttelevää kiintyjää luonnehtii myös tauoton touhotus, pako velvollisuuksiin ja loputtomiin tehtäväluetteloihin: pedataan sänkyjä, jynssätään kaappeja, kuokitaan puutarhaa, kiiruhdetaan kuoroharjoituksiin, ylityöhön ja yhdistystoimintaan. Tehdään siis kaikkea muuta kuin kohdataan tunteita.

Jatkuva työnteko pitää pään kasassa, ja usein tällaiset äidit ovat vaatineet tyttäriltään samaa. Äiti saattaa tulla jopa aikuisen tyttären kotiin kriittisin katsein vain lepsuudet huomioiden: hellantaus näyttää olevan pesemättä ja tiskirätti vaihtamatta.

Miksi ihmeessä?

– Lapsen kehumista pelättiin pitkään, sillä sen uskottiin ylpistävän, puhumattakaan siitä, että olisi lausuttu, että minä rakastan sinua. Sylin ajateltiin tekevän liian pehmeäksi kovaan maailmaan, Pruuki kuvailee.

Hänen mukaansa jatkuva motkottaminen on eräs aggression muoto, joka puolestaan on hyvin yleinen suojamekanismi omia hallitsemattomia tunteita vastaan. Niin ikään monet äidit ilmaisevat rakkauttaan aikuiseen tyttäreen ”huolehtimalla”, joka voi ilmetä ylidramaattisena elämään tunkeiluna.

– Mukana saattaa olla maagistakin ajattelua: jos murehdin ja huolehdin oikein kovasti, mitään ei satu, Kirsi Hiilamo täydentää.

Välttelevä kiintymyssuhde ilmenee myös tarpeena näyttäytyä ulospäin ”säällisenä”. Elämänpolun on oltava moitteeton, koulutodistusten kelpoja, aviomies täytyy ”saada” ja ”pitää”. Ulos ei sovi mennä, jos tukkaa ei ole kammattu ja vaatteita silitetty. Itsehillintä on tärkeää, eikä itsestä saa tehdä numeroa. Tähän kaavaan eivät tietenkään kuohuvat tunteet tai persoonalliset elämänvalinnat mahdu, toisenlaisesta seksuaalisuudesta tai sukupuolisuudesta nyt puhumattakaan.

Mistä välttelevä kiintymyssuhde syntyy?

Välttelevä kiintymyssuhde juontaa juurensa Hiilamon ja Pruukin mukaan muutaman sukupolven päähän sota-aikaan. Tuolloin ihmiset muuttuivat sotilaiksi kaikilla rintamilla, kuolettivat tunteensa ja keskittyivät vain arjen olennaisiin toimintoihin ja elivät päivän kerrallaan.

Sodan jälkeenkin elämä oli hyvin työntäyteistä, paikoin suoranaista raatamista. Silloinkaan ei hellinnyt aikaa ja ener­giaa hellyyden osoituksille. Lapsiakin saattoi siunaantua liuta ehkäisyn puutteessa.

– Myöskään yhteiskunta ympärillä ei tukenut äitien jaksamista niin kuin nykyisin, huomauttaa Hiilamo ja jatkaa:

– Äitiyslomia ei ollut, neuvolajärjestelmä oli kehittymätön, oli talousvaikeuksia, hoitamatta jääneitä mielenterveysongelmia ja niin edelleen.

Lisäksi monet nykyvanhemmista likimain sadistisilta kuulostavat lastenkasvatusmenetelmät edustivat tuolloisen pedagogian huippua – äitejä kehotettiin imettämään neljän tunnin välein, mutta pyhittämään yöt nukkumiselle. Vauvan huudattaminen ”karaisi” puolestaan kehittyviä keuhkoja. Koivuniemenherra killui monen kodin ovenkarmin päällä.

Eetoksena oli ”joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa”. Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä armottomampana oppi ilmenee.

Siksi välttelevässä kiintymyssuhteessa – monissa vanhempien ja lasten suhteen ongelmissa ylipäätäänkin – on kyse Hiilamon ja Pruukin mukaan usein ylisukupolvisista taakkasiirtymistä. Traumat kertautuvat seuraaviin sukupolviin.

Eikä noiden ketjujen katkaiseminen ole itsestään selvää.

Ihmissuhteista tulee pankkitoimintaa

Välttelevässä kiintymyssuhteessa kasvanut pelkää aikuisena tunteita kaikissa ihmissuhteissaan. Hän ei kykene välttämättä kiintymään turvallisesti edes omaan lapseensa. Pruukin mukaan tällaisen äidin välttelevä tunnesuhde yleensä voimistuu lapsen kasvaessa. Kun lapsi on vielä avuton vauva, äiti voi luottaa tämän ehdottomaan rakkauteen ja tarvitsevuuteen. Mutta kun lapsi alkaa varttuessaan panna vastaan ja uhmata äitiä, äiti kokee sen rakkautensa torjunnaksi.

– Tosin jos vauva on erityisen vaativa, kuten koliikkinen, näin voi käydä jo aikaisemmin. Tällöin äiti kokee vauvan itkun syytökseksi itseään vastaan: tähänkään en kelpaa, nytkään en tule täysin hyväksytyksi.

Välttelevä kiintymyssuhde aiheuttaa sen, että kun sellaisessa suhteessa kasvanut yrittää ilmaista rakkautta omille lapsilleen siivoamalla ja leipomalla, hän ei välttämättä saakaan kaipaamansa vastakaikua.

Lapsi ei ymmärrä lukea kanelipullia ja puhtaita lakanoita rakkaudeksi – kuten ei myöskään harrastuksiin kuskausta, läksyjen kuulustelua tai uusien tavaroiden ostamista. Kuten Pruuki kuvaa, jos joulupöydässä joku huomauttaa, että herneet ovat kylmiä, viikkokausia touhunnut äiti saattaa kerta kaikkiaan pimahtaa.

– Jos on tehnyt todella paljon eikä tulekaan vastaanotetuksi rakkaudella ja kiitollisuudella, siitä voi seurata hirveä haavoittumisen kokemus. Silloin huomautus paisuu rakkauden mitätöinniksi, Pruuki sanoo.

Tällaisessa ajattelussa ihmissuhteista tulee eräänlaista pankkitoimintaa, jossa lasketaan kaiken aikaa tekojen debitejä ja kreditejä, ja kiitollisuudenvelka on yhtä raskas kuin oikeakin rahavelka.

Tosin useille välttelijöille kertymä jää ikuisesti säästöön. Se antaa tunteen vallasta, siitä, ettei ole kenestäkään riippuvainen.

Hiilamon mukaan vallalla on myös ihanne äidistä, joka nielee kaiken – joka sietää tyynesti ja kestää loputtomasti vaikka mitä. Ihanne vahvistaa edelleen tunteiden tukahduttamisen tapakulttuuria.

Ei siis ole ihme, että yksi naisten yleisimmistä psykofyysisistä oireista on niin sanottu globus-oireyhtymä, tunne siitä, että kurkussa on pala. Nieleminen tuntuu vaikealta, vaikkei kurkussa olisi oikeasti mitään.

– Joillakin tunteiden välttelijöillä on myös hyvin valikoiva muisti, Hiilamo sanoo.

– Oma elämä halutaan nähdä onnellisena. Ollaan mukavia, iloisia ja hymyileviä, sopu pitää säilyttää hinnalla millä hyvänsä. Riita sen sijaan on katastrofi ja epäonnistuminen, sillä se tuo pintaan kaikkea ikävää, vältettyä ja kuohuttavaa.

Näin välttelevä kiintymyssuhde ei siirry omaan äitiyteesi

Kun välttelevässä kiintymyssuhteessa kasvanut lapsi tulee kerta toisensa jälkeen torjutuksi ja hylätyksi, hän kadottaa yhteyden omiin tunteisiinsa. Hänestä varttuu järkevä, kylmänviileä ja toimiva aikuinen, mutta järkevyys ja kylmänviileys ovat Kirsi Hiilamon mukaan usein suojamekanismeja, eräänlaisia mielen laastareita. Kun laastari hautoo pitkään, tulehdusvaara kasvaa. Seuraa ahdistusta, ihmissuhdevaikeuksia ja työongelmia.

Oikeastaan ainut tapa alkaa muuttaa omia tunnereaktioitaan on niiden tunnistaminen ja kyseenalaistaminen. Hiilamon ja Pruukin kirjassa on konkreettinen esimerkki: jos välttelevässä kiintymyssuhteessa kasvaneena on tottunut kääntämään katseensa pois, voikin yrittää katsoa toista silmiin.

Äiti voi opetella ottamaan vastaan lapsensa tunteita ja ilmaisemaan tälle omiaan – rakkautta, mutta myös vihaa – ihan sanallisesti. Äiti voisi yrittää olla kerrankin lapsensa kanssa kahdestaan sen sijaan, että pakenee aina jonkin tekemisen pariin.

Helppoa tämä ei tietenkään ole.

Huomattavasti vaivattomampaa on jäädä syyttämään omaa äitiään ja jumiutua vuosikausiksi uhrin asemaan.

– Lapsi voi tietenkin olla vihainen omasta lapsuudestaan. Hän saa surra ja olla pettynyt, katkera ja murheellinen, mutta pelkkä syyttely ei vie eteenpäin. Mieluummin kannattaa miettiä omaa toimintaansa: miten minä katkaisen näitä ketjuja, miten en enää siirrä tuhoisia toimintamalleja lapselleni, sanoo Heli Pruuki.

Hiilamo on samoilla linjoilla.

– Syyttelyn kautta ihminen sijoittaa oman pahan olonsa toiseen ja lievittää sillä ahdistustaan. Mutta elämässä on sekä hyvää että pahaa, ja jos alkaa taistella sitä vastaan, ei voi voittaa.

Niinpä hänen mukaansa äiteihin pitäisi suhtautua armollisemmin. He ovat oman histo­riansa tulosta, moni syvästi haavoitettu itsekin.

 

X