Ihmiset ja suhteet

Vapaaehtoisesti lapseton

Teksti: Anna.fi

Tuore Miss Suomi on jo ehtinyt kohahduttaa ilmoittamalla, ettei halua välttämättä lapsia. Monien mielestä parikymppinen nainen ehtii vielä muuttaa mieltään, mutta ellei muutakaan?

Vapaaehtoisesti lapseton

Nelikymppiset, vapaaehtoisesti lapsettomat Päivi ja Tuuli vakuuttavat olevansa onnellisia lapsettomina ja lapsettomissa parisuhteissaan. ”Mielestäni olisin hyvä äiti ja Aki loistava isä, mutta suuntaamme hoivaamisviettimme toisiimme. Minulla ei todellakaan ole mitään tarvetta nähdä geenieni siirtyvän tuleville sukupolville, vaikka olen sukuhaaramme viimeinen”, Tuuli sanoo.

Vauvakuume jäi nuoruuteen

Päivi (41) tapasi Tonyn (43) 16 vuotta sitten, ja naimisiin mentiin 12 vuotta sitten. Hän kertoo, että äitiyden ajatus on tuntunut hänestä aina vieraalta. ”Hassua kyllä, minulle lapsettomuus on sillä tavalla ’yksi hailea’, että jos mieheni haluaisi kauheasti lapsia, minulla ehkä olisi niitä. Nyt kun Tony ei halua, niitä ei ole. Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita, että olisin vain mieheni takia lapseton”, hän sanoo ja lisää hänkin olevansa hyvin parisuhdeorientoitunut. ”Haluan antaa kumppanilleni paljon, ilman että siinä on ketään välissä.”

Tuuli (44) kertoo haaveilleensa nuorena viidestä poikalapsesta, mutta iän ja elämäntilanteiden myötä ajatukset muuttuivat. Hänen aviomiehellään Akilla (48) on jo aikuinen tytär nuoruuden avioliitostaan, mutta Tuulin kanssa yhteistä lasta ei oikeastaan koskaan edes harkittu.

”Olin vakaasti vielä päälle kaksikymppisenä sitä mieltä, että lapsia tulee. Kun sopivaa kumppania ei astunut kuvioihin, ehdottomuus karisi kolmenkympin lähetessä. Olimme Akin kanssa 33- ja 37-vuotiaita tavatessamme ja asuimme ensimmäiset kolme vuotta 200 kilometrin päässä toisistamme. Suuria keskusteluja lasten hankinnasta emme käyneet; Akin kanta oli melkoisen selvä ja minäkään en hinkunut lasta heti suhteen alkuun. Sitten ikää oli jo sen verran, ettei asia enää viehättänyt.”

Elämäntilanteiden ja oman asenteen lisäksi naiset mainitsevat syyksi lapsettomuuteen myös eettiset perusteet: maailmassa on jo liikaa ihmisiä ja erilaisia ongelmia. ”En ymmärrä vimmaista vauvakuumetta”, Tuuli lisää. ”On surullista nähdä, että jotkut hankkivat lapsia väen vängällä itsekkäistä tai lapsellisista syistä, tarkastelematta sopivuuttaan vanhemmiksi ja tuntematta itseään kunnolla.”

Neljänkympin rajapyykki

Vaikka naiset ovat sinut valintojensa kanssa, Tuuli sanoo tiedostavansa, että lapsettomuuden tuska voi iskeä vaikka kahdenkymmenen vuoden päästä; toistaiseksi hän ei ole katunut valintaansa.

Päivikään ei ole katunut, mutta on kokenut kriisin asian suhteen. ”Ennen kun täytin 40, kävin kriisin läpi tämän asian kanssa. Tiesin, että silloin jos koskaan on oltava täysin varma. En sinänsä halunnut lasta sen enempää kuin ennenkään, mutta päätöksen lopullisuus pisti miettimään.”

Tuohon lopullisuuteen liitetään usein ajatus lapsettoman yksinäisestä vanhuudesta. Molemmat naiset kertovat pohtineensa asiaa tahoillaan, mutta tulleensa siihen johtopäätökseen, että yksinäisiä vanhuksia on ollut maailman sivu, perheellisiä ja perheettömiä. ”Mahdollisesta yksinäisyydestä saan kyllä moittia vain itseäni enkä olemattomia lapsiani!” Tuuli puuskahtaa. ”On muuten hauskaa, että lapselliset sanovat lapsien hankkimisen olevan epäitsekästä. Sitten he puhuvat siitä, kuinka lapset ovat vanhuuden turva”, Päivi huomauttaa.

Lapsettomuus avaa ulospäin

Päivi ja Tuuli myöntävät avoimesti, että he arvostavat vapautta ja sitä, että heillä on paljon aikaa itselle ja kumppanille. He myös kertovat, että lapset ja heistä huolehtiminen tuntuu hieman rasittavalta ajatukselta – ”Pidän lapsista, mutta en jaksa heitä kauan”, Päivi sanoo. Kuitenkin stereotypia yksinäisestä ja itsekkäästä lapsettomasta tuntuu kaukaiselta.

”Yleisin syytös ja väärinkäsitys on se, että lapseton on itsekäs ja kylmä sekä lapsivihaaja”, Päivi paukauttaa. ”Uskallan kuitenkin pomminvarmasti väittää, että teen maailmanparannustyötä, näen vanhaa äitiäni, autan toisia lasten tai koirien hoidossa tai tuen vaikeuksissa olevia ystäviä enemmän kuin lapselliset ystäväni. Olen myös tehnyt vapaaehtoistyötä lasten hyväksi.”

Hänen mukaansa kyse ei ole vain ajasta, vaan myös avautumisesta oman perheen ulkopuolelle. ”Lapsiperheet ovat usein kääntyneet sisäänpäin omaan pikku perheeseen, johon ehkä mahtuvat isovanhemmat eikä muita. Minun perheeseeni kuuluu Tonyn lisäksi äitini, siskoni ja veljeni sekä heidän
lapsensa ja lastenlapsensa. Myös ystävät ovat ikään kuin perheenjäseniä, usein
tärkeämpiäkin kuin sukulaiset. Meillä on aina ollut koiria, ja ne ovat olleet täysivaltaisia perheenjäseniä. Tällainen laajennetun perheen käsite on minulle tärkeä asia.”

Ulkopuolisuutta naisporukoissa

Naiset kertovat, että heillä on sekä perheellisiä että perheettömiä ystäviä. ”Ne lapsiperheet, joissa ei muuta elämää olekaan kuin oman taaperon ympärillä hössöttäminen, ovat kyllä jääneet ikään kuin itsestään aktiivisen tuttavuuden ulkopuolelle”, Tuuli sanoo. ”Tuttavapiiriin kuuluu silti monilapsisiakin perheitä, joissa lapsiin suhtaudutaan mielestämme terveellä asenteella, tasa-arvoisina perheenjäseninä.”

Päivi kertoo, että he tapaavat miehensä kanssa joissakin tapauksissa vain ystäviään ja joissain tapauksissa myös näiden lapsia, koko perhettä. ”Pidämme tietyistä ihmisistä ja tietyistä emme, ikään katsomatta.”

Lähipiiri ei ole painostanut kumpaakaan naisista lasten tekoon, olkoonkin, että Tuulin epäiltiin menneen naimisiin raskauden takia. Lapsettomuutta ihmettelevä asenne on kuitenkin naisille tuttua. Päivin mukaan vapaaehtoinen lapsettomuus on Suomessa vielä kummajainen, ja Suomi loppujen lopuksi varsin vanhoillinen maa, mitä perhesuhteisiin tulee.

”Eniten lapsettomuus on vaikuttanut olemiseen naisporukoissa. Tietyn ikäiset naiset puhuvat pääasiassa lapsistaan, mikä on ymmärrettävää, koska ihmiset puhuvat usein arkikokemuksistaan. Mutta kun naisporukka puhuu lapsista tai lasten kasvatuksesta, lapsettoman ei oikein ’sovi ’ osallistua keskusteluun – eihän hän tiedä mitään aiheesta. Ja kun ei osallistu, saa kuulla olevansa kylmä, lapsivihaaja, outo tms. Esimerkiksi minä olen alun perin opettaja, joten tiedän jotain kasvatuspsykologiasta, mutta sitä ei lasketa”, Päivi pohtii.

”Olenkin huomannut, että istun yhä enemmän miesryhmissä, jos esimerkiksi juhlissa naiset siirtyvät keittiöön ja alkavat keskustella lapsista, puhumattakaan, kun lapset ovat mukana”, hän jatkaa. ”Sitä tiettyä naisten yhteisyyttä kaipaan; se on ehkä suurin ongelma lapsettomuudessa ainakin tällä hetkellä. Varmaan eri asia tuntuu hankalalta eri ikäkausina.”

Rohkeutta valita toisin

Tuuli ei ole puhunut vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan kuin työpaikallaan, parin samassa tilanteessa elävän naisen kanssa. Hän olettaa, että ainakin jotkut pitävät hänen lapsettomuuttaan tahattomana; ainakaan kukaan ei ole tohtinut kysyä asiasta mitään.

Päivi taas kertoo olleensa miehineen ”alusta asti yliavoin ja proaktiivinen asian suhteen” juuri siksi, etteivät ihmiset kuvittelisi lapsettomuuden olevan heille arka aihe. ”Kaikki ovat kovin ymmärtäväisiä, mutta esim. humalapäissään saattavat rohkeammin ihmetellä valintaamme. Asenteet ovat kovin erilaisia. Osa tuntuu vähän kateellisilta. Ei lapsettomuutta kohtaan, mutta sitä kohtaan, että uskaltaa valita eri lailla. Suurin osa heijastaa kuitenkin omia tuntojaan ja toteaa, ettei ikinä voisi ajatellakaan olla ilman lapsiaan”, Päivi kertoo.

Mutta kadehtiiko lapseton koskaan perheellisiä? ”Ei”, sanoo Tuuli. ”Tietysti lasten kanssa voi tehdä paljon hauskaa ja heidän kasvamisestaan ja kehittymisestään saa varmasti paljon iloa. Mutta ainakaan minun ei tarvitse salaisesti katua, että lapsia on hankittu. Minulla on ystäviä, jotka aivan selvästi uudenlaisen elämän mahdollisuuden edessä luopuvat lasten takia. Siitä on syntynyt jännitteitä, jotka ovat aiheuttaneet melkoisen solmun koko perheessä.”

Päivi sanoo, ettei hän ole koskaan kokenut vauvakuumetta vauvan takia. ”Olen joskus haikaillut vastasyntyneen vauvan vanhempien yhteistä onnea. On tuntunut, että heillä on jotakin upean yhdistävää, jota Tonylla ja minulla ei koskaan voi olla”, hän tunnustaa. ”Tietysti jään jostakin paitsi, mutta eihän elämässä koskaan saa kaikkea, mitä haluaa, ja minusta lapset on yksi asia muiden joukossa. Samoin lapselliset jäävät paitsi asioista, jotka minulla on. Usein he eivät ehkä ymmärrä sitä. He luulevat, että he tietävät, millaista on lapseton elämä. Mutta eivät he tiedä, sillä vauhdikas sinkku- tai lapsettoman parin elämä parikymppisenä on aivan eri asia kuin seesteinen lapsettomien keski-ikäisten elämä.”

Teksti: Jenni Saarilahti / A4 Media Oy

X