Vapaaehtoisesti lapseton herättää yhä kysymyksiä – kaksi naista kertoo oman tarinansa: ”Äitiys ei ole minun juttuni”

Anna-Sofia Nieminen, 32, ja Piritta Häkkinen, 47, eivät ole koskaan halunneet omia lapsia. Vapaaehtoinen lapsettomuus on hyväksytympää kuin ennen, mutta silti yhä latautunut aihe, sanoo tutkija.

Anna-Sofia Nieminen, 32, toimittaja-kirjailija: ”Haluan omannäköiseni elämän”

”Aloin lukioikäisenä pohtia ensimmäistä kertaa, etten välttämättä koskaan halua omia lapsia. Muistan ainakin tunteneeni suurta maailmantuskaa siitä, että maapallolla oli niin paljon ihmisiä. Lopulta pääsyy valintaani on kuitenkin se, ettei minusta koskaan tuntunut siltä, että haluan äidiksi.

Olen aina puhunut päätöksestäni avoimesti lähipiirilleni ja ystävilleni. Olen ollut onnekas, sillä en ole törmännyt kyseenalaistamiseen, vaan he ovat ottaneet asian hyvin.

Myös parisuhteissani olen alusta asti ollut avoin asiasta. Kun suunnittelimme häitä mieheni Niku Hoolin kanssa, asia nousi uudelleen puheeksi. Olimme olleet yhdessä reilut neljä vuotta, ja Niku tiesi ajatuksistani mutta ilmaisi häiden alla halunsa saada lapsia kanssani.

Liikutuin ajatuksesta, mutta olin myös hämmentynyt. Tilanne välillämme oli hirveän hyvä, eikä Niku painostanut minua yhtään. Lupasin vielä miettiä asiaa, mutta muutaman kuukauden päästä totesin, etten edelleenkään halua lapsia. Se aiheutti Nikulle kriisin, jota hänen piti pohtia.

Puhuimme keskenämme asiasta monta kertaa avoimesti ja rehellisesti. En yrittänyt ohjailla Nikua vaan halusin, että hän muodostaa asiasta mielipiteensä itse.

Lopulta Niku päätti elää lapsettomana ja menimme naimisiin. Olisin ymmärtänyt senkin, jos hän olisi valinnut toisin.”

”Termi vapaaehtoisesti lapseton on mielestäni ongelmallinen”

”Kokemuksemme kautta meille syntyi tarve tehdä kirja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Keväällä julkaistussa Aikuisten perhe -teoksessa kerromme sekä oman että toisten samaan ratkaisuun päätyneiden ihmisten tarinoita. Kirjaa tehdessämme kävi selväksi, että ihmisten ratkaisut ovat moninaisia eikä samaan päätökseen päätyneitä voi lokeroida yhteen muottiin.

Termi vapaaehtoisesti lapseton on mielestäni ongelmallinen, koska se kuvaa jotain, mitä minulla ei ole. Vaikka eihän minulta ole otettu mitään pois. Ajattelen olevani ihmisenä ihan samanlainen kuin hekin, joilla on lapsia. Ei oma ihmisyys muutu lasten myötä. Me ehdotamme kirjassamme, että lapsettomista perheistä voisi puhua aikuisten perheinä.

Lapsettomista tunnutaan stereotyyppisesti ajattelevan, että olemme itsekkäitä emmekä pidä lapsista. Meidän myös oletetaan olevan aina päätöksestämme hirvittävän varmoja ja identifioituvan vahvasti aiheen kautta. Asia ei kuitenkaan välttämättä ole niin yksinkertainen.

En voi olla sataprosenttisen varma, ettenkö joskus myöhemmin sittenkin haluaisi lasta. Aina silloin tällöin minulle sanotaan, että kyllä sinä vielä muutat mielesi. Mutta entä sitten, jos muutankin? Ei se silti oikeuta muita kyseenalaistamaan päätöstäni.

Ystäväni ovat enimmäkseen lapsettomia, mutta uskon sen olevan myös ikäkysymys. Käsittääkseni ainakin osa heistä haluaa lapsia jossain kohtaa. Aion joka tapauksessa viettää aikaa niin lapsellisten ystävieni kuin lastenkin kanssa. Veljeni lapset ovat minulle tosi tärkeitä.

Päätös olla aikuisten perhe on vahvistanut käsitystäni siitä, että voin elää omannäköistäni elämää. Siihen kuuluu esimerkiksi vapaus nähdä ystäviä, freelancerina mahdollisuus tehdä töitä omien aikataulujen mukaan, myöhäisiä viikonloppuaamuja ja paljon keskittynyttä kirjanlukuaikaa.

Toivoisin kirjamme osaltaan auttavan siinä, että voisimme laajentaa perhekäsitystä niin, että muutkin perhemuodot kuin ydinperhe olisivat yhteiskunnassamme hyväksytympiä. Siitä hyötyisivät kaikki.”

Tietojärjestelmätestaaja Piritta Häkkinen, 47: ”Ihmiset olettavat, etten pidä lapsista”

”Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut vauvakuumetta. Lapset ovat ihania, mutta he eivät herätä minussa ’iik, pakko saada oma’ -reaktiota.

Mielestäni lapsia ei kuulu tehdä tavan vuoksi, vaan heitä pitää oikeasti haluta.

Parikymppisenä ajattelin perinteisen kaavan mukaan, että menen joskus naimisiin ja hankin lapsia. Sitten tuli ero. Vähitellen aloin pohtia, haluanko lapsia sittenkään oikeasti. Asia kypsyi päässäni pitkään, kunnes huomasin, ettei äitiys olekaan minun juttuni.

Eräs suhteeni kaatui siihen, että mies olisi halunnut lapsia mutta minä en. Hän oli minua 11 vuotta nuorempi. Aluksi hän vakuutti, ettei päätökseni lapsettomuudesta olisi hänelle ongelma, mutta epäilin, että hän saattaa vielä muuttaa mielensä.

Arvasin oikein. Hän vaihtoi nuorempaan, ja nykyään hänellä on lapsi. Itse olen seurustellut kaksi vuotta miehen kanssa, jolla ei ole lapsia.

Äidistäni huomaa, että hän olisi halunnut lapsenlapsia. En silti ole tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, ettei hänestä tullut minun takiani mummia. Siskollanikaan ei ole lapsia. Äiti on aina suhtautunut asiaan järkevästi eikä koskaan ole painostanut meitä asialla. Isälläni on yksi lapsenlapsi velipuoleni kautta.

Tuntuu mukavalta, että läheiseni ovat hyväksyneet valintani ja arvostaneet päätöstäni ilman turhia selittelyitä. Tiedän myös toisenlaisia tarinoita. Tuttujani on syyllistetty, jopa haukuttu heidän päätöksensä takia. Välillä näitä tarinoita kuunnellessa on tuntunut, että meitä lapsettomia pidetään suorastaan ihmisvihaajina. Haluan taistella sitä mielikuvaa vastaan.”

”En ole koskaan vaihtanut yhtäkään vaippaa”

”Vauvat ovat minusta hämmentäviä, enkä aina tiedä, miten heidän kanssaan pitäisi olla. En ole koskaan vaihtanut yhtäkään vaippaa. Epävarmuuteni takia ihmiset saattavat olettaa, etten pidä lapsista. Totta kai pidän. Lasten kanssa on hauskaa viettää aikaa, vaikkei minulle olekaan muodostunut rutiinia siihen. Olen ihan tyytyväinen, kun voin palauttaa heidät vanhemmilleen.

Minulla on kaksi ystävää, joilla on molemmilla neljä lasta. Olen naureskellut, että pari heistä on tehty minun piikkiini. Me ihmiset emme ole kohdelleet maapalloa kovin hyvin, joten on vain hyvä, etteivät kaikki lisäänny.

Kerran humalassa eräs keski-ikäinen miespuolinen työkaveri alkoi paasata, että naisella on oltava päässä jotain vikaa, jos hän ei halua äidiksi. Kaikki normaalit naiset kuulemma haluavat. Hetken aikaa minua harmitti, mutta kuittasin asian sillä, että tuo ajatusmaailma on kovin suppea.

Minulla on ollut kissoja melkein aina. En ikinä kutsu kissoja lapsikseni, koska en ole niiden äiti. Toki ne ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta ne ovat eläinperheenjäseniäni. Ei lemmikkejä ja lapsia voi verrata keskenään.

Suhtaudun vanhenemiseen tyynesti, vaikkei minulla ole jälkikasvua pitämässä minusta huolta iäkkäänä. Lapsettomuus on ollut minulle niin selvä ja varma valinta jo pitkään, ettei vanheneminen saa mitään uusia ajatuksia asiasta pintaan.

Oletan, että parinkymmenen vuoden päästä eutanasialaki on jo hyväksytty. Toivon, että kun en itse pysty enää elämään ihmisarvoista elämää, se on piikki pyllyyn ja lihamyllyyn. Ajatus sai aikanaan pontta omasta isoäidistäni, joka ei enää puhunut eikä reagoinut mihinkään. Miksi ihmisiä pidetään väkisin elossa, jos he eivät oikeasti elä?”

Lue myös: Liikuntavammainen sarjakuvataiteilija Kaisa Leka ei tahdo itse äidiksi, mutta puolustaa vammaisten oikeutta vanhemmuuteen: ”Ajatus äitiydestä on minulle mahdoton”