Ihmiset ja suhteet

Vauvanvaunut: trendikkäät vai kätevät?

Teksti: Anna.fi

Lastenvaunut ovat lapsiperheen ensimmäisiä ja kalleimpia hankintoja, ja siksi monet kypsyttelevät ostopäätöstä pitkään. Lue Ellien vinkit!

Ystävättäreni tuli New Yorkista ja kertoi, että sikäläiset mammat ja nannyt kärräävät kaikki vauvojaan Bugaboo-vaunuissa. Niin Madonnan, Kate Hudsonin, Gwyneth Paltrow’n kuin Cynthia Nixoninkin suosimilla ultra-viileillä kärryillä kelpaakin näyttäytyä niin Manhattanilla, Aspenissa – kuin Carusellin terassilla Helsingissäkin.

Vaunujen ulkonäkö ei ole trenditietoiselle äidille mikään yhdentekevä juttu, mutta piintyneimmänkin tyylinikkarin on ostopäätöstä tehdessä syytä pitää mielessä pari käytännön seikkaa. Ainakin sääolosuhteet, asuinpaikka ja vauvan syntymäaika sanelevat joitakin reunaehtoja hankinnalle. Lue Ellien vaunuvinkit!

Vauvasta taaperoon

Suosituimmat vaunut ovat nykyisin ns. yhdistelmävaunut, jotka muuntuvat vauvavaiheen jälkeen kätevästi rattaiksi. Noin puolen vuoden vanhana lapsi alkaa jo istuskella, ja siinä vaiheessa siirrytään käyttämään rattaita. Rattaita käytetään noin kolmeen ikävuoteen asti.

Pehmeä kantokassi vai kova vaunukoppa?

Kopassa pidettävä pehmeä kantokassi on hyvä vaihtoehto niille, jotka asuvat esimerkiksi hissittömässä kerrostalossa. Kevyt kantokassi on helppo nostaa vaunuista, ja vauva kulkee kätevästi portaissa. Rattaisiin siirryttäessä kantokassista otetaan pohjalevyt irti, minkä jälkeen se toimii jalkapussina. Kesävauvalle kantokassi voi kuitenkin olla kuin kuuma makuupussi; kova koppa on ehdottomasti viileämpi vaihtoehto. Kova koppa toimii hyvin myös varasänkynä, ja se on hyvävaihtoehto paljon matkusteleville.

Turvallisesti perille – muista heijastimet

Jotkut pitävät vaunukoppaa turvallisempana kuin kantokassia. Ja sanoohan sen kaupunkilaisjärkikin: tukevat ja raskaat vaunut pysyvät varmemmin pystyssä ja kestävät paremmin kolhuja. Jos vaunuissa ei ole valmiiksi heijastimia, muista kiinnittää niihin omasi. Värikkäät vaunut erottuvat liikenteessä tummia paremmin.

Strategiset mitat

Muista mitata auton takakontti, hissi ja oviaukot varmistaaksesi sen, ettet osta vahingossa liian isoja vaunuja, joilla et sitten mahdukaan kulkemaan. Esimerkiksi vanhemmissa kerrostaloissa hissit ovat usein niin ahtaita, että vaunujen kanssa niihin sulloutuminen tekee tiukkaa.

Jos voit säilyttää vaunuja ensimmäisessä kerroksessa tai käytössäsi on tilava hissi, silloin sinun ei tarvitse murehtia vaunujen painosta. Painavien vaunujen etu on siinä, että ne ovat tukevat. Kevyitä vaunuja on taas helppo liikuttaa ja käännellä. Jos joudut kulkemaan portaissa päivittäin, vaunujen olisi syytä olla kevyet. Yhdistelmävaunut ovat yleensä noin 19 – 20 kg pyörineen. Pehmeä kantokassi on kevyempi kuin kova kantokoppa ja umpikumipyörät kevyempiä kuin ilmapyörät. Bugaboon vaunut lienevät tällä hetkellä markkinoiden kevyimmästä päästä. Ne ovat myös suhteellisen helpot purkaa ja kantaa rappusissa.

Kestävyyttä vai temppuja?

Monissa nykyvaunuissa aisan korkeutta voi säädellä työntäjän pituuden mukaan. Aisan asentoakin voi vaihtaa niin, että lapsi katsoo joko äitiä tai vastaantulijoita. Mitä enemmän aisassa on liitoskohtia, sitä hauraampi se on murtumaan. Jos joudut kulkemaan päivittäin portaissa, aisan on oltava niin kestävä, että se jaksaa kantaa vaunujen painon ja kovan kulutuksen.

Millaiset pyörät?

Pyörien on hyvä olla isot. Isot pyörät liikkuvat niin loskasäissä kuin metsäpoluilla, ja niillä on hyvä kulkea myös rappusissa. Ilmakumipyörät ovat suosituimmat, niillä on helppo liikkua. Ilmakennopyörät ovat kalliimpia, mutta niitä ei tarvitse pumpata, ne eivät voi puhjeta eivätkä ne jätä jälkiä lattiaan. Lisäksi ne ovat kevyemmät.

Rahaa kuluu

Vaunujen hinnat vaihtelevat noin 200 eurosta 800 euroon. Myös lisävarusteet nostavat hintaa. Mikäli suunnittelet useamman lapsen hankkimista, silloin ei vaunuissa kannata pihistellä. Laadukkaat vaunut kestävät useammankin vuoden käytön. Laatuvaunuja ovat esimerkiksi Teutonia, Emma Ljunga ja Brio. Niiden välillä ei ole laadussa juurikaan eroja; jokainen on myös ollut vuorollaan jonkun lehden testivoittaja.

Joskaan laatu ei ole välttämättä kestävyyden tae: Nykyisin monissa vaunuissa on niin paljon teknisiä yksityiskohtia – esimerkiksi aisoissa – että ne hajoavat jo niiden takia helpommin. Myös kevyet alumiinirungot eivät ole osoittautuneet käytössä yhtä kestäviksi kuin vanhanajan raskaat teräsrungot. ”Kalliit vaunut” kestävät kuitenkin paremmin kuin ”halpikset”. Joskin kuusi vuotta – eli noin kaksi lasta – on monen yhdistelmävaunun maksimi-ikä.

Vintage-vaunut retroilijalle

Kaikkien ei tarvitse kärrätä vauvojaan ”bemarivaunuissa”. Yksi vaihtoehto on ostaa vaunut käytettyinä. Helsingissä on näkynyt jonkin verran vintage-vaunuja, 70-luvun teräsrunkoisia ja vakosamettisia kuomuvaunuja. Käytettyjä vaunuja voi ostaa esimerkiksi internetin huutokaupoista.

Sävy sävyyn tuulipuvun kanssa

Moni äiti on tarkka vaunujen ulkonäöstä. Yksi hinkuu värikästä ruutukuosia ja toinen haluaa vaunujen olevan hillitysti yksiväriset. On kuitenkin syytä muistaa, että esimerkiksi suositut mustat ja tummasävyiset vaunut voivat olla kesävauvalle hiostavia saunoja. Vaalea väri pitää vaunut viileämpänä. Syksyn ja kevään loskasäissä tumma väri on luonnollisesti käytännöllisin, koska lika ei näy siinä heti.

Trendikkäitä kolmipyöräisiä vaunuja näkee nykyisin yhä enemmän, erityisesti ne ovat olleet isien suosiossa. Kolmipyöräisillä on ketterä liikkua, mutta ne ovat usein hieman kiikkerämmät kuin isot nelipyöräiset vaunut. Ne saattavat myös olla pidemmät kuin nelipyöräiset vaunut, joten kannattaa tarkistaa mitat ennen ostopäätöstä.

Etsi käytettyjä vaunuja huuto.netistä:

www.huuto.net

Lähde: Vauva-lehti, nro 3, 2005.

Teksti: Tyyne Pennanen / A4 Media Oy (28.6.)

X