Ihmissuhteet

Voiko ex-puolison kanssa olla liian hyvät välit? Kysyimme asiantuntijalta

Voiko käydä niin, että ex-puolisoilla on liian tiivis yhteys eron jälkeen? Kyllä voi, tietää eroterapeutti. Silloin on vaarana, että kumpikin jää välitilaan.

Teksti:
Kaisa Pastila
Kuvat:
Istock

Asiantuntijan mukaan yhdessäolosta ex-puolison kanssa saa nauttia, mutta yhdessäoloon ei saisi liittyä enää parisuhdeodotuksia toista kohtaan.

Voiko käydä niin, että ex-puolisoilla on liian tiivis yhteys eron jälkeen? Kyllä voi, tietää eroterapeutti. Silloin on vaarana, että kumpikin jää välitilaan.

”Ensimmäisenä kesänä eron jälkeen päätimme, että menisimme vielä yhdessä purjehtimaan loman ajaksi. Niin kuin aina ennenkin. Lapset tykkäisivät. Seuraavakin kesäloma meni yhdessä veneessä, mutta syksyllä exäni ilmoitti, että hänellä on uusi naisystävä. Menin ihan säpäleiksi. Vasta silloin tajusin, että olimme oikeasti eronneet.” Nainen, 38 v.

– Tutun kuuloinen tarina, sanoo Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja, psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru.

Hänellä on ollut uransa aikana paljon eropareja terapia-asiakkaina.

– Nykyään voi nähdä sellaisen ilmiön, että vaikka parit eroavat, he voivat jäädä vahvastikin toistensa elämään.

Monesti syynä tähän ovat lapset. Vanhemmat toivovat, että heidän eronsa aiheuttaisi mahdollisimman vähän kipua lapsille. Siksi he pyrkivät viettämään paljon aikaa yhdessä ja olemaan yhteydessä mutkattomasti. Tämä koskee erityisesti pikkulasten vanhempia mutta myös isompien vanhempia ja niitä, joiden lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa.

– Ihmiset ottavat tosissaan yhteisvanhemmuuden, mikä on hienoa. Lasten etu on, että aikuiset pysyvät hyvissä tai ainakin asiallisissa väleissä. Mutta kannattaa myös pysyä hereillä omien tunteidensa kanssa.

Vaarana on jäädä välitilaan

Jos arki jatkuu tiiviinä exän kanssa eikä vanhan ja uuden elämän välille tulee selkeää eroa, vaarana on, että pariskunta jää välitilaan: omat tunteet eivät ota tosissaan eroa.

– Vaikka järki sanoisi, että nyt on kaksi kotia, tunne voi tulla perässä, kun edelleen vietetään paljon aikaa yhdessä.

Silloin kannattaa psykologin mukaan olla rehellinen itselleen. Onko minulla tilaa prosessoida eroa? Onko itselläni tilaa ymmärtää, että nyt ollaan erillään?

Toisen seurasta saa nauttia, Laru korostaa. Mutta yhdessäoloon ei saisi liittyä enää parisuhdeodotuksia toista kohtaan.

– Eroon liittyy aina pettymystä ja surua, kun suhde, jonka on kuvitellut pysyväksi, ei pysykään. Näitä tunteita joutuu jokainen käsittelemään jossain vaiheessa, mutta soljuvassa erossa voi käydä niin, ettei ikäville tunteille ole tilaa.

On tyypillistä, että ero konkretisoituu ihmisille usein vasta sitten, kun toinen puolisoista löytää itselleen uuden suhteen. Vasta silloin ihminen havahtuu: Apua, en olekaan enää se, jolle toinen jakaa omat tunteensa, ajatuksensa ja isot elämänasiansa. En olekaan se, jonka kanssa hän ha­luaa juoda aamukahvinsa ja olla fyysisesti lähellä.

Yhtäkkiä voikin alkaa surettaa. Myös vihan tunteet saattavat vyöryä päälle. Entisen kumppanin uusi rakas on saanut ne liikkeelle.

– Vasta silloin ihminen alkaa aidosti käsitellä sitä, että parisuhteen tilalla on nyt enää vanhemmuussuhde.

Lapsia auttaa selkeys

Lapsille voi olla erityisen hämmentävää, että vanhemmat viettävät paljon aikaa yhdessä ja vierailevat usein puolin toisin toistensa kodeissa. Lapset eivät tiedä, ovatko vanhemmat eronneet vai ei. Ollaanko tässä vielä perhe vai ei?

– Vaikka lapsi älyllisesti tietää, että vanhemmat ovat eronneet, mutta jos se ei näyttäydy hänelle niin – jos esimerkiksi kaikki lomat vietetään aina yhdessä – tilanne voi pitää yllä lasten ja nuorten tietoista tai tiedostamatonta toivetta siitä, että vanhemmat palaavat yhteen.

Isä, äiti ja lapsi iloisina. Moni ajattelee tekevänsä lapselle palveluksen tekemällä edelleen yhdessä asioita.
Moni ajattelee tekevänsä lapselle palveluksen tekemällä edelleen yhdessä asioita.

Monen vanhemman ajatuksena on ehkä, että he tekevät lapsilleen palveluksen, mutta Larun mukaan lapsia auttaa usein parhaiten se, että erossa on myös selkeys. Vanhemmilla on omat kodit eikä aikaa vietetä koko ajan yhdessä, koska alkuperäinen perhe on nyt kaksi perhettä.

– Kestää joka tapauksessa aikaa, että lapset sisäistävät asian – voi mennä jopa vuosia, ennen kuin he oireilevat erosta – mutta on tärkeää, että heidän prosessinsa pääsee liikkeelle.

Perheet ovat erilaisia. Toiset tykkäävät esimerkiksi viettää juhlapyhiä yhdessä. Niin voikin tehdä, kunhan pyhienkin aikaan viesti lapsille on selkeä: olemme tässä yhdessä, mutta äiti ja isä eivät kuitenkaan ole enää yhdessä.Raja menee esimerkiksi öissä. Ei ole hyvä idea, että aikuiset yöpyvät enää samassa osoitteessa, vaan parempi on, että toinen vanhempi käy nukkumassa yöt omassa kodissaan.

Voi myös olla hyvä ajatus, että juhlapyhiin luodaan uusia perinteitä. Lapsilta kannattaa kysyä ideoita. Uusien juhlimistapojen kautta tulee näkyväksi uusi perhetilanne.

Avoimuus on tärkeää

Mitä tehdä, jos entinen puoliso haluaa olla paljon tekemisissä? Miten voi ilmaista toiselle, että tarvitsee lisää tilaa?

– Kannattaa olla avoin. Voi sanoa esimerkiksi: ”Tuntuu, että meillä on nyt aika tiivis yhteys, ja itseni takia tarvitsen reilumpaa hajurakoa, jotta pääsen jaloilleni eroomme liittyen.”

Jokaisen kannattaa pohtia, miten minä luon omaa elämääni. Minkälaisia asioita nyt haluan? Mitä ystävyyssuhteita ja verkostoja haluan ylläpitää? Minkälaisia uusia suhteita haluan elämääni?

– Erotilanteissa puhun aina ihmisille uskalluksesta. Että ihmiset sisäistävät ajatuksen siitä, että minun elämäni on minun käsissäni. On tärkeää ymmärtää aidosti, että minun täytyy nyt suuntautua eteenpäin ja luottaa tulevaisuuteen.

Jokainen ero on omanlaisensa. On hienoa, että ihmiset tekevät oman­näköisiään päätöksiä.

Vahvistusta voi hakea myös ammattilaiselta tai erilaisista vertaistukiryhmistä.

– Vaikka puhuisi erosta paljonkin puolison kanssa, siihen liittyy myös paljon sellaista, mikä ei aina enää kuulu hänelle, esimerkiksi omat tunteet irtautumisesta. On tärkeää, että näistä tunteista saa puhua jonkun ulkopuolisen kanssa.

Jos taas huomaa, että itsellä on vielä tunteita exää kohtaan, niistäkin on tärkeää puhua avoimesti.

– Joskus käy niin, että vasta siinä vaiheessa, kun ei enää asu toisen kanssa saman katon alla, itselle tulee tilaa pohtia omaa tunnemaailmaansa. Silloin voi vaikka huomata aidosti ikävöivänsä toista ja kaipaavansa toisen ajatuksia ja neuvoja sekä yhteyttä ja läheisyyttä.

Esimerkiksi lapsiperheessä parisuhde on saattanut jäädä vanhemmuuden jalkoihin tai parin arki on saattanut ollut muuten paineistettua, esimerkiksi jatkuvien riitojen takia.

– Tuon aina esiin ihmisille, että avioeroissa avioeron harkinta-aika on totta. Toivoisin, että parin molemmat osapuolet antaisivat silloin itselleen vielä aidon mahdollisuuden pohtia, miltä ero tuntuu ja onko toinen sittenkin se, jota tarvitsee.

Pariskunnille, jotka palaavatkin yhteen eron jälkeen, Laru suosittelee asioiden konkreettista läpikäymistä ja ulkopuolista apua: vaikka tunneyhteys palaisi, kannattaa vielä selvittää yhdessä, miksei arki toiminut, miksi eroon päädyttiin ja minkä asioiden arjessa tulee selkeästi muuttua, että uusi yhteys säilyy.

Kannattaa käyttää maalaisjärkeä

”Meillä oli hyvä ero. Päätimme, että haluamme jatkaa kesämökin omistamista yhdessä. Olemme sopineet vuoroviikoista.” Nainen, 50 v.

– Jokainen perhe on omanlaisensa, jokainen parisuhde on omanlaisensa, ja siksi jokainen erokin on omanlaisensa. On hienoa, että ihmiset tekevät omannäköisiään päätöksiä.

Hän kehottaa kuitenkin varautumaan siihen, että joskus erilaiset asiat voivat aiheuttaa yllättäen suuria tunteita.

– Kun mietitään erilaisia järjestelyitä, kannattaa olla mahdollisimman realistinen ja pohtia jo etukäteen tilanteita, joita tulee ehkä vastaan. Vaikka nyt ei olisi uusia puolisoita, tilanne voi muuttua nopeastikin. Mitä se herättää itsessä, että samassa sängyssä nukkuu tulevaisuudessa toisen uusi rakas?

Kannattaa olla myös mahdollisimman konkreettinen sopimuksissa ja käyttää maalaisjärkeä. On esimerkiksi selvää, ettei toinen saa päräyttää paikalle silloin, kun on toisen mökkiviikko. Entä miten omien tavaroiden kanssa toimitaan? Saako niitä jättää mökille vai ei?

Psykologin mukaan tärkeintä olisi säilyttää joustava asenne.

– On mahdotonta tietää etukäteen, mitä kaikkia tunteita yhteinen asunto tai mökki voi herättää, mutta jos kummallakin ex-puolisolla on kykyä joustavuuteen ja kommunikaatio toimii, asioista kyllä selviää.

Juttu on julkaisu Anna-lehden numerossa 29/2020.

X