Ihmissuhteet

Yksinäisyys eron jälkeen – 5 asiaa, jotka kannattaa tehdä, kun kotona ei ole enää kumppania

Yksinäisyyden tunne on asiantuntijan mukaan luonnollinen reaktio eron aiheuttamaan suureen elämänmuutokseen. Mutta mitä eron jälkeiselle yksinäisyydelle voi tehdä? Kysyimme asiantuntijalta.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Moni tuntee yksinäisyyttä eron jälkeen.

Yksinäisyyden tunne on asiantuntijan mukaan luonnollinen reaktio eron aiheuttamaan suureen elämänmuutokseen. Mutta mitä eron jälkeiselle yksinäisyydelle voi tehdä? Kysyimme asiantuntijalta.

Kun kotona ei olekaan enää kumppania odottamassa, arki muuttuu paljon. Eron jälkeen kotona voi olla tyrmäävän hiljaista. Ei ole ihme, että moni kokee eron jälkeen itsensä yksinäiseksi.

– Henkinen yksinäisyys on voinut alkaa jo suhteessa ja kestää jo pitkään, mutta erotessa ja erilleen muuttaessa yksinäisyys konkretisoituu. Varmasti jokainen, joka on tottunut elämään kumppanin kanssa, joutuu eron jälkeen totuttelemaan siihen, mitä arki on ilman kumppania, Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen sanoo.

Turunen antoi viisi vinkkiä eron jälkeisestä yksinäisyydestä kärsivälle:

1. Uskalla kohdata kaikki tunteet, myös totaalinen yksinäisyyden tunne

Totaalista yksinäisyyden tunnetta tai muitakaan ikäviä tunteita ei Turusen mukaan pidä pelätä ja välttää.

– Kaikilla tunteilla on syynsä, tarkoituksensa ja aikansa. Tunteiden tunnistaminen ja hyväksyminen on tärkeää, koska siten niistä voi myös oppia päästämään irti. Mitä enemmän käyttää energiaa tunteiden välttämiseen, sitä enemmän erosta toipuminen pitkittyy.

2. Etsi tasapaino yksinäisyyden sietämisen ja sosiaalisen elämän välille

Kannattaako siis mieluummin sulkeutua kotiin kuin mennä tekemään jotain sellaista, jossa yksinäisyydestä pääsee eroon? Turusen mukaan on tärkeää etsiä tasapaino yksinäisyyden sietämisen ja uudenlaisen sosiaalisen elämän välille.

– Välillä saa rypeä kotona itsesäälissä sekä olla todella surullinen ja pahalla mielellä. On kuitenkin tärkeää, että ei jumiudu: välillä on hyvä poistua kotoa esimerkiksi tapaamaan ystäviä tai tekemään vaikkapa jotain sellaista, mikä ei ollut mahdollista silloin, kun oli parisuhteessa, Turunen sanoo.

3. Älä tunne huonommuutta siitä, että olet eronnut ja tunnet yksinäisyyttä

Eroa ja sen aiheuttamaa yksinäisyyttä saatetaan hävetä, mikä on Turusen mukaan turhaa.

– Yksinäisyyden tunne on luonnollinen reaktio eron aiheuttamaan suureen elämänmuutokseen. Se, että ihminen on eronnut, ei kerro hänestä ihmisenä yhtään mitään. Eron takia ei siis pidä arvottaa itseään. Parisuhteen päättymiseen kuuluvat pettymyksen ja epäonnistumisen tunteet ovat luonnollisia ja tärkeitä tunteita.

Turunen muistuttaa, että eroon johtaneiden asioiden ja eron herättämien tunteiden käsitteleminen on mahdollisuus oppia lisää omasta itsestä sekä kasvaa ihmisenä ja kumppanina mahdollisessa uudessa suhteessa.

Eron jälkeen on totuteltava siihen, mitä arki on ilman kumppania.
Eron jälkeen on totuteltava siihen, mitä arki on ilman kumppania.

4. Älä pakota itseäsi eroon yksinäisyyden tunteesta muiden takia

Turusen mukaan erosta ja yksinäisyyden tunteista puhuminen on tärkeää. Kaikkia neuvoja ei kuitenkaan tarvitse sokeasti kuunnella.

– Ystävät voivat olla liiankin halukkaita poistamaan eronneen tuskaa nopeasti. Siksi he saattavat yrittää tarjota yksinäisyyden kitkemiseen nopeita ratkaisuja, kuten Tinderiin ja treffeille menemistä sekä uuden suhteen aloittamista. On tärkeää muistaa kuunnella ja kunnioittaa itseään. Ehdotuksiin on oikeus sanoa, että ei jaksa, halua tai ole valmis. Ketään muuta varten ei tarvitse suorittaa elämää eron jälkeen. Kukaan ei voi sanella eronneelle aikataulua, jonka puitteissa tämän on oltava valmis siirtymään eteenpäin.

”Kukaan ei voi sanella eronneelle aikataulua, jonka puitteissa tämän on oltava valmis siirtymään eteenpäin.”

5. Jos pohdit, pitäisikö hakea apua, hae

Yksinäisyyden ja muiden eron aiheuttamien tunteiden käsittelemiseen voi olla järkevää hakea ammattiapua, jos tuntuu siltä, että ystävien ja läheisten tuki ei yksin riitä.

– Jos yhtään pohtii, olisiko hyvä puhua asiantuntijan kanssa, on se merkki siitä, että olisi. Ammattilaisen kanssa puhuessa ei tarvitse miettiä, jaksaako hän kuunnella, mitä hän ajattelee ja miten suhtautuu tai kestääkö hän kuulla kaiken, mitä kerrottavana on.

Lue myös: Pitäisikö puolison kanssa pysyä ystävinä eron jälkeen? Asiantuntija: ”Ystävyys ei saa olla keino roikkua toisessa”

X