Ihmiset ja suhteet

Yksinhuoltaja ja uusi rakkaus

Teksti:
Anna.fi
Yksinhuoltaja ja uusi rakkaus

Ero on lapselle aina kova paikka, ja niin myös äidin tai isän uuden kumppanin ilmestyminen elämään. Pyysimme yksinhuoltajaisää ja -äitiä kertomaan kokemuksiaan uuden kumppanin löytämisestä ja etsimisestä. Lue myös asiantuntijan kommentit!

Kysyimme yksinhuoltajan uuden suhteen rakentamiseen liittyvistä asioista ja ongelmista neljän lapsen yksinhuoltaja Annalta 43, ja tarhaikäisten lasten yksinhuoltajaisä Matilta. Yhden vanhemman perheiden liiton puheenjohtaja ja itsekin yksinhuoltaja Bodil Rosengren kommentoi kysymyksiä asiantuntijana.

Miten tutustua uuteen kumppaniin?

Anna: Viimeinen parisuhteeni päättyi 1,5 vuotta sitten, ja tällä hetkellä en koe tarvetta parisuhteelle. Ainoa tapa, miten voisin miehiä tavata ja olen tavannut, on työni kautta.

Matti: Itse olen tutustunut nettitreffien kautta iltaisin lasten nukkuessa. Tanssitaidottomalle pienten lasten yksinhuoltajalle, joka ei käy baareissa, nettitreffit on mitä ihanteellisin tapa tutustua uusiin ihmisiin, sillä nettitreffeillä voi hyvällä tuurilla tavata samassa tilanteessa olevan, kaltaisensa naisen. Yksinhuoltajuuden myötä rima on niin korkealla, etten ole – erottuani kohta 4 vuotta sitten – esitellyt lapsilleni vielä yhtään uutta naisystävää.

Bodil Rosengren: Nettitreffit ovat yleisin tapa tällä hetkellä tutustua uusiin ihmisiin. Netti on helpottanut kumppanin löytämistä.

Miten jakaa aika uuden suhteen ja lasten välillä tuntematta huonoa omatuntoa?

Anna: Asetan lapset ja oman elämäni etusijalle ja mahdollinen kumppani tulee vasta sen jälkeen. Minulle on tärkeää, että perheeni ydin pidetään puhtaana ja sen tasapainoon ei ulkopuoliset pääse vaikuttamaan. En ole kokenut lasteni joutuneen kärsimään ihmissuhteistani, asioista on aina keskusteltu etukäteen.

Matti: Uusperheessä on etuja, joita ydinperheessä ei ole. Kun lapset ovat hoidettavana ex-puolisolla, jää aikaa laatuajalle uudessa parisuhteessa. Muuten lapset ovat etusijalla.

Bodil Rosengren: Tärkeää uuden suhteen aloittamisessa on kuinka kauan erosta on kulunut aikaa. Jos uusi suhde aloitetaan keskellä eroprosessia se on lapselle vaikeaa. Toki vanhemman on ajateltava myös itseään ja omaa onnellisuutta. Lasten hyvinvoinnin on oltava kuitenkin etusijalla.

Milloin lapsen ja uuden kumppanin tulee tavata?

Anna: Itse olen tuonut seurustelusuhteen rehellisesti lapsille esiin, mutta erotilanteessa uuden suhteen aloittaminen ei mielestäni sovi. Sinällään uuden suhteen nopeakin esiintuonti ei mielestäni haittaa, koska mieluummin olen rehellinen lapsilleni. Mitään suurempaa dramatiikkaa suhteen aloittamisiin tai lopettamisiin ei ole liittynyt ja asiat on juteltu lasten kanssa läpi. Lapset ovat vaistonneet ja huomautelleet, kun ovat huomanneet suhteeni menevän huonosti, joten ero on lopulta ollut usein helpotus.

Matti: Itse esittelisin naisystäväni lapsilleni vasta siinä vaiheessa kun olisi jonkinlainen varmuus suhteen jatkuvuudesta ja pysyvyydestä, aikaisintaan puolen vuoden kuluttua tapailun aloittamisesta.

Bodil Rosengren: Kunhan erosta on kulunut tarpeeksi aikaa voi uuden kumppanin esitellä nopeastikin lapsille. Piilottelu on usein täysin turhaa ja lapsi voi kokea sen jopa loukkaavana. Toivottavaa kuitenkin on, että suhde on vakavalla pohjalla.

Yksinhuoltaja ja uusi rakkaus

Miten lievittää lapsen pelkoa äidin/isän menettämisestä?

Anna: Lasteni ei ole tarvinnut kokea mustasukkaisuutta suhteistani, koska heillä on hyvä itsetunto minun suhteeni.

Matti: Olemme puhuneet lasten kanssa ennakkoon mahdollisista uusista kumppaneista. ”äiti on aina teidän äiti ja isi on aina teidän isi”, riippumatta siitä kenen kanssa tai missä äiti tai isi asuu, elää tai on vaikka naimisissakin. Lapsilla on vain yhdet vanhemmat ja minä olen aina heidän isi, vaikka asuisin kuussa, kukaan muu ei voi koskaan olla.

Bodil Rosengren: Jos eroprosessin vielä ollessa käynnissä esitellään uusia kumppaneita, lapsi voi helposti kokea sen korvaamiseksi ja pelottavaksi. Lapsen toipuminen erosta voi viedä vuosia. Keskustelu asioista avoimesti auttaa.

Miten löytää kaikille osapuolille uudet luontevat roolit?

Anna: Monet läheiseni painiskelevat parisuhde- ja uusioperheongelmien kanssa, ja olenkin onnellinen, etten koe tarpeelliseksi itse uutta ihmissuhdetta tällä hetkellä. Uusioperheiden ongelmista puhutaan mielestäni liian vähän. Aikuiset taantuvat eroissaan usein lasten tasolle ja toimivat lapsellisesti. Minulla ei ole ollut ongelmia uusien roolien rakentamisessa. Jos uudella kumppanilla on omia lapsia, hän kyllä ymmärtää perheroolit. En ole seurustellut lapsettomien miesten kanssa.

Matti: Lasten kanssa on ennakkoon asioista puhuttu. Kun molemmilla uusilla puolisoilla on lapsia, molemmat varmastikin arvostavat yhteistä aikaa ja ymmärtävät perheen arkea ja elämää.

Bodil Rosengren: Uudesta kumppanista ei tule isä hetkessä. Tunnesiteen rakentuminen vaatii vuosia. Isäpuoli voi olla arjen jakaja, mutta lapsen vanhempi kantaa vastuun kasvatuksesta. Lapsen oikea isä ei ole kilpailevassa suhteessa uuden kumppanin kanssa.

Uusi kumppani on lapselle lähes aina kriisi

Yhden vanhemman perheiden ja uusperheiden määrä on kasvanut. Viidennes kaikista perheistä on yhden vanhemman perheitä. Suomessa on tällä hetkellä 52 000 uusperhettä. Selvä enemmistö yhden vanhemman perheistä muodostuu äidin ympärille. Miesten osuus yksinhuoltajista on 13 prosenttia.

Yksinhuoltaja ja uusi rakkaus

Lisää tietoa:
Yksinhuoltajan päiväkirja
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto
Väestöliitto

Teksti: Tarja Vilén

X