Sini, Anna ja neljä muuta naista löysivät ystävän netistä – asiantuntija kertoo, mitä kannattaa huomioida virtuaalisesti alkaneessa ystävyydessä

Kohtaaminen netissä voi johtaa sydänystävyyteen. Tutkija ja aikuisina ystävystyneet naiset pohtivat, mitä ystävyys merkitsee.

Viime kesän alussa Sini Tervo huomasi ystäväpiirinsä kutistuneen. Yllättävän moni opiskelukaveri oli muuttanut pois Vaasasta koronakevään ja etäopintojen aikana. Välillä Sini hengaili poika­ystävänsä kavereiden kanssa, mutta kaipasi seuraa, joka tykkäisi samoista asioista kuin hän: käydä kahvilla tai lenkillä taikka ihan vain kierrellä kaupungilla.

Sosiaalisen median Instagram-palvelua selatessaan Sini huomasi, että meneillään oli Kamuhaku. Hän päätti osallistua. Kamuhaun Sini tiesi siitä, että oli kuunnellut Nonsense-podcastia, jonka juontajilla Alexa Dagmarilla ja Linda Juholalla on aika ajoin tapana järjestää kuulijoilleen kaverihakuja eli mahdollisuuksia etsiä uusia ystäviä. Haku toimii niin, että Nonsensen instakuvan kommentteihin pystyy kuka tahansa kirjoittamaan hieman itsestään ja siitä, millaista kaveria on etsimässä. Jos ei tohdi itse kirjoittaa, pystyy selaamaan muiden esittelyjä ja laittamaan viestiä suoraan kirjoittajalle.

– Tiedän, että on olemassa Facebook-ryhmiä, joissa voi etsiä uusia ystäviä. Ajattelin kuitenkin, että tätä kautta voisin löytää oman tyylisiä kavereita. Samaa ohjelmaa seuraavat ihmiset ovat ehkä kiinnostuneita samoista asioista kuin minäkin, Sini sanoo.

– Olen aina tykännyt siitä meiningistä, joka Alexalla ja Lindalla on podcastissaan. Siksi tuntui kivalta laittaa juuri sille sivulle oma kaverihakuilmoitus.

Anna vastasi ilmoitukseen

Anna Reinikin oli huomannut Kamuhaun. Hänellä oli yksinäinen olo: kaverit olivat aloittaneet kesätyöt, mutta hänellä töitä ei ollut. Sosiaaliset suhteet olivat muutenkin vähissä, koska koulutöitä oli tehty etänä. Instagramissa Annan silmiin pisti Sinin esittelyteksti – täällähän joku etsii ystävää nimenomaan Vaasasta!

Anna kävi kurkkaamassa Sinin Instagram-profiilia. Vaikutti kivalta tyypiltä!

Hän kirjoitti viestin Sinille. Ei mennyt viikkoakaan, kun Sini ja Anna jo istahtivat kahvilassa saman pöydän ääreen. Molemmat olivat etukäteen miettineet, voisiko tapaamisesta tulla kiusallinen. Jospa heillä ei olisikaan mitään yhteistä? Ne ajatukset haihtuivat nopeasti.

– Meillä klikkasi saman tien. Olen suhteellisen ujo, mutta Sinin kanssa oli heti helppo jutella. Meillä oli hauskaa, Anna kertoo.

– Yllätyin siitä, miten hyvin juttua riitti. Nauroimme samoille asioille eikä tarvinnut ollenkaan jännittää sitä, mitä toinen ajattelee, Sini sanoo.

– Sen jälkeen olemmekin jotain höpisseet ihan päivittäin, Anna sanoo hymyillen.

Muutto muutti hieman tilannetta

Uuteen ystävään tutustuminen olisi voinut olla vähän erilaista jonain toisena aikana. Koronarajoitusten vuoksi kahviloissa tai ravintoloissa ei kovinkaan paljon voinut käydä. Naiset viettivät paljon aikaa toistensa luona.

– Aina me jotain keksimme. Laitoimme ruokaa yhdessä tai kävimme kaupoilla tai lenkillä, Sini kertoo.

Yhdessä tuli kokattua hampurilaisia ja testattua erilaisia reseptejä. Molempia naurattaa, kun he muistavat browniet, joista tuli pelkkää mössöä.

– Tämä ystävyys on minulle tärkeä, Anna sanoo.

– On tosi iso juttu, että olen saanut kaverin, jonka kanssa voin olla yhteyksissä ja jota voin nähdä usein. Uskon, että olemme kavereita vielä pitkään.

Samoin uskoo Sini. Hän muutti pois Vaasasta takaisin kotipaikkakunnalleen Espooseen joitakin viikkoja sitten. Viestejä, videoita ja kuvia sinkoilee päivittäin samaan tahtiin kuin aiemminkin. Toiselle voi lähettää ”matalalla kynnyksellä mitä vain sattuu olemaan mielen päällä”.

– Alusta lähtien tuntui siltä, että meillä on Annan kanssa tosi paljon yhteistä. On tosi tärkeää, että kemiat toimivat.

Sini muistuttaa kuitenkin siitä, ettei etukäteen kannata sen kummemmin murehtia, miten kemiat kohtaavat. Kannattaa vain rohkeasti mennä mukaan tilanteisiin.

Anna on samoilla linjoilla.

– Siniä on ikävä, vaikka Vaasassa onkin onneksi pari ihanaa kaveria. Voisin kuitenkin kuvitella selailevani kamuhakuja uudestaan, jos tulee yksinäinen olo.

Lue lisää: Susanna Laineen mukaan ystävyydessä pätee sama kuin parisuhteessa – joidenkin kanssa vain synkkaa: ”Oikeat ystävät pystyvät iloitsemaan toistensa menestyksestä”

Bloggareista sydänystäviksi

Uusia ystäviä ei kai kukaan voi luvata, mutta jos tulee perustaneeksi blogin, on hyvät mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin. Kirjoittamalla blogiin itselleen tärkeistä aiheista voi saada yhteyden muihin, jotka katselevat maailmaa samanlaisesta vinkkelistä.

Vuonna 2012 bloggarit Tia Zilliacus ja Taru Pesonen tapasivat Helsingin keskustassa Stokkan kellon alla. He eivät olleet koskaan nähneet toisiaan, mutta tiesivät toisistaan paljon. Valtavan pitkissä viestiketjuissa oli purettu kaikkea sitä, mikä pienten lasten äitien elämää mylläsi. Hyvinkin yksityisiä a­sioita oli tullut jaettua. Jännittikö tavata?

– Ei jännittänyt, Tia vastaa heti.

– Sinä olet aina niin cool! Minua jännitti, Taru kertoo.

– Tuntui samalta kuin olisi ollut menossa ensitreffeille miehen kanssa.

Treffeillä Tia ja Taru kävivät syömässä ja sen jälkeen lasillisella. Netissä naisista oli tuntunut siltä, että he ovat samalla aaltopituudella. Ja niin he to­siaan olivatkin.
Kaikki oli alkanut siitä, kun Tia löysi Tarun blogin.

– Rakastan lukea kirjoja ja naistenlehtiä. Siinä vaiheessa, kun aloin lukea Tarun blogia, postauksia oli parin vuoden ajalta. Luin ne kaikki. Oli uskomatonta, että pystyin kotisohvalta käsin tutustumaan todelliseen ihmiseen.

Silloin Tiallakin oli blogi, jota hän kirjoitti nimimerkin takaa. Blogi oli syntynyt tarpeesta purkaa omia mietteitä: Tia kaipasi juttukaveria, mutta sellaista oli vaikea löytää, kun teki töitä kotona. Hän hoiti sekä omia lap­siaan että sijoitettuja lapsia.

Viestiketjut pitenivät

Tia kommentoi usein Tarun blogitekstejä, ja Taru Tian. Vähitellen naiset siirtyivät kommentointikentistä sähköpostikirjeenvaihtoon. Edelleenkin, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, he pitävät yhteyttä kirjoittamalla. Viestit sinkoilevat Messengerissä harva se päivä. Kasvokkain he tapaavat noin kerran kuussa, ja silloin he mieluiten istuvat kahvilla jommankumman luona.

– Puimme kaikki asiat läpi joskus aika pikaisestikin. Vaikka olisi tapahtunut kurjia juttuja, loppujen lopuksi aina naurattaa. Emme jää märehtimään, Tia kertoo.

– Onneksi asioista löytyy aina se valoisa puoli. Tia inspiroi minua paljon, Taru sanoo.

Vuosien aikana naiset ovat myötäeläneet toistensa suruja ja riemuja. Heillä on myös yhteinen viestiryhmä ”Säihkyt” kolmannen blogiystävän kanssa. Sinne voi laittaa viestiä, jos on huono päivä – tai jos on tapahtunut jotain ihanaa. Kaiken taustalla on luottamus. Ei ole asiaa, jota ei voisi toiselle kertoa.

– Minun ei tarvitse suodattaa Tialle mitään. Ei tarvitse pelätä, että hän menisi jotenkin rikki siitä, mitä kerron, Taru kuvaa.

– Olemme aina toistemme puolella, Tia komppaa.

Aikuisena alkanut ystävyys on erilaista

Millä tavalla sitten aikuisiällä syntynyt ystävyyssuhde on erilainen kuin sellainen, joka on jatkunut nuoruudesta saakka?

– Minulla on paljon lapsuudenystäviä, mikä on rikkaus. Vanhojen ystävien kanssa usein muistelemme menneitä, mutta uudelle ystävälle voin kertoa menneisyydestäni sen, mitä haluan muistaa. Ja samalla tulen jäsentäneeksi omaa menneisyyttäni, Tia pohtii.

– Ainakin uusien ystävien kanssa riittää puhuttavaa!

Tialla on muutama ystävä, joihin hän on tutustunut Instagramissa. Toisen hän tapasi kasvokkain ensi kertaa viime kesänä, toista hän ei ole tavannut. Kaveruus alkoi kuvien kommentoinnista ja viestien vaihdosta. Molempien kanssa tulee kirjoiteltua syvällisiäkin juttuja.

Sekä Taru että Tia kannustavat aktiivisuuteen sosiaalisessa mediassa.

– Kannattaa kommentoida toisten postauksia ja vastailla heidän kommentteihinsa.

Niin Instagram kuin blogitkin perustuvat vastavuoroisuuteen.

– Otan kohteliaisuutena sen, jos joku kommentoi instakuvaani tai blogiani, Taru sanoo.

– Tutustuminen vaatii rohkeut­ta, mutta useimmiten ihmiset pitävät siitä, että heille jutellaan. Siinä ei ole mitään menetettävää.

Löytyisikö ystävä netistä?

Mistä vauvojen äidit juttelevat vaunulenkeillään? Vaikkapa runoista, kirjallisuudesta, politiikasta ja villiyrteistä sekä kasvisruoista, joita lapsetkin syövät.
Neljä vuotta sitten Johanna Haapala ja Viivi Moll asuivat samassa naapuristossa Espoon Laaksolahdessa ja kaipasivat päiviinsä aikuista juttuseuraa. Johanna perheineen oli vasta muuttanut Helsingistä Espooseen, eikä hän tuntenut lähiseudulta ketään toista, joka olisi äitiysvapaalla. Asialle piti tehdä jotain.

– Perustin Facebookiin ryhmän paikallisille äideille. Ajatuksena oli löytää hengailuseuraa, Johanna kertoo.

”Laaksolahden vauvoihin” liittyi paljon porukkaa, mutta ensimmäisille vaunutreffeille lähti lopulta vain yksi: Viivi.

– En ollut varsinaisesti ystävää etsimässä vaan jotain tekemistä päiviini. Minulla oli taka­na todella vaikea raskaus. Halusin päästä vauvan kanssa mökistä ulos, Viivi kertoo.
Vaunulenkillä juttu lähti heti luistamaan. Johannaa ja Viiviä yhdisti samankaltainen maailmankatsomus. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen sovittiin toinen, ja koko kevään ajan vaunulenkeillä käytiin ainakin kerran viikossa.

– Kävely tekee keskustelusta nopeasti luontevaa, kun ei tarvitse olla nokikkain. Kävellen pääsee nopeasti syviin vesiin ja tiettyyn flow-tilaan, Johanna kuvailee.

– Meille molemmille lapset ovat tärkeitä, mutta kumpikaan ei halunnut puhua pelkästään lapsista. Oli virkistävää päästä keskustelemaan aikuisten a­sioista, niin kuin politiikasta, Viivi sanoo.

Inspiroiva ystävä

Äidit alkoivat pyörittää Laaksolahdessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilaa. Facebookin ryhmä jäi nopeasti vähälle käytölle, koska arjessa oli tarpeeksi puuhaa muutenkin.

Yhdistävänä tekijänä oli samanikäinen jälkikasvu, mutta Viivin ja Johannan lapset eivät juurikaan ole tekemisissä keskenään. Naiset tapaavat yleensä kahden kesken, ja monesti kohtaamiset venähtävät pikkutunneille saakka. Korona-aikaan he ovat järjestäneet etänä muun muassa runoillan. Tällä hetkellä molemmilla on meneillään taloremontti, ja senkin keskellä yhteydenpito jatkuu ja Whatsapp laulaa.

Ero nuorena solmittuihin ystävyyksiin näyttäytyy niin, että aikuisena ystävän seuraan on itse hakeutunut eikä vain sattumalta päätynyt.

– Nuoruudenkavereissa on se mahtava juttu, että he ovat ystäviä, joihin ei tässä elämäntilanteessa ehkä tutustuisi. Aikuisena on ihanaa saada ystävä, joka on samojen asioiden äärellä kuin itsekin. Suhteessa on silloin eri tavalla empatiaa, Johanna kuvaa.

– Minulle tämä ystävyys on ollut inspiroiva, Viivi kertoo.

– Pitkistä yöhön venyvistä keskusteluista ja Whatsapp-viesteistä olen saanut vinkkejä ruoanlaittoon, taideprojekteihin ja ties mihin muuhun asiaan liittyen, aina lähtien kirjoista, joita ei kannata lukea.