40 vuotta täyttänyt Susanna Laine pohtii elämänsä merkityksellisyyttä: ”En tunne lapsettomuudesta surua, mutta välillä koen ulkopuolisuutta”

Ylittäessään 40 vuoden rajapyykin Susanna Laine alkoi miettiä elämänsä merkityksellisyyttä: mistä merkityksen tunteita saa, kun omaa perhettä ei tullut nuorempana perustettua? Eräs tärkeä oivallus helpotti Susannan mieltä.

Viime syksynä juontaja-näyttelijä Susanna Laineen nelikymppisiä oli juhlistamassa viitisentoista läheisintä ystävää. Saman pöydän ääressä istuivat lapsuudenystävät Seinäjoen teatteripiireistä sekä he, joihin Susanna tutustui, kun hän muutti kaksikymppisenä Helsinkiin.

”Ystäväni ovat kulkeneet mukana elämänmuutoksissani. Vähän alle kolmekymppisenä moni meni naimisiin ja alkoi saada lapsia. Minusta tuo kaikki tuntui kovin kaukaiselta, suorastaan mahdottomalta. Mietin, miten tuo pariutuminen tapahtuu.

Tunsin jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta, minun fokukseni oli töiden tekemisessä.

Nyt nelikymppisenä kriisi oli toisenlainen. Elämän merkityksellisyys nostaa päätään, se mitä varten täällä olemme.

Teenkö jotain hyvää toisten hyvinvoinnin eteen? Onko merkityksen tunnetta, kun ei ole jälkikasvua ja mistä sen merkityksellisyyden voi silloin löytää? Oivallus siitä, että elämä itsessään on jo merkityksellistä, että saamme olla ja elää täällä, on auttanut.

Perheen perustaminen ja lapsien saaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä, mutta en ole ikinä mennyt vahvasti sitä kohti. Rakastan lapsia ja vauvoja, ja tavallaan tunnen hetkittäin vahvasti, että voisin olla jonain päivänä äiti. Mutta siihen ei ole tullut elämässä tartuttua, enkä tiedä syytä. Huomaan, että se on kuitenkin asia, jota joutuu perustelemaan.

En koe surua lapsettomuudesta, mutta välillä koen yhä jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Minulla jää jokin osa-alue elämästä kokematta ja näkemättä, mutta toisaalta tässä elämässä eivät kaikki vaan saa kokea kaikkea.

Toki olen neljäkymmentä. En tiedä, olisiko se sula mahdottomuus, mikäli vahva tunne perheen perustamiseen vielä tulisi.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 21/2022, jonka on kirjoittanut Emilia Saloranta.  Mitä Susanna ajattelee rakkaudesta ja elämänkumppanin löytymisestä? Miten hän on opetellut eroon neuroottisuudesta ja turhasta tulevaisuuden pelkäämisestä, jota hän tajusi tehneensä koko ikänsä?Miksi Susanna sanoo, että hänellä on lapsuuden jäljiltä yhä ”ruman tytön sielu”? Lue koko Tässä iässä -sarjan juttu numerosta 21/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!