Julkkikset

Äänestä Linnan juhlien paras puku – voita 1250 euron arvoinen Kalevala Koru!

Kuka oli mielestäsi tänä vuonna Linnan juhlien kuningatar? Äänestä illan kauneinta pukua ja voita upea kaulakoru.

Teksti:
Outi Pippuri

Kuka oli mielestäsi tänä vuonna Linnan juhlien kuningatar? Äänestä illan kauneinta pukua ja voita upea kaulakoru.

Kenen Linnan juhla -tyyli oli tänä vuonna onnistunein?

1. Susanna Koski

susannakoski

Kansanedustaja Susanna Kosken sinisen iltapuvun katseenvangitsijana toimi olkapäälle sijoitettu timanttiperhonen. Marita Huurinaisen suunnittelemassa iltapuvussa on turkiskoristeita. Huurinainen käyttää tuotteissaan vain Suomen luonnossa syntyneiden ja kasvaneiden, kannansäätelysyistä metsästettyjen tai liikenteessä menehtyneiden eläinten turkiksia.

2. Jaana Pelkonen

jaanapelkonen

Esikoistaan odottava kansanedustaja Jaana Pelkonen kimalteli päästä varpaisiin Teemu Muurimäen luomuksessa.

3. Jenni Haukio

haukio_kuva-pekka-nieminen

Jenni Haukion yllä oli tänä vuonna klassinen, selkeälinjainen lila iltapuku, joka on valmistettu shantung-silkistä ja pitsistä. Puvun on suunnitellut Jennin luottosuunnittelija Sari Nordström.

4. Maria Guzenina

puku_guzenina

Maria Guzeninan musta samettipuku oli yksinkertainen, mutta klassinen. Juhlatyylin kruunasivat kultaiset kengät ja käsilaukku.

5. Sofia Vikman

sofiavikman
© Pekka Nieminen

Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman oli pukeutunut veistokselliseen, kokovalkoiseen iltapukuun. Graafinen silkkiasu oli Anne-Mari Pahkalan käsialaa.

6. Satu Taiveaho

satutaiveaho

Satu Taiveahon iltapuvun pääosassa olivat upeat kukkakirjailut.

7. Elina Kiikko

elinakiikko

Ilkka Kanervan puoliso Elina Kiikko pukeutui nuoren Aalto-yliopistosta valmistuneen suunnittelijan Anton Hinkosen suunnittelemaan, osittain läpikuultavaan kukkakuosiseen pukuun.

8. Emma Kari

emmakari2

Kansanedustaja Emma Karin hätkähdyttävän iltapuvun kangas on valmistettu meristä kerätyistä muovipulloista ja kierrätysmuovista. Puvun on suunnitellut muotisuunnittelijakaksikko Anne-Mari Pahkala ja suurten muotitalojen riveistä tunnettu Caterina Montagni.

9. Mira Potkonen

mirapotkonen

Nyrkkeilija, olympiamitalisti Mira Potkosen yllä nähtiin nähtiin tumman purppuran värinen iltapuku. Mira ei halunnut pukuunsa laahusta. Puvun on suunnitellut Biancaneven pääsuunnittelija Elina Loueranta. Miran vierellä aviomies Henri Potkonen.

10. Susanna Hyypiä

puku_hyypia2

Jalkapallolegenda Sami Hyypiän upea mallivaimo Susanna Hyypiä oli pukeutunut punaiseen pitsipukuun, jossa oli trendikkäät pitkät hihat.

11. Nooralotta Neziri

nooralotta

 

Pikajuoksija Nooralotta Nezirin hehkuvan pinkki puku on Katri Niskasen käsialaa. Olkaimeton puku on valmistettu Dupion-silkistä. Selästä syvään uurretussa puvussa on runsas ja monikerroksinen laahus.

12. Sari Helin

sarihelin

Suosittua Huono äiti -blogia kirjoittava Sari Helin oli valinnut ylleen newyorkilaisen suunnittelijan, Zac Posenin, kuviollisen iltapuvun. Posen tunnetaan monien Hollywood-tähtien pukijana.

13. Susanna Tapani

susannatapani

 

Jääkiekkoilija ja ringettepelaaja Susanna Tapani häikäisi herkässä, hopeisessa iltapuvussaan.

14. Raija Tapio

juhatapio

Juha Tapion vaimo, lääkärikeskus Aavan toimitusjohtaja Raija Tapio häikäisi Jukka Rintalan suunnittelemassa hopeanhohtoisessa iltapuvussa.  Puvun avara pitsiosa jatkuu takana runsaasti laskotettuna.

15. Jonna Järnefelt

puku_jonna_jarnefelt

Näyttelijä Jonna Järnefeltin yllä oli glamouria henkivä hopeinen iltapuku.

16. Sandra Ojalil

puku_ojalill

Pyörätuolikelaaja, olympiavoittaja Leo-Pekka Tähden vaimon, Sandra Ojalilin yllä nähtiin Johanna Lätin suunnittelema lohenpunainen iltapuku, jonka helmassa oli 4000 silkkisuikaletta.

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

X