Julkkikset

Äidin alkoholismin vuoksi huostaan otettu Kreetta Onkeli: ”Olen itse kokenut äitinä valtavaa epävarmuutta”

Kirjailija Kreetta Onkeli otettiin lapsena huostaan, koska alkoholistiäiti ei pystynyt huolehtimaan hänestä. Tultuaan itse äidiksi Kreetta taisteli oman epävarmuutensa kanssa. Nyt hänen poikansa on pian aikuinen, ja kirjailija pohtii, miten onnistui äitinä.
27.3.2016 Teksti: kreetta onkeli Kuvat: Tinka Lindroth/Otavamedia

”Äiti oli minulle pitkään elämäni tärkein ihminen, mikä on hieman yllättävää siihen nähden, että loppujen lopuksi elimme yhdessä hyvin katkonaisesti. Ensin meitä lapsia palloteltiin vanhempien asumuseron vuoksi isän ja isovanhempien luona, ja 9–12-vuotiaana asuin huostaan otettuna sijaiskodissa.

Yläasteen yhdeksännellä luokalla asuin äidin kanssa kahdestaan. Käytännössä se tarkoitti yksin asumista, koska äiti oli reissuillaan viikkojakin ilman tietoa kotiinpaluusta.

Tästä huolimatta äiti oli minulle läheinen. Hän oli aina ystävällinen, enkä muista ilkeyksiä.

Hän kuoli alkoholimyrkytykseen kotinsa vessassa 54-vuotiaana vuonna 2002.

Olen kirjoittanut äitini ja perheemme tarinan fiktiivisessä romaanissani Ilonen talo (WSOY 1996). Suomalaisessa kirjallisuudessa ei ollut sitä ennen kuvattu Auri Tomperin kaltaista naisalkoholistia. On ihmetelty, kuinka sellaisesta lapsuudesta voi selviytyä.

Elämässä voi selviytyä ihan mistä tahansa.

Rakastava varhaislapsuus

Minua on pitänyt elämässä kiinni lapsuus, jota elin ennen kuin Ilosen talon tapahtumat alkoivat. Voin sanoa reilusti, että varhaislapsuuteni oli varmasti rakastavampi, huolehtivampi ja täysipainoisempi kuin monen tavallisessa kodissa kasvaneen ihmisen.

Äitini ja isäni rakastivat lapsia ja näyttivät sen. Meillä siliteltiin päätä aina, kun käveltiin lapsen ohi. Katsekontakti oli tärkeä. Isä soitti iltaisin kitaraa, rakensi mummolaan leikkivälineitä. Äiti huolehti, että syömme terveellisesti.

Elämänmuoto oli hyvin 70-lukulaista. Oltiin rakentamassa hyvinvointivaltiota, ja yhteiskunnalliseen ilmapiiriin liittyi tiettyä vapautta ja hulvattomuutta, vapautuneisuutta.

Äitini teki terveellistä ruokaa

Tapa, jolla vanhempani kohtelivat lapsia, on muokannut omaa tapaani olla nyt teini-ikäisen poikani äiti.

Äidiltäni Pirkolta opin, kuinka tärkeää on syödä terveellisesti. Ei maaseudulla siihen aikaan ruokien vitamiinipitoisuuksia juuri seurattu. Äiti oli kovana siitä, että vihanneksia ja hedelmiä on syötävä ja että leivän on oltava ruista.

Nuorena pilkkasin äitiä hänen salaateistaan ja ruokamonologeistaan. Hänen ruokaintoilunsa sai koomisia piirteitä alkoholisoitumisen takia. Sisäfilee ei ratkaise ongelmia, etenkään jos se on seisonut muovipussissa baarissa kymmenen tuntia. Vaan ei se pahennakaan niitä.

Äidiltä minulle on jäänyt ajatus, että jos kodissa tuoksuu itse tehty ruoka, ei voi tapahtua mitään todella pahaa. Tämän olen siirtänyt äidiltäni omaan äitiyteeni.

Varjelin omaa äitiyttäni alkoholismilta

Äiti sanoi itsestään, että on meille lapsille varoittava esimerkki. Sen painoin mieleeni.

Tullessani äidiksi 30-vuotiaana jätin taakseni Helsingin yöelämän. Olin siihen asti käynyt paljon baareissa. Ajattelin äitiäni ja ymmärsin, että minun on varjeltava omaa äitiyttäni alkoholismilta, etten itse pilaa lapseni elämää.

Toisaalta olin niin kyllästynyt ravintoloissa luuhaamiseen, että en tuntenut vuosikausiin tarvetta lähteä ulos. En tuntenut mitään tärkeämpää ja hienompaa kuin saada olla kotona lapseni kanssa.

Emmekä me olleet vain kotona. Halusin olla läsnä pojan elämässä kaikin tavoin. Verkotuin tarkoituksella päiväkodissa toisten vanhempien kanssa. Poika sai kavereita ja minä uusia järkeviä ystäviä. Solmin kaveruussuhteita pojan puolesta. Lähdin tietenkin aktiivisesti mukaan pojan harrastustoimintaan. Päädyin jopa jalkapallojoukkueen johtajaksi, JoJoksi.

Kävin seuraamassa kaikki treenit, kun hän oli pieni, otteluista puhumattakaan. Tein töitä kotona, joten olin käytännössä kotiäiti. Järjestin elämäni siten, että pojalle saattoi tulla leikkikavereita melkein milloin vain. Luin hänelle ääneen kaikki mahdolliset kirjat. Opettelin sanallistamaan asioita, ja hän olikin jonkin aikaa alaluokilla varsinainen suupaltti.

Tunsin jatkuvaa alemmuutta

Joku fiksumpi ihminen varmasti havaitsi, että yritän liikaa.

Minä en ymmärtänyt, mitä tarkoitti “ota omaa aikaa”. Mitä omaa? Elin omaa elämääni, lapsiperheen elämää. En kaivannut muuta. Äidistä oli tarttunut minuun myös huonoa.

Koin usein valtavaa epävarmuutta toisten vanhempien parissa. Kahvilassa hermostutti, jos pieni lapseni itki. Pelkäsin, että olisimme häiriöksi. Ettei kukaan vain tulisi sanomaan poikkipuolista sanaa.

Vaikka kuinka tiedostin asian, toiset perheet näyttivät idylleiltä omaani verrattuna. Ymmärsin toki, että perheiden kaikki asiat eivät näy ulospäin, en minäkään mainostanut vaikeuksiani. Siitä huolimatta tunsin alemmuudentunteita.

Niitä ilmeni myös silloin, kun minun oli kutsuttava kotiini vieraita. Lapsuudessani meillä ei käynyt ketään, ja jos kävi, he järkyttyivät kotimme alkeellisuutta ja likaisuutta.

Vaikka itse asuin perheeni kanssa kodikkaassa kerrostalohuoneistossa kantakaupungissa, taidetta seinillä, koin enemmän paineita kuin iloa, jos meille tuli joku. Lapsivieraista iloitsin. Aikuiset aiheuttivat paineita.

Monet äidit olivat mielestäni valtavan itsevarmoja ja huolettomia. Minä olin aina jonkin verran varautunut ja jännittynyt. Kyselin aamusta iltaan mielessäni, että onhan meillä kaikki hyvin. Onko meillä sellaista kuin kuuluu olla?

Lue myös: Äitiys kasaa suorituspaineita

Podin jatkuvasti huonoa omaatuntoa

Tarkkailin perheemme äänensävyjä ja menin pois tolaltani, jos ne olivat epäystävällisiä. En tietenkään mennyt tolaltani siten, että sen olisi huomannut. Hillitsin mieleni lapsen läsnä ollessa.

Jäin miettimään näitä asioita. Ne vaivasivat ja podin huonoa omaatuntoa, jos meillä ei ollut koko ajan aurinkoista. Tavanomaiset riidat pyykkikasoista jäivät käymättä. Tein koko ajan kotitöitä, ettei kenelläkään olisi sanomista huushollinpidosta.

En hallinnut arkisia kinoja. Toisaalta olin kyvykäs sanallistamaan kaiken. Julkaisin lastenkirjan Selityspakki (Otava 2013).

Lue myös: Piritta Hagman: ”Minulla on taipumus vetää itseni piippuun

Perin herkkyyteni mummoltani

“Liikaherkkä.” Törmäsin tuohon sanaan saatuani käsiini äidinäitini sairauskertomuksia äitini perunkirjoituksen yhteydessä. Äidinäitini oli synnyttänyt kaksi lasta kahdelle eri miehelle Jaalassa 1940-luvun lopulla. Äitini oli toinen heistä.

Äidinäiti kuvattiin hieman köpsäksi, kevytmieliseksi tytöksi, joka villitsi kylän miesväen.

Kunnalliskodin johtajatar vaati häntä asumaan vanhustentalossa 19-vuotiaana, jotta häntä voisi pitää silmällä. Se ei onnistunut. Äidinäiti toimitettiin hoitoon Kellokoskelle. Siellä hänelle tehtiin pakkosterilisaatio.

Isovanhemmat huolehtivat äidistäni ja hänen velipuolestaan. En tiedä, kuka oli äitini isä. Äidinäiti ajettiin kotoa. Hän eli elämänsä laitapuolen kulkijana Ruotsissa.

Ymmärsin muistuttavani yliherkältä luonteeltani äidinäitiäni. Olen myös omalla tavallani kevytmielinen. Mutta yhdellä tasolla en ole äidinäidin kaltainen. Papereiden mukaan hänen luku- ja kirjoitustaitonsa oli heikko. Minä olen kirjailija.

Äitini kommentoi ulkonäköäni

Ilman poikaani en olisi joutunut kasvotusten omien pelkojeni ja ominaisuuksieni kanssa.

Lapsi kasvattaa äitiään. Se pitää paikkansa. Voin vain kuvitella, millaisen syyllisyyden kanssa äitini eli. Jo se pitää ihmisen juoppona.

Äitini hankki minulle liian pieniä vaatteita. Joko hän ei pysynyt mukana kasvussani tai yritti tehdä minua pienemmäksi. Äidin ostamat vaatteet kiristivät.

Hän piti minua mukavannäköisenä, mutta vain kasvoista. Hän korosti usein omaa sirouttaan. Minun silmissäni hänen vartalonsa oli tuppi, johon liittyi neljä surkastunutta juopon raajaa.

Ehkä hän kommentoi ulkonäköäni, koska ei keksinyt sanottavaa muusta.

Olen yrittänyt olla kommentoimatta lapseni ulkonäköä. Olen sanonut, että kauneus on pelkkä lisäarvo. Tärkeissä asioissa sillä ei ole painoa. Ei minkäänlaista. Tässä olen yrittänyt toimia toisella tavalla kuin äitini.

Miehiä hän luonnehti tyyliin, että joku mies on ok, koska tällä on hyvät hampaat. Kuin hevosella.

Alkoholi sumensi hänen alkuperäisen tyttöytensä. Hän kertoi suu naurussa juttuja, missä oli tehnyt temput kenenkin kanssa.

Itse olen käsitellyt seksuaalisuutta poikani kanssa antamalla hänelle kirjoja luettavaksi. Ihmissuhteista puhuttaessa olen painottanut luonteen tärkeyttä. Kaikki muu on sivuseikkaa.

Sijaisäitini on tukeni ja turvani

Olen viime vuosina löytänyt yhteyden sijaisäitiini Liisaan. Arvelen, että hyvät äidit ovat Liisan kaltaisia.

Meillä on vilkas kirjeenvaihto. Liisalle kirjoitan elämästäni, äitiyteen ja perhe-elämään liittyvistä askarruksista. Liisa osallistuu pohtimalla ja neuvomalla. Hänellä on yksi poika kuten minulla. Olen kaiken lisäksi saanut häneltä taikinajuuren ja opetellut leipomaan ruisleipää. Liisa ei tuomitse kenenkään valintoja vaan pyrkii ymmärtämään niitä. Liisa on ihminen vailla vihaa. Sellainen on kypsyyttä.

Lämpöä ja turvallisuutta sain lapsuudessa myös naapurin maatalon emännältä Raijalta. Voin milloin tahansa palauttaa itseni siihen huolehtivaan ja iloiseen tunnelmaan, mikä Kemppaisilla oli. Olin aina tervetullut heille. Niistä kesistä minulla on valoisia ja hauskoja juttuja kerrottavaksi eteenpäin pojalleni.

Opiskelen lähihoitajaksi

Palaan vielä siihen, kuinka selviytyä elämässä. En ole koskaan tuntenut olevani selviytyjä. Koko sana on elämässäni vieras. Omalle pojalleni olen yrittänyt takoa, että vaikeuksia on ja niitä tulee. Se kuuluu elämän luonteeseen.

Selviytyminen on sana, joka liittyy toimintaelokuviin. Kamppailut, joita käymme oikeasti, ovat näkymättömiä ja hiuksenhienoja. Kuinka sietää arkea? Kuinka ylläpitää rutiineja, kuinka keksiä ne?

Kuinka olla turvallinen oikeanlainen äiti, jos kokee pelkkää epävarmuutta? Kuinka säilyttää itseluottamuksensa äitinä tässä ajassa, joka vaatii tiedostamisen ja huolenpidon lisäksi valtavasti rahaa?

En tiedä, kuinka olen onnistunut. Poikani on pian iässä, jossa on aika kokeilla omia siipiään. On ollut vaikeaa päästää irti hänestä.

Nyt olen itse siirtynyt uuteen elämänvaiheeseen ja alkanut opiskella. Valmistun kahden vuoden päästä lähihoitajaksi ja erikoistun päihde- ja mielenterveys- sekä perhetyöhön.

Koen oppineeni perhe-elämästä ja äitiydestä asioita, joita haluan siirtää eteenpäin. Minun on myös helpompi olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, joilla ei pyyhi hienosti. Sellaisessa elämänpiirissä minä olen varttunut.

Äiti, ei sinullakaan ollut helppoa. Ymmärrän täysin, miksi mopo karkasi.”

Lue myös: Alkoholismistaan kirjoittanut Kalle Lähde: Raitistumisen jälkeen oli tulla ero

Kommentit (1)

Raju rehellisin iausein kirjoitettu raju kuvaus alkoholisti äidin epävakaasta lasten hoidosta. Teksti etenee hengästyttävän nopeasti. Lauserakenteet ovat lyhyitä, typistettyjä. kerronnassta jää hengästmisen tuntu.Uskalias oman elämän
kehitystarina.

4
5

Raju rehellisin iausein kirjoitettu raju kuvaus alkoholisti äidin epävakaasta lasten hoidosta. Teksti etenee hengästyttävän nopeasti. Lauserakenteet ovat lyhyitä, typistettyjä. kerronnassta jää hengästmisen tuntu.Uskalias oman elämän
kehitystarina.

4
5

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme