Julkkikset

Aino-Kaisa Saarinen ja aviomies Tom tekevät melkein kaiken perheenä: ”Amanda oli niin pitkään odotettu”

Ex-kilpahiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen odottaa innoissaan hänestä kertovan näytelmän ensi-iltaa sekä ensimmäistä kertaa pääsihteerinä Salpausselän kisoja. Perheensä kanssa hän rentoutuu ulkoilemalla – Amanda-tytär jaksaa jo hiihtää puolitoista kilometriä.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Samuli Ikäheimo

– Harrastan hyötyliikuntaa. Kuljen työmatkat pyörällä talvellakin, matkaa on seitsemän kilometriä suuntaansa. Jos lunta tulee enemmän, voin myös hiihtää töihin, Aino-Kaisa Saarinen kertoo.

Ex-kilpahiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen odottaa innoissaan hänestä kertovan näytelmän ensi-iltaa sekä ensimmäistä kertaa pääsihteerinä Salpausselän kisoja. Perheensä kanssa hän rentoutuu ulkoilemalla – Amanda-tytär jaksaa jo hiihtää puolitoista kilometriä.

”Olen innostunut tulevasta näytelmästä. Olen saanut hyvää palautetta kirjastani Tahto, ja kun kuulin, että minusta tehdään sen pohjalta näytelmä, olin tosi otettu, aivan että wau! Tykkään käydä teat­terissa ja olen jutellut minua esittävän Sanna-June Hyden kanssa. Näytelmästä tulee hyvä, villimpi kuin kirja.

Rakkain arkirutiinini on aamupuuro, päivän lehti ja kahvi yhdessä aviomieheni Tomin (entinen koripalloilija Tom Gustafsson) kanssa. Herään yleensä klo 6.15, ja siitä päivä lähtee käyntiin rauhallisesti yhdessä.

Työviikkooni kuuluu palavereja ja toimistotyötä. Olen Salpausselän kisojen pääsihteeri, ja työhuoneeni on valkoisessa idyllisessä puutalossa kisamontun lähellä. Kilpailutausta näkyy työssäni, sillä asetan koko ajan tavoitteita ja nostan rimaa kaikessa, mitä teen.

Olen ärsyyntynyt ihmisistä, jotka vähättelevät Me too -keskustelua tai syyllistävät uhreja. Viimeksi minua ärsytti paikallisessa lehdessä ollut yleisönosastokirjoitus, jossa eräs lääkäri vähätteli äskettäin sattunutta häiriköintita­pausta. Hän vitsaili mauttomasti omilla kokemuksillaan ja puhui lälläreistä, jotka eivät hyväksy edes peffalle taputteluja.

Puolisoani Tomia huomioin ostamalla urheiluvarusteita ja viettämällä laatuaikaa aamuisin. Tyttäreni, 2,5-vuotias Amanda oli niin pitkään odotettu, että hänen syntymänsä jälkeen olemme tehneet miltei kaikkea vain perheenä. Kaksistaan Tomin kanssa olemme käyneet vain Linnan juhlissa ja Urheilugaalassa.

Tykkään laittaa ruokaa. Suosikkini tällä hetkellä on lampaanjauhelihasta tehty kaalilaatikko. Harrastamme paljon kausi- ja lähiruokaa sekä luomua. Esimerkiksi lammasta hankin tutulta luomutilalta ja poroa Lapista.

Harrastuksena hyötyliikunta

Rentoudun saunassa ja hiihtämällä. Ulkoilen perheen kanssa ja olen iloinen, että Amanda jaksaa jo hiihtää puolitoista kilometriä. Pyrin nukkumaan yhdeksän tuntia yössä mutta joudun jatkuvasti tyytymään vähempään. Uniongelmia minulla on ollut tosi harvoin. Nukahdan kun vain pääsen sänkyyn. Hoidan kauneuttani lähinnä kotona. Käytän hyviä rasvoja sekä naamioita ja kuorintoja. Arkimeikkini on varsin vaatimaton: ripsiväriä ja kevyt rajaus.

Luen paljon lapselleni. Pekka Töpöhäntää, Muumia, Minttua, Tatua ja Patua… Hän ei ole vielä katsonut television lastenohjelmia, eikä hänellä ole kännykkää tai pelejä. Joskus hän käyttää kaukosäädintä puhelimena ja muka soittaa Saku Sammakolle.

Käytän rahaa säästäväisesti. Satsaan ruoan lisäksi laadukkaisiin urheiluvälineisiin. Viimeisin iso hankinta oli trampoliini. Siinä me pompimme koko perhe.

Muistan ystäviäni tekstiviestillä tai soittelemalla ja yritän olla avuksi tarpeen tullen. Meillä on pari kuukautta asunut mieheni veljen viisihenkinen perhe, jonka kotona on putkiremontti. Melko hyvin yhteiselo on sujunut. Heräämme yleensä eri aikoihin, ja ateriat syödään välillä yhdessä, välillä erikseen.

Harrastan hyötyliikuntaa. Kuljen työmatkat pyörällä talvellakin, matkaa on seitsemän kilometriä suuntaansa. Jos lunta tulee enemmän, voin myös hiihtää töihin. Kotoa Hollolasta todella pääsee latua pitkin työpaikalleni. Omakotitalossamme on alakerrassa kuntosali, mutta viime aikoina olen enimmäkseen leikkinyt siellä Amandan kanssa. Meillä ei ole televisiota olohuoneessa mutta yläkerrassa ja kuntosalilla on. Katselemme lähinnä uutisia, säätä ja urheilua – hiihtoa, yleisurheilua, koripalloa ja vähän jääkiekkoa.

Odotan ensimmäisiä Salpausselän kisoja nykyisessä työroolissani. Vatsassa kihelmöi kuin omien kisojen alla.”

X