Julkkikset

Aivoinfarktista toipuneelle Kaj Kunnakselle Linnan juhlat merkitsevät kunnioitusta, kohtaamisia, kilistelyä ja kauneutta: ”Minulla on aihetta kiitollisuuteen”

Urheilutoimittaja ja -juontaja Kaj Kunnas saapuu Linnan juhliin toista kertaa. Linnan juhlien teema, eli tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu, merkitsevät hänelle muun muassa positiivista käytöstä.

Teksti:
Tanja Kröger
Kuvat:
Mirva Kakko

Kaj Kunnas saapuu Linnan juhliin vaimonsa Gerd Kummel-Kunnaksen kanssa.

Urheilutoimittaja ja -juontaja Kaj Kunnas saapuu Linnan juhliin toista kertaa. Linnan juhlien teema, eli tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu, merkitsevät hänelle muun muassa positiivista käytöstä.

Linnan juhliin toista kertaa saapunut urheilutoimittaja ja -juontaja Kaj ”Kaitsu” Kunnas, 56, kertoo voivansa nyt hyvin. Kaj sai vuonna 2016 aivoinfarktin ja vaimo Gerd Kummel-Kunnas puolestaan sairastui rintasyöpään puoli vuotta myöhemmin.

Kaitsu käy kerran vuodessa Meilahden sairaalassa tarkastuksessa ja kehuu Suomessa saamaansa sairaalahoitoa. Vaimokin on toipunut rintasyövästä. Tänä vuonna Kaitsusta ja Gerdistä tuli myös isovanhempia, kun esikoistyttärelle syntyi poika Kanadassa.

– Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Minulla ja vaimolla oli aikaisemmin ajatus ’sitku jäädään eläkkeelle’. Mutta nyt on nyt ja tänään on tänään. Elämme hetkessä.

Kaj Kunnas osallistuu Linnan juhliin toista kertaa.
Kaj Kunnas osallistuu Linnan juhliin toista kertaa.

Neljän K:n juhlat

Mustaan frakkiin Linnan juhlissa pukeutuva Kaj Kunnas sanoo, että juhlat eivät enää jännitä niin kuin edellisellä kerralla vuonna 2012. Hänelle Linnan juhlat merkitsevät neljää K:lla alkavaa asiaa.

– Ensimmäinen on kunnioitus sotaveteraaneja kohtaan. Toinen on kohtaamisia, sillä juhlissa toivon kohtaavani ainakin jääkiekkoilija Marko Anttilan tai Huuhkajien valmentajan Markku Kanervan. Linnan juhlat ovat myös kauneutta ja boolin kilistelyä.

Suomen itsenäisyys merkitsee Karjaalla vaimonsa kanssa asuvalle Kaitsulle vapautta, turvallisuutta, iloa ja kiitollisuutta.

– Vapautta sillä tavalla, että olen koko elämäni saanut lukea niitä kirjoja, mitä haluan ja opiskella, mitä haluan. On ollut hienoa asua 56 vuotta maassa, missä on turvallinen olo.

”Positiivisuus tekee ihmeitä”

Linnan juhlien teema, eli tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu, merkitsevät Kaitsulle muun muassa positiivista käytöstä. Hän nostaa esimerkiksi oman Twitterin käyttönsä: hän ei laita sinne mitään negatiivista.

– Sekä ihmisistä että tapahtumista – ja oikeastaan kaikesta – voi aina löytää negatiivista, mutta myös positiivista. Se on minun työssäni näkynyt niin, että mieluummin olen hiljaa kuin sanon jotain ikävää.

Kaitsu on huomannut, että positiivisuus auttaa myös menestymään urheilussa joukkuetasolla. Hän nostaa esimerkiksi Leijonat ja Huuhkajat.

– Tänä vuonna olen huomannut, että positiivisuus tekee ihmeitä myös silloin, kun asioita tehdään yhdessä.

Kaitsun mukaan myös hänellä itsellään on asiat hyvin.

– Jos olisin syntynyt Etiopiassa tai Pakistanissa, niin ei sitä tiedä, millainen tilanne olisi. Ja onhan ihmisiä Suomessakin leipäjonossa ja työttömänä. Kun katson omaa elämääni ymmärrän, että minulla on aihetta kiitollisuuteen.

Terveyden ehdoilla

Kaitsu jätti urheilutoimittajan työt Ylellä vuonna 2017 aivoinfarktin jälkeen. Työtahdin oli silloin pakko hiljentyä kuuden työpäivän viikoista.

– Harrastukseni, eli urheilu, on työni ja minulla ei aikaisemmin ollut oikein filtteriä työtä kohtaan. Olen aina ollut valmis lähtemään MM- ja EM-kisoihin, koska ne kiinnostavat minua.

Kaitsu ryhtyi irtisanoutumisensa jälkeen freelancer-urheilutoimittajaksi ja tekee nyt töitä kolmesta neljään päivään viikossa. Kaj Kunnas Exclusive -ohjelmassa hän haastattelee tunnettuja urheilijoita. Aivoinfarkti opetti Kaitsulle, ettei hän ole kuolematon.

– Elin ennen aivoinfarktia paljon työ edellä, mutta teen nyt asioita terveyden ehdoilla. Katson, etten väsy liikaa ja saan nukuttua tarpeeksi.

Aivoinfarkti jätti kuitenkin urheilutoimittajaan jälkensä. Puhe ei ole aina yhtä jouhevaa kuin ennen aivoinfarktia.

– Kun olen suuna ja päänä, ei sitä normaalisti huomaa. Sanon vaimolle, että onpa ihana keltainen tomaatti ja vaimo vastaa siihen, että se on punainen. Siihen minä vastaan, että niinhän minä sanoin.

Kaj Kunnas aikoo viettää joulun vaimonsa kanssa kahdestaan Espanjassa Almuñécarissa.
Kaitsu aikoo viettää joulun yhdessä vaimonsa kanssa Espanjassa Almuñécarissa.

Lue kaikki vuoden 2019 Linnan juhlista täältä!

Lue myös: 

Kaj Kunnaksesta tuli isoisä: ”Aurinko paistaa ja elämä hymyilee”

Kaj Kunnas aivoinfarktin ja vaimon rintasyövän jälkeen: ”Tajusimme, ettei eläkepäiviä välttämättä edes tule”

Aivoinfarktin saanut Kaj Kunnas: ”Pelkäsin, etten enää koskaan saa sanoa vaimolleni, kuinka paljon häntä rakastan”

X