Julkkikset

Energiaterapiassa keskitytään kehon tunnelukkojen purkamiseen – ja siellä käyminen on mullistanut Anitra Ahtolan elämän: ”Kaikki eletty elämä jättää ihmisen kehoon jälkensä”

Terapiassa Anitra Ahtola on saanut pudottaa pois monenlaisia painolasteja, joita hän on kantanut pitkään mukanaan. Samalla hän on oppinut pitämään yllä positiivista mielialaa ja päästämään irti negatiivisista muistoista ja ajatuksista.

Teksti:
Anneli Juutilainen
Kuvat:
Anton Reenpää, Anitra Ahtolan Kotialbumi

Energiaterapia on opettanut minut rentoutumaan, rauhoittumaan ja maadoittumaan, Anitra Ahtola kertoo.

Terapiassa Anitra Ahtola on saanut pudottaa pois monenlaisia painolasteja, joita hän on kantanut pitkään mukanaan. Samalla hän on oppinut pitämään yllä positiivista mielialaa ja päästämään irti negatiivisista muistoista ja ajatuksista.

Epätietoisuus. Se on sana, joka kuvaa tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtolan, 48, tunnelmia niin kuluneen kevään kuin kesänkin ajalta. Koronavirus pisti monet suunnitelmat uusiksi, eikä varsinaiselle lomalle tänä kesänä liikene aikaa. Anitra keskittyy nyt täydellä vauhdilla DCA-tanssikoulunsa liiketoiminnan kehittämiseen.

Maaliskuussa lähiopetus tanssikoulun neljässä toimipisteessä jouduttiin nimittäin laittamaan katkolle. Oli aika keksiä uusia tapoja tanssituntien pitämiseen.

– Viime kuukaudet ovat olleet todella raskaat. Kuten monella muullakin yrityksellä, myös meillä on haasteelliset ajat. Olemme muotoutuneet uudelleen ja tehneet valtavan digiloikan kehittämällä netti- ja etätunteja ja erilaisia palveluja verkkoon. Olen kiitollinen siitä, miten paljon olemme oppineet ja kehittyneet, hän kertoo.

Anitra pyrkii suhtautumaan tulevaisuuteen toiveikkaasti.

– Minua kannattelee usko siihen, että selviämme tästä vastoinkäymisestä. Ainakin teen aivan kaikkeni sen eteen.

Nyt Anitra ammentaa voimansa omista hyvinvoinnin lähteistään.

Lue myös: Vuosien kova työnteko kostautui Anitra Ahtolalle: ”Terveyteni ei kestä jatkuvaa suorittamista”

Anitra Ahtola saa voimaa luonnosta

”Olen asunut meren läheisyydessä Espoossa jo parinkymmenen vuoden ajan. Meri on minulle henkireikä, ja olen löytänyt meren merkityksen ja sen koukuttavan elementin vasta aikuisiällä.

Nautin, kun saan hengittää keuhkoihini raikasta ilmaa, jossa on suolainen meren tuoksu. Kävelen edestakaisin Espoon rantaraittia joka päivä neljävuotiaan jackrussell-rotuisen koirani Nylahin kanssa. Joskus saatan istuskella meren rannalla tunninkin ja katsella vain horisonttiin. Meren äärellä pääsen irti työpaineista ja stressistä.

Rakastan kaikkia vuodenaikoja enkä karsasta ulkoilua edes kaatosateella. Meri on yhtä hurmaava myrskytessään kuin tyynenä kesäpäivänäkin.

Meren lisäksi luonto ja metsät ovat minulle merkityksellisiä. Minulla on tapana käydä usein metsässä kävelemässä ja rauhoittumassa sekä halailemassa puita, joskus yksin tai ystäväni kanssa Kirkkonummen metsissä. Puiden halaaminen tuo mielelleni rauhan ja auttaa minua maadoittumaan. Siinä hetkessä kaikki muu unohtuu, kun tunnen vahvan luontoyhteyden kehoni joka solulla.”

Anitra Ahtola käy energiaterapiassa.
Anitra Ahtola on energiaterapiassa opetellut suojaamaan itseään paremmin negatiivisilta asioilta.

Anitra Ahtola on tanssinut läpi elämänsä

”Tanssiminen on ollut valtavan tärkeä osa elämääni aina. Tanssiessani unohdan kaiken muun. Parasta on, kun tanssii täysillä ja antaa liikkeen kuljettaa. Se on ihanaa ja terapeuttista. Voin aina purkaa tanssin kautta eri tunnetiloja.

Aloitin balettitanssin 4-vuotiaana ja oopperan balettikoulussa 9-vuotiaana. Tanssin siellä 17-vuotiaaksi asti. Koko nuoruuteni oli hyvin kurinalaista treenaamista. Väistämättä siihen liittyi myös riittämättömyyden tunteita.

Muistan ajatelleeni, että aina piti pyrkiä parempaan, enkä ehkä kokenut aina olevani täysin hyväksytty omana itsenäni. Kuri oli kova, mutta opin sen avulla päämäärätietoisuutta. Sain tanssin parista elinikäisiä ystäviä, mutta toisaalta noina vuosina alkanut riittämättömyyden tunne seuraa minua vielä tänäkin päivänä ja yritän jatkuvasti pyristellä siitä eroon.

Lukion jälkeen työskentelin mallina ja tanssinopettajana ja tulin valituksi ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi -kilpailuissa vuonna 1996. Olin 27-vuotias, kun päätin perustaa oman tanssikoulun. Se oli rohkea veto, mutta tiedostin riskit. Vuosien varrella laajensin liiketoimintaani pikkuhiljaa. Nyt meillä on neljä toimipistettä pääkaupunkiseudulla ja vietimme viime syksynä 20-vuotisjuhlaa. Se tuntuu todella hienolta.

Yrittäjänä ja toimitusjohtajana koen todella voimakasta vastuuta työntekijöistäni. Tänä keväänä olen kokenut epäonnistuneeni esimiehenä, koska en ole pystynyt tarjoamaan niin turvallista ja ennakoivaa työarkea työntekijöilleni kuin aikaisemmin. Syyllistän itseäni tapahtuneesta, vaikka tiedän, ­etten voi millään kantaa vastuuta maailmanlaajuisen pandemian vaikutuksista yritystoimintaani.

Monet ihmettelevät usein, miksi vedän itsekin vielä tanssitunteja, vaikka voisin keskittyä vain yrityksen johtamiseen. Tanssiminen ja opettaminen sekä lasten ja nuorten kanssa oleminen ovat kuitenkin minulle työni tärkein osa ja henkireikä. Luopuisin paljon mieluummin kaikesta byrokratiasta ja hallinnollisista hommista, jos voisin.”

”Energiaterapia opetti rentoutumaan”

”Hyvä ystäväni suositteli vuoden ajan, että kokeilisin energiaterapiaa. Hän tiesi, etten voinut ihan hyvin: huolet, menneisyyden ikävät kokemukset sekä migreeni vaivasivat, ja minun oli vaikea rauhoittua.

Suhtauduin asiaan varsin myönteisesti, mutta en koskaan saanut varattua itselleni aikaa. Puolitoista vuotta sitten lopulta sain itseäni niskasta kiinni ja menin energiaterapeutti Marianna Soverin vastaanotolle. Se mullisti elämäni. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, että hän kertoi minulle tällaisesta vaihtoehdosta. Nyt käyn Mariannan luona kerran viikossa ja olen saamastani avusta äärettömän kiitollinen.

Energiahoidoissa keskitytään kehon tunnelukkojen purkamiseen. Kaikki eletty elämä jättää ihmisen kehoon jälkensä. Terapiassa tehdään mentaali- ja kehoharjoitteita, joiden avulla käsitellään vanhoja asioita ja tapahtumia sekä kehon energioita. Lopulta energiatyöskentelyllä negatiivisista muistoista päästetään irti niin kehossa kuin mielessäkin. Samalla oma keho tulee elinvoimaisemmaksi ja sen luonnollinen energiakierto harmonisoituu.

Hoidon aikana tehdään erilaisia mielikuvamatkoja- ja hengitysharjoituksia. Samalla puhutaan läpi asioita. Siellä saan purkaa mieltä painavia kokemuksia.

Terapiassa olen saanut pudottaa pois monenlaisia painolasteja, joita olen kantanut mieleni mukana pitkään. Samalla olen oppinut pitämään yllä positiivista mielialaa ja päästämään irti negatiivisista muistoista ja ajatuksista – liittyivät ne sitten lapsena koettuun riittämättömyyden tunteeseen tai aikuisiällä tapahtuneisiin epäonnistumisiin.

Energiaterapia on opettanut minut rentoutumaan, rauhoittumaan ja maadoittumaan. Yksi tärkeä oivallus liittyy itseni suojaukseen. Olen hyvin herkkä ihminen, ja nyt osaan suojata itseäni paremmin negatiivisilta ­asioilta. Ne eivät mene ihoni alle enää samalla tavalla kuin joskus aiemmin.”

Anitra Ahtola halaa puuta.
– Puiden halaaminen tuo mielelleni rauhan ja auttaa minua maadoittumaan, Anitra Ahtola sanoo.

”Perhe on tärkein”

”Oma perhe on minulle tärkeintä maailmassa. Olen ollut kahdesti naimisissa ja molemmat liitot ovat päättyneet eroihin, mutta en ole koskaan eritellyt entisten puolisoideni lapsia biologisista lapsistani. Kaikki lapset ovat minulle yhtä rakkaita, vaikka emme muodosta perinteistä ydinperhettä.

Kotona kanssani asuvat enää Anina, 13, ja Yasmin , 19. Tanssijana uraa luova Axu, 20, sai juuri kolmen vuoden viisumin Yhdysvaltoihin ja hän asuu nyt siellä. Osku, 21, opiskelee kaupallista alaa ja tekee töitä. Milla, 25, ja Vanessa, 28, ovat asuneet jo pidempään omillaan.

Minulla on jokaiseen lapseeni läheiset välit. Tanssiminen on aina yhdistänyt lähes kaikkia meitä, koska se on ollut myös lasten intohimo jo pienestä pitäen. Ehkä juuri siksi olen kokenut arjen ja työn yhdistämisen helpompana kuin moni muu. Herään aamuisin jo ennen kuutta ja olen aina ehtinyt tekemään jo hyvän tovin hommia ennen, kun muut nousevat. Koulun jälkeen lapset tulivat usein tanssikoululle ja siellä teimme yhdessä läksyjä tanssin lomassa.

Anitra Ahtola ja perhe.
Anitra Ahtola ja hänen rakkaat lapsensa Axu-pojan yo-juhlissa kesäkuussa 2019.

Olen äitinä rakastava ja kannustan aina kaikkia lapsiani avoimuuteen ja rehellisyyteen. Minulle on tärkeää, että kaikkia tunteita näytetään rohkeasti. Meillä saa olla vihainen, itkeä ja nauraa. Huolehdin lapsista varmaan vähän liikaakin ja muistuttelen usein esimerkiksi siitä, että autolla pitää ajaa varovasti.

Olen opettanut lapseni osallistumaan jo varhain kotitöihin: täyttämään tiskikonetta, viemään roskat, laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa. Se on ollut tärkeää, koska olen ollut yksin lasten kanssa jo lähes kymmenen vuoden ajan.

Joskus olen kaivannut sitä, että toinen aikuinen olisi jakamassa arkea ja vastuuta kotona kanssani. Elämääni ei ole tullut toistaiseksi uutta rakkautta. Viihdyn hyvin yksin ja kotona.

Tietysti olisi ihanaa, jos tulevaisuudessa löytäisin vielä miehen rinnalleni. Hänen pitäisi olla luotettava, rehellinen ja liikunnallinen tyyppi, joka ei olisi liian ripustautuva vaan myös itsenäinen. Hyvä keskusteluyhteys olisi myös tärkeää.”

Anitra Ahtola oli isän tyttö

”Minulla oli onnellinen lapsuus, ja taisin olla jo pienestä pitäen vähän enemmän isän tyttö. Lapsuudessani muistan hänen vahvan läsnäolonsa siitä huolimatta, että hän teki paljon töitä yritysjohtajana. Aamuisin isä ei silti kiirehtinyt töihin vaan saattoi minut kouluun. Kun teininä olin illanvietoissa, isä istui aina hereillä tekemässä töitä ja odottamassa ja varmistamassa, että pääsin turvallisesti kotiin.

Isäni menehtyi 65-vuotiaana kahdeksan vuotta sitten. Hänellä oli useita sairauksia. Isän menetys oli todella kova pala, ja sen ajatteleminen nostattaa yhä tunteet hyvin vahvasti pintaan.

Jätimme hänelle jäähyväiset kolmesti. Hän nousi kahdesti kuoleman porteilta ja selvisi saamistaan sairauskohtauksista. Kun hän ei kolmannen kerran jälkeen enää toipunutkaan, kuoleman hyväksyminen ja ymmärtäminen oli minulle valtavan vaikeaa. En voinut millään käsittää, ettei isä enää herää.

Kävin hyvästelemässä isän vielä ruumishuoneella ja vein hänelle kirjoittamani kirjeen. Se oli rankka kokemus, mutta olen onnellinen, että menin ja sain kokea vielä sen viimeisen hetken hänen kanssaan.

Myöhemmin elämän vaikeina hetkinä olen kokenut hyvin vahvasti isän läsnäolon. Hän on ollut unissani viime aikoina usein. Tuntuu siltä kuin isä kulkisi vierelläni ja kannattelisi silloin, kun en meinaa jaksaa. Ehkä siksi tunnen jollain tavalla oloni koko ajan turvatuksi ja rauhalliseksi. Isä näkee minut ja on yhä vahvasti läsnä.”

Juttu on julkaistu Annassa 31/2020.

X