Anna-Leena Härkösen kesäkuussa julkaistu kirja Valomerkki pureutuu masennukseen ja siihen, kun ei jaksaisi elää.
Ihmiset ja suhteet

Anna-Leena Härkönen, 52, muutti elämänsä suunnan: ”Olen karsinut elämästäni energiasyöppöjä ihmisiä”

Kirjailija Anna-Leena Härkönen, 52, ei enää mene tilaisuuksiin, joissa ei viihdy, eikä tuhlaa aikaansa energiasyöppöihin ihmisiin.
Teksti: Pirjo Kemppinen Kuvat: Niclas Mäkelä/Otavamedia

Herätessään haastattelupäivän aamuna Anna-Leena Härkönen, 52, oli itkeä onnesta. Loma oli alkanut eikä tarvinnut kirjoittaa. Hän pani kahvin tippumaan ja avasi päivän sanomalehden. Myöhemmin hän tapaisi kaupungilla ystäviään.

– Nyt on hyvä kausi ja tunnen eläväni täysillä. Nautin pienistä asioista, hän sanoo.

Anna-Leena jännitti uuden Valomerkki-kirjansa vastaanottoa. Hän pelkäsi, että kuolema on liian synkkä aihe kiinnostaakseen lukijoita.

– Depressiokin on edelleen tabu. Kirjan saaman palautteen perusteella ihmiset ovat silti iloisia, että siitä puhutaan.

”Jokaisella on oikeus omiin kipuihinsa”

Valomerkki sai alkunsa päivänä, jolloin kirjoittaminen ei sujunut. Illanvietossa päähän putkahti ajatus: miten ystävät reagoisivat, jos Anna-Leena kertoisi haluavansa kuolla ja kysyisi, kuka olisi valmis kädestä kiinni pitäen saattamaan hänet rajan yli? Ajatus oli niin kiehtova, että hän päätti kirjoittaa sen pohjalta kirjan.

Myöhemmin Anna-Leena tiedusteli kahdelta ystävältään, mitä nämä olisivat vastanneet.

– Kuten arvelin, toinen olisi ollut valmis avustamaan ja toinen ei. Olen toisaalta itsekin luvannut tukea ystävääni, jos hän haluaa tehdä itsemurhan. Silti voi olla, että tosipaikan tullen juuri minä soittaisin hätänumeroon.

Hänen mielestään tärkeintä ei olekaan teko vaan lupaus.

– Silloin olisi portti auki. Eutanasiaa tutkineet ovat todenneet, ettei ihminen halua välttämättä kuolla. Sen sijaan hän haluaa kuulla saavansa kuolla, jos esimerkiksi kokee sietämätöntä kipua, Anna-Leena sanoo.

Hän ei ole suunnitellut itsemurhaa eikä elä itsetuhoisesti. Silti on päiviä, jolloin hän ei jaksaisi elää. Se saa tuntemaan syyllisyyttä. Hänellähän on lämmin koti ja ruokaa.

– Mutta jokaisella on oikeus omiin kipuihinsa.

Anna-Leena ja Riku Korhonen eivät asu yhdessä: ”Minulla on valtava oman reviirin tarve”

Anna-Leena ei halua elää kovin vanhaksi eikä joutua vanhustentaloon. Myös ajatus muiden, mahdollisesti tunnekylmien ihmisten armoille joutumisesta kammoksuttaa.

Hän asuu tällä hetkellä Helsingissä ja aviopuoliso, kirjailija Riku Korhonen Turussa. Yhteisen kodin perustaminen ei ole toistaiseksi harkinnassa.

– Minulla on valtava oman reviirin tarve. Ehkä ajatus vanhustentalossa asumisesta on hirveä juuri siksi, että siellä olisi koko ajan sosiaalista elämää.

Kirjailijapariskunta Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen syksyllä 2016.

Silti kuolema pelottaa.

– Entä jos sen jälkeen seuraakin jotain kauheaa, vaikka se uskovaisten helvetti. Ehkä kuolemanpelko on sitä, ettei tiedä.

Hän toivoo, ettei kuoleman jälkeen seuraa mitään.

– En missään tapauksessa toivo jälleensyntymistä. Minulle riittää tämä yksi elämä.

Anna-Leena Härkönen kävi lähellä kuolemaa

Kuolema tuli lähelle Anna-Leenaa kesällä 2016. Hän oli tutustumassa koskenlaskuun, kun aalto kaatoi veneen. Pinnan alla hyisessä vedessä pyöriessään hän tajusi, että lähtö voi todella tulla milloin tahansa.

– Kokemus muutti suhteeni elämään. Jokainen päivä on oikeasti ainutkertainen.

Jo pari vuotta aiemmin Anna-Leena oli päättänyt tehdä elämästään aiempaa miellyttävämpää. Hän ei enää osallistu tilanteisiin, joissa ei viihdy. Pitkäveteiset patsastelut eivät ole häntä varten. Hän ei piinaa itseään oopperassa tai yli kolme tuntia kestävissä teatterinäytöksissä.

– Olen myös karsinut elämästäni energiasyöppöjä ihmisiä. Miksi tuhlaisin aikaani kamaliin, kun on niin paljon mukavia ihmisiä!

Anna-Leena ei enää suostu olemaan roskasankona.

– Tässä iässä alkaa myrkky tulla ulos varsinkin sellaisilta, jotka eivät ole saaneet tehtyä sitä, mitä olivat kaavailleet. Heille olen maali, johon kaadetaan katkeruutta ja kateutta.

Anna-Leena on toteuttanut unelmansa, mutta se on vaatinut kovaa työtä.

– Minulle saatetaan sanoa, että sinulle on kaikki niin helppoa. Se on loukkaavaa. Minulle ei ole mikään helppoa.

Muutokset ovat tuottaneet tulosta.

– Olen aiempaa onnellisempi.

Toiveet tulevaisuudelle ovat pieniä ja saavutettavissa.

– Haluan käydä muun muassa Montenegrossa.

Lue myös:

Finlandia-voittaja Laura Lindstedt: ”Haluaisin, että kuoleman hetkellä mieleni on kirkas”

Kirjailija Pauliina Vanhatalo masentui: ”Mietin, saako masentunut äiti luopua lääkkeistä”

Pitäisikö eutanasia sallia? Lääkärit: Ihmiset eivät tiedä tarpeeksi aiheesta

Kirjailija Hanna-Riikka Kuisma hermoromahduksen jälkeen: ”Suhteellisen hyvä elämä riittää”

Kirjailija Katja Kallio harjoittelee sosiaalisuutta: ”Arkuus lisääntyy, jos sitä ruokkii pysyttelemällä yksin”

X