Julkkikset

Anna-Leena Härkönen elää uutta, haikeaa elämänvaihetta: ”Olen suuresti kiitollinen hyvistä päivistä”

Kirjailija Anna-Leena Härkösen elämässä pysyvät levottomuus, harakkamaisuus, ilo pienistä asioista ja toisaalta tummat kaudet. Nyt hän elää uutta, haikeaa elämänvaihetta.
7.7.2019 Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Mirva Kakko

Kädessä on rasitusvamma. Anna-Leena Härkönen, 54, harmittelee, että kännykkää ei voi pitää korvalla, vaan puhelimessa täytyy puhua kaiuttimen tai kuulokkeiden kautta.

Anna-Leenan käsi ei ole kipeytynyt kirjoittamisesta, vaikka uusin romaani ilmestyykin ensi viikolla. Rasitusvamman syy on nimenomaan kännykkä.

– Aika paljon tulee juteltua, hän sanoo naurahtaen.

Viimeksi hän on puhunut paitsi Turussa asuvan aviomiehensä Riku Korhosen myös armeijassa olevan poikansa Laurin sekä useankin oululaisen ystävänsä kanssa.

Nyt juttelemme kuitenkin kasvokkain. Tarkoitus on pohtia, miten eletyt vuodet ovat muokanneet kirjailija-näyttelijää ja hänen arvomaailmaansa.

– Olin 18-vuotias, kun esikoiskirjani julkaistiin, ja kesken lukion pääsin Teatterikorkeakouluun. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua hirvittävän paljon asioita, joten sikäli voisin olla vanhempikin. Nuoruusvuosia en kaipaa yhtään, olin silloin tosi epävarma itsestäni. Nelikymppisestä eteenpäin elämäni on vain parantunut.

Annan Tässä iässä -juttusarja: Tuntoja ruumiissa, mielessä, suhteissa.

”Tunnen itseni muutamaa vuotta nuoremmaksi kuin olen”

”Olen menettänyt monta läheistä ihmistä, viime vuosina ystäviäni sekä lapsena pikkuveljeni ja aikuisena pikkusiskoni ja isäni.

Kaikki menetykseni ovat surun lisäksi tuoneet minulle elämänhalua ja siten lisänneet onnellisuutta.

Tunnen onnea pienistä arkisista asioista, kuten siitä, että saan lukea kirjaa auringossa tai syödä päivällisen intialaisessa ravintolassa Laurin ja Rikun kanssa. Olen suuresti kiitollinen hyvistä päivistä ja vaikka siitä, että palelevana ihmisenä voin mennä lämpimään suihkuun.

Vähän harmillista on se, että myös uteliaisuus on vähentynyt, eikä minulla ole tippaakaan ”apua, aika loppuu” olo. On tavallaan lohdullista ajatella, ettei täällä olla määrättömästi. En ole yhtään uskonnollinen ihminen, pikemminkin epäilijä ja uskontovastainen. Mielestäni elämä on tässä, ei enempää, ja hyvä niin.

Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkönen elää uutta, haikeaa elämänvaihetta. Nuoruusvuosia hän ei kuitenkaan kaipaa: ikä on tuonut viisautta.

Tunnen itseni muutamaa vuotta nuoremmaksi kuin olen. Olen viisikymppinen, ja seuraavana häämöttävä kuusikymppisyys on todella kaukainen asia.

Olen elämänkaarella yli keskivälin, ja hetkittäin, varsinkin teknisissä jutuissa tunnen olevani tosi mummu. Aina kun opin esimerkiksi jonkin uuden nettiasian, se muuttuu, enkä millään pysy perässä. Olin ylpeä, kun osasin ostaa junalipun netistä, mutta nyt hermostuttaa, että miten teen veroilmoituksen sähköisesti.”

”Kouluaikana olin erilainen ja jouduin kiusatuksi”

”Olen aina ollut levoton, pinna palaa välillä herkästi. En valitettavasti ole rauhoittunut iän myötä, ja se on pettymys myös itselleni.

Kerran kysyin Rikulta, olenko hermostunein ihminen, jonka hän tietää. Hän vastasi, että suurin piirtein.

Hermostuneisuuden lisäksi moni muukin piirre minussa on kestänyt hyvin aikaa. Esimerkiksi harakkamaisuus, viehtymys kiiltäviin ja kauniisiin esineisiin, vaatteisiin ja hajuvesiin. Sorrun herkästi ostamaan uuden leningin ja pysähdyn varmasti korukaupan ikkunan edessä.

Luin jo nuorena paljon ja olin mieltynyt vähän outoon huumoriin. Kouluaikana olin erilainen ja jouduin kiusatuksi, mutta sittemmin olen elättänyt itseni samoilla piirteillä.

Jouduin esikoiskirjani ilmestyttyä aikuisten maailmaan jo teini-iässä, mutta en todellakaan ollut aikuinen. Aikuistuin vasta kolmekymppisenä. Vähitellen uskalsin tehdä omia päätöksiä ja sanoa mielipiteeni.

Olen hellittänyt miellyttämisen halusta. Nuorena pelkäsin kuollakseni, että tuotan jollekin pettymyksen. Panikoin, että mitä jos minusta ei tykätä.

Nykyisin ajattelen, että olkoot. Ei se ole uhkaavaa, jos joku ei tykkää.”

Anna-Leena Härkönen vuonna 1984.

Anna-Leena Härkönen vuonna 1984. Hänen esikoiskirjansa ilmestyi hänen ollessaan Kempeleen lukion toisella luokalla.

Pieniä elämänkriisejä

”Olen välttynyt vakavilta sairauksilta, mutta minulla on paljon pientä vaivaa. Refluksitaudin lisäksi narskuttelen yöllä hampaita ja joudun käyttämään tulehduskipulääkkeitä.

Jonkinlainen ikäkriisi minulla oli 39-vuotiaana ja samoin 49-vuotiaana. Uusi vuosikymmen pelotti, esimerkiksi se, kuinka kauan sitä naisena kelpaa.

Olen onnekas siinä, että minulla on kaksi ammattia. Näyttelijänä ulkonäköni on koko ajan ruodittavana, mutta kirjailijana ei ole niin väliä miltä näytän.

Nuorena olin vähän pyöreähkö, ja Turkan teatterikoulussa maha ei ollut koskaan tarpeeksi litteä. Kun selvisin siitä traumasta, en ole ihmeemmin stressannut kiloistani.

Kaveripiirissäni tiedetään, että menen ajoissa nukkumaan, usein jo kahdeksalta. Nukun yleensä yli kymmenen tuntia, eikä kaksitoistakaan ole tavatonta.

Kun olen Rikun kanssa yhdessä, hän jää valvomaan ja lueskelemaan, mutta hänelle riittää lyhyt yöuni, joten hän herää usein juomaan aamukahvit kanssani.”

Äitiys muutti kaiken

”Nuorempana lapset olivat minusta epäkiinnostavia, ja pelkäsin myös vapauden menettämistä. Sitten tuli vauvakuume, tajusin haluavani lapsen. Minulla oli useampikin keskenmeno, ja Lauria odottaessani piilottelin ilouutista, koska menetyksen vaara oli niin iso.

Olin 34-vuotias, kun sain Laurin, ja äitiys muutti kaiken. En tiennyt, että toista ihmistä voi rakastaa niin paljon, että häntä suojellakseen voisi vaikka tappaa.

Kaikki sujui mutkattomasti, tein töitä, eikä minulla ollut ruuhkavuosia. En kuitenkaan koskaan halunnut lisää lapsia, sillä en kaivannut mitään sirkusta.

Meillä ei ollut karkkipäiviä, mutta limsaa ja sipsejä en ostanut. Lauri sai pelata sotapelejä, enkä rajoittanut ruutuaikaa tai tuputtanut hänelle monia harrastuksia päällekkäin. Olen ollut aika rento äiti.

Lauri ei ole kiinnostunut kummastakaan ammatistani, ja mielestäni lapsen pitää saada tehdä omat valintansa.

”Olen päättänyt, että annan itselleni luvan olla haikea.”

Viime talveen asti en ollut ikinä ollut erossa hänestä kahta viikkoa pitempään. Kun hän lähti armeijaan, ikävä oli aluksi hirveä, mutta olen ottanut tämän harjoituksena tulevalle. Valmistaudun siihen, että aikuinen poika asuu kohta omillaan.

Olen päättänyt, että annan itselleni luvan olla haikea, mutta en aio itkeskellä öisin. Enkä syyllistä häntä siitä, jos hän ei halua tulla jouluksi kotiin. En aio häiritä häntä.”

Anna-Leena Härkönen tietää, miltä masennus tuntuu

”Kukaan joka ei ole ollut itse masentunut, ei voi tajuta miltä tuntuu, kun ei kerta kaikkiaan keksi yhtään syytä nousta vuoteesta ylös. Ei paljon lohduta, kun joku tarjoaa ’vertaistukea’ ja sanoo, että hänelläkin on ollut tylsiä kausia. Ensimmäisen kerran masennuin parikymppisenä. Silloin en osannut hakea apua, ja elämä oli melkoista taistelua.

Toisen vakavan masennuksen koin synnytyksen jälkeen, ja minulla on ollut tummia kausia vuosien mittaan aika ajoin senkin jälkeen. Välillä on ollut rankempaa, toisinaan mennyt hiukan paremmin.

Minulla on hyviä kokemuksia sekä terapiasta että masennuslääkkeistä. Onneksi apua on mahdollista saada.

Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkösen elämässä on ollut myös tummia kausia.

Kun siskoni teki itsemurhan vuonna 2003, ajattelin, että minä en naura enää ikinä. Tapahtunut raivostutti ja suretti, mutta huomasin kuitenkin nauravani jo seuraavana päivänä. Ensimmäinen vuosi oli todella raskas, mutta aika kului ja elämä jatkui.

Joskus näin unta, että sisko olisikin elossa ulkomailla ja tulisi takaisin. Se oli siinä unessa minusta tosi noloa.

Pikkuhiljaa olen alistunut siihen, että näin kävi. Suru on hellittänyt, ja päällimmäisenä tällä hetkellä on kaipaus ja rakkaus, kiitollisuus kaikesta yhteisestä.”

Parisuhde on haastava laji

”Olen ollut kolme kertaa naimisissa. Ensimmäisen liiton solmin osittain siksi, ettei avoliittoa katsottu siihen aikaan kovin hyvällä siellä päin, mistä olen kotoisin. Liitto päättyi eroon 11 vuoden jälkeen.

Toisen liittoni solmimiseen vaikutti se, että halusimme perustaa perheen eli saada lapsen. Päädyimme eroon, kun Lauri oli kuusivuotias. Eron jälkeen asuimme lähekkäin, ja yhteishuoltajuus on ollut luontevaa. Matkustelimmekin vielä eron jälkeen muutaman kerran yhdessä.

Erot ovat tietysti olleet raskaita, mutta tavallaan on myös helpotus, ettei enää tarvitse kinata.

”Parisuhde on haastava laji, rakkaudessa pienestä asiasta voi joskus kasvaa järkyttävän iso.”

Parisuhde on haastava laji, rakkaudessa pienestä asiasta voi joskus kasvaa järkyttävän iso. Nuorempana minä en osannut tulla yhtään vastaan. Murjotin ja olin pitkävihainen. Nykyään en enää pidä pitkää mykkäkoulua.”

Anna-Leena Härkösen 8 oivallusta elämästä: ”Enää en harrasta mykkäkoulua”

Mikä on Anna-Leenan ja Rikun suhteen salaisuus?

”Rikun kanssa olemme olleet yhdessä nyt 13 vuotta. Se on meille molemmille ennätys. Meillä on sama ammatti ja maailmankatsomus, enkä ole koskaan kokenut kenenkään toisen kanssa samanlaista ymmärrystä.

Arvostan Rikun älyä ja terävää huumoria, ja voimme vain puhua ja puhua tuntitolkulla. Hänen kanssaan ei ole koskaan tylsää.

Hän sanoo, että minä olen hirvittävän huvittava, silloinkin kun en tarkoita sitä.

Suhteemme salaisuus on myös se, että kumpikaan meistä ei ole tarrautuva ja annamme toisillemme tilaa.

Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen ovat olleet yhdessä 13 vuotta.

Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen ovat olleet yhdessä 13 vuotta.

Nuoruuden liitostani olen viisastunut ehkä siinä, että kohtelen tietoisesti kumppaniani hyvin ja yritän olla loukkaamatta häntä. Tässä iässä ymmärrän myös sen, että jokainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan. Rakkaus tai rakastettu ei tosiaankaan ratkaise kaikkia ongelmia.

Asumme Rikun kanssa kahta kotia: hän Turussa, minä Helsingissä. Emme ole koskaan miettineet yhteen muuttamista. Monille tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että tämä on hyvä liitto, ja olen saanut selittää järjestelyämme kyllästymiseen asti. Meillä on syvä keskinäinen luottamus.

Erottuani Laurin isästä olin varma, etten mene enää kolmatta kertaa naimisiin, mutta lopulta naimisiinmeno Rikun kanssa alkoi tuntua ihanalta ajatukselta. Meidät vihittiin kymmenen vuotta sitten.

Tykkään olla vaimo. Se on minusta kaunis sana. Mutta tietenkin suhde voi olla arvokas, vaikka sitä ei virallistettaisikaan.”

Iän myötä vaisto on kehittynyt

”Haluan passata, lohduttaa ja hoivata. Se tuo minulle tyydytystä ja läheiseni pitävät siitä. Olen myös hyvä huolten kuuntelija.

Olen tosin sanonut suoraan ystävilleni, että käytän kuulemiani asioita muunnellen kirjoissani, mutta kukaan ei ole koskaan valittanut, että varastan heidän tarinaansa.

Työssäni olen tinkimätön, ja annan aina kaikkeni. Olen ylpeä siitä, että olen ollut ahkera, ja pidän hyvällä mielellä pari kuukautta vuodessa lomaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu

Iän myötä minulle on kehittynyt entistä parempi vaisto siinä, että en lähde työproduktioihin kenen kanssa tahansa. Enkä siedä ilkeyttä yksityiselämässäkään.

En jaksa teeskennellä, ja olen pistänyt välit poikki sellaisten ystävien kanssa, joiden asenne ei tee minulle hyvää. Eikä ihminen muutu hyväksi tai kivaksi, vaikka hän kuolee. Kuolleistakin voi niin sanotusti puhua pahaa.”

Anna-Leena Härkönen muutti elämänsä suunnan: ”Olen karsinut elämästäni energiasyöppöjä ihmisiä”

”Olen paljon onnellisempi ihminen kesällä”

”Olen kova suunnittelemaan. Mietin äskettäin pitkään, mitä aion tehdä kesällä 2020, ja maanantaiaamuna tein ostoslistan, mitä ruokaa aion laittaa Rikulle lauantaina.

Jos joku soittaa minulle, että tulisitko puolen tunnin kuluttua meille, en taatusti tule. Ja jos joku piipahtaa meille yllättäen, keitän kyllä kahvit, mutta saatan melko pian sanoa, että kaipaan jo päiväunille. Spontaani tekeminen ei ole minun juttuni, hetkessä eläminen on oppimisen paikka.

Tulen varmasti kirjoittamaan kuolemaani asti, mutta kirjoittamiseen liittyy minulle usein ahdistusta. Siksi oli palkitsevaa, kun uuden kirjan tekeminen tuotti varsinkin loppuvaiheessa paljon iloa.

Pimeät talvikuukaudet ovat masentavia, ja palelen Suomessa koko ajan. Siksi matkustan mielelläni edes vähäksi aikaa lämpimään, vaikka sitä ei enää oikein kehtaisi sanoa ääneen.

Nyt tuntuu mukavalta, sillä olen paljon onnellisempi ihminen kesällä kuin talvella.”

Anna-Leena Härkösen haastattelu julkaistiin alun perin Annassa nro 22/19.

Kuka historiallinen henkilö haluaisit olla, Anna-Leena Härkönen?

En kukaan. Ennen oli kaikki huonommin, kuten se, ettei saanut kunnon kipulääkitystä.

Kenet kutsuisit päivällispöytään?

Pyytäisin ystäväni ja kollegani kirjailija Petri Tammisen. Hän on nykyään laiska pitämään yhteyttä, ja olisi mukava nähdä. Mitenkään syyllistämättä, Pete!

Kuka oli nuoruuden ja lapsuuden idolisi?

Niitä oli monta, Peppi ja Elvis ehkä tärkeimmät.

Kehen historialliseen henkilöön haluaisit tutustua?

Jeesukseen. Haluaisin katsoa, mikä hän oli miehiään.

Anna-Leena Härkönen, 54

Työ: Kirjailija, näyttelijä, käsikirjoittaja.

Koti: Helsingin keskustassa kerrostalossa.

Perhe: Poika Lauri, 19, sekä aviomies kirjailija Riku Korhonen.

Harrastus: Lukeminen.

Ajankohtaista: Uusin romaani Kenraaliharjoitus ilmestyy 6.6.