Julkkikset

Anna Perho: ”Kärsin edelleen alemmuudentunteesta, koska en ole käynyt kouluja”

Teksti:
Anna.fi

Radiosta ja televisiosta tuttu kahden pojan äiti Anna Perho paahtaa työviikot minuuttiaikataululla. Hän ei juuri tapaa ystäviään, shoppaile tai katso televisiota. Elämän täyttävät työ ja perhe, ja ne aikataulut. Anna elää omannäköistään elämää. Ja neuvoo muita tekemään samoin.

Anna Perho

Olen aina, aina, aina myöhässä, juontaja, toimittaja ja kirjailija Anna Perho kertoo tammikuussa ilmestyneessä kirjassaan Pientä säätöä ja listaa sen yhdeksi asiaksi, joita hänen miehensä ei voi hänessä sietää. Toinen on hänen tapansa vastata kaikkiin vaikeisiin kysymyksiin ”Katotaan sitä sitte”.

Tunnustukset ovat harvinaisia, sillä muuten niin pulppuava, iloinen ja avoin Anna ei mielellään avaudu yksityiselämästään.

Hauskoja ne ovat siksi, että parhaillaan Annalla on tekeillä uusi kirja, jossa hän aikoo paneutua uran ja perheen yhteensovittamiseen. Keskiössä ovat ajanhallinta ja ratkaisukeskeinen ajattelu.

Miten ihminen, joka ei mielellään puhu perheestään, on aina myöhässä eikä pysty tekemään päätöksiä, voi neuvoa niissä asioissa muita?

– En halua elämäni menevän hukkaan siksi, että pelkäisin, mitä muut minusta ajattelevat. Minusta olisi surkeaa jäädä istumaan sellaiseen selliin, jonka ovi on auki, Anna vastaa.

Self help -guruksi

Kokemusta ja näkemystä pian 45-vuotiaalla sanavalmiilla ja ärhäkällä Annalla on kirjan teemoista toki yllin kyllin. Kahden teini-ikäisen äidin, pitkässä avioliitossa pysyneen ja 20 vuotta yrittäjänä toimineen naisen ura ei olisi se, mikä se on, elleivät sekä työ- että kotiasiat olisi hoituneet ja Anna pystynyt nopeisiin, isoihin päätöksiin.

Alkaessaan kirjoittaa ensimmäistä kirjaansa Anna palaa. Elä omaa elämääsi, älä muiden Anna kuitenkin mietti perusteluja sille, miksi ja miten juuri hän voisi kirjoittaa self help -oppaan.

– Minulla oli aikamoisia ongelmia sen kanssa. Meillä self help -oppaat rakennetaan usein niin, että ne kirjoittaa asiantuntija, eli ne kirjoitetaan ikään kuin ylhäältä alaspäin. Sitten oivalsin, että voin puhua lukijoille vertaiskokijana, viereltä. Kirjojeni taustalla ei ole mitään tiedollista rakennelmaa, vaan ne nojaavat enemmän omiin elämänkokemuksiini.

Kirjoittamaan ajoi myös sanomisen tarve.

– Minulla on maailman oikomisen halu ja sellainen luonnevika, että ajatustani ei ole olemassa ellen saa heti huutaa sitä kaikille.

Hyvä itsetunto on kodin peruja.

– Olen etuoikeutettu siinä, että olen aina ollut rakastavien ja hyväksyvien ihmisten ympäröimänä. Perheessämme on puhuttu ja väitelty paljon. Kaikki ovat olleet kiinnostuneita yhteiskunnallisista ja kaiken maailman asioista, meillä kävi myös paljon vieraita. Siinä oppi, että jos haluaa saada mielipiteensä esille, pitää huutaa kovaa ja perustella hyvin. Siksi en pelkää konflikteja ja väittelyitä.

Ruuhkavuosissa

Arkiaamuisin Anna herää kello 4.50 ehtiäkseen ajoissa Radio Aallon Dynastia -aamulähetykseen. TV2:ssa hän vetää Anna Perhon kyselytuntia, jossa neljä räväkkää naista keskustelee ajankohtaisista aiheista vähän kieli poskessa. City-lehdessä alkanut kolumnistin ura jatkuu, ja muiden töittensä ohella Anna käy vuosittain esiintymässä 40–50 eri tilaisuudessa.

Lisäksi hän on opiskellut nyt puolentoista vuoden ajan ratkaisukeskeistä valmennusta Lyhytterapia-instituutissa.

– Omien ajatusvankiloideni purkaminen inspiroi minua tutkimaan hyvän elämän perustaa ja ongelmanratkaisua. Minulle tuli myös sellainen olo, etten enää kehtaa kirjoittaa kirjojani, ellei minulla ole teoriapohjaa, mistä ammentaa. Halusin tukea erityisesti sille oivallukselleni, että ihminen voi oleellisesti vaikuttaa elämänlaatuunsa omilla ajatuksillaan.

Anna Perho

Opiskelu on antanut Annalle varmuutta siitä, että hän on ajattelussaan oikealla tiellä.

– Olisi hienoa, jos pystyisin hyödyntämään opintojani ja auttamaan muita ihmisiä kirjoittajana ja puhujana. Arvostan kovasti itsensä aktiivista kehittämistä. Minusta olisi kauheaa ajatella, että no niin, nyt minä olen valmis, että tässä tämä nyt on ja olen tällainen kuolemaani saakka. Jos oppimiaan asioita vielä pystyy hyödyntämään niin, että joku muukin siitä hyötyy, se on kyllä aika siistiä.

Häpeää ja alemmuudentunnetta

Toimittaja Annasta tuli 24-vuotiaana, kun hän meni harjoittelijaksi hevosalan Ratsu ja ratsastaja -lehteen. Takana oli maatalousalan oppilaitos ja haave hevoskauppiaan ammatista. Se haihtui toimituksessa ensimmäisten kymmenen minuutin aikana: Anna tiesi heti löytäneensä oikean ammattinsa.

Kun lehden päätoimittaja-kustantaja ei enää voinut jatkaa työssään, Anna osti lehden vanhempiensa takaamalla lainalla. Kolmen vuoden ajan hän teki pienen toimituksen kaikkia töitä: kirjoitti, valokuvasi, hoiti markkinointia ja mainospuolta.

– Olen toimittajana kutakuinkin itseoppinut. Kärsin edelleen melko voimakkaasta alemmuudentunteesta, koska en ole käynyt kouluja. Menen varmasti hautaan asti vähän häveten sitä, että minulla ei ole akateemista koulutusta. Ihan kuin vasta sitten olisin oikeutettu tekemään tätä työtä.

Vaikka Anna on ohittanut monta portinvartijaa, hän huomaa usein ajattelevansa, ettei ole yhtä hyvä kuin he, jotka ovat alaa opiskelleet. Hänen mielikuvissaan jossain on oikeiden toimittajien pyöreä pöytä, jonka ääreen hän ei voi koskaan päästä.

– En ole työstänyt tätä ajatusta pois sen takia, että pelkään, että jos joskus olen kaksi minuuttia tyytyväinen omiin tekemisiini, laiskistun. Että sitten en enää viitsisi tsempata tarpeeksi. Se on eräänlaista taikauskoa – pikku ahdistus pitää hyvässä vireessä.

Anna ei usko, että ratkaisukeskeinen valmennus auttaisi alemmuudentunteeseen.

– Epäilys omaa osaamista kohtaan toimii myös draiverina, joka vaatii jatkuvasti sen todistamista että pystyn ja osaan. En valvo 
asian takia öitäni, mutta toisaalta en myöskään ole kovin ihastunut sanontaan ”ole itsellesi armollinen”. Missä kulkee raja armollisuuden ja laiskuuden välillä?

– Viihdyn parhaiten alueilla, joissa asiat tuntuvat hiukan liian vaikeilta. Jos ei vaadi itseltään mitään, ei saa mitään.

Teksti: Iina Alanko

Kuvat: Sampo Korhonen/Otavamedia

Katkelma Annan kansijutusta 22/2015

X