Julkkikset

Suosikkijuontaja Anna Perho: ”Vertaan itseäni muihin naisiin enemmän kuin haluaisin myöntää”

Naisia syytetään siitä, että he analysoivat liikaa tunteitaan. Anna Perho, 46, ei halua velloa ihmissuhdeongelmissa, eikä hän suosittele sitä muillekaan. Mutta jos tarvetta on, hän ei pelkää hakea ammattiapua.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Pekka Holmström/Otavamedia

Naisia syytetään siitä, että he analysoivat liikaa tunteitaan. Anna Perho, 46, ei halua velloa ihmissuhdeongelmissa, eikä hän suosittele sitä muillekaan. Mutta jos tarvetta on, hän ei pelkää hakea ammattiapua.

Nainen etsii isän hyväksyntää koko elämänsä.

Lapsuudenkotini oli maatila Ypäjällä, ja minulla on ihanat vanhemmat. Olen aina saanut isän hyväksynnän, joten sitä ei ole tarvinnut etsiä. Isä kasvatti minut tasa-arvoiseen malliin. Hän kunnioittaa lapsen älyä, eikä minusta koskaan tuntunut, etten voisi tehdä jotain sukupuoleni takia.

Olen aina ollut isän tyttö. Lisäksi minulla on kaksi veljeä, pitkä parisuhde miehen kanssa, kaksi poikaa, monia miespuolisia kavereita, ja jopa koirani on mies. Miesten maailma on minulle erityisen tuttu, se on jotenkin helppo ja luonteva.

Tämän voi ajatella myös eräänlaisena tuomiona: ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla niiden kanssa toimeen.

Äidin ja tyttären suhde on haastava kehdosta hautaan.

Tarua. Tosin äidillä oli kestämistä, sillä olin hirvittävä murrosikäinen. Kerran esimerkiksi valitin koulupsykologille, että minulla on vaikeat kotiolot. Olin 15-vuotias ja pöyristynyt siitä, että minun piti olla vuoteessa viikonloppuisin jo kello kaksi yöllä. Nykyisin äidin ja minun välillä ei ole haasteita, ja omia tyttöjä minulla ei ole.

Nainen vertaa itseään koko ajan muihin naisiin.

Todellakin! Ainakin minä vertailen itseäni muihin naisiin paljon enemmän kuin haluaisin myöntää. Tuskailen läskejä ja mietin onko tuolla paremmat bileet kuin itsellä. Tämä on tyhmää, koska vertailu tekee tutkitusti ihmisen onnettomammaksi. Toisaalta ajoittainen itsesäälissä pyöriminen on mahtavaa, ei aina jaksa esittää reipasta, ei ainakaan itselleen.

Naiset vellovat menneisyyden traumoissa.

En vello, enkä suosittele kenellekään. Jos tuntuu, että menneestä on vaikea päästä yli tai elämässä on vaikeita asioita, suosittelen ammattiapua. Tuttujen kanssakin voi puhua, mutta on hyvä kuulla myös ihmistä, jolla ei ole etukäteen valmista kantaa ongelmaan. Olen käynyt terapeutilla erään ihmissuhteen jäljiltä. Siitä oli apua, ja jo muutama käyntikerta riitti. Menen varmasti jatkossakin, jos tarvetta on.

Miehet hakevat seksiä, naiset rakkautta.

Minua yllättää, kun kuulen kuinka paljon miehet muka ajattelevat seksiä ja puhuvat siitä. Onko se vain läppää? Itse en ole koskaan hakenut suhteilta pelkkää seksiä, aina nuorenakin niihin liittyi jokin romanttinen toive tai viritys. Että esimerkiksi juostaan hiekkarannalla käsi kädessä ja vaihdellaan hassuja hattuja, kuten c-luokan leffoissa. Vaikka silloin todellisuus oli sitä, että ajeltiin korttelirallia kylän raitilla.

Mieheni on paras ystäväni ja parasta seuraa minulle. Häntä ei ollut aikoinaan ihan helppo löytää. Olen löytänyt niin hyvän miehen, että olen pitänyt hänestä tiukasti kiinni. Pappikin onnitteli vanhempiani kesken vihkipuheen, että vihdoinkin joku suostui ottamaan tuon teidän Annan.

Nainen haluaa itseään menestyneemmän miehen.

On totta, että miehen status vetää naisia, ja valta on seksuaalisesti kiehtovaa. Sitä todistaa se, että huonostikin käyttäytyvät poliitikot ja tähdet ovat naisten suosiossa. Mielestäni itsevarmuus on seksikästä ja puoleensavetävää. Arvostan sitä, että mies on hyvä ammatissaan, kuten oma mieheni. Kunnianhimo on minulle plussaa.

Juttu on katkelma Annan nro 45/2016 kansijutusta.

Otsikkoa muokattu 10.11. klo 9.45.

Lue myös:

Anna Perho: ”Kärsin edelleen alemmuudentunteesta, koska en ole käynyt kouluja”

Onko terapiasi ajanhukkaa – näin tunnistat huonon terapeutin

X