Anna Perho on opetellut suhtautumaan maailmaan lempeämmin, mutta eräs tilanne saa hänet yhä tolaltaan: ”Päässäni käynnistyy palohälytys”

Valmentaja Anna Perho, 50, on opetellut iän myötä suhtautumaan maailmaan lempeämmin kuin ennen. Yhdessä tilanteessa se ei onnistu: jos Anna aistii jonkun vähättelevän häntä, hillityt käytöstavat unohtuvat täysin.

”Vahva ihminen on mielestäni vastakohta uhriutujalle. Hän on realisti, joka kantaa sataprosenttisesti vastuun omasta elämästään. Se ei tarkoita sitä, ettei koskaan tarvitsisi muita ihmisiä ja heidän tukeaan.

Vaikka olen vastuussa elämästäni, on vain rajallinen määrä asioita, joihin voin itse vaikuttaa. Hommat hoidetaan niin hyvin kuin pystytään annetuissa olosuhteissa. Vahva ihminen hyväksyy – pitkin hampain – myös elämän epäreiluuden. Hyvillekin ihmisille tapahtuu ikäviä asioita.

Olen ollut hyvin tormakka minä itte -tyyppi lapsesta saakka. Pystyn nopeisiin päätöksiin. Usein ne perustuvat hiljaiseen tietoon ja intuitioon. Parhaat päätökset tuntuvat kehossa: koko olemus huutaa ”kyllä”! Tarjotut työt jaan usein Antti Holman kehittämällä matriisilla: 1) kivaa 2) hyvää 3) rahaa. Eli duuni kannattaa vastaanottaa, jos sen tekeminen on kivaa tai jos se tehdään hyvän asian puolesta. Jotakin voi tehdä myös vain siksi, että siitä maksetaan.

Terapiassa pohdin paljon haavoittuvuutta. Suojelen herkintä sisintäni, sen paljastan vain lähimmilleni. En varta vasten halua olla kovanaama, mutta se on turvallisinta. Vierastan ns. suuria tunne­ihmisiä, jotka ovat koko ajan vereslihalla. Yritän silti muistaa, etten vain ryski menemään, vaan tarkastelen maailmaa myös herkän ja pehmeän kautta. Ikä on onneksi tuonut käytökseeni kohtuullisuutta.

Haavoittuvaksi asettuminen ja oman epätäydellisyyden myöntäminen vaatii rohkeutta. Ego tekee kaikkensa, jotta saisi säilyttää kasvonsa: älkää minua ruvetko neuvomaan, kyllä minä tiedän! Jos pystyy vaimentamaan sen äänen ja kuuntelemaan, saattaa oppia jotakin. Mielestäni pystyn ottamaan hyvin vastaan myös tiukkaa palautetta, kunhan se on asiallista.

Pienenkin vähättelyn haistan kilometrien päähän. Silloin päässäni käynnistyy palohälytys ja minusta tulee todella aggressiivinen. Puhun päälle, käytän sarkastista kieltä ja ilkeilen. Usein rauhallisuus ja lempeys saattaisivat tehota paremmin, mutta lähtönopeus telineistä on niin kova, etten saa itseäni pysähtymään. Jälkeenpäin hävettää, että pitikö niin jyrkästi mennä sanomaan. Viisautta olisi miettiä edes yhden hengenvedon verran. Siinä minulla on elämänmittainen läksy.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 34/2021, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Mistä Anna arvelee perineensä ”kamalan temperamenttinsa”? Miksi hän kertoo kehittäneensä itselleen ”laulavan missin oireyhtymän”? Anna on ostanut puolisonsa kanssa vanhan hirsitalon Ypäjältä, millaisia haaveita siihen liittyy? Lue koko juttu numerosta 34/2021 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!