Anna Puu on menestynyt, kaunis ja rakastunut – kaipaa silti hyväksytyksi tulemista: ”Pelkään, etten kelpaa sellaisena kuin olen”

Laulaja Anna Puu ei ole herkkä tuntemaan häpeää, eikä myöskään pelkää epäonnistumista häpeän takia. Mutta. – Jos yleisö ei haluakaan minua, inspiraationi on turha ja kyseenalaistan itseni taiteilijana.

Anna Puustjärvi meni naimisiin suuresta rakkaudesta syksyllä 2008. Idols-kisa oli kesken, mutta mitä väliä! Anna pakkasi matkalaukkuun mummunsa vanhan valkoisen mekon, jos vaikka tulisi fiilis mennä naimisiin, ja lähti avomiehensä kanssa road trip -matkalle Yhdysvaltoihin. Ja tulihan se fiilis. Anna oli varma, että rakkaus ja avioliitto kestävät ikuisesti. Mihin rakkaus voisi kadota, kun se oli niin suurta? Siksi lapsikin sai tulla pian, vaikka Anna oli äänestetty Idols-kisassa kakkoseksi ja ensilevy taiteilijanimellä Anna Puu oli valmis. Annan vatsa kasvoi yhtä aikaa hänen suosionsa kanssa. Tytär syntyi lokakuussa 2010.

Yhtäkkiä elämässä olikin liikaa kaikkea uutta. Vauhtiin lähtenyt haastava ura, mies, lapsi, uusi koti, synnytyksestä toipuva kroppa.

Anna täytti kolmekymmentä.

– Usein sanotaan, että kolmekymppisenä naisen kriisi liittyy rakkauteen ja nelikymppisenä työhön. Minulla kolmenkympin kriisi liittyi molempiin. Aloin kyseenalaistaa koko identiteettiäni. Aloin miettiä, millainen on tulevaisuuteni.

Niin hänestä tuli eronnut rakkauslaulaja.

Lue myös: Anna Puun ihmissuhdetunnustus: ”Olen aina ollut ihastunut johonkuhun”

Anna Puu – ilman filtteriä

Ilmassa on ihan selvästi tähtipölyä, kun Anna Puu, 37, tänä lokakuisena aamuna tulee haastatteluun supertyylikkäänä yllään Guccin verkkarimalliset housut ja huolettomasti ylisuuri, oranssi untuvatoppis. Yhtä näyttäviä vaatteita ei näe Helsingissä joka päivä. Anna on meikitön ja tosi kaunis. Hiukset on viety otsalta sivuille ranskalaisin letein.

– Kasvatan hiuksiani, Anna selittää.

Päivä on täynnä ohjelmaa. Annan ja toimittaja Mari Koppisen yhdessä kirjoittama kirja Minä olen Anna Puu on juuri ilmestymässä, ja Annalle on varattu iltapäiväksi aika äänitysstudioon. Hän lukee kirjansa itse äänikirjaksi, ja siihen on tehtävä vielä muutama korjaus.

Minä olen Anna Puu on yllättävän avoin tilitys. Anna kertoo teinivuosistaan lähtien rakkauksistaan ja eroistaan, perheestään ja urastaan. Lukijasta tuntuu, että sanomatta ei jää paljon. Itkukin tulee tarinaan samastuessa.

– Päätin, etten rupea filtteröimään ajatuksiani.

– En ollut huolissani itsestäni, mutta isoin huolenaiheeni on aina se, etten loukkaisi läheisiäni. Kirjaa tehtäessä kysyin kotona Jukalta monta kertaa, että onko hän nyt valmis siihen, että kirjassa puhutaan myös hänestä.

Jukka Immonen on Annan avopuoliso. Marraskuussa he ovat seurustelleet neljä vuotta. Työtoveruus on paljon sitä pidempää. Jukka on ollut tuottamassa Annan jokaista viittä levyä.

”Kavahdin sanaa elämäkerta”

Tämä vuosi on Anna Puun kymmenvuotisjuhlavuosi.

Siitä, kun Anna Puustjärvi sijoittui kakkoseksi Koop Arposen voittaessa Idols-kisan, tuli viime joulukuussa kymmenen vuotta. Jo joululomalla Anna päätti taiteilijanimestään ja huhtikuussa ilmestyi Anna Puu -niminen debyyttialbumi.

Anna Puuna Anna suostui siihen, että hän tekisi kirjan.

– Kavahdin sanaa elämäkerta. Ikäiseni ihmiset eivät vielä kirjoita elämäkertojaan. Huomasin kuitenkin, että voisin kerrankin juhlia jotakin. Yleensä en juhli edes syntymäpäivääni. Päätin juhlia kirjalla Anna Puuta.

Silti päätös kirjan tekemisestä ei ollut itsestäänselvyys.

– Olen elänyt värikkään mutta aika tavallisen elämän. Minulla on ollut turvallinen perhe ja hyvät lähtökohdat. Epäilin, että kiinnostaisiko tarinani ihmisiä todella.

Sitten Anna keksi, että onhan hänellä biisit.

– Minulta pyydetään usein niiden sanoja ja nuotteja. Ensiksi ajattelin liittää ne molemmat kirjaan. Lopulta päädyin vain sanoituksiin. Koska kirja valokuvineen on visuaalinen kokemus, halusin tehdä äänikirjasta jollakin tapaa kuunnelman tapaisen. Kaivoin biisien ensimmäisiä demonauhoja, joita kukaan ei ollut aiemmin päässyt kuulemaan. Ne välittävät äänikirjassa demojen tekemisen ainutkertaisen tunnelman. Itsellenikin niiden käyminen läpi oli tunteita ja muistoja herättävä kokemus.

”Omasta mielestäni en ole muuttunut”

Matka kymmenvuotiaaksi Anna Puuksi on jäntevä taiteilijatarina. Nuoresta kauppatieteilijästä, joka lähti Idols-kisaan kokeilemaan, olisiko hänestä laulajaksi, on kasvanut monipuolinen artisti. Jo kolme kertaa Anna on palkittu vuoden naissolisti-Emmalla.

– Koen olevani enemmän sanoittaja kuin säveltäjä, vaikka sävellämmekin tuotantotiimini kanssa yhdessä suurimman osan kaikista kappaleistani. Olemme tehneet niin kolmannelta levyltäni lähtien. Viime aikoina olen ruvennut näkemään sanoissa heti säveliä. Sanat synnyttävät musiikkia.

Uuden oppiminen on tietysti vaikuttanut Annaan taiteilijana. Nykyisin hän saa yleisöltä viestejä, joissa kysytään, minne on kadonnut se herkkä ja luonnollinen Anna Puu. Miksi olet muuttunut?

– Se on hämmentävää, sillä omasta mielestäni en ole muuttunut. Jos musiikkini muuttuu, se ei tarkoita, että persoonani muuttuisi. Kerron vain itsestäni enemmän. Elämänkokemuksen myötä minulla on myös enemmän kerrottavaa.

Sievä ja tyttömäinen Anna kuulutettiin pitkään kaikilla keikoilla lavalle sanoilla ”ihana Anna Puu”. Lopulta se alkoi jo ärsyttää häntä. Oliko ihana todella ainoa häntä kuvaava adjektiivi?

– Totta kai on valtavan hienoa olla ihmisten mielestä ihana, mutta aloin kuulla sen synonyyminä sille, että olen nainen, pieni ja nuori.

Koska Anna tiesi, että hänessä on särmää ja taitoa, hänen oli katsottava peiliin.

– Vaikutan itse julkisuuskuvaani. Jos puhun aina samoista asioista, kuva minusta ei monipuolistu. Monipuolistuminen vaatii itsevarmuutta ja rohkeutta kohdata arvostelua. Laulan muullakin tapaa kuin herkästi. Minulla on synkkiä ja koviakin kappaleita sekä oikeus sanoa ääneen rajujakin asioita. En jaksa aina hymyillä. Sitä paitsi, kaikki me muutumme, ja muutos tulee sisimmästämme. Kukaan ei voi käskeä tai kieltää toista muuttumaan. Sitä ei voi toinen ohjata.

”Biisit eivät ole päiväkirjoja”

Varsinkin avioeron jälkeen elämä kuului lauluissa. Anna oli alkanut kirjoittaa biisejään ja lauloi rakkaudesta ja sen loppumisesta.

– Vain siten pystyin käsittelemään tunteitani ja pääsemään yli siitä, että olin rikkonut perheeni.

Joskus lauluja tulkittiin turhankin kirjaimellisesti. Silloin joku pahoitti niistä mielensä.

– En koskaan loukkaisi ketään tarkoituksellisesti, Anna sanoo.

– On kuitenkin väistämätöntä, että tarinoissa on aina mukana jotakin omaani. Usein se on vain pieni kipinä, josta inspiraatio laulun tekemiseen on lähtenyt, eivätkä sanat välttämättä ollenkaan kerro siitä, mitä oikeasti haluan tai mitä olen tehnyt. Eivätkä kaikki sanoitukset aina edes ole omiani. Siksi en ole varovainen biiseissäni. Toivon vain, että ihminen, joka ehkä tunnistaa itsensä laulussani, ei ota sitä liian vakavasti.

Anna naurahtaa, että hänen äitinsä vie tulkitsemisen joskus aivan sfääreihin.

– Joudun toppuuttelemaan häntä, ettei hän vetäisi yksi yhteen sanoituksia ja elämääni. Hän kuuntelee samalla tavalla myös kollegoitteni biisejä ja kyselee, että mikäs siellä nyt on tilanne, kun tällaisia lauletaan. Yritän selittää, että biisit eivät ole päiväkirjoja.

 Hyväksytyksi tulemisen tarve

Anna Puun juhlat jatkuvat marraskuussa, kun hän viidentenä suomalaisena naistähtenä Kaija Koon, Sannin, Jenni Vartiaisen ja Paula Vesalan jälkeen pitää oman konsertin Hartwall Arenalla.

Konsertti on pitkälti muusikko Samu Haberin ansiota. Hän on Annan manageritoimiston Comusicin osakas.

– Samu on kova liekittäjä ja todella kannustava tyyppi. Istuimme palaverissa ja piirtelimme aikajanaa tulevasta, kun hän yhtäkkiä sanoi, että vuoden lopulle sitten ’Hartsu, eiks ni’.

– Ensimmäinen ajatukseni oli sama kuin kirjaa ehdotettaessa. Itseni kutistaja minussa heräsi, että kuka nyt minua tulisi kuuntelemaan. Sitten muistin, miten upea kokemus Flow-festivaalin keikkani oli kesällä 2018. Pelkäsin silloinkin yleisökatoa, mutta kaikki eivät edes mahtuneet telttaan sisälle. Pian konsertin tekemiseen liittyvä uuden luomisen ilo voitti kaikki pelot.

Anna tunnistaa itsessään vahvan hyväksytyksi tulemisen tarpeen.

– En ole herkkä tuntemaan häpeää, enkä pelkää epäonnistumista häpeän takia. Enemmän pelkään tunnetta siitä, etten kelpaa sellaisena kuin olen. Jos yleisö ei haluakaan minua, inspiraationi on turha ja kyseenalaistan itseni taiteilijana. Yleisön hyväksyminen antaa minulle oikeuden olla laulaja.

Entä mitä Arena-konsertti merkitsee Annan uralla? Se ei ole enää vain näytön paikka. Yleisö tietää kyllä, että hän pystyy ja osaa.

– Hartwallilla esiintyminen on kovalla työllä saavutetun statuksen juhlimista, Anna vastaa.

Ravintoa kauneudennälkään

Keitetty kananmuna ja minigrip-pussissa suolaa, muovirasiassa desi macadamiapähkinöitä. Ne ovat eväät, jotka Anna otti aamulla kotoa mukaansa. Hän on kasvissyöjä ja noudattaa tällä hetkellä ketogeenistä ruokavaliota. Siinä on paljon hyviä rasvoja, tarvittavat proteiinit, mahdollisimman vähän hiilihydraatteja, ei lainkaan sokeria.

– Eilen tein munakoisolasagnea, jossa oli paljon parmesaania ja mozzarellaa. Aamulla söin kookoskermaan tehtyä chia-puuroa ja vadelmia. Tykkään ruoanlaitosta ja olen luova kokki.

Ruokavalio on osa areenakonserttiin valmistautumista.

– Minulla on personal trainer, mutta olen laiska treenaaja. Edellisestä treenistä on taas kaksi viikkoa. Ilman ruokavaliota en selviäisi Hartwallin-keikasta.

Anna ei epäile puhua ulkonäöstä. Hän on kiinnostunut vaatteista ja tietää muodista paljon.

– En seuraa Instagramissa julkkiksia vaan muotitaloja, muotimedioita ja taiteilijoita. Saan kuvista ravintoa kauneudennälkääni. Olen Pinterestin suurkuluttaja.

Annan pukeutuminen on usein kertonut siitä, millaisesta musiikista hän on ollut kulloinkin innostunut. Kuvat teinivuosilta kertovat grungerockista. Silloin Annan vaatteet olivat kierrätettyjä ja kirppareilta. Idolsissa tutustuttiin folk-Annaan. Toissa kesänä Nälkäinen sydän -albumin ilmestyessä platinanvaaleat hiukset olivat lyhyet ja suorat, esiintymisasu kimaltava, futuristinen hopeahaalari.

Vaatteita Anna ostaa mielellään netistä.

– En tunne huonoa omaatuntoa siitä, että voin hankkia kauniita ja uniikkeja asioita. Nykyisin teen varmasti kalliimpia valintoja kuin ennen, mutta ostan vähemmän ja aikaa kestävää. Vaikka olen kauppatieteilijä, olen toistaiseksi ollut huono panemaan rahan poikimaan. Se on ollut osin saamattomuutta.

Sijoitusasunnon Anna osti puolivahingossa, kun ystävä tarvitsi eron jälkeen kodin itselleen ja koiralleen.

”Match made in heaven”

– Kun nyt katson elämäämme, alan hiljalleen uskoa, ettei meille niin kamalan huonosti käynytkään. Näyttää siltä, että osaamme hoitaa tämän, Anna sanoo.

”Me” ovat Anna, Jukka ja Annan ex-puoliso.

– Jukalla ja lapseni isällä on ainakin yksi yhteinen ominaisuus. He eivät ole egomaanikkoja, joille olisi tärkeintä he itse ja heidän omat tunteensa. Molemmat ymmärtävät, että meidän kaikkien elämässä lapsi tulee ensin. Sen takia olemme esimerkiksi viettäneet jo monta joulua yhdessä saman katon alla.

Anna on rakastunut.

– Jos minulta kysytään, niin Jukka ja minä olemme ’match made in heaven’. Saamme rakastaa ja tulla rakastetuiksi juuri sellaisina kuin olemme. On ihmeellistä, miten vuosia kestäneen ystävyyden jälkeen yhtäkkiä tajusimme, että hitto, tuossa se nyt on. Se katse on edelleen meidän molempien silmissä. Kaiken kukkuraksi saamme luoda yhdessä musiikkia.

Jukalla ei ole lapsia. Haluaisiko Anna toisen lapsen?

– En, hän vastaa heti.

– Tyttäreni syntymästä on kulunut jo niin pitkä aika, että olen saanut liian paljon itsenäisyyttäni takaisin. En halua luopua siitä ja elää uudelleen vuosia, kun lapsi on pieni.

– Olen tosi onnellinen, että olen äiti. Minulle olisi ollut katastrofi, jos en olisi saanut lasta. Olisin joutunut rakentamaan identiteettini aivan uudelleen. Nuorena halusin vähintään kaksi lasta, ehkä enemmänkin. Nyt olen onnellinen yhden lapsen äiti.

Erottuaan Anna vannoi, ettei mene ikinä uudelleen naimisiin. Enää hän ei ole yhtä ehdoton.

– Haluan tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä.

Voisitko kosia?

– Minäkö? Teen yleensä aloitteen, mutta kosinnassa olen ehkä vähän vanhanaikainen, Anna naurahtaa.

– Tällä hetkellä elämässäni ei ole kriisiä, jota minun pitäisi yrittää taklata. Olen levollinen, ja levollisuus tuo onnellisuutta. Ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun ei tarvitse erikseen ajatella sitä, onko onnellinen vai ei.

Juttu on julkaistu Annassa 43/2019.