Julkkikset

Puoliso pahoinpiteli huippujohtaja Anne Brunilaa toistuvasti, mutta Anne jätti miehen vasta yhteisen lapsen takia: ”Lopulta minun oli pakko kovettaa itseni”

Nuori Anne Brunila rakastui karismaattiseen mieheen vaikka aavisti jo ensi kohtaamisessa tämän aiheuttavan surua. Hän lähti väkivaltaisesta suhteesta vasta yhteisen lapsen vuoksi.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Niclas Mäkelä

– Olen elänyt eriskummallisen elämän, Anne Brunila sanoo nyt.

Nuori Anne Brunila rakastui karismaattiseen mieheen vaikka aavisti jo ensi kohtaamisessa tämän aiheuttavan surua. Hän lähti väkivaltaisesta suhteesta vasta yhteisen lapsen vuoksi.

Käsin kirjoitettuja kirjeitä oli melkein sata, yhteensä monta sataa sivua. Lähes kolmeenkymmeneen vuoteen Anne Brunila ei ollut edes ajatellut kirjeitä. Ne saadessaan hän oli lukenut niistä jokaisen nopeasti silmäillen ja työntänyt paperiarkit sen jälkeen takaisin kuoreen. Vajaan vuoden aikana kirjeitä oli kertynyt iso pahvilaatikollinen, joka oli suljettu, siirretty varastoon ja unohtunut.

Kesällä 2012 kirjeet tulivat Annen mieleen. Hän ryhtyi lukemaan niitä uudelleen, hitaasti arkki kerrallaan. Siihen meni päiviä. Kirjeiden lukeminen oli monella tapaa tunteita nostattava, rankka kokemus. Samalla se helpotti.

Kirjeiden kirjoittaja oli Juha, Annen kehitysvammaisen Oskari-pojan isä. Kirjeet oli kirjoitettu Katajanokan ja Sörnäisten vankiloissa, ensin tutkintavankeudessa, sitten tuomiota kärsiessä.

Oskari oli syntynyt lokakuussa 1984. Toukokuussa 1985 Juha sai puolentoista vuoden vankeustuomion Annen törkeästä pahoinpitelystä. Hän istui tuomiosta puolet ja vapautui tammikuussa 1986.

Syksyllä 2012 naistenlehdessä julkaistiin iso henkilöjuttu Annesta. Hän oli tuolloin energiayhtiö Fortumin johtaja ja vietti haastattelussa vapaapäivää Oskarin luona tämän asuinyhteisössä. Jutussa kerrottiin, että Annen puoliso kuoli onnettomuudessa Oskarin ollessa alle kolmevuotias. Toimittaja kirjoitti, että Anne ei pystynyt puhumaan tapahtuneesta, ”niin vaikea asia puolison kuolema on yhä”.

Jutussa ei kerrottu, että Juha teki itsemurhan kesäkuussa 1987 ja Juhan kirjeitä juuri uudelleen lukeva Anne kävi läpi uutta tunnemyrskyä.

”Tunsin heti, että tuo mies aiheuttaa minulle valtavan paljon surua”

– Juhan kohtaaminen ensimmäisen kerran oli valtava kokemus. Jotain, mitä en ollut kokenut koskaan ennen. Jotain, jota en voinut kuvitella olevan olemassakaan, Anne sanoo ja painottaa sanaa val-ta-va.

Keväällä 1982 Anne Brunila oli 25-vuotias vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri ja juuri eronnut ensimmäisestä aviomiehestään. Hän oli töissä assistenttina Helsingin Kauppakorkeakoulussa.

Eräänä iltana Vanhan kuppilassa hän kohtasi pitkän, vaalean miehen, jota ei ollut tavannut koskaan ennen. Mies oli kaunis ja kirkassilmäinen. Hän näytti Jeesukselta. Se sai vahvistuksen myöhemmin, kun Anne käveli miehen kanssa kaupungilla. Vastaan tullut, vanha nainen pysäytti heidät ja pyysi, että Juha siunaisi hänet.

Ensimmäisenä iltana Anne ja Juha eivät edes jutelleet keskenään, mutta kun ilta oli päättymässä, mies sanoi Annelle: ”Me tapaamme vielä.”

– Tunsin heti, että tuo mies aiheuttaa minulle valtavan paljon surua, mutta tiesin samalla, että en voi kääntää selkääni ja lähteä pois kokematta sitä, mitä oli tulossa. En voisi muuta kuin elää sen. Se oli merkillinen kokemus.

Anne ja Juha eivät edes esittäytyneet toisilleen tuona iltana. He eivät vaihtaneet puhelinnumeroita tai osoitteita. Juha sanoi lähtevänsä pian Tanskaan, mutta kun hän palaa, he tapaisivat.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, kesken työpäivän Kauppakorkeakoululla Anne tunsi yhtäkkiä voimakkaasti, että mies on palannut. Keskellä kirkasta päivää hän jätti työnsä kesken ja riensi Vanhalle. Juha istui ikkunapöydässä puolityhjässä ravintolassa.

– Valo tuli kullanvärisenä hänen takaansa ja kehysti hänet. Hän sanoi: ”Hei tyttö, olen odottanut sinua.”

Nyt on syksy 2020. Anne on taas haastateltavana, sillä hän on kirjoittanut kirjan yhdessä kirjailija Johanna Venhon kanssa.

Kustantaja markkinoi teosta Annen muistelmina. Muistelmat ovat juuri nyt valtavan suosittuja. Anneltakin niitä ehdittiin kysyä monta kertaa, sillä hän on tehnyt näyttävän työuran. Ennen Fortumia hän ehti olla Suomen Pankissa, EU-tehtävissä, valtiovarainministeriön ylijohtajana ja Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana. Hänet on nimetty usein Suomen vaikutusvaltaisimmaksi talouselämän päättäjänaiseksi.

– Ehtoni kirjan kirjoittamiselle oli, että saan rinnalleni kaunokirjailijan, Anne kertoo.

Kirjassa Anne käy elämäänsä läpi osin valikoiden, taiteilijan vapaudella. Kaikkea ei ole tarkoituskaan kertoa, ja esimerkiksi Annen lyhyt, Juhan kuoleman jälkeen solmima avioliitto sivuutetaan maininnalla.

Ytimeen nousee Juhan kanssa koettu tarina. Heidän poikansa nimi on Oskari Johannes. Toisen nimen valitsi Juha, koska siinä yhdistyvät heidän nimensä: Juha ja Anne.

aNNE Brunila Annassa
– Vankilasta pääsyn jälkeen hän ei ollut enää väkivaltainen, Anne Brunila sanoo.

”Syntyi loputon hyvän ja pahan kierre”

Lainaus Annen ja Johanna Venhon kirjasta:

”Juha jatkoi väkivaltaisia käyntejään luonani. En päästänyt häntä sisään, mutta hän tunkeutui asuntoon väkisin. Hän ei pahoinpidellyt minua, mutta halusi sen minkä katsoi itselleen kuuluvan. Hän ei kuunnellut minua, vaikka kieltäydyin ja anelin, ettei hän tekisi minulle pahaa. En uskaltanut loppuun saakka vastustaa, koska tiesin, että siitä seuraisi vielä pahempaa.”

Annen päiväkirjasta helmikuussa 1985:

”Yritän pysyä koossa kaikista tappavista iskuista huolimatta. Juha väittää aina, ettei hän ole koskaan HALUNNUT minulle mitään pahaa. Miksi hän on sitten tehnyt? … ”

Kirjassa julkaistaan myös Juhan Annelle vankilasta kirjoittamia kirjeitä. Ne ovat raskasta luettavaa. Juhalla oli epävakaa persoonallisuushäiriö, ja hänen mielentilansa vaihtelivat voimakkaasti. Itsemurhansa hän maalaili Annelle jo ensimmäisissä kirjeissään vankilasta. Hän kertoi kirjoittavansa siitä novellia, olevansa jo sivulla 16.

Anne Brunila tulkitsee, että Juha koki itsensä riittämättömäksi Annelle. Hylätyksi tulemisen pelko aiheutti hänessä ahdistuksen, josta hän pystyi vapautumaan vain tekemällä Annelle pahaa, jotta tämä lopulta jättäisi hänet.

– Toisaalta Juhan mielestä todellisen rakkauden piti kestää kaikki koetukset. Syvällä sisimmässään hän ei halunnut luopua minusta, mitä tahansa tapahtuikin. Syntyi loputon hyvän ja pahan kierre, Anne sanoo.

”Vankilasta pääsyn jälkeen hän ei ollut enää väkivaltainen”

Olemme keskellä ikuisuuskysymystä: Miksi nainen ei jätä väkivaltaista kumppania? Miksi hän ymmärtää, tulkitsee tai pahimmassa tapauksessa syyttää itseään tapahtuvasta?

– En koskaan kokenut olevani osasyyllinen, Anne sanoo.

– Ymmärsin, että Juhan väkivaltaisuus ja hallitsemattomat vihan purkaukset johtuivat hänen psyykkisistä ongelmistaan ja niiden kriisiytymisestä. En ollut niihin syyllinen. En synnyttänyt kaaosta hänen sisäänsä.

Miksi Anne ei sitten jättänyt Juhaa? Miksei hän uskonut ensi tapaamisella syntynyttä tunnetta, että mies aiheuttaa hänelle vielä paljon surua?

– Jättäminen ei ollut vaihtoehto, koska tunsin suurta myötätuntoa häntä kohtaan. Juha yritti aidosti ratkaista ongelmiaan, ja koin voivani tukea häntä siinä.

Miksi Anne otti Juhan takaisin luokseen vielä silloinkin, kun tämä vapautui vankilasta?

– Meillä oli yhdessäolomme aikana paljon myös hyviä hetkiä ja aikoja. Vankilasta pääsyn jälkeen hän ei ollut enää väkivaltainen, Anne sanoo.

Intohimoko heitä veti puoleensa?

– Ei se ollut sitäkään. Tunsin, että kuulumme yhteen, enkä hakenut sille selitystä. Otin sen luonnollisena asiana.

Anne Brunila ei halua spekuloida.

– En hae vastauksia selittämättömiin kysymyksiin, sillä niihin ei koskaan saa varmuutta. Suhteemme johtui karmasta. Meillä oli vahva karminen suhde. Sitä ei voinut millään väistää.

Oletko koskaan myöhemmin kokenut samanlaista suhdetta?

– En tämän kirjan puitteissa, Anne vastaa ja nauraa.

– Ei se ainutlaatuinen kokemus ole. Mutta ei elämässä tapahdu jatkuvasti tuollaista. Juhan kanssa koin täysivaltaisen toisen ihmisen läheisyyden niin hyvässä kuin pahassa.

”Hän uskoi, että pidän hänet pystyssä. Siihen en pystynyt.”

Kahdeksan vuotta sitten Anne ei vielä voinut puhua suhteestaan Juhaan. Nyt tarinan avaaminen oli hänelle helpompaa. Hän oli siihen valmis.

– Olen elänyt eriskummallisen elämän. Sekä työurallani että yksityiselämässäni on tapahtunut paljon asioita, joita monelle ei tapahdu koskaan. Nyt tuli sysäys, että on anteliaisuutta jakaa elämänkokemuksestani muille.

Jo teini-iässä Anne Brunila tutustui buddhalaiseen filosofiaan. Hän luki maailman eri uskonnoista ja huomasi, että buddhalaisuus vastasi hänen omia ajatuksiaan. Läpi nuoruusvuo­sien ja aikuisuuden meditoiminen ja henkiset harjoitukset toivat hänelle mielenrauhaa. Kun hän 56-vuotiaana, vuonna 2013 erosi Fortumin palveluksesta, edessä oli pitkään kypsynyt, iso elämänmuutos.

– Jätin päivätyön ja olen viime vuosina luopunut myös hallituspaikoista. Se on vapauttanut ajatuksia ja energiaa muuhun. Olen voinut keskittyä meditaatioon, henkisiin harjoituksiin ja sitä kautta kasvuuni ihmisenä.

Se auttoi myös pääsemään irti menneisyydestä vaikeana asiana.

– Meditaatioharjoitukset ja henkisen polun löytäminen ovat opettaneet minua olemaan läsnä kulloisessakin hetkessä. En murehdi eilistä, koska sitä ei voi muuttaa, enkä pelkää huomista, sillä se ei ole vielä tapahtunut. Sitä kautta elämääni on tullut rohkeus, avoimuus ja iloisuus.

Jo vuosien ajan Anne Brunila on opiskellut tiibetiläisten munkkien ohjauksessa. Heidän opetuksensa mukaan on tärkeää olla antelias muutenkin kuin rahallisesti. Opettajat ovat tunteneet Annen elämäntarinan ja kehottaneet häntä kirjoittamaan siitä kirjan.

– Ehkä tarinani kertominen antaa joillekin uskoa siihen, että vaikeuksista huolimatta unelmat voivat toteutua ja että mielenrauhan voi saavuttaa, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä tahansa.

Anne sanoo painokkaasti, että vaikeimpinakin aikoina hänellä on ollut aina luottamus siihen, että hän selviytyy.

– Olen aina ajatellut, että vaikka maailma kaatuisi ympäriltäni, minun ei tarvitse kaatua sen mukana. Siksi Juhakin takertui minuun. Hän uskoi, että pidän hänet pystyssä. Siihen en pystynyt.

Anne Brunila väkivalta Anna-lehti
– Jokaisella on oma elämänsä, Anne Brunila sanoo.

”Muistikuvat, joissa hän on todella onneton, eivät häviä mielestäni”

Perheväkivalta on suomalaisessa yhteiskunnassa iso ongelma, ja siitä keskustellaan paljon. Anne Brunila ei ole erityisen herkkä samastumaan keskusteluun.

– Jokaisella on oma elämänsä, hän sanoo.

Hän toteaa kyllä oppineensa paljon.

– Kukaan ei tietenkään sano, että on kiitollinen kokemastaan väkivallasta, mutta ilman omia kokemuksiani ymmärrykseni elämästä olisi paljon kapeampi. Elämässäni ei ole tullut toista vaihetta, jossa olisin joutunut kohtaamaan yhtä paljon minulle ennestään tuntemattomia asioita. Ilman kokemuksiani en ehkä myöskään koskaan olisi tajunnut, miten paljon minussa on voimaa. Kokemukseni ovat auttaneet ymmärtämään niin muiden ihmisten ongelmia kuin myös omaa itseäni.

Annen ja Juhan poika sairastui kolmen viikon ikäisenä vauvana viruksen aiheuttamaan aivokuumeeseen. Virus tuhosi lapsen aivoja vielä pitkään kuumeen hellitettyä. Vanhemmille oli alusta lähtien selvää, että lapsi ei tule kehittymään normaalisti. Juhan mielenterveyden pettäessä Anne huolehti lapsesta yksin.

– Oskari oli minulle kaikkein tärkeintä. Halusin antaa hänelle parhaan mahdollisen hoivan enkä olisi enää pystynyt siihen, jos olisin jatkanut vaikeaa suhdetta Juhaan. Lopulta minun oli pakko kovettaa itseni, vaikka tiesin, mitä hänelle tulee tapahtumaan. Juhalle olin elämän ainoa kiinnekohta, mutta meillä ei ollut enää vaihtoehtoja. Uskoin kyllä Juhan vilpittömyyteen, mutta tiesin, ettei hänellä ollut tahdonvoimaa eikä uskoa omiin kykyihinsä selviytyä. Hän ei pystynyt elämään sillä tavalla vakaata perhe-elämää, jota erityislapsen kanssa vaadittiin.

Vuoden 1986 lopulla Juha muutti pois Annen ja Oskarin luota. Juhan elämän loppuvaiheessa he eivät enää pitäneet yhteyttä.

– Joskus näin, että hän seisoi tunteja kadun toisella puolen odottaen, että näkisi minusta ja Oskarista edes vilauksen. Muistikuvat, joissa hän on todella onneton, eivät häviä mielestäni.

”Minulla on mielenrauha hyväksyä tosiasiat, joita ei voi muuttaa”

– Minun tarinani ei ole esimerkillinen. Kamppailin liian kauan yksin. Olin liian ylpeä hakemaan apua, Anne sanoo.

Hänestä katuminen on kuitenkin turhaa.

– Nyt kun elämänkokemusta on enemmän, tekisin monet asiat varmasti toisin kuin nuorempana. En kuitenkaan mieti sitä, sillä se ei muuta enää mitään. Tein aikoinani sen, mitä voin ja osasin. On tärkeää osata olla armollinen itselleen ja antaa anteeksi, hän sanoo.

Vastoinkäymisistään huolimatta Anne Brunila sanoo olleensa elämässään äärimmäisen onnekas.

– Ystävissäni on pariskuntia, joista näkee, että he arvostavat toisiaan ja viihtyvät yhdessä. Se on hyvin kaunista, ja olen iloinen heidän puolestaan. Minulla ei ole ollut samanlaista parisuhdeonnea, mutta se ei tarkoita, että minulta puuttuisi jotain. Olen saanut paljon rakkautta ja hellyyttä elämässäni.

Nykyisin Anne elää yksin. 36-vuotias Oskari tulee hänen luokseen joka toinen viikonloppu. Kesällä äiti ja poika viettivät kuusi viikkoa lomaa yhdessä.

Oskarin vammautumiseen sopeutumisessa Annea on auttanut buddhalainen filosofia.

– Minulla on mielenrauha hyväksyä tosiasiat, joita ei voi muuttaa. Tärkeintä on elää ja nauttia siitä, mitä on juuri nyt.

Muutamia vuosia Juhan kuoleman jälkeen Anne meni ensimmäisen kerran buddhalaiseen retriittiin, ja siitä saakka hänellä on ollut tiibetiläisiä opettajia. Nykyisin hän tekee opettajiensa kanssa myös työtä.

– Autan heitä kääntämään vanhoja tiibetiläisiä kirjoituksia englanniksi, järjestän heidän kurssejaan Suomessa ja olen mukana kansainvälisissä projekteissa.

Pohtiessaan vastausta kustantajan esittämään pyyntöön muistelmista Anne mietti, mikä hänen elämässään olisi arvokkainta ja hyödyllisintä jaettavaksi muille. Loppujen lopuksi ei ollut vaikeaa päätyä kertomaan elämästä Juhan kanssa.

– Sellaisestakin kokemuksesta voi selviytyä.

Lue lisää:

Mistä merkeistä parisuhdeväkivallan voi tunnistaa jo suhteen alkumetreillä? Asiantuntija kertoo

Nykyisessä suhteessaan hyvin voiva Maria Veitola: ”Olen kokenut rajua henkistä väkivaltaa parisuhteissani”

Henkinen väkivalta voi aiheuttaa trauman, joka voi jopa estää uuden parisuhteen muodostamisen – asiantuntija: ”Uuden kumppanin on hyvä tietää, että traumaattisten asioiden puiminen voi viedä aikaa”

X