Uudessa elämäkerrassaan Anne kuvailee avioeroa edeltävää aikaa ahdistavaksi ja vaikeaksi. Annen mukaan eropäätös oli kuitenkin koko perheen kannalta parhain ratkaisu.
Julkkikset

Anne Kukkohovi kertoo uutuuskirjassa ajasta juuri ennen avioeropäätöstä: ”Tuntui kuin olisin huutanut veden pinnan alla”

Yrittäjä Anne Kukkohovin avioero astui virallisesti voimaan keväällä 2019. Uudessa elämänkerrassaan Anne kertoo nyt 17 vuotta kestäneen parisuhteensa viime hetkistä: "Käytimme kaikki kortit liittomme pelastamiseksi.”
Teksti: Roosa Roivainen Kuvat: OM-arkisto

Yrittäjä Anne Kukkohovin avioliitto ex-puoliso Joni Kukkohovin kanssa päättyi virallisesti maaliskuussa 2019.

Päätös suhteen lopettamisesta oli tehty kuitenkin jo vuosia aiemmin.  Toimittaja Emilia Salorannan kirjoittamassa elämäkerrassa Päin punaistaAnne Kukkohovin kyydissä 24/7  Anne kertoo eroprosessin etenemisestä.

Erokeskustelu käytiin vuosia aiemmin

Annen mukaan he olivat keskustelleet Jonin kanssa erosta jo aikaisemmin, mutta pyrkineet jatkamaan parisuhdettaan sekä heidän yhteisen poikansa että kosmetiikkabrändinsä Supermoodin takia. Näin Anne kuvailee kirjassa eroa edeltävää aikaa:

”Tilanne oli monin tavoin vaikea ja ahdistava. Meillä oli isoja yhteisiä vastuita ja Supermoodin lainoja. Minua huolestutti, miten pankki ja osakkaat suhtautuisivat eroomme. Haluaisivatko he jatkaa yhteistyötä ex-parin kanssa?”

Eropäätöksen jälkeen aviopari eli vielä pari vuotta saman katon alla. Annen mukaan he olivat Jonin kanssa oppineet sietämään tilannetta.

”Kyse ei ollut siitä, ettemme olisi enää  välittäneet toisistamme. Päinvastoin. Halusimme toisillemme parasta.”

Lopullinen eropäätös syntyi kesällä 2017

Ajan mittaan avioliittoon tuli kuitenkin muutos. Riitojen kärjistyessä tilanne muuttui Annen mukaan sietämättömäksi:

”Kun mietin ulospääsyä tilanteesta, tuntui kuin olisin huutanut veden pinnan alla. Sanat muodostuivat huulillani, mutta kukaan ei kuullut.”

Lopullisen eropäätöksen Anne ja Joni tekivät vuonna 2017 kesällä – pari muuttaisi vuosien yrittämisen jälkeen erilleen.

Samaan aikaan Anne kävi läpi äitinsä raskasta saattohoitojaksoa, ja Joni puolestaan suri sekä isänsä että enonsa poismenoa. Siksi pari lykkäsi erilleen muuttamista puolella vuodella.

 Vuoden 2018 alussa Anne ja Joni aloittivat omien asuntojen etsimisen mutta antoivat lisäaikaa varsinaiselle avioerohakemukselle. Lähipiirilleen pari kuitenkin kertoi erosta:

”Halusimme pitää eron niin pienen piirin tiedossa kuin mahdollista. Raskaan vuoden jälkeen en ollut varma, miten jaksaisin mediaryöpytystä. Siksikin siirsimme avioeron hakemista myöhemmäksi. Halusimme myös kertoa asiasta omaan tahtiin bisneskumppaneillemme ja pankille.”

Anne Kukkohovi ja Joni Kukkohovi olivat naimisissa 17 vuotta.

Anne ja Joni Kukkohoven liitto kesti 17 vuotta. Ex-parilla on yksi yhteinen lapsi.

 Uusi elämänvaihe toi taloudellisia haasteita

Annen mukaan erosta tuli julkinen, kun media oli saanut tiedon siitä, että Joni etsi uutta asuntoa:

”Uutinen oli lehdessä seuraavalla viikolla, kun Joni oli käynyt eräässä asuntonäytössä. Näin eroaikeistamme tuli kerralla julkinen, joten kiirehdin tekemään oman päivityksen Facebookiin, ettei vääriä huhuja lähtisi liikkeelle.”

Uusi elämänvaihe sai alkunsa, kun Anne muutti Eiraan parin Miska-pojan kanssa kevättalvella 2018. Avioerohakemuksen Anne ja Joni tekivät virallisesti seuraavana syksynä.

Kirjassaan Anne pohtii, että hänen on täytynyt yksinollessaan oppia sietämään taloudellista epävarmuutta. Tämän Anne kertoi myös Annan haastattelussa elokuussa vuonna 2018.

– Talous on ollut haaste. Eron jälkeen täytyy yhtäkkiä arvioida omia ja teinin kuluja eri tavalla kuin parisuhteessa, jossa kaikki jaetaan. Uuteen asuntoon pitää väistämättä tehdä hankintoja, Anne kertoi Annalle viime vuonna.

Rajojen tunnustelemista

Anne paljastaa kirjassaan kasvaneensa eron jälkeen ilman rajoja. Parisuhteessa rajat muodostuivat luonnostaan – nyt Anne tunnustelee, mikä on hänelle itselleen hyväksi.

Uuden rakkauden suhteen Annella ei ole kiirettä. Annalle yrittäjä kertoi maaliskuussa viihtyvänsä tällä hetkellä yksin.

– Olen ollut sarjaseurustelija ja parisuhteessa jonkun kanssa siitä asti, kun rintani ovat kasvaneet. Siksi tuntuukin tärkeältä vetää vähän happea ja olla jonkin aikaa yksin – varsinkin, kun takana on 17 vuoden liitto.

Suhde Joniin on Annen mukaan myös edelleen hyvä:

”Jos joskus tunnen vielä vihaisia tuntemuksia häntä kohtaan, niin ajattelen sitä viisivuotiasta poikaa, joka myös on selvinnyt paljosta. Me kaikki olemme rakentaneet omat selviytymismekanismimme. Sitä ajatellessa, tunnen läheisiäni kohtaan vain empatiaa ja syvää rakkautta”, Anne pohtii elämäkerrassaan.

Anne Kukkohovi viihtyy nyt yksin.

Anne Kukkohovi kertoi Annalle maaliskuussa nauttivansa nyt yksinolosta.

Lähteet: Emilia Saloranta: Päin punaista –  Anne Kukkohovin kyydissä 24/7 (Docendo)

Lue myös: 

Anne Kukkohovin avioerosta tuli virallista – viihtyy hyvin itsekseen: ”Olen ollut sarjaseurustelija”

Flirttiin valmis Anne Kukkohovi paljastaa, miksi virallinen avioero on jäänyt: ”Se ei ole kiireellisin asia elämässä”

Pitkän avioliiton jälkeen uutta elämänvaihetta opetteleva Anne Kukkohovi: ”Talous on ollut haaste”

X