Julkkikset

Anni Hautala laskettelee, vaikka laji on alkanut tuntua vaaralliselta: ”Haluan mennä pelkojani päin, myös elämässä”

Vanhemmiten lasketteleminen on alkanut jännittää Anni Hautalaa, 34. Hän kuitenkin haluaa mennä pelkojaan päin ja jahdata sitä tunnetta, jonka voi kokea rinteessä.

Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Pekka Holmström/Otavamedia

Vanhemmiten lasketteleminen on alkanut jännittää Anni Hautalaa, 34. Hän kuitenkin haluaa mennä pelkojaan päin ja jahdata sitä tunnetta, jonka voi kokea rinteessä.

Hihkun ääneen, kun laskettelen: siistiä, ihanaa, ei ole totta! Missään muussa lajissa en tunne samanlaista vauhdin, vapauden ja onnistumisen riemua.

Lapsuudenperheessäni ei lasketeltu. Kun olin tokaluokkalainen, paras kaverini Chisu houkutteli minut rinteeseen. Lähdin hänen kanssaan Espoon Serenaan, jossa hänen isänsä opetti minut laskettelemaan.

Kun laskettelu ei enää 1990-luvun puolivälissä ollut coolia, vaihdoin sen lumilautailuun. Lautailin pitkään, mutta iän ja äitiyden takia aloin pelätä niin paljon, että laskemisesta hävisi nautinto ja lopetin. Vuosi sitten seitsemänvuotias poikani innostui laskettelusta, joten kokeilin sitä taas itsekin. Se oli mahtavaa!

Huomasin heti, että ei ole ihan sama, millä kamppeilla painelee mäkeen. Kun viime syksynä ostin uudet sukset, ero 90-luvun Blizzardeihini oli valtava: kantit ovat terävät ja sukset niin hyvät, että huonompikin laskija saa tuntea laskemisen riemua. Ennen pelkäsin rinteen jäisiä kohtia, mutta nyt tiedän, että kantit pureutuvat mäkeen kiinni, eivätkä sukset lipsahda alta.

”Poikani vuoksi yritän tsempata mäessä”

Taistelen laskettelurinteessä pelon kanssa. Muutamat kaverieni äidit alkoivat iän karttuessa pelätä liikaa. He olivat jyrkässä kohdassa iskeneet sukset kantoon ja päättäneet, että tämä oli tässä. Liian vaarallista! En halua, että minulle käy samoin. Haluan mennä pelkojani päin, myös elämässä. Aina en siihen tietenkään pysty, mutta silloin kun voitan pelkoni, tunnen itseni vahvaksi. Sitä tunnetta kannattaa jahdata.

Anni Hautala harrastaa laskettulua.
Anni Hautala harrastaa laskettelua, pelosta huolimatta.

Poikani vuoksi yritän tsempata mäessä. Hän oppi laskettelun todella nopeasti ja on melkoinen huimapää. Kun tuttu kypärä kaartaa mutkan taakse ja häviää näkyvistä, minulle tulee kiire perään. Joten olipa edessä millainen rinne tahansa, en voi jäädä paikoilleni.

Laskettelu lapsen kanssa on kiva yhteinen harrastus, koska lapsi on nopeasti aikuisen tasolla. En silti ymmärrä, miten poikani on paljon nopeampi kuin minä: minunhan pitäisi olla painavampana ensimmäisenä alhaalla. Ehkä minä sitten vain huomaamattani auraan koko ajan.

”Kun lasken, en kelaile ylimääräistä”

Laskemiseni on muuttunut nuoruudestani. En uskalla mennä enää vaikeille metsäreiteille. Haaveilen silti siitä, että jonain päivänä laskettelisin niin varmasti, että rohkenisin taas metsään. Nyt tosin tiedän, että edessä sojottavat oksat voivat vaikka puhkaista silmän. Sitä ei tullut nuorena mietittyä.

Kun lasken, en kelaile mitään ylimääräistä. Enkä oikeastaan ehtisikään: minun pitää koko ajan keskittyä omaan ja lapseni laskemiseen. Siksi se on minulle hyvä tapa nollata pääni. Liikkuminen on ylipäätään tärkeää: olen äreä, jos en liiku.

Vanhemmiten liikunnan merkitys on korostunut muutenkin. Kuulin, että jos tämän ikäisenä päästää itsensä huonoon kuntoon, eläkkeellä on vaikeuksissa. Temppeliä täytyy hoitaa.

”Lasken aina yhdessä muiden kanssa”

Ennen Radiotöiden aloittamista työskentelin pitkään urheiluvälineliikkeessä. Työnantajani järjesti työntekijöille mahdollisuuden päästä kokeilemaan heliskitä Åren lähelle koskemattomille tuntureille. Helikopteri vei meidät tunturin laelle, ja laskimme sieltä alas puuterilumessa täydellisen vappuauringon paistaessa. Se oli parasta, mitä laskettelu voi antaa. Olisi mahtavaa järjestää vastaava kokemus kaveriporukalla.

Lasken aina yhdessä muiden kanssa. Hissimatkatkin ovat niin pitkiä, että eihän niitä yksin jaksaisi. Tosin mäessä olen aina yksin, sillä muut sujahtavat ohitseni nopeasti.

Teininä matkustin usein kavereideni kanssa Leville ja ängimme isolla porukalla halpaan ja pieneen mökkiin. Vaikka ulkona oli 35 astetta pakkasta, me painelimme rinteeseen, jotta ostetut hissiliput eivät olisi menneet hukkaan.

Harmi, että laskettelu on niin kallista. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lennättää perhettä Lappiin, maksaa majoituksia ja sairaan hintaisia lippuja. Olisi ihanaa, jos laji olisi paremmin kaikkien saatavilla.

Lue lisää:

Peltsi hurahti suppailuun: ”Hyvää treeniä keskivartalon lihaksille”

X