Julkkikset

Annika Metsäketo suurperheen emon sijaan bonusäidiksi: ”Elämä ei mennyt sinne päinkään kuin nuorena haaveilin”

Annika Metsäketo haaveili parikymppisenä kotiäitiydestä ja kolmesta lapsesta.

Teksti:
Emilia Saloranta
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Annika Metsäketo ja Baris Kirkgöz.

Annika Metsäketo haaveili parikymppisenä kotiäitiydestä ja kolmesta lapsesta.

Juontaja Annika Metsäketo, 51, koki pelottavia tunteita, kun hänen elämäkertansa Suora lähetys julkaistiin tällä viikolla.

– Vasta julkaisupäivänä ymmärsin, millainen rumba tästä lähti. Olen käynyt läpi pelottavia ja hämmentyneitä tunteita, vaikka olen ollut julkisuudessa ysäriltä. Olen tässä kirjassa niin auki. Pelottaa jos moni asia saa käänteisen merkityksen, jos lukee tarinaani vain otsikoista.

Annika kertoo, että varoitti kirjasta läheisiä, mutta ei exiään, joiden kanssa hän ei ole tekemisissä. Muistelmissa on suorasanaisia kertauksia menneistä tapahtumista – Annika haluaa painottaa, että ei syytä seksuaalisesta häirinnästä ketään.

– Nuo ihmiset ovat yhä elämässäni kavereina. Kerron asioita, joita ysärillä tapahtui ja jotka olivat silloin normaaleja. Ajat muuttuvat.

Sittenkin äidiksi

Annika kävi kirjaprosessin aikana syvällisesti läpi omaa elämäänsä.

-Vielä parikymppisenä ajattelin, että olen viisikymppisenä kolmen lapsen äiti, ollut kotiäitinäkin. Elämä ei ole mennyt sinne päinkään kuin nuorena haaveilin, eikä se ole huono asia.

Nykyään Annika työskentelee tv-tuotannoissa kameran takana. Hän on ollut yhdessä pitkään puolisonsa Baris Kirkgözin kanssa. Barisin nyt teini-ikäinen Azra-tytär muutti neljä vuotta sitten parin luo Suomeen. Annikalla on monien vaiheiden jälkeen siis perhe, johon kuuluu bonustytär.

Annika huomasi, että hän oli kirjaprojektin jälkeen väsynyt.

– Varsinkin kun luin kirjaa äänikirjaksi, olin nauhoitusten jälkeen aivan poikki. Prosessoin tapahtuneita asioita läpi aivan kuin terapiassa.

X