Julkkikset

Antti Kaikkosesta eronnut Satu Taiveaho: ”Ystävyys ei riittänyt pitämään avioliittoamme kasassa”

Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen avioero tarkoitti Satulle luopumista paitsi puolisosta myös kodista, hevosista ja kotikunnasta. – Melkein kaikesta, paitsi lapsista ja työstä, Satu sanoo. Hän toivoo, että eron surullisin vaihe olisi jo ohi. Uusi elämä odottaa, ja etäisenä kaipuuna elää toive omasta lapsesta.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Mirva Kakko/Otavamedia

Raskaasta syksystä huolimatta Satu tuntee kiitollisuutta. – Olen oppinut lapsilta ja Antilta paljon.

Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen avioero tarkoitti Satulle luopumista paitsi puolisosta myös kodista, hevosista ja kotikunnasta. – Melkein kaikesta, paitsi lapsista ja työstä, Satu sanoo. Hän toivoo, että eron surullisin vaihe olisi jo ohi. Uusi elämä odottaa, ja etäisenä kaipuuna elää toive omasta lapsesta.

Pitkän ja vaikean harkinnan jälkeen jätimme tänään Antin kanssa avioerohakemuksen. Olen pahoillani, ettemme osanneet tulla toinen toisiamme tarpeeksi puolitiehen. Elämämme on ollut kuitenkin monella tavalla hyvää, eikä ratkaisuun liity dramatiikkaa. On toki ollut haasteitakin ja raskaita asioita, mutta nyt muistelen mieluummin hyviä hetkiä. Olen kiitollinen 12 yhteisestä vuodesta.

Näin kirjoitti toiminnanjohtaja Satu Taiveaho, 42, viime syyskuussa Facebook-päivityksessään. Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen, 44, kertoi saman uutisen ja vakuutti, ”ettemme luovuttaneet helpolla”.

Ennen päivityksiä Satun piti toimittaa eropaperit käräjäoikeuteen.

– En meinannut millään pystyä viemään papereita. Luulin, että vaikein oli jo takana, kun päätös oli tehty ja paperit allekirjoitettu, mutta ei. Siinä jökötin viraston parkkipaikalla ja puristin eropapereita käsissäni. Olin itkenyt monta päivää, silmät olivat turvoksissa ja olin väsynyt ja tuskainen, Satu kertoo nyt kolme kuukautta myöhemmin.

Satu istui autossa kuin jähmettyneenä kunnes lopulta soitti ystävälleen, joka oli käräjäoikeudessa töissä. Tämä tuli ulos tapaamaan Satua ja auttoi viemään eropaperit.

– Kun kaavakkeet oli lopulta saatu perille, helpotti hieman. Asuimme vielä koko syksyn samassa talossa, eikä mikään oikeastaan muuttunut heti. Silti tuntui, että kaikki on toisin, Satu kertoo.

Nyt edessä on muutto uuteen kotiin Riihimäelle.

Avioeron myötä menneisiin kuukausiin on liittynyt paljon luopumisia.

– Vetistelen herkästi ja olen todella itkenyt paljon. Olen joutunut luopumaan miehestä, kodista, hevosista, asuinkunnasta, monista luottamustehtävistä Tuusulassa ja Uudellamaalla, melkein kaikesta, paitsi lapsista ja työstä. Raskainta on se, että hyvä ystäväni on saattohoidossa. Olen ollut hänen tukenaan, yrittänyt piristää ja järjestellyt hänen lastensa asioita.

Yksinhuoltajaäidin vakavan sairauden rinnalla esimerkiksi avioero suhteellistuu mittoihinsa.

– Omat ongelmat tuntuvat mitättömän pieniltä. Minulla on sentään moni asia tosi hyvin.

Ei yhteistä aikaa

Hän ja Antti ovat asuneet vielä eroilmoituksen jälkeenkin yhdessä, ja monet asiat ovat sujuneet Satun mielestä jopa paremmin kuin ennen.

– Ero ei ollut hetken päätös, vaan sitä oli mietitty pitkään. Olemme hyvä tiimi monessa asiassa, mutta Antti tekee paljon töitä ja yhteistä aikaa meillä ei viime aikoina ole ollut. Yritimme kaikkemme, mutta ystävyys ei riittänyt pitämään liittoamme kasassa.

Sekä Satulla että Antilla on takanaan aiempi avioero. Siksi he molemmat ymmärtävät, että eksiin kannattaa pitää hyvät välit ja että menneestä onnesta voi olla kiitollinen. Erosta selviämistä helpottaa heillä sekin, että liiton päättymiseen ei liittynyt pettämistä tai kolmansia osapuolia.

– Erossa ei kannata niinkään miettiä, mikä meni pieleen tai mikä kumppanissa oli huonoa, vaan pikemminkin listata, mitä hyvää suhteessa on ollut, mitä yhteiset vuodet ovat opettaneet. Ero on pettymys, mutta katkeruus ei hyödytä ketään.

Joulukuun lopulla Satulla ja lapsilla on edessä muutto, ja Antti jää asumaan perheen entiseen taloon Tuusulaan. Satu on virallinen sijaisvanhempi perheen kahdelle lapselle. Hän on tähänkin asti kantanut päävastuun lapsista, joten sikäli ero ei muuta elämää niin paljon kuin luulisi.

– Antti on lapsille tärkeä isä, ja hän tulee olemaan lasten elämässä edelleen.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 51-52/2018, jossa Satu Taiveaho kertoo uudesta elämänvaiheestaan avioeron jälkeen. Mitkä asiat ovat auttaneet Satua ja Anttia avioerossa? Mitä Satu ajattelee oppineensa Antilta, millaisin sanoin hän kuvailee ex-puolisoaan? Millä mielin pariskunta katsoi juuri hääkuviaan kymmenen vuoden takaa? Mitä Satu ajattelee sijaisvanhemmuudesta ja lapsettomuudesta nyt? Entä millainen elämä häntä odottaa uudessa kodissa? Lue lisää numerosta 51-52/18 tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

X