Julkkikset

Antti Ketonen tajusi, että pienten asioiden vatvominen ei johtunutkaan epävarmuudesta: ”Olen paljon herkempi kuin vaimoni”

Laulaja Antti Ketonen, 41, sanoo olevansa soolourallaan entistä itsevarmempi ja onnellisempi. – Olen paremmin sinut herkkyyteni kanssa. Nykyisin se on minulle suoranainen voimavara.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Sampo Korhonen

Antti Ketonen viihtyy Helsingissä ihmisten keskellä, mutta välillä täytyy päästä koiran kanssa metsälenkille.

Laulaja Antti Ketonen, 41, sanoo olevansa soolourallaan entistä itsevarmempi ja onnellisempi. – Olen paremmin sinut herkkyyteni kanssa. Nykyisin se on minulle suoranainen voimavara.

Neljänsuora-yhtyeessä pitkään laulanut Antti Ketonen on ollut nyt yli vuoden ajan soolouralla, ja ainakin yksi asia on yllättänyt hänet. Nimittäin palvelu.

– Sooloartistina minua kohdellaan keikkapaikoilla paljon paremmin kuin yhtyeen jäsenenä. Minulta kysellään, mitä juotavaa haluaisin, tuodaanko huoneeseen ruokaa ja mitä saisi olla. Onhan se kivaa, Antti Ketonen sanoo.

Palvelu on kohdallaan myös Antin valitsemassa pienessä espanjalaisessa tapas- ja viinipaikassa Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Tunnelma rakennuksen pikkualkovissa on rauhaisan pysähtynyt, vaikka käytävällä liikkuu ihmisiä tiiviinä virtana. Maistelemme pehmeää punaviiniä ja kohotamme maljan uudelle musiikille.

Antti sanoo olevansa kepeällä mielellä, vaikka takana on huonosti nukuttu yö sekä tiivis päivä levy-yhtiössä.

– Uusin single julkaistiin puoliltaöin, enkä osannut nukkua, kun jännitin sen vastaanottoa. Nyt jo helpottaa, koska tykkäyksiä on tullut melkoisesti, hän sanoo.

Antti kertoo, että uusi kappale on hyvinkin henkilökohtainen.

– Kertosäe ”jos sua ei huomenna ois” tupsahti mieleeni eräänä yönä, kun pyöriskelin hereillä keikkareissulla. Hyviä asioita ja ihmisiä pitää usein liiankin itsestäänselvinä. Tuntuu jotenkin lapselliselta sanoa kauniita mietteitään ääneen, vähän muka liian herkistelevältä, Antti Ketonen sanoo.

Antti Ketonen huomasi, että epävarmuus olikin herkkyyttä

Muutama vuosi sitten Antti Ketonen tarttui kirjakaupassa erityisherkkyydestä kertovaan kirjaan, luki sen ja tunnisti lukemastaan itsensä.

– Tajusin, että monet piirteeni, joita olin pitänyt epävarmuutena, ovatkin herkkyyttä, hän sanoo.

Nuorempana hän ei oikein osannut käsitellä tuntemuksiaan.

– Ihmettelin, miksi pienet asiat vaivasivat minua niin paljon ja miksi vatvoin jotain mitättömyyksiä mielessäni uudestaan ja uudestaan, Antti Ketonen sanoo.

Antti kertoo, että hän oli huono tekemään päätöksiä, ja joskus tilaisuudet jopa menivät ohi, kun hän mietti vaihtoehtoja liian kauan. Hän ei tiennyt, mitä elämältään halusi, ja monet asiat jäivät kesken, kuten rakennusinsinööriksi opiskelu.

– Nyt tiedän, että musiikki on minun elämäni. Kun esiinnyn, en ole epävarma. Tajuan myös sen, että nuoruuden epävarmuus valinnoissani johtui osittain herkkyydestä, hän sanoo.

Neljänsuora-yhtye oli Viihdyttäjä 2002 -tanssiorkesterikilpailun voittaja. Vasemmalta ylhäältä Juha Mäki, Antti Ketonen, Mikko Hägerström, alarivissä Urho Sevón ja Esko Mäki.
Neljänsuora-yhtye oli Viihdyttäjä 2002 -tanssiorkesterikilpailun voittaja. Vasemmalta ylhäältä Juha Mäki, Antti Ketonen, Mikko Hägerström, alarivissä Urho Sevón ja Esko Mäki.

Muut ihmettelevät Antin tarkkoja aisteja

Nykyään Antti Ketonen myös ymmärtää, miksi muut usein ihmettelevät hänen tarkkaa haju- ja kuuloaistiaan.

– Olen aina tuntenut tarkasti ja vahvasti kaikki hajut ja äänet.

Antti asuu vaimonsa ja Elli-koiransa kanssa Helsingissä, mutta parilla on kakkoskoti ja rauhoittumispaikka Salossa.

– Mielestäni siellä lasitetulla parvekkeella haisi selvästi tupakka, mutta naapuri ei tuntenut sitä, Antti kertoo.

Samantapainen kokemus hänellä on laulutunneilta Tanskasta. Luokkahuoneen seinäkello häiritsi herkkäkorvaisen muusikon keskittymistä.

– Muut nauroivat, kun pyysin opettajalta lupaa viedä kello toiseen huoneeseen, Antti kertoo.

Hän ymmärtää, että kyse on samasta asiasta kuin tunteissakin, kyvystä kokea yksityiskohtia tarkasti.

Antin mielestä herkkyys ei ole sukupuoleen sidottu ominaisuus.

– Olen paljon herkempi kuin esimerkiksi vaimoni, Antti Ketonen sanoo.

Antti Ketonen kokee olevansa aiempaa itsevarmempi ja rennompi

Antti kokee, että herkkyyden myöntäminen on lisännyt hänen itsevarmuuttaan. Herkkyyden hyvät puolet ovat korostuneet.

– Olen rennompi. Luotan fiiliksiini ja vaistooni, osaan ja haluan ottaa paikkani, hän tiivistää.

Myös musiikin suhteen hän on yhä varmempi.

– Parhaat laulut tulevat aina omasta elämästä, jostain koetusta, henkilökohtaisesta koskettavuudesta.

Antilla on puhelimessa tallennettuna kiinnostavia lauseita ja huomioita odottamassa tulevia biisejä. Niitä muokataan yhdessä ammattilaisten kanssa, ja ehkä jo syksyllä on luvassa kokonainen levy. Yhtä tärkeää kuin sanat, sävel tai sovitus on kappaleen tulkinta:

– Herkkyys on osa ammattitaitoani, ja olen siitä kiitollinen. Ilman sitä en osaisi hyödyntää ääntäni ja ääneni värejä samalla tavalla. Herkkyys on minulle voimavara, suorastaan supervoima, Antti Ketonen sanoo.

X