−Mieheni Ristomatti Ratian kanssa tunsin itseni ensimmäistä kertaa elämässäni naiseksi, joka ei myy itseään, ja naiseksi, jolla on mahdollisuus valita, Anu Saagim sanoo.
Julkkikset

Anu Saagim: ”Kadun, että annoin poikani äitini kasvatettavaksi”

Teksti: Eveliina Lauhio Kuvat: Heli Hirvelä

Vartalo on ollut Anu Saagimin elämässä monenlaisessa roolissa. Sen vuoksi hän on tuntenut olevansa niin ruma ja epäkelpo kuin kaunis ja haluttukin.

Kipeimmässä vaiheessa vartalosta tuli Anulle kuin vaihtotavaraa, jonka avulla hän pääsi pois Neuvosto-Virosta. Vartalo antoi hänelle myös pojan, mutta lähes äidittä kasvanut Anu ei oikein osannutkaan olla äiti.

Päätoimittajana ja seurapiirijulkkiksena tunnettu Anu kokee silti, että hänellä on vihdoin kaikki se, mistä hän on koko elämänsä unelmoinut: vapautta, vaurautta ja kauneutta. Unelmalla on ollut hintansa. Onko se ollut liian kallis?

Isoäiti kasvatti Anun

”Kasvoin mummoni hoivissa, sillä äitini teki paljon töitä ja isäni katosi kuvioista jo varhain. Vaikka ompelijattarena työskennellyttä äitiäni ei näkynyt paljon kotona, hän piti aina huolen siitä, että minulla oli kauniita vaatteita. Kauneus oli tärkeä arvo lapsuudenkodissani. Äitini pukeutui aina hienosti, ja isoäitinikin oli kuin primadonna. Minulle opetettiin, että parhaita vaatteita ei saa piilottaa kaappiin, sillä jokainen päivä on juhla.

Isoäitini huolehti myös naiseksi kasvamisestani. Tuohon aikaan seksuaalisuudesta ei puhuttu nuorille, mutta mummoni hoiti asian fiksusti. Hän suositteli minulle jatkuvasta lukemista. Kirjojen kautta sain kurkistaa aikuisuuden maailmaan.

Äitini paiski pitkiä työpäiviä, kuten tuolloin oli tapana. Muistan yhä elävästi, kuinka kaipasin häntä. Saatoin seistä pikkutyttönä puolenyön aikaan ratikkapysäkillä odottamassa äitiäni. Sain mieleeni rauhan vasta, kun näin hänet pimeässä yössä.”

Anun rakkaudettomat liitot

”80-luvulla tutustuinkin minua 14 vuotta vanhempaan porilaiseen mieheen, jonka kanssa menin naimisiin. Kun tulin Suomeen, ostin itselleni mieheni luottokortilla monta kassillista muodikkaita vaatteita. Kotona Porissa en halunnut kuitenkaan pitää niitä, sillä yritin olla ruma. Toivoin, että aviomieheni ei olisi halunnut minua. Se oli kuitenkin turha toivo.

Seksi oli Suomeen muuttamisen hinta. Se tuntui inhottavalta, mutta ajattelin, että tämä elämänvaihe kestää vain lyhyen ajan. Seksi oli minulle kuin vaihtotavara, jolla sain itselleni pääsylipun pois Neuvostoliitosta. Yhtä paljon kuin miehet käyttivät hyväkseen minua, minä käytin hyväkseni heitä.

Avioliitto kesti vain kolme viikkoa. Sen jälkeen solmin vielä toisenkin avioliiton hyötysyistä: lyöttäydyin kimppaan tuntemattoman miehen kanssa vain muutaman minuutin puhelinkeskustelun jälkeen. Välillämme ei ollut rakkautta, vaan vältin naimakaupallani karkotuksen Suomesta takaisin Neuvostoliittoon.

Ensimmäisen kerran sanoin ”tahdon” rakkaudesta, kun menin naimisiin Ristomatti Ratian kanssa 1994. Hänen kanssaan tunsin itseni ensimmäistä kertaa elämässäni naiseksi, joka ei myy itseään, ja naiseksi, jolla on mahdollisuus valita.”

Kipeä ratkaisu äitinä

”Olin 37-vuotias, kun poikani Robin syntyi. Synnytyksen jälkeen palasin heti töihin mieheni Ristomatin yritykseen. Poikani oli vain kuukauden ikäinen, kun jätin hänet ensimmäisen kerran äidilleni hoitoon ja matkustin Ristomatin näyttelyn avajaisiin Tukholmaan.

Muistan edelleen eron tuskan. Rintani valuivat maitoa, ja säpsähdin jokaisesta itkevästä vauvasta. Tunsin olevani huono äiti, kun näin muiden kantavan pieniä kääröjä mukanaan. Saatoin soittaa kymmenen kertaa illassa äidilleni varmistaakseni kaiken olevan kunnossa. Oli hirveää kuulla vauvan itku puhelimen toisessa päässä ja tajuta välillämme olevan satoja kilometrejä.

Tein silti aivan samanlaisen ratkaisun kuin oma äitini aikoinaan: annoin lapseni isoäidin eli oman äitini huolehdittavaksi ja kasvatettavaksi, jotta pystyin keskittymään töihini. Virallisesti Robin asui yhä luonani, mutta käytännössä äitini hoiti häntä eniten, sillä olin paljon pois kotoa muun muassa työmatkojen takia. En sysännyt lapsenhoitoa sentään täysin äitini harteille, vaan hänellä oli apunaan kotiapulainen.

Syy päätökseeni oli yksinkertaisesti se, että tein paljon töitä ja halusin edetä urallani. Minua pyydettiin mukaan Just!-lehteen, ja ajattelin, että nyt on näytönpaikkani. Äitiysloma tuntui minusta turhalta.”

Katkelma Annan kansijutusta 37/2015

X