Julkkikset

Arto Nyberg: ”Huomioin kumppaniani aika vähän, mutta jotain olen tehnyt oikein, koska liitto on kestänyt”

Toimittaja Arto Nyberg ei koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Pysyvää elämässä on perhe: Arto ollut vaimonsa kanssa yhdessä jo 30 vuotta.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Heli Hirvelä

– Rentoudun sulkemalla kännykän iltaisin ja öisin. Lauantai on yleensä täydellinen vapaapäivä, Arto Nyberg kertoo arjestaan.

Toimittaja Arto Nyberg ei koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Pysyvää elämässä on perhe: Arto ollut vaimonsa kanssa yhdessä jo 30 vuotta.

”Rutiineja minulla ei ole lainkaan. En harrasta mitään säännöllisesti, eivätkä päivät ole veljiä keskenään. Toki juon aamulla kahvia, mutta aikataulut vaihtelevat ja iltarutiineja on vielä vähemmän. Eilen luin Laura Lindstedtin kirjan Ystäväni Natalia ja tänään menen Simo Frangénin kanssa kaljalle.

Olen innostunut Berliinin Stasi-museosta, jossa kävin hiihtolomalla vaimoni ja poikamme kanssa. Se oli puhutteleva kokemus. Lähihistoria ja kaikki siihen liittyvä kirjallisuus kiinnostaa. Itsenäisen Suomen historiasta on tullut luettua aika monta teosta.

Olen ärsyyntynyt huonosta suomen kielestä. Esimerkiksi ilmaus saada aikaiseksi – syntyykö silloin aikaiseksisaannos? Tai millainen on tavan ihminen? Onko hän tapoja noudattava vai tavallinen vai mikä – todella ärsyttävää.

”Olut lähibubissa rentouttaa”

Työviikkoni on vaihtelevainen. Meitä on kolmen hengen tiimi valmistelemassa sunnuntai-illan ohjelmaa. Taustatoimittaja Mia Ratinen, tuottaja Liisa Akimof ja minä kokoonnumme vähintään kolmesti viikossa, usein viidesti. Lisäksi luen kirjoja ja lehtiä sekä seuraan elokuvien ensi-iltoja, järjestelen ja suunnittelen tulevia vieraita.

Rentoudun sulkemalla kännykän iltaisin ja öisin. Lauantai on yleensä täydellinen vapaapäivä. Teen pitkiä kävelyretkiä ja illalla katson televisiosta jalkapalloa. Myös olut lähibubissa rentouttaa. Treenaan jääkiekkoa Zoomin porukassa kaksi kertaa viikossa, kävelen paljon ja käyn aika säännöllisesti kuntosalilla.

Nukun melko huonosti ja erittäin epäsäännöllisesti. Stressaan työasioista, heräilen usein öisin enkä saa heti unta. Sekava unirytmini on todennäköisesti perua ajoilta, jolloin tein Aamu-tv:tä ja piti herätä aamuyöllä.

En tuhlaa rahaa enkä osta turhia tavaroita tai keräile mitään, siihen elämä on liian lyhyt, mutta silti raha ei tee pesää luokseni. Enimmäkseen rahat kuluvat vanhaan saksalaiseen autoon, jota pitää koko ajan korjata, sekä yleensä matkustamiseen. Olen käynyt 55:ssä itsenäisessä maassa, eikä lukuun lasketa pelkkiä lentokenttäpysähdyksiä. Kesäisin autoilemme perheen kanssa Euroopassa.

”Vaimoni on loistava kokki”

Hoidan ihmissuhteitani varmaankin vähän huonosti. Luotan ehkä liikaakin, että kaverit pysyvät kavereina, vaikka yhteydenpito olisi epäsäännöllistäkin.

Myös kumppaniani huomioin aika vähän, mutta jotain olen tehnyt oikein, koska liitto on kestänyt. Syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun tapasin Saran. Olin silloin tiskijukkana Jyväskylän Ylioppilaskunnan kuppilassa. Naimisiin mentiin toukokuussa 20 vuotta sitten.

Pojan kanssa katson sotadokumentteja ja muitakin elokuvia. Äskettäin perehdytin häntä vanhoihin Uuno- ja James Bond -leffoihin.

Olen laiska ruoanlaittaja, koska asumme keskustassa ja haemme usein noutoruokaa. Sara on loistava kokki, mutta minä bongaan hänelle reseptejä.

Viisi vuotta sitten olin mukana 100 päivää ilman viinaa -ohjelmassa, ja samoihin aikoihin lopetin vehnän syönnin. Laihduin 12 kiloa, ja farkkujen tuumakoko on nykyään sama kuin opiskeluaikoina. Olen edelleen gluteeniton, mutta muuten kaikkiruokainen.

Luen tosi paljon kirjoja, yleensä paperisia. Telkkaria katson aika vähän, mutta aina isolta ruudulta, usein Areenasta tai nauhoituksia. Somessa yritän vähän mainostaa ohjelmiani.

Jos olisi vapaata, haluaisin olla paikalla 12. toukokuuta, kun Liverpool voittaa vihdoin Valioliigan mestaruuden, sellainen vahva usko minulla on. Ja jos olisi rahaa, tahtoisin kiertää maapallon kaikessa rauhassa. Siihen pitäisi varata vuosi tai kaksi. Rehellisesti sanottuna en haaveile hirvittävästi mistään. Olen aika tyytyväinen elämääni.”

Lue myösArto Nybergin 8 oivallusta elämästä: ”Onni on mielestäni loputonta etsintää”

X