Maaret Kallio
Maaret Kallion mielestä Suomessa pitkään vallinnut omin voimin pärjäämisen ihanne on pikku hiljaa murtumassa. – Itselläni on ehdottomasti enemmän taipumusta liikaan pärjää­miseen kuin liian vähään. Olen opetellut sitä, että aina en selviä vain itsekseni, Maaret sanoo.
Julkkikset

Auttamisen ammattilainen Maaret Kallio: ”Nykyisin osaan paremmin pyytää apua itselleni”

Suomalaiset kunnioittavat liikaakin toistensa yksityisyyttä silloin, kun toisen asiat eivät ole kunnossa, sanoo psykoterapeutti Maaret Kallio. Maaret uskoo, että yksin pärjäämisen ihanne on kuitenkin vähitellen murtumassa. Hän on itsekin joutunut opettelemaan avun pyytämistä – ja sanomaan napakasti toisille, että hänkään ei aina jaksa.
Teksti: Iina Alanko Kuvat: Kristiina Kurronen/Otavamedia

Työhuoneen uudenkarhea lukko temppuilee eikä Maaret Kallio meinaa saada ovea auki. Muutaman yrityksen jälkeen avain loksahtaa kuitenkin oikeaan asentoon ja ovi aukeaa.

Kolmen terapeutin ja ystävyksen yhteisen vastaanoton eteisessä on sisustussuunnittelijan ja tuoreen remontin jäljiltä murrettuja, harmonisia sävyjä ja pyöreitä muotoja. Työhuoneet on jokainen remontoinut ja sisustanut mieleisekseen. Maaretin työhuoneessa on kauniita, vanhoja kalusteita, lämpimiä valoja ja kukkia. Kalusteet ovat melkein kaikki hänen itse tuunaamiaan, kirpputoreilta ja huutokaupoista pikkurahalla löytyneitä.

Maaretin työ psykoterapeuttina on ihmisten auttamista, ja tänään puhumme siitä – avun antamisesta, pyytämisestä, saamisesta ja vastaanottamisesta. Miksi joidenkin on sitä vaikea pyytää, miksi avun tarjoaminenkaan ei aina tunnu luontevalta tai sitä arastellaan?

Auttaminen on Maaretin mukaan läheisesti sidoksissa omillaan pärjäämiseen, missä me suomalaiset olemme liiankin hyviä. Kun ihmisellä on vaikeuksia, kysymme helposti että pärjäätkö, pärjääthän, tai kannustamme että kyllä sinä pärjäät. Heikoilla olevan kuuluu puolestaan vakuuttaa, että kyllä minä pärjään!

– Yksin pärjäämisessä ei sinällään ole mitään pahaa. Aikuiselle ihmiselle ja hänen itsetunnolleen on tärkeää pystyä toimimaan itsenäisesti ja luottaa siihen, että kykenee ja selviää.

Tasapainoinen ihminen pystyy kuitenkin luottamaan myös siihen, että tarpeen tullen hän voi tukeutua toisten apuun. Tätä avun ja omillaan selviämisen tasapainoa ihminen opettelee koko elämänsä.

– Itselläni on ehdottomasti enemmän taipumusta liikaan pärjäämiseen kuin liian vähään. Olen opetellut sitä, etten aina selviä vain itsekseni. Nykyisin osaan paremmin pyytää apua – olisi tosi huolestuttavaa, jos en sitä tässä terapeutin ammatissani osaisi.

Omin voimin kaikesta selviämisen ihanne on Maaretin mukaan onneksi jo vähän murtumassa.

– Meillä on Suomessa tässä pitkät perinteet, ja lapset oppivat vanhemmiltaan. Välillä onkin hyvä miettiä sitä, mitä itse vie eteenpäin. Kuinka ankara olen suhteessa toisiin? Kuinka suhtaudun toisten avuttomuuteen tai heikkouteen tai kyvyttömyyteen, mikä siinä ärsyttää? Sitä kautta voi päästä käsiksi myös siihen, kuinka suhtautuu omaan heikkouteensa ja kuinka ylipäätään näkee itsensä.

Maaret Kallio

– Väkisin ei saa eikä voi auttaa. Muutos ei ole mahdollinen, ellei ihminen itse oivalla sen tarvetta, Maaret Kallio miettii.

”Toivoisin, että auttaminen olisi arkinen elämäntapa”

Vaikka ihminen on luonnostaan hyväntahtoinen ja myötätuntoinen, ei avun tarjoaminen aina ole helppoa ja luontevaa. Mutta juuri sitä se Maaretin ihannemaailmassa olisi – eräänlainen elämäntapa, avoimin silmin ja sydämin kulkemista.

– Toivoisin, että auttaminen ei olisi niin suurta vaan arkisempaa toisiamme varten olemista ja tekemistä, Maaret sanoo.

Sitä, että pitää ovea auki kauppakasseja raahaavalle; kannustaa kollegaa, joka jännittää julkista esiintymistä; vie sairaalle ystävälle syötävää tai kysyy kuulumisia ihmiseltä, joka tuntuu vajoavan.

Maaret kannustaa rohkeuteen myös vaikeammissa tilanteissa – sen uhallakin, että avuntarjoaja voi saada näpeilleen.

– Me suomalaiset kunnioitamme liikaa toistemme yksityisyyttä silloin, kun näemme, että jotain on pielessä. Meidän pitäisi puuttua toistemme elämään nykyistä rohkeammin – ei pakottaen vaan sinnikkäästi apua tarjoten.

Usein toimimme toisin: annamme toisen olla rauhassa sen jälkeen, kun olemme kerran tarjonneet apuamme tai sanoneet, että voit soittaa koska tahansa. Mutta vaikeuksissa ei tarvita niinkään tilaa vaan toisen läsnäoloa.

– Kun ihminen riittävästi putoaa, hän ei välttämättä kehtaa tai pysty pyytämään apua. Pelkkä selviäminen voi viedä voimat. Silloin avun pyytämistä ei kannata jättää toisen vastuulle vaan tarjota apua aktiivisesti ja riittävän pitkään.

Kukaan ei voi olla vahva koko ajan

Jos ihminen on vahva, aikaansaava ja energinen, muiden voi olla vaikea tajuta, ettei kukaan voi olla sitä koko ajan. Maaretkin on huomannut monen ajattelevan, ettei hän itse mitään apua tarvitse – hänellähän on kaikki tiedot ja taidot auttaa itse itseään.

– Mutta ihminenhän minäkin olen, minulla on omat suruni ja vaikeuteni ja historiani ja ongelmani. Minulla on hirveä liuta erilaisia keinoja säädellä ahdistusta tai tunteita, mutta kun olen ahdistunut tai loukattu, parhaiten minuakin auttaa ja lohduttaa, kun saan jakaa sen toisen ihmisen kanssa. Ihmistä rauhoittaa aina parhaiten toinen ihminen.

Maaret Kallio on toimelias, reipas, ja kunnianhimoinen nainen, kuten useat suomalaiset naiset ovat.

– Sellaisillakin naisilla on hauras, tarvitseva, kykenemätön, tunteva puoli. Joudun välillä taistelemaan minuun liitettyjä mielikuvia vastaan sanomalla napakasti että ei, nyt en jumaliste pärjää, en kestä enkä jaksa.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 4/2019.  Keneltä Maaret Kallio itse hakee apua, kun hän tuntee olevansa heikoilla? Millainen tasapaino auttamisessa ystävien kesken tulisi hänen mielestään olla? Maaret saa työnsä vuoksi paljon avunpyyntöjä, kuinka hän suojelee omaa jaksamistaan? Lue lisää numerosta 4/19 tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

X