Julkkikset

Bess tapasi tanskalaisen Danny-avomiehensä hääkeikalla: ”Kysyin, kuka on tuo komea mies, ja ilmoittauduin jonoon”

Laulaja Bessin tie esiintyjäksi kävi nuoruuden masennuksen ja pelkojen kautta. Aikuisena hän on uskaltanut tehdä omannäköisiä ja oikealta tuntuvia valintoja.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Liisa Valonen, Bessin kotialbumi, OM-arkisto

Bess on musiikkiuransa ohella työskennellyt myös parturi-kampaajana.

Laulaja Bessin tie esiintyjäksi kävi nuoruuden masennuksen ja pelkojen kautta. Aikuisena hän on uskaltanut tehdä omannäköisiä ja oikealta tuntuvia valintoja.

Olen ollut tosi pyörryksissä, laulajatähti Bess sanoo istuessaan onnellisen oloisena levy-yhtiön neuvotteluhuoneen sohvalla.

– Onneksi en ole ihan ensimmäistä kertaa näissä hommissa, hän jatkaa.

Bess on vetänyt hiuksensa poninhännälle, meikannut silmänsä vahvasti ja ottanut kynsiinsä jo kolmannen kerran samanlaisen manikyyrin: neulanterävät kynnet loistavat liilan ja turkoosin sävyissä kuin hologrammit. Käsissään hänellä on vuoroin vesipullo ja vuoroin kännykkä, josta hän aina tuon tuosta innostuu etsimään jonkin keskusteluumme liittyvän kuvan tai viestin.

Viime vuonna näihin aikoihin alkoi kaikkialla soida Bessin UMK-kilpailussa esittämä kappale Ram pam pam. Sitä ei valittu Suomen edustajaksi euroviisuihin Torinossa, mutta siitä tuli viime vuoden kuunnelluin biisi Suomessa.

Helmikuussa tänä vuonna Bess palkittiin neljällä Emma-palkinnolla Musiikkituottajien gaalassa, ja lähes sen perään hän esiintyi UMK:ssa illan artistivieraana. Taas kerran kuullun Ram pam pamin loppukoreografia sai katsojat haukkomaan henkeä: 15 sentin koroilla seissyt Bess lähti biisin loppuvedossa taipumaan siltaan. Taakseen katsomatta hän otti vasemmalla kädellään lattiasta ja liukui kauniisti ja hallitusti hartioidensa varaan ja selälleen.

– Ram pam pamia ei voi vetää ujostellen.

Tempun onnistuminen hymyilyttää Bessiä, sillä hän harjoitteli sitä vain lenkkareissa. Esiintymiskenkiä piti säästellä.

– Mikä ihana esine siinä? Pieni Bess innostui heti nähtyään kitaran.
– Mikä ihana esine siinä? Pieni Bess innostui heti nähtyään kitaran.

Bess on tehnyt musiikkia koko elämänsä

Helsingissä syntynyt ja kasvanut Bess ei ole tähdenlento. Hän on tehnyt ja esittänyt musiikkia koko elämänsä.

– Isoäidilläni oli tapana tulla meille joka viikko, tuoda mukanaan karjalanpiirakoita ja mustikkakeittoa ja viedä minut pianotunnille, kun olin 5–11-vuotias.

Isoäiti luotti pojantyttärensä musikaalisuuteen, sillä tämän ollessa vielä paljon pienempi hän oli huomannut, miten leikkipuistossa kitaraa soitellut mies oli vanginnut Bessin huomion.

Pieni Bess nautti myös esiintymisestä. Tarhaikäisenä hän kuunteli parhaan ystävänsä Irinan kanssa Nylon Beatin levyä Satasen laina ja kutsui koko päiväkodin katsomaan heidän Nylon Beat -esitystään. Bess oli Erin ja Irina Jonna.

– Olimme Irinan kanssa vilkas kauhukaksikko. Tappelimme paljon, vaikka olimme bestikset. Kun pari vuotta sitten kävin kurkkaamassa vanhaan päiväkotiimme, tutut hoitajat tunnistivat minut yhä. Meitä ei ollut unohdettu.

Peruskoululaisena Bess kävi Pakilan musiikkiopistoa ja lauloi solistina kahdessakin opiston bändissä. Niistä Hope keikkailikin vähän. Myöhemmin bändejä tuli uusia.

Peruskoulun jälkeen Bess pyrki Pop & Jazz -konservatorioon, mutta ei vielä päässyt sinne. Se ei harmita häntä nyt, sillä kypsyminen teki hyvää. Vaikka tarhaikäisenä esiintyminen oli näyttänyt olevan Bessillä verissä, teininä ja aikuisuuden kynnyksellä se ei tuntunut enää vain hyvältä vaihtoehdolta.

– Minua vaivasi todella iso näkyväksi tulemisen pelko.

– Olin äänekäs ja vilkas lapsi, Bess sanoo. Kuvassa alakoululaisena isovanhempien pihalla, jonne isoäiti istutti Bessin syntyessä pihlajan.
– Olin äänekäs ja vilkas lapsi, Bess sanoo. Kuvassa alakoululaisena isovanhempien pihalla, jonne isoäiti istutti Bessin syntyessä pihlajan.

”Tuntui nöyryyttävältä, kun minulle ehdotettiin psykoterapiaa”

Bessin vanhemmat erosivat, kun hän oli noin kolmen vanha.

– Totta kai vanhempien ero on menetys, mutta kokemuksen voi myös oppia näkemään rikkautena.

Bess on vanhempiensa esikoinen ja ainut yhteinen lapsi. Hän tapailee sanoja kosminen yksinäisyys. Ei ollut ketään toista, joka olisi ollut kuin hän ja kokenut saman kuin hän.

Myöhemmin hän sai sekä äidin- että isänpuoleisia sisaruksia ja oppi nauttimaan siitä. Oli ”siistiä” saada hypätä kahteen elämään ja oppia kummassakin perheessä erilaisia elämäntapoja.

– Oli superihanaa nähdä pikkusisarusten kasvavan, tutustua vanhempien uusiin kumppaneihin ja saada serkkupuolia ympäri Suomen.

Jossakin pohjalla oli kuitenkin suru. Bess muistaa reagoineensa lapsena ja nuorena asioihin usein vihalla, sillä kun suru jäi käsittelemättä, se kehräsi vihaa. Aina hän ei käyttäytynyt hyvin, hän taisteli ja kapinoi, vihasi, kunnes alkoi väsyä ja turtua. Lopulta hän ei enää tunnistanut vihaansa, ja tunnistamattomana se ajoi hänet sumppuun. Bess masentui vakavasti. Hän ei jaksanut nousta sängystä. Hän ei nähnyt tulevaisuutta.

– Tuntui nöyryyttävältä, kun minulta ensimmäisen kerran kysyttiin, että olenko koskaan miettinyt psykoterapiaa. Ajattelin, että näinkö heikkona ja haavoittuvana minua pidettiin, Bess muistaa.

Noihin aikoihin Bess oli parikymppinen ja opiskeli jo Pop & Jazz -konservato­riossa. Kysyjä oli hänelle tärkeä opettaja, joka kertoi myös omasta kokemuksestaan. Psykoterapiaan hakeutuminen oli ollut opettajalle ”parasta mitä hän oli itselleen tehnyt”. Opettajaltaan Bess kuuli hyvästä terapeutista, ja hän pääsi aloittamaan terapian, jota jatkui noin kolme vuotta.

– Kävin elämääni läpi, tutustuin omaan arvomaailmaani ja siihen, millaisia asioita kannan mukanani. Kun terapiassa sain sanoitettua sen, että näkyväksi tulemisen pelko on ollut minussa vahva, olen pystynyt käsittelemään sitä, Bess sanoo.

Kun nykyisin puhutaan paljon suomalaisen koulun tilasta ja opettajien jaksamisesta työssään, on hyvä kuunnella Bessiä. Hän sanoo yhdeksi tärkeäksi tekijäksi voimaantumisessaan sen, että hänellä oli taustallaan kokemus hyvistä aikuissuhteista. Hän mainitsee monta opettajaa.

– Olin ala-asteella kuusi vuotta saman opettajan luokalla. Se loi turvallisen pohjan.

Yläasteella matematiikan opettajan kanssa saattoi jutella myös hevimusiikista. Tärkeitä opettajia oli peruskouluvuosina myös musiikkiopistossa ja myöhemmin konservatoriossa.

Koulu oli Bessille aina helppoa. Peruskoulun jälkeen hän suoritti kolmessa vuodessa kaksoistutkinnon ja valmistui vuonna 2012 ylioppilaaksi ja parturi-kampaajaksi. Lukion hän kävi kuin varmuuden vuoksi voidakseen joskus myöhemmin hakea yliopistoon, jos se alkaisi kiinnostaa. Musiikkia hän ei kaksoistutkinnon jälkeen uskaltanut vielä ajatella ammatikseen. Hän perusti firman ja alkoi tehdä parturi-kampaajan töitä, vaikka aloittikin samaan aikaan opiskelun Pop & Jazz -konservatoriossa.

– Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni can can -tyttönä Pariisissa, Bess miettii. Nyt hän haluaisi tehdä burleskihöyhenissä ison jazzorkesterin kanssa jotakin näyttävää. Musiikilliselta identiteetiltään Bess on ollut aina monipuolinen.
– Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni can can -tyttönä Pariisissa, Bess miettii. Nyt hän haluaisi tehdä burleskihöyhenissä ison jazzorkesterin kanssa jotakin näyttävää. Musiikilliselta identiteetiltään Bess on ollut aina monipuolinen.

Taiteilijanimi löytyi nuottiviivastolta ja Egyptistä

Näkyväksi tulemisen pelkoa Bess koki nuorena aikuisena vielä monta kertaa. Vuonna 2014 hän esiintyi reggaefestivaaleilla ja näki nimensä ja kuvansa mainosjulisteessa. Se kauhistutti häntä. Kohdattuaan artisti ja tuottaja Nopsajalan Bess ryhtyi tekemään musiikkia hänen kanssaan. Silloin musiikki oli jo niin vahva osa hänen identiteettiään, ettei siitä luopuminen ollut enää vaihtoehto. Erottaakseen henkilökohtaisen minänsä esiintyjästä hän alkoi etsiä itselleen taiteilijanimeä.

– Päiväkirjoistani näen, miten kävin aakkosia läpi ja hain nimeä kirjain kerrallaan.

Nimi löytyi pianoa soittaessa.

– Soittelin säveliä c, d, e, f, g, a, b, c, d… Mietin, miksi ylennetyt sävelet ovat nimeltään is-päätteisiä ja alennetut es-päätteisiä ja miksi Suomessa ja Saksassa nuotistossa b on aina h ja alennettuna bb. Nuotistosta puuttuu bes. Se oli siinä! Katsoin Googlesta, jossa kerrottiin, että Bes oli muinais­egyptiläinen kääpiöjumala, joka suojeli naisia, lapsia ja taiteita, siis hyviä juttuja. Lisäsin nimeen vielä yhden s-kirjaimen.

Bess toivoo, että tässäkin jutussa häntä kutsutaan Bessiksi.

– Eihän kukaan kutsu Lady Gagaakaan Stefani Germanottaksi hänestä kirjoittaessaan, Bess perustelee.

Elämäänsä Bess hahmottaa musiikkinsa synnyn mukaan: mitä tapahtuikaan silloin, kun Tempo nousi soittolistoilla, tai kun Uneton oli soinut vähän aikaa. Aja-biisi oli uusi, kun korona alkoi keväällä 2020. Syksyllä, kun kaikki oli koronan vuoksi kiinni, julkaistiin Melodia.

Soittolistoilla nousseet biisit kertovat myös siitä, miten ura on kulkenut askel askeleelta eteenpäin.

– Kaikki on tapahtunut hyvin luonnollisesti, ja olen kasvanut menestyksen mukana. En olisi toivonut UMK:n tuomaa menestystä yhtään tätä aikaisemmin. Se olisi voinut olla tosi järkyttävää henkisesti, musiikillisesti ja jopa fyysisesti.

Liikunnallisuus on aina ollut Bessille ominaista. Hän on harrastanut muun muassa karatea SM-tasolla. Hänen nykyisen kuntonsa ja notkeutensa salaisuus on hot jooga.

– Olen rakastanut hot joogaa yläasteikäisestä lähtien. Se on kontaktilaji oman kehon ja mielen välillä. On kauheaa pakottaa itsensä tekemään liikkeitä kuumuudessa. Jälkeenpäin fiilis on upea.

– Elämä ja musiikki eivät ole minulle kilpailuja. Voittoja tärkeämpää on, että olen pystynyt kasvamaan ja kehittymään menestykseni myötä.
– Elämä ja musiikki eivät ole minulle kilpailuja. Voittoja tärkeämpää on, että olen pystynyt kasvamaan ja kehittymään menestykseni myötä.

Parisuhteen ikäero: ”Fyysisellä iällä ei ole merkitystä”

”The singer is in love with you.”

Kun Melodia-biisi syksyllä 2020 oli julkaistu, Bess osti saman tien lentolipun Tanskaan. Elokuun 8. päivänä hän oli tavannut hääkeikalla laulaessaan tanskalaisen Danny Bærtelsenin.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X