Karoliina katsoo kameraan.
– Aikuisena olen käynyt kirkossa useammin silloin, kun on ollut vaikeaa, Karoliina sanoo.
Ihmiset

Bloggaaja Karoliina Pentikäinen: ”Uskovaisuuteen liittyvät ennakkoluulot ovat yksi syy, miksi en aiemmin ole julkisesti puhunut uskostani”

Bloggaaja Karoliina Pentikäinen ei epäröi tarttua arkoihin aiheisiin, vaikka syntyisi kohujakin. Uskostaan hän kuitenkin vaikeni pitkään, koska pelkäsi tiukkapipon leimaa.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Liisa Valonen

Fides. Tämä uskoa tarkoittava sana on tikattu mustalla musteella Karoliina Pentikäisen vasempaan ranteeseen. Ottaes­saan tatuoinnin kaksikymppisenä hän halusi, että sana ikuistetaan ihoon nimenomaan latinaksi – ei suomeksi tai englanniksi – jotta ihan kaikki eivät sitä ymmärtäisi. Kyselijöille hän vastasi tatuoinnin muistuttavan siitä, että itseensä pitää uskoa.

Mutta oli sanalla jo tuolloin Karoliinalle toinenkin merkitys: usko Jumalaan. Siitä hän ei vain juuri huudellut.

– Uskon tunnustaminen julkisesti tuntui radikaalilta, sillä Suomessa vakaumus mielletään yksityisasiaksi. Ainakin jos on niin sanotusti uskossa.

Pari vuotta sitten Karoliina päätti viimein tulla kaapista ulos. Hän oli saanut palautetta Me Naiset -lehden kolumnistaan, jonka otsikko kuului ”Paskaaks tässä”. Kommentoijat moittivat kirjoittajaa tekopyhäksi, koska hän on kertonut kastaneensa lapsensa ja rukoilevansa säännöllisesti – ja silti kiroilee!

Seuraavan kolumninsa hän aloitti yksinkertaisella lauseella: ”Uskon Jumalaan”.

Kohuja aiheuttaneita blogikirjoituksia

Kirjoittaessaan Karoliina punnitsee sanansa tarkkaan, sillä hän tietää niillä olevan painoarvoa. Blogit.fi -sivuston mukaan hänen Kolmistaan-bloginsa on Suomen luetuimpia. Aloittaessaan sen vuonna 2011 hän oli 25-vuotias pienen tytön äiti.

Sittemmin elämäntilanne on muuttunut täysin. Karoliina on eronnut esikoisensa isästä, avioitunut jääkiekkoilija Atte Pentikäisen kanssa ja perustanut kodin Tampereen Pyynikille. Toissa syksynä perheeseen syntyivät identtiset kaksostytöt.

Vaikka Karoliina kirjoittaa uusperheensä asioista, hän varjelee puolison ja lasten yksityisyyttä. Nimiä ei mainita, tyttärien kasvot eivät näy valokuvissa, eikä heidän persooniaan kuvailla. Postauksissa hän kertoo perheen arjesta, niin huvipuistokäynneistä kuin katkonaisista yö­unista ja karmeista kiireaamuista, jolloin karjutaan ja mökötetään. Karoliina uskoo lukijoita kiinnostavan nimenomaan hänen aitoutensa.

– Olen ihmisenä sellainen, etten juuri vilkuile mitä muut tekevät. Hiihdän omaa latuani.

Kymmenen vuoden kokemuksella Karoliina katsoo olevansa bloggaajana ”raudanluja ammattilainen”. Oppirahat on maksettu. Vuonna 2018 Karoliina otti kantaa Pride-tapahtuman kaupallisuuteen osaamatta arvata, millainen some-myrsky siitä seuraisi. Kuten nettikeskusteluissa usein käy, alkuperäinen teksti jää monelta lukematta ja tulkintoja tehdään pelkkien kommenttien perusteella.

– Kohu satutti, sillä siitä jäi ihmisille aivan väärä kuva minusta. Olen nimenomaan sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai ihonväriin katsomatta. Raamatussahan sanotaan, että ihminen on Jumalan kuva. Siis ihan jokainen – ei ainoastaan absolutisti, neitsyenä naimisiin menevä hetero.

Vuotta myöhemmin syntyi uusi kohu. Tuolloin Karoliina kertoi blogissaan, miten he miehen kanssa kaksosten ristiäisten jälkeen jättivät lapset isovanhempien hoitoon ja menivät hotelliin saadakseen nukkua yhden yön kunnolla. Tällä kertaa palautevyöry ei yllättänyt. Osa kiitteli sitä, miten tuoreet vanhemmat huolehtivat jaksamisestaan ja parisuhteestaan. Osa piti pöyristyttävänä kuukauden ikäisten vauvojen ”hylkäämistä”.

– Äitien pitäisi venyä ja jaksaa loputtomiin. Ja kun emme jaksa, syyllistymme. Halusin kirjoituksellani antaa vertaistukea kaltaisilleni väsyneille äideille.

”Kiroileva uskis” -otsikolla julkaistusta kolumnista sen sijaan tuli vain kiittävää palautetta. Moni piti Karoliinan julkista uskontunnustusta rohkeana avauksena.

”Jokaisen pitää sydämessään tutkailla, mikä tuntuu oikealta”

”Et vaikuta tyypilliseltä uskovaiselta.” Lause on tuttu Karoliinalle. Hän kulauttaa silloin tällöin lasillisen skumppaa, ja onpa suusta tosiaan pärähtänyt joskus kirosanakin. Itse hän ei näe käytöksessään ristiriitaa vakaumuksensa kanssa.

Karoliina pukeutuneena maksimekkoon.

Karoliinan ystäväpiiriin kuuluu kaikenlaisia ihmisiä ateisteista vanhoillislestadiolaisiin. – On surullista, että uskovaisuus usein yhdistetään ahdasmielisyyteen.

– Uskovaisuuteen liittyvät ennakkoluulot ovat yksi syy, miksi en aiemmin ole julkisesti puhunut uskostani. En halua, että minut yhdistetään ahdasmielisyyteen ja sateenkaarivihaan. Kuulin juuri ihmisestä, joka arkaili kertoa minulle elävänsä avoimessa suhteessa, koska arveli minun suhtautuvan sellaiseen tuomitsevasti.

Tehtäköön siis heti selväksi: Karoliinan puolesta jokainen saa uskoa tai olla uskomatta ja elää muutoinkin juuri niin kuin haluaa. Kunhan ei loukkaa muita.

Karoliinassa usko on ollut ”aina”. Sen siemenen häneen kylvi mummo, joka asui hänen lapsuudenkodissaan. Mummon kanssa luettiin aina nukkumaan käydessä iltarukous: ”Minä lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen, pienet kädet yhteen liitän, taivaan isää aina kiitän”.

Papin työtä pohtivaa Karoliinaa arvelutti sekin, ettei hän usko helvettiin.

Kotipitäjässä Hankasalmella sijaitsee Suomen vanhin puukirkko. Sinnekin mummo otti Karoliinan mukaan. Saarnan ajan tyttö tuijotti alttarin valkoista ristiä.

– En koskaan ole täysin ymmärtänyt, miksi Jeesuksen piti kuolla meidän syntiemme tähden. Miksi sellainen uhraus tarvittiin? Eikö riittäisi, jos kaikki pyytäisimme itse anteeksi omia pahoja tekojamme?

Pyhäkoulussa Karoliina kuunteli Raamatun kertomuksia kuin seikkailutarinoita. Oli valaan vatsaan joutunut Joona, silkkiäispuuhun kiivennyt Sakkeus ja Jeesus, joka käveli vetten päällä. Lapselle ei tullut mieleenkään epäillä tarinoiden todenperäisyyttä.

Aikuistuttuaan Karoliina ei ole purematta niellyt esimerkiksi Raamatun naiskuvaa.

– Kaikkea ei voi ottaa kirjaimellisesti. Pitää ymmärtää, että Raamattu heijastaa 2000 vuoden takaista maailmaa. En usko, että Raamatun perusteella voidaan tarkasti määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Papeillakin on siitä erilaisia näkemyksiä ja tulkintoja. Jokaisen pitää sydämessään tutkailla, mikä tuntuu oikealta.

Karoliinalle Juamala on lempeä isähahmo

Pappi vai opettaja? Pohtiessaan ammatinvalintaa Karoliinalla oli kaksi vaihtoehtoa. Lopulta hän päätyi opiskelemaan äidinkielen opettajaksi ja työskenteli yläkoulussa yhdeksän vuotta ennen ryhtymistään some-ammattilaiseksi. Viime syksynä hän aloitti tamperelaisen perheyrityksen markkinointipäällikkönä.

Ammatinvalinnan ratkaisemisessa vaikuttivat työajat. Karoliina ei halunnut olla töissä aina sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Eräs toinenkin asia arvelutti: hän ei usko helvettiin.

– En vain mitenkään voi ajatella, että rakastava Jumala haluaisi kenenkään päätyvän sellaiseen paikkaan.

Karoliinan Jumala ei ole Vanhan Testamentin kiivas kostaja, vaan lempeä isähahmo. Sekin johtuu isoäidistä. Mummo, joka oli syntynyt 1917, kutsui Jumalaa aina Taivaan isäksi. Karoliinasta oli jännää, että niinkin vanhalla ihmisellä oli isä, johon hän turvautui.

Lapsena Jumala tuntui Karoliinasta kuitenkin hieman viralliselta hahmolta. Sellaiselta, jota piti lähestyä kädet ristissä ja silmät kiinni. Nykyään keskustelut Jumalan kanssa ovat päänsisäistä pallottelua, omantunnon puntarointia. Rukoilla voi missä vain, vaikka liikennevaloissa tai tiskatessa. Usein hän pyytää varjelusta perheelleen.

Rukousvastauksesta käy esimerkiksi taannoinen tapaus. Karoliina oli ostanut miehelleen lahjaksi kalliit vastamelukuulokkeet. Kerran tämä soitti vaunulenkiltä kaksosten kanssa kertoen, että toinen korvanapeista oli pudonnut tielle ja auto oli ajanut sen yli. Että voi käydä huono tuuri! Hetkeä myöhemmin lenkkipolun varressa aivan miehen ja rattaiden vieressä kaatui suuri laho puu. Kuulokkeet korvissa hän ei luultavasti olisi kuullut rasahdusta ja ehtinyt alta pois.

Ihmisluonto on Karoliinan mukaan sellainen, että silloin, kun menee hyvin, Jumalan puoleen tulee käännyttyä harvemmin. Hädän hetkellä linjat taas ovat auki koko ajan. Kuten viime keväänä.

Kun vanhemmat joutuivat sairaalaan, Karoliina rukoili

Tammikuussa Karoliinan vanhemmat sairastuivat koronaan. Diagnoosi tietysti hätkäytti, mutta sairastumisen ei pitänyt olla iso juttu. Olivathan alta kuusikymppiset vanhemmat hyväkuntoisia. Isää kutsuttiin urheiluharrastuksensa takia jopa kylän vahvimmaksi papaksi. Viruksenkin hän sai kuntosalilta, ja se tarttui myös äitiin.

Karoliina katsoo kameraan.

Anteeksianto on Karoliinan mielestä tärkeätä, muutoin tulee katkeraksi. – En tosin ole varma, olenko aina pystynyt siihen.

Aluksi vaikutti siltä, ettei tauti ollut tavallista flunssaa kummempi. Sitten kuume alkoi kohota. Yhtenä yönä isä heräsi siihen, ettei saanut henkeä. Seuraavana päivänä soitettiin ambulanssi, ja kohta hän olikin jo teho-osastolla. Myös äidin kunto heikkeni niin, että hänet otettiin sairaalaan.

Esikoisena Karoliinasta tuli yhteyshenkilö, joka informoi kahta pikkusiskoa taudin käänteistä. Hän piti ”toimistoaan” kodin vessassa, jossa sai itkeä rauhassa lapsia säikyttelemättä.

Juuri ennen kuin isää oltiin siirtämässä hengityskoneeseen, hän halusi langan päähän Karoliinan. Puhe oli yhtä puuroa, siitä erottui vain yksi lause: ”Mä rakastan teitä kaikkia”. Sitten puhelu katkesi.

”Rukoilin silloin tosi paljon ja tuntui, että Jumala ei kuullut.”

Seuraavina päivinä Karoliina rukoili. Aamuin, illoin ja öin. Ääneen ja hiljaa itsekseen. Päässä soi Samuli Edelmannin esittämä laulu Puhdasta vettä: Kuuletko Luojani, kuuletko mua? Nuo sanat nostavat edelleen kyyneleet silmiin.

Kolme kertaa isää yritettiin herätellä, mutta keuhkot eivät jaksaneet hengittää ilman konetta. Myöhemmin Karoliina kuuli, että sairaalassa valmistauduttiin jo kutsumaan omaiset paikalle hyvästelemään. Sitten tapahtui käänne parempaan. Ihme, kuten Karoliina sanoo. Isä virkosi ja alkoi hengittää omin avuin. Myös äiti toipui lopulta täysin.

Elokuussa koko perheen on tarkoitus kokoontua juhlimaan isän 60-vuotispäivää.

Kokemukset opettivat varautumaan, mutta lopulta luottamaan

Entä jos rukouksiin ei olisi vastattu toivotulla tavalla? Olisiko luottamus Jumalan rakkauteen yhtä vahva, jos isä olisi menehtynyt? Tai jos puolisolle ja lapsille tapahtuisi jotakin kamalaa. Karoliina ei ole ihan varma.

On uskoa koeteltu aiemminkin. Vuosia sitten Karoliina eli parisuhteessa, jossa hän joutui kohtaamaan henkistä väkivaltaa.

– Rukoilin silloin tosi paljon ja tuntui, että Jumala ei kuullut. Kuvittelin, että minua rangaistaan nyt kaikista tekemistäni synneistä – vaikka en edes usko rankaisevaan Jumalaan. Aloin riutua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olin tosi laiha ja ihan pihalla siitä, kuka olen. Perheen ja ystävien tuella pääsin lopulta irti vahingollisesta suhteesta.

Latinankielinen tatuointi muistuttaa Karoliinaa uskosta paitsi Jumalaan, myös itseen.

Kokemus oli opettavainen, mutta Karoliinan mukaan se teki hänestä huonomman kristityn. Kaunis periaate ”tee toiselle niin kuin toivoisit tehtävän itsellesi” ei toiminutkaan. Karoliina alkoi suhtautua varautuneesti kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän myös pelkäsi, ettei kelpaisi enää kenellekään ja jäisi yksin.

Nyt Karoliina pitää siunauksena sitä, ettei rukoukseen vastattu heti. Jumalalla oli hänen varalleen suunnitelma. Tuleva puoliso löytyi kahvilan jonosta viisi vuotta sitten. Atesta jäi heti sellainen vaikutelma, että tähän ihmiseen voi luottaa. Hän myös jakaa Karoliinan maailmankatsomuksen.

Kun kävi ilmi, että pariskunta odottaa kaksosia, Karoliina tivasi puolisoltaan, oliko tämä mahdollisesti rukoillut saavansa kaksi lasta kerralla. Mies tunnusti hieman nolona. Nyt kaksoset toki tuntuvat tuplaonnelta.

– Etukäteen ei tietenkään voinut tietää, miten hyvin toimimme yhteen arjessa. Jo uusperhekuvio on haastava ja siihen kaksi vauvaa päälle! Kävi niin onnekkaasti, että kaikki on sujunut paremmin kuin ikinä uskalsin toivoa.

Viime aikoina Karoliinan rukoukset ovatkin olleet lähinnä nopeita kiitosviestejä. Kiitos perheestä! Kiitos terveydestä! Kiitos siitä, miten hyvin asiat nyt ovat!

”Puolensa saa pitää”

Karoliina sivelee mietteliäänä peukalolla Fides-tatuointiaan. Uskosta puhuminen tuntemattomille on hänestä edelleen hieman kiusallista. Mutta ei vakaumusta olekaan tarpeen julistaa. Hän toivoo sen näkyvän teoissa. Tavassa, jolla hän kohtelee lähimmäisiään. Pyrkimyksessä elää niin, ettei satuta muita.

Joissakin Jeesuksen opeissa on edelleen nieleskeltävää. Kuten vaikkapa kehotuksessa kääntää lyöjälle toinenkin poski.

– Itse ajattelen, että puolensa saa pitää. Mutta minä olenkin vain ihminen.

Lue myös: Karoliina Pentikäisen matka tunnetuksi äidiksi alkoi musertavin huolin: ”Eniten ahdisti, että vauva oli kunnossa ja istukkani ei” – kaksplus.fi

X