Covid-19-taudista parantunut Anna Hanski huomasi, että osa ihmisistä vetäytyi kauemmaksi hänet nähdessään: ”Se on selkäytimestä tuleva reaktio”

Kun Anna Hanski alkoi maaliskuun puolessavälissä saada outoja oireita, hän ei osannut epäillä koronavirustartuntaa. Tukehtumisen tunne ja epätietoisuus aiheuttivat hänelle paniikkituntemuksia ja unettomuutta. Vasta tuttavan puhelun jälkeen asiat alkoivat selvitä.

Pidä huolta! Maaliskuun viidentenätoista taiteilijatalo Jallukan pihassa Helsingin Jätkäsaaressa kaikui Pave Maijasen klassikkohitti. Talossa asuvat muusikot ottivat mallia Italiasta, jossa ihmiset kokoontuivat parvekkeille kannustamaan toisiaan laulamalla taistelussa koronavirusta vastaan.

Myös laulaja Anna Hanski seisoi kotitalonsa parvekkeella laulamassa ja hehkutti Kymmenen uutisissa Jallukan yhteishenkeä.

Seuraavana päivänä Anna alkoi kröhiä. Kuiva yskä oli lähes huomaamaton, kuin olisi leivänmuru kurkussa. Sitten tuli lihassärkyä. Oireet kuitenkin katosivat, ja Anna päätti lähteä miehensä Aku Nyyssösen kanssa mökille Leppävirralle kuten oli suunniteltu. Siellä he olisivat eristyksissä ihmiskontakteista, kun ruokakassikin haettiin kyläkaupan portailta.

Perille päästyä Anna paistoi kanapihvejä. Hän käänteli ruskistuvia lihapaloja pannulla ja ihmetteli outoa tuntemusta. Kesti hetken, ennen kuin hän tajusi: en haista ruoan tuoksua. Valmis pihvi ei maistunut millekään. Havainto teki levottomaksi. Anna ei osannut kuvitella, mistä ilmiö voisi johtua. Hän alkoi keriä menneiden päivien tapahtumia.

Maaliskuun 11:ntenä Anna oli esiintynyt veljensä Januksen kanssa Jallukan Malaga-baarissa taiteilijatapahtumassa. Hyvin lähellä oli istunut muuan tuttava, joka seuraavana päivänä perui osallistumisensa yhteiselle flamencotunnille flunssan takia. Anna arveli saaneensa saman taudin ja soitti naiselle kysyäkseen tarkemmin tämän oireista. Myös tuttava oli menettänyt maku- ja hajuaistinsa. Pian ystäväpiiristä löytyi muutamia muitakin kohtalotovereita, muun muassa kirjailija Annina Holmberg.

Aseeton tuntemattoman vastustajan edessä

Apua, tukehdun! Eräänä yönä Anna havahtui tunteeseen kuin rinnan päälle olisi laskettu säkki betonia. Nenä ei ollut tukossa, mutta tuntui kuin hän ei saisi happea. Hätääntyneenä hän syöksyi terassille ja veti ahnaasti keuhkot täyteen. Oli pikkupakkanen, ja kylmä ilmavirta kihelmöi nenäonteloissa. Se rauhoitti hieman: henki siis kuitenkin kulki.

Painon tunne rinnassa ei kadonnut päivälläkään. Huoli valtasi mielen ja peitti alleen kaiken muun. Vain kaksivuotiaan lapsenlapsen seurassa Anna pystyi hetkeksi irrottautumaan ikävistä ajatuksista. Tytär Nenna oli tullut poikansa Kasperin kanssa mökille seuraksi.

Jo iltapäivisin Anna alkoi pelätä yötä. Kun pimeys laskeutui ja muu perhe kävi nukkumaan, Anna jäi yksin ahdistuksensa kanssa. Uni ei tullut ja ajatukset kiersivät kehää: Mitä tämä oikein on? Kuolenko minä? Sairastuvatko läheisenikin? Päivä päivältä univelka ja huolitaakka kasvoivat. Anna tunsi olevansa aseeton tuntemattoman vastustajan edessä.

Mökissä paloivat valot ja televisio oli päällä yötä päivää luomassa turvallisuudentunnetta. Aku ehdotti, että Anna kuuntelisi kuulokkeilla rauhoittavaa meditaatiomusiikkia. Kokeilu loppui alkuunsa.

– Minulla on voimakas klaustrofobia, joka ei normaalielämässä juuri häiritse. Luurit päässä tunsin, että olen suljettuna kuplaan. Samasta syystä en uskaltanut sulkea silmiäni. En halunnut menettää näköaistiakin.

Mieltään rauhoittaakseen Anna kirjoitti paperille: ”Sinä näet ja kuulet. Pystyt kävelemään. Perhe on paikalla (ei vaaraa).” Näitä lauseita hän toisteli, kun paniikki oli ottaa vallan. Hän vakuutti itselleen, että jos yöllä vaikkapa syttyisi tulipalo, muut kyllä havahtuisivat savun hajuun.

”Koronavirusdiagnoosi oli melkeinpä helpotus”

Mökillä oli ollut tarkoitus viettää pidempi aika, mutta hallitus alkoi patistaa ihmisiä kotiin. Anna oli valmis palaamaan. Oireiden pahentuessa hänestä tuntui tärkeältä, että molemmat tyttäret, eli myös Helsinkiin jäänyt kuopus Alina, olisivat hänen lähellään.

Kotimatkalla tuli puhelu siltä tuttavalta, joka oli istunut taiteilijatapaamisessa Annan vieressä ja sairastunut seuraavana päivänä. Hän kertoi saaneensa koronavirustestissä positiivisen tuloksen. Tartunta oli ilmeisesti peräisin samasta naistenpäivän konsertista, josta muun muassa Eeva Ahtisaaren arvellaan saaneen viruksen.

Anna soitti saman tien HUSin palvelunumeroon, selosti tuttavansa tilanteen ja omat oireensa. Seuraavana aamuna hän ajoi testauspaikan drive in -kaistalle, rullasi ikkunan auki ja antoi näytteen. Se ei ollut miellyttävä kokemus. Hoitaja työnsi pitkän tikun sieraimen kautta nieluun ja pyöritti sitä siellä kymmenen sekuntia. Tulos tuli seuraavana aamuna: positiivinen.

– Se oli melkeinpä helpotus. Nyt ainakin tiesin, mistä oli kysymys.

Diagnoosin saatuaan Anna julkisti sen saman tien sosiaalisessa mediassa ja sai palautevyöryn. Viesteissä toivotettiin tsemppiä ja kyseltiin neuvoja. Muutamat hätkähtivät ja vetäytyivät kauemmas hänet nähdessään.

– Se on ymmärrettävä, selkäytimestä tuleva reaktio.

Luit juuri lyhennelmän Annan 19/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Mikä Annan mielestä covid-19-taudissa oli pahinta ja miten se vertautui hänen kaksi vuotta sitten sairastamaansa kovaan influenssaan? Kuinka hän herättelee hajuaistiaan, joka ei ole vieläkään palannut? Saivatko Annan perheenjäsenet covid-19-tartunnan? Anna kertoo myös siitä, miten hän ja monet naapurit muusikkotalossa ovat jääneet kokonaan vaille työtä ja toimeentuloa. Mikä on lohduttanut Annaa eniten huolten keskellä? Lue koko juttu numerosta 19/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!