Tuore kihlapari kävi ottamassa kihlajaiskuvansa ammattikuvaajan luona. Kuva: Shanshan Gong. Mian meikki: Makeup Emma Ärmänen.
Julkkikset

Deittivalmentaja Mia Halosen yllätyskihlat: ”Tapasin kanadalaisen Timin netissä”

Rakkausvalmentaja Mia Halonen löysi kanadalaismiehensä netistä. Loppukeväästä tutustunut pari ei ole pelännyt edetä suhteessaan nopeasti. Tuore kihlapari suunnittelee jo muuttoa Kanadaan.
Teksti: Virpi Valtonen Kuvat: Shanshan Gong, Dragon Flower Photo Studio.

Toimittaja ja deittivalmentaja Mia Halonen julkaisi viikonloppuna Facebook-sivuillaan valokuvan itsestään ja kanadalaisesta miesystävästään, rakennusmestari Tim Poustiesta. Pariskunta tutustui loppukeväästä netissä ja kihlautui hiljattain.

– Halusin löytää kivan, fiksun ja hyväsydämisen miehen, jonka kanssa on hyvä olla. Tim on juuri sellainen mies. Olemme kummatkin jo yli viidenkymmenen ja olen todella iloinen, että olemme yhdessä. Kihlauksen julkistimme viikonloppuna, Mia vahvistaa Annalle.

Mia Halonen aikoo muuttaa Kanadaan

Mia kertoo, että pariskunnan aikeina on muuttaa tulevaisuudessa yhdessä Timin kotimaahan Kanadaan.

– Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että myös monen muun suomalaisen kannattaisi laajentaa hakuaan ulkomaille. Ei kannata olla liian rajoittunut sen suhteen, että parisuhteen pitäisi löytyä parinkymmenen kilometrin säteeltä. Kannattaa myös panostaa itsestään otettuihin valokuviin. Minusta otetut valokuvat olivat syy, joka sai Timin kiinnostumaan minusta, deittivalmentaja kertoo.

Lue myös:

Rakkausvalmentaja Mia Halonen: ”Anna treffikumppanille toinenkin mahdollisuus”

X