Julkkikset

Dekkarikuningatar Liza Marklund: ”Rakastan tylsää elämää”

Menestys antoi ruotsalaiskirjailija Liza Marklundille, 56, avaimet onneen. Hän voi asua juuri siellä, missä haluaa, ja tehdä sitä, mitä huvittaa.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Liza Marklund ei aio enää kirjoittaa Annika Bengtzon -dekkareita. Juuri ilmestynyt Helmifarmi on seikkailuromaani, jonka päähenkilö on Tyynellämerellä Manihikin saarella asuva nuori nainen. – Halusin tähän kirjaan aivan erilaisen äänensävyn kuin rikosromaaneissa on.

Menestys antoi ruotsalaiskirjailija Liza Marklundille, 56, avaimet onneen. Hän voi asua juuri siellä, missä haluaa, ja tehdä sitä, mitä huvittaa.

Minulla on kaikki, mistä olen unelmoinut – ja enemmänkin. Kun 20 vuotta sitten pienten lasten äitinä aloin kirjoittaa dekkareita Annika Bengtzonista, en oikeastaan edes osannut haaveilla tällaisesta elämästä. Dekkarit myivät paremmin kuin kukaan kuvitteli. Ajatella, että pienen ruotsalaisen kustantamon julkaisemat feministiset, media-aiheiset kirjat myivätkin niin hyvin!

”En nauti rahan tuhlaamisesta”

Nyt minulla on koti Malmössä Etelä-Ruotsissa ja Marbellassa Etelä-Espanjassa. Talvisin vietän aikaa Cookinsaarilla Tyynellämerellä tai Itä-Afrikassa. Voin elää missä päin maailmaa haluan. Tiedän, että olen etuoikeutettu. Välillä minun pitää oikein nipistää itseäni, jotta todella uskon, että tämä on totta.

Shoppailen harvoin. Periaatteessa voisin ostaa ihan mitä vain, mutta minulla on jo kaikkea, mitä haluan. En nauti rahan tuhlaamisesta. Viimeksi ostin tämän talvitakin, koska tarvitsin lämpimiä vaatteita, kun tulin Espanjasta Ruotsiin. Suurimman osan ajastani vietän Marbellassa, olen asunut siellä 12 vuotta.

Tuhlaan ainoastaan kirjoihin ja elokuviin. Ostan kaikki kirjat, jotka vaikuttavat kiinnostavilta, ja käyn usein leffassa. Molemmat liittyvät ammattiini; saan elantoni tarinoista.
Uutta kirjaa luen noin 30 sivua, ja jos tarina ei siinä ajassa lähde kantamaan, luovutan. Pelkkää kohteliaisuuttani en enää lue yhtäkään teosta. Huonon kirjan lukeminen on yhtä epämiellyttävää kuin epävireisen laulun kuunteleminen.

Rakastan tylsää elämää. En tahtoisi elää mitään muuta kuin arkea! Nukun joka yö täsmälleen kuusi ja puoli tuntia. Päiväni kuluvat yleensä siihen, että kirjoitan, käyn salilla, puhun lasteni kanssa, neulon, katson tv:stä jotain sarjaa, ruokin kissani, syön illallista aviomieheni kanssa. Ja juon paljon kahvia, kymmenen kupillista päivässä.

”Rentoudun neulomalla ja soittamalla pianoa”

Alkoholia käytän hyvin vähän. En oikein pidä juhlimisesta tai ulkona käymisestä. Olen aika epäsosiaalinen – toisin kuin mieheni, jolla on laaja ystäväpiiri. Kaipuuni omaan rauhaan saattaa juontaa lapsuudestani. Kasvoin metsän keskellä, missä ajatuksille oli paljon tilaa.

Rentoudun neulomalla ja soittamalla pianoa. Soittamisessa olen huono, neulomisessa hyvä. Parhaillaan neulon toiselle tyttärelleni villapaitaa, jossa on kissanpentuja. Keksin kuviot aina omasta päästäni. Nuorimmalle lapsenlapselleni Edisonille tein juuri merirosvoaiheisen paidan. Hän piti siitä niin paljon, että nukkuikin se päällään.

Juttelen lasteni kanssa päivittäin. Kaikki kolme ovat muuttaneet kotoa: nuorempi tyttäreni asuu Lontoossa, vanhempi Malmössä ja poikani Tukholmassa. Näen heitä kutakin vuorollaan parin kuukauden välein.

Jouluna perhe kokoontuu yhteen

Jouluna kokoonnumme kaikki yhteen. Tänä vuonna vietämme joulua Malmössä, vuosi sitten olimme Marbellassa. Perinteistä tärkein on ehdottomasti se, että aatonaattona katsomme elokuvan Rakkautta vain (Love Actually). Ja piparkakkuja leivomme aina. Niiden syömisestä en niinkään piittaa, mutta on kiva leipoa lasten ja lastenlasten kanssa. Minulla on iso säkillinen erilaisia piparkakkumuotteja: dinosauruksia, hirviä ja vaikka mitä.

Leikin mielelläni kahden lapsenlapseni kanssa, laulan ja luen heille – tykkään ylipäätään viettää aikaa heidän kanssaan. On hienoa olla isoäiti. Istun lattialla ja yritän päästä mukaan heidän mielikuvitusmaailmaansa. On hauskaa kuunnella, mitä heillä on sanottavanaan. Jo aivan pienilläkin lapsilla on taito luoda monimutkaisia satumaailmoja.

Idean uudesta kirjastani sain jo 15 vuotta sitten lomaillessani Rarotongalla Tyynellämerellä. Helmifarmin kirjoittamisesta nautin todella paljon. Halusin kertoa tarinan rakkaudesta ja siitä, mitä olemme valmiita tekemään rakkaiden vuoksi. Halusin kirjoittaa Elena Ferrantea sovitettuna suureen draamaan, jotain sellaista, jonka lukemisesta pitäisin itsekin.

X