Eija Vilpaksen nauru ja puhe taukoavat lähestulkoon yhdestä syystä: ”Hän suorastaan mykistää minut”

Näyttelijä Eija Vilpas nauraa paljon ja löytää ilonaiheita tavallisesta arjesta. Tulevasta hän ei liikoja huolehdi eikä oikein unelmoikaan. – Tässä iässä tiedän jo, että vaikeatkin hetket ja tilanteet menevät ohi .

Eija Vilppaalla on edelleen nauru herkässä. Ja miksei olisi, sillä elämässä nyt vain on paljon huvittavia tilanteita. Kuten vaikka menneellä viikolla, kun fysioterapeutti yritti näyttää kuusikymppiselle asiakkaalleen, kuinka jumittunut olkapää avataan, mutta lopulta Eija joutuikin auttamaan vetreän nuoren miehen ylös lattialta.

– Hänellä oli kuulemma paikat jäykkänä, koska oli harjoitellut puolimaratonille. Nauraa kikatimme molemmat, Eija kertoo.

Silloin tällöin kohdalle sattuu kuitenkin niin iso ilonaihe, että puhelias ja nauravainen Eijakin hiljenee, suorastaan mykistyy. Sellainen ihme on pieni tyttärenpoika, Eijan ensimmäinen lapsenlapsi.

”Oma mummous on uusi ja ihmeellinen asia”

”Tyttärelläni Sinnalla ja hänen miehellään Jakobilla on pieni poika. Ensimmäinen lapsenlapsi on minulle valtavan iso ja ihana asia. Olin tietenkin toivonut tulevani isoäidiksi, mutta lapsi, kuten lapsenlapsikin, on aina lahja, meille annettu. Sen olemme jo sopineet, että minua kutsutaan mummoksi. Nimitys syntyi luontevasti ilman turhia pähkäilyjä, ja se sopii minulle.

Minulla oli aikoinaan sekä mummo että mummi. Isänäiti Elma oli vahva pohjalaisnainen, joka jäi leskeksi huolehtimaan yhdeksästä lapsesta. Olin hänelle ensimmäinen lapsenlapsi, ja hän oli minulle tärkeä selviytyjän malli. Lappeenrannan Lyyti-mummolta opin karjalan murretta. Hän nauroi niin paljon, että kyyneleet tulivat silmiin.

Oma mummous on uusi ja ihmeellinen asia. Vauva on vielä pieni, ehkä muutaman vuoden kuluttua voin yrittää kuvailla, millainen mummo olen. Nyt yritän tukea tyttäreni perhettä kaikessa ja olla pienelle ihmiselle avuksi. Rakastavia käsiä ja sydämiä tarvitaan, rakkautta ei ole koskaan liikaa. Kun pidän pikkupoikaa sylissäni, olen vain onnellinen ja iloinen. Voisin katsella häntä hiljaa ja lumoutuneena vaikka kuinka kauan. Hän suorastaan mykistää minut.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Sanna Wirtavuori. Jutussa Eija Vilpas kertoo muun muassa siitä, minkälaista on elää seurustelusuhteiden jälkeen yksin – tai siis lemmikkien kanssa. Lue koko juttu Annasta 47/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!