Eija Vilpas puhuu Annassa yksin asumisesta.
- Yritän tukea tyttäreni perhettä kaikessa.
Julkkikset

Eija Vilpas viihtyy seurustelusuhteiden jälkeen yksin eläinten kanssa: ”Tällä hetkellä elämä on hyvä näin – en ole aktiivisesti haku päällä”

Näyttelijä Eija Vilpas on seurustellut avioeronsa jälkeen mutta nauttii tällä hetkellä elämästään yksin eläimet seuranaan. Paljon iloa ja onnea tuo myös vauvaikäinen tyttärenpoika.
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Sampo Korhonen

Eija Vilppaalla on edelleen nauru herkässä. Ja miksei olisi, sillä elämässä nyt vain on paljon huvittavia tilanteita. Kuten vaikka menneellä viikolla, kun fysioterapeutti yritti näyttää kuusikymppiselle asiakkaalleen, kuinka jumittunut olkapää avataan, mutta lopulta Eija joutuikin auttamaan vetreän nuoren miehen ylös lattialta.

– Hänellä oli kuulemma paikat jäykkänä, koska oli harjoitellut puolimaratonille. Nauraa kikatimme molemmat, Eija kertoo.

Silloin tällöin kohdalle sattuu kuitenkin niin iso ilonaihe, että puhelias ja nauravainen Eijakin hiljenee, suorastaan mykistyy. Sellainen ihme on pieni tyttärenpoika, Eijan ensimmäinen lapsenlapsi.

Eija Vilpas: ”Katselen maailmaa etsien koko ajan naurun ja tarinan aiheita”

”On kestänyt 63 vuotta kasvaa ihmiseksi, jollainen tänä päivänä olen. En juuri mieti vuosiani, ja eläkeikä tuntuu vielä kaukaiselta asialta. Olen aika samanlainen kuin nuorempanakin, yhtä iloinen, mutta ehkä hiukan kärsivällisempi. Nykyään maltan odottaa, jos jokin asia ei ratkea heti. Ymmärrän myös asioiden mittasuhteet aiempaa paremmin. Mutta uteliaisuus ja into ovat säilyneet läpi elämäni.

Katselen maailmaa etsien koko ajan naurun ja tarinan aiheita. Kirjoitan miltei päivittäin jotain, merkkailen asioi­ta muistiin erilaisiin vihkoihin. Niitä on paljon, ja säilytän ne hyvässä järjestyksessä. Viimeksi olen pähkäillyt muun muassa yhtä näytelmän ideaa. Otsikko on jo valmis, Ihan metsässä voisi kertoa selviämisestä luonnon armoilla. Ja viime viikolla kirjoitin jotain siihen tapaan, että rohkeus on sitä, että kohtaa pelkonsa ja toimii pelosta huolimatta. Siellä on kaikenlaista, keskeneräisiä aihioita, ajatuksia ja ideoita. Mitä niistä sitten joskus tuleekin.”

”Persoona saa olla äkkivääräkin, kun siinä on vastapainoksi hyviä puolia”

”Lapsuuteni Kellokoskella oli 1960-lukulainen: tavallinen ja turvallinen. Isäni oli yksityisyrittäjä ja asuimme omakotitalossa. Emme olleet rikkaita, mutta olimme hyväosaisia. Meillä oli puhelin, teevee ja Opel Kapitän -auto, jolla mentiin sukuloimaan ja mökille. Lauantaisin minä ja veljeni Pepe saimme salmiakkiaskit ja omat jaffapullot, joihin laitettiin villanarut, että kumpikin tunnisti omansa.

Lähin taajama oli Järvenpää, sieltä ostimme talvitakit ja uudet kengät. Helsingissä kävimme perheen kanssa lähinnä vain teatterissa, mieleen jäi varsinkin Viulunsoittaja katolla -näytelmä Helsingin upouudessa kaupunginteat­terissa 1967.

Lue lisää: Virpi Sarasvuo uskoo rakkauteen, joka näkyy teoissa: ”Se on oikeaa rakkautta eikä mitään olet ihana puppeliini -höpötystä”

Asuimme lähellä mielisairaalaa, ja kohtasin veljeni kanssa usein ulkona liikkuvia potilaita. Heitä kutsuttiin vapaakävelijöiksi.

Eräs Väinö-niminen oli hyvä laulaja. Kun annoin hänelle viisi penniä, hän esitti aina toivomani Seitsemän kertaa seitsemän -laulun.

Myös Prinsessaksi nimetty nainen, sama, josta on tehty leffakin, oli meille tuttu. ’Lapset kumartakaa, siniverisiä tulee’, hän sanoi, ja mehän kumarsimme. Se oli kamalan hauskaa.

Eija Vilpas mummo.

– Kun pidän pikkupoikaa sylissäni, olen vain onnellinen ja iloinen.

Hulluus, tai nyt pitäisi ehkä sanoa mielen järkkyminen, ei ollut lapsen silmin pelottavaa, ihmisten erilaisuus oli kiinnostavaa ja luonnollista. Opin suvaitsevaisuutta kuin huomaamattani, ja olen aina suhtautunut ihmisiin perushyväksyvästi. Ajattelen että persoona saa olla äkkivääräkin, kun siinä on vastapainoksi hyviä puolia. Monet ihmisen piirteistä ovat toisessa ääripäässä huonoja, toisessa hyviä. Joku on sanonut hienosti, että kuka kenellekin kirkastetaan.”

Eija Vilpas: ”Oma mummous on uusi ja ihmeellinen asia”

”Tyttärelläni Sinnalla ja hänen miehellään Jakobilla on pieni poika. Ensimmäinen lapsenlapsi on minulle valtavan iso ja ihana asia. Olin tietenkin toivonut tulevani isoäidiksi, mutta lapsi, kuten lapsenlapsikin, on aina lahja, meille annettu. Sen olemme jo sopineet, että minua kutsutaan mummoksi. Nimitys syntyi luontevasti ilman turhia pähkäilyjä, ja se sopii minulle.

Minulla oli aikoinaan sekä mummo että mummi. Isänäiti Elma oli vahva pohjalaisnainen, joka jäi leskeksi huolehtimaan yhdeksästä lapsesta. Olin hänelle ensimmäinen lapsenlapsi, ja hän oli minulle tärkeä selviytyjän malli. Lappeenrannan Lyyti-mummolta opin karjalan murretta. Hän nauroi niin paljon, että kyyneleet tulivat silmiin.

”Nyt yritän tukea tyttäreni perhettä kaikessa ja olla pienelle ihmiselle avuksi. Rakastavia käsiä ja sydämiä tarvitaan, rakkautta ei ole koskaan liikaa.”

Oma mummous on uusi ja ihmeellinen asia. Vauva on vielä pieni, ehkä muutaman vuoden kuluttua voin yrittää kuvailla, millainen mummo olen. Nyt yritän tukea tyttäreni perhettä kaikessa ja olla pienelle ihmiselle avuksi. Rakastavia käsiä ja sydämiä tarvitaan, rakkautta ei ole koskaan liikaa. Kun pidän pikkupoikaa sylissäni, olen vain onnellinen ja iloinen. Voisin katsella häntä hiljaa ja lumoutuneena vaikka kuinka kauan. Hän suorastaan mykistää minut.”

”Jokainen voi vaikuttaa siihen, millainen työyhteisö on”

”Vanhempieni mukaan ihmisen arvon mitta oli ahkeruus. Jokaisen pitää tehdä työtä ja työ pitää tehdä hyvin. Pienen omituisuudenkin saa anteeksi, jos on kunnon työmies. Heidän mielestään huolestuttavimpia olivat taivaanrannan maalarit, kaiken maailman joutenolijat. Työn arvostuksesta olen samaa mieltä, mutta joutenoloa olen päinvastoin yrittänyt opetella. Yritän muistuttaa itseäni, että esimerkiksi pihamaan lehdet ehtii haravoida myöhemminkin. Ajattelin jo lapsena, että minusta tulee näyttelijä tai opettaja. Veljeni kanssa leikin välillä hienoa rouvaa ja välillä autoilla. Ensin mainittu oli veljeni mielestä tylsää, koska siinä juotiin vain loputtomasti kahvia hieno hattu päässä. Hän suostui leikkiin, koska sen jälkeen leikittiin autoilla.

Lue lisää: Näyttelijä Alma Pöysti harrastaa keväisin sissiviljelyä ja hoitaa vapaa-ajallaan mehiläisiä – 8 kiinnostavaa faktaa, joita et välttämättä tiennyt Tove-elokuvan tähdestä

Olen ollut Helsingin kaupunginteatterissa vakinaisesti vuodesta 1987, mutta toki olen ollut virkavapaalla ja tehnyt matkan varrella kaikenlaista.

Pirre ja Hansu -show’ta esitän yhä Riitta Havukaisen kanssa. Sitä on päivitetty harkiten, mutta samoilla vanhoilla hahmoilla mennään tuulitakit kahisten. Luonteenpiirteet pysyvät, vaikka ihmettelyn aiheet muuttuvat. Siviilissäkin saatan joskus sanoa terse tai toivottaa vointeja ja moni asia on minustakin kamalan kivaa.

Työelämässä pitää itse motivoida itsensä eikä odottaa innostamista muilta. Jokainen voi vaikuttaa siihen, millainen työyhteisö on. Positiivinen asenne on valinta.

Joskus työ voi olla myös terapiaa. Kun uppoudun rooliin, olen tavallaan lomalla omasta elämästäni. Teatterissa näyttelijän työ on tuuleen piirrettyä, mutta jollekin katsojalle kokemus voi jättää hyvinkin voimakkaan jäljen, liikuttaa tai ilahduttaa. Eniten nautin ensi-illan jälkeisistä esityksistä. Kokonaisuus on hallinnassa ja draama asettuu paikalleen, alkaa toistamisen taide. Toistoon ei kyllästy, sillä jokainen esitys on uniikki.”

”Uskonto merkitsee minulle turvaa ja luottamusta”

”Äiti on Karjalan evakko, ja juureni ovat minulle tärkeät. Kävin pyhäkoulussa, tyttökerhossa ja seurakuntanuorissa sekä havahduin kolmannen maailman hätään ja luonnonsuojeluun.

Eija Vilpas puhuu Annassa mummoudesta.

– Pidän hautausmaista.

Uskonto merkitsee minulle turvaa ja luottamusta, kurottautumista kohti toivoa. Olen ekumeenisesti ajatteleva ortodoksi ja käyn mielelläni kirkoissa, sillä kirkonmenot vahvistavat ja maadoittavat minua. Pidän myös hautausmaista, kävely siellä on puhdistavaa, pystyn ajattelemaan asioitani rauhassa. Mainiossa radiosarjassa Kiveenhakatut tekijät juttelevat urheilijoiden ja taiteilijoiden haudoilla. Se on nerokas ohjelmaidea, hautausmaat ovat uskomattoman kiehtovia. ”

”Pulla päivässä pitää lääkärin loitolla”

”Soittajalla on viulu, näyttelijä on itse itselleen instrumentti. Keho on työvälineeni, josta yritän pitää huolta. Tässä työssä ei pääse itseään piiloon. Kaikki näkyy ulospäin, rypyt ja kilot yhtä hyvin kuin sivistys tai sivistymättömyyskin.

Olen istunut työkseni maskeerattavana, joten laittautuminen ei tarkoita minulle juhlaa, kasvot ja hiukset ovat työvälineitä. Siviilissä en välttämättä käytä ripsiväriä tai huulipunaa, mutta työkuvioissa niistä ollaan tarkkana. Olen saanut olla terve, eikä minulla ole ollut pysäyttäviä sai­rauksia. Ehkä huomaan ikääntymiseni siinä, että en palaudu rasituksesta yhtä hyvin kuin nuorempana. Olen aina liikkunut paljon, mutta yritän välttää liikaa suorittamista. Nuorempana paahdoin joka suuntaan, nyt olen oppinut järjestämään tekemisilleni aikaa ja joustoa. Syön hyvin kasvisvoittoisesti, mutta rakastan kuitenkin pullaa ja suklaata. Vitsailen että pulla päivässä pitää lääkärin loitolla, vaikka tiedän, että herkut tuppaavat näkymään vyötäröllä. ”

Eija Vilpas: En ole aktiivisesti haku päällä

”Perheeni on laaja. Siihen kuuluvat lapseni perheineen, mutta oikeastaan myös äitini sekä kaksi veljeäni perheineen ja sedät ja tädit. Erosin lapsieni isästä Villestä (näyttelijä Ville Virtanen) yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja lapsenikin ovat asuneet jo useamman vuoden omillaan. Kirjaimellisesti määritellen asun yksin kahden koiran ja kilpirauhashormoneja syövän 16-vuotiaan kissan kanssa.

Olen toki seurustellut vuosien varrella, mutta tällä hetkellä elämä on hyvä näin. Esiinnyn Toinen pullo cavaa -näytelmässä, jossa roolihahmoni löytää miesseuraa netin kautta, mutta itse en ole aktiivisesti haku päällä.

Lue lisää: Ruotsiin vaimonsa takia muuttanut Ville Virtanen: ”Ei saa antautua liikaa tunteiden vietäväksi”

Äidissäni ja minussa on samaa se, että olemme molemmat kovia huolehtimaan lapsistamme. Välillä huvittaa, kun äiti Kirsti, 88, tarkistaa, että onhan minulla, kuusikymppisellä tyttärellä varmasti puhelin, avaimet ja lompakko mukana.

Viihdyn yksin eläinten kanssa, mutta yksinäinen en ole.

– Viihdyn yksin eläinten kanssa, mutta yksinäinen en ole.

Viihdyn yksin eläinten kanssa, mutta yksinäinen en ole.

Minulla on moniakin ystäviä ja kavereita, esimerkiksi Perunaryhmä, johon kuuluu tamperelaisia näyttelijöitä sekä lapsuudenystävien Kellisporukka ja työkaverit Helsingissä. Ihanaan Havukaisen Riittaan tutustuin jo Ylioppilasteatterissa, ja olemme olleet läheisiä siitä asti.

”Terveenä on helppo sanoa, että en pelkää kuolemaa”

”Isoimmat käännekohdat elämässäni ovat olleet lasteni syntymät sekä isäni kuolema. Olen kokenut, että niissä hetkissä on paljon samaa, elämän pysäyttävää ihmettä. Lasten syntyessä energia ja kiinnostus keskittyi oman ihmeen ympärille ja muu maailma tuntui kaukaiselta.

Samoin isäni kuolinvuoteen äärellä – siitäkin on jo kymmenen vuotta – tuntui käsittämättömältä, että ulkona bussit kulkivat normaalisti ja elämä jatkui. Maailma ei pysähtynyt, vaikka oma isä teki kuolemaa.

Uskovaisena ajattelen, että ihmiselo jatkuu eri muodossa, isä siirtyi tuonilmaisiin, rajan taakse. Elämän rajallisuuden kokemukset ovat lisänneet pyrkimystäni elää tässä hetkessä. Hetken arvo korostuu, kun tajuaa että huomisesta ei voi olla varma. Terveenä ihmisenä on helppo sanoa, että en pelkää kuolemaa. Mutta jos saisin kuulla, että olen vakavasti sairas, niin enpä tiedä mitä sanoisin.”

Eija Vilpas: ”Ei pidä huolehtia liikaa”

”Koronan takia olin keväällä ja kesällä enemmän perheen mökillä Hauholla kuin koskaan aikaisemmin. Jotenkin luonnon arvo on korostunut tänä vuonna entisestään. Viime viikkoina olen nauttinut koiralenkeilläni marraskuun lämpimistä päivistä, mutta samalla mieleen on hiipinyt huoli: miten karhut ja muut elikot pärjäävät, kun ilmasto lämpenee. Omalta osaltani yritän kierrättää ja syödä eettisesti ja ennen muuta toivon, että maailman valtaapitävät ymmärtävät ilmastonsuojelun tärkeyden.

Lue lisää: Mari Rantasila ei anna menopaussin rajoittaa itseään: ”Eivät vaihdevuodet tarkoita sitä, että pitäisi kadota tapettiin”

En haaveile mistään erityisestä enkä halua jossitella unelmaelämällä tai haavekuvilla. Uskon, että elämä kantaa ja tasaa. Toivottavasti saan jatkaa työtäni ja läheiseni pysyvät terveinä. Tässä iässä tiedän jo, että vaikeatkin hetket ja tilanteet menevät ohi. Ei pidä huolehtia liikaa.”

Eija Vilpas, 63

Työ: Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja.

Perhe: Lapset Sinna, 33, sekä Daniel ja Valdemar, 28, puolisoineen. Yksi lapsenlapsi. Koirat Luna ja Lime sekä kissa Nekku.

Koti: Omakotitalossa Espoossa

Harrastukset: Käsityöt, lukeminen, liikunta sekä pihatyöt.

Ajankohtaista: Toinen pullo cavaa -näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa, Pirre ja Hansu sekä Yötön yö -esitykset tilauksesta.

Kuka historiallinen henkilö olisit?

Minna Canth. Ihailen häntä, sillä hän oli uudistaja ja hieno kirjailija.

Kenet kutsuisit päivällispöytään?

Kuningatar Elisabetin. Jospa hän jaksaisi tulla perheemme Hauhon-mökille, ja kiva jos ottaisi koirat mukaan.

Ketkä olivat nuoruuden idolisi?

Noin 13–14-vuo­tiaana korkeimmalla olivat kirjailijat Väinö Linna sekä Leo Tolstoi. Samoihin aikoihin ihailin myös Dannya, jonka Käärme-shown näin Kellokosken Männistön lavalla.

Kehen historialliseen henkilöön haluaisit tutustua?

Aleksis Kiveen. Hän on asunut samoilla seuduilla kuin minä. Voisin kysellä taustoja veljeksistä ja maailmasta, jonka hän loi.

X