Elina Knihtilä: ”Enää ei ylitseni niin helposti kävellä”

Ei perunoita eikä leipää. Elina Knihtilä tilaa kala-annoksen salaatilla ja oikaisee puseroaan. Hän on ollut puoli vuotta Teatterikorkeakoulun professori, poissa näyttämöltä ja fyysisestä harjoittelusta, ja vähentynyt liikunta tuntuu vyötäröllä.

Etukäteen hän kuvitteli, että opetustyö antaisi enemmän aikaa kotiasioille ja kuntoilulle, mutta hän on tuntenut välillä olevansa kuin ajokoiran pentu, joka läähättää joka suuntaan ja huiskii hännällään perässään kaiken nurin.

Kyseessä on hänen mielestään taiteilijakoulu ja teatteri on yhteisöllinen laji. Elina korostaa, että näyttelijän työ vaatii sitoutumista.

– Onko esimerkiksi oikein luopua kalliisti järjestetyistä maisteriopinnoista ohimenevän työkeikan takia, hän pohtii ja siteeraa professorikollegaa, Hannu-Pekka Björkmania, joka on sanonut, että vain tehtyjä töitä katuu.

Elinan avomies, näyttelijä Tommi Korpela on saanut totutella olemaan professorska ja kiireisen rouvan kotihengetär.

– Muutimme syksyllä uuteen asuntoon, ja kotiasiat ja -järjestelyt ovat jääneet liikaa Tommin vastuulle, Elina myöntää.

Uusi työ on saanut Elinan muistelemaan myös ensimmäisiä kokemuksiaan johtavassa asemassa. Hän oli alle kolmekymppinen kun hän aloitti Q-teatterin hallituksen puheenjohtajana.

– Muistan kuinka eräs hallituksen jäsen nöyryytti minut ensimmäisessä johtamassani kokouksessa oikein kunnolla. Hän kyseenalaisti lähes jokaisen ehdotukseni ja sai minut tuntemaan itseni täysnollaksi. Purskahdin tietenkin itkuun ja menin ihan palasiksi.

Vedin kuitenkin kokouksen loppuun. Sittemmin olen ajatellut, että ehkä naisjohtajien itkemisestä vouhotetaan ihan suotta, ehkä päinvastoin miesten pitäisi itkeä enemmän. Elämää se on.

Mutta se oli hyvä oppi. Päätin, että tästedes teen läksyt niin hyvin, ettei kenelläkään ole nokan koputtamista. Olen iän myötä hyväksynyt kiltteyteni ja miellyttämisenhaluni, ja itse asiassa se on vahvistanut minua. Vaikka itkisin, niin enää ei ylitseni niin helposti kävellä.”

Teksti: Sanna Wirtavuori
Kuvat: Sampo Korhonen