Julkkikset

Ellen Jokikunnas: ”Kadun sitä, että salasin lapsettomuuteni niin pitkään”

Lapsettomuus ja hedelmöityshoidot olivat 6,5 vuotta juontaja Ellen Jokikunnaksen, 42, ja hänen miehensä Jarin elämää. – Päätimme alusta lähtien selviytyä tästä yhdessä. Olemme kannatelleet toisiamme ja puhuneet kaikesta. Surreet yhdessä. Meitä lapsettomuuskriisi on lähentänyt.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Kristiina Kurronen

Ennen Jarin tapaamista Ellen Jokikunnas oli jo päättänyt adoptoida lapsen yksin.

Lapsettomuus ja hedelmöityshoidot olivat 6,5 vuotta juontaja Ellen Jokikunnaksen, 42, ja hänen miehensä Jarin elämää. – Päätimme alusta lähtien selviytyä tästä yhdessä. Olemme kannatelleet toisiamme ja puhuneet kaikesta. Surreet yhdessä. Meitä lapsettomuuskriisi on lähentänyt.

Kuukausi sitten Ellen Jokikunnas oli käymässä ystävänsä, laulaja Hanna Pakarisen luona. Hän istui olohuoneen lattialla ja rakensi palikoista tornia Hannan kymmenkuisen pojan kanssa.

Aikaisemmin tällaiset tilanteet olivat saattaneet olla vaikeita. Vaikka ystävä ja tämän lapsi olisivat olleet miten rakkaita, saattoi kipu humahtaa äkkiä ja varoittamatta kehon läpi. Sitä oli seurannut salamannopeasti ajatus: Apua, minä en koskaan saa lasta.

Istuessaan lattialla Hannan pojan kanssa Ellen huomasi, että jokin oli muuttunut.

– Minuun ei enää sattunut. Oli levollinen olo ja kiva jutella vauvahöpinöitä. Kärsin vuosia lapsettomuudesta mutta odotan nyt adoptiolasta mieheni Jarin kanssa. Elämä on juuri nyt aika ihanaa.

He eivät vielä tiedä lapsen sukupuolta, ikää eivätkä sitä, milloin he lapsen saavat. Mutta tieto siitä, että tällä kertaa he ihan oikeasti saavat lapsen, on viimeinkin pyyhkäissyt pois tumman pilven Ellenin yltä.

”Suurin toiveeni on aina ollut saada lapsia”

Ellen, milloin hankit lapsia? puolitutut alkoivat udella, kun hän oli alle kolmekymppinen. Ellen hymyili, kuittasi jotakin vastaukseksi. Hän tiesi jo tuolloin, että lasten saaminen ei olisi hänelle yksinkertaista. Hän oli ollut lapsettomuustutkimuksissa 27-vuotiaana, ja ensimmäiset hedelmöityshoidot tehtiin hänelle alle 30-vuotiaana.

– Minulla todettiin molempien munanjohtimien tukos. Umpisuoleni leikattiin, kun olin teini-ikäinen, ja munatorveni ovat saattaneet vaurioitua leikkauksen yhteydessä. Mutta se voi olla synnynnäistäkin. Syytä ei varmuudella voi tietää, Ellen kertoo.

Samaan aikaan, kun Ellenille tehtiin hoitoja, hän saattohoiti isoäitiään. Hän toivoi tulevansa raskaaksi niin, että isoäiti ehtisi kuulla uutiset.

– Viimeisinä elinviikkoinaan mummoni kutoi ja virkkasi minulle pienen puisen laatikon täyteen vauvanuttuja, Ellen kertoo.

Ellen halusi äidiksi jo nuorena. Teininä hän veti lapsille näytelmäkerhoa ja työskenteli Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajana. 17-vuotiaana hän piti välivuoden lukiosta ja lähti au pairiksi Sveitsiin.

– En ole koskaan haaveillut rahasta tai urasta vaan suurin toiveeni on aina ollut saada lapsia. Kun olin nuori, kaikki kaverit olivat varmoja, että olen ensimmäinen meistä, josta tulee äiti.

Vaikka Ellen sai diagnoosin, tilanne ei kuitenkaan ollut toivoton. Hänhän saattaisi hoitojen avulla tulla vielä jonain päivänä raskaaksi, ja hän oli myös valmis adoptoimaan. Ensin piti kuitenkin odottaa, että kohdalle tulisi sopiva kumppani.

”Jokainen, joka menee hoitoihin, toivoo”

”En voi alkaa seurustella kanssasi”, Ellen ilmoitti Jarille ensimmäisillä treffeillä toukokuussa 2010. ”Minä olen lapseton.”

He olivat tavanneet toisensa hieman aikaisemmin yhteisen ystävän esittelemänä. Ellen oli 34-vuotias ja tässä vaiheessa jo päätynyt siihen, että adoptoisi lapsen yksin. Ei hän voinut nyt rakastua ja sotkea suunnitelmaansa. Eikä aikaa enää ollut hukattavaksi!

Sitä paitsi Ellenin oli vaikea ymmärtää, miksi Jari edes haluaisi olla hänen kanssaan. Tämäkin halusi lapsia, joten miksi mies ei vain etsisi naista, jonka kanssa se olisi helpompaa?

”Rakkaudet laimenevat, älä jää tähän. Etsi nainen, jonka kanssa saat varmasti omia lapsia”, Ellen sanoi.

Jari sai kuitenkin Ellenin vakuutettua siitä, että hän halusi olla juuri Ellenin kanssa.

– Hän pyysi, että miettisimme yhdessä, miten voisimme rakentaa elämäämme ja perheen.

Ellen Jokikunnas ja Jari avioituivat 9.9.2017. Ellen julkaisi häistä kuvia Instagramissa.
Ellen Jokikunnas ja Jari avioituivat 9.9.2017. Ellen julkaisi häistä kuvia Instagramissa.

Ellen ja Jari aloittivat koeputkihedelmöityshoidot vielä samana vuonna.

Ensimmäinen alkionsiirto epäonnistui. Ja toinen. Ja kolmas. Ja neljäs.

Kun talteen otetut munasolut oli käytetty loppuun, ruljanssi alkoi taas alusta: hormonihoidot, munasolujen keräys ja alkionsiirrot.

Hormonipiikit kulkivat mukana käsilaukussa, ja juontokeikan jälkeen Ellen saattoi mennä lavalta suoraan piikittämään itseään.

– Olen piikittänyt itseeni vuosien aikana hevosannoksen hormoneja. Se oli elimistölle rankkaa, koska kroppa turposi ja olin välillä väsynyt. Siedin kuitenkin hoitoja hyvin, ja siksi niitä jatkettiin. Lääkäreiden mielestä ei ollut periaatteessa mitään syytä, minkä takia koeputkihedelmöityksen ei olisi pitänyt onnistua.

Ellenille tuli tavaksi pyytää ultrakuva juuri siitä hetkestä, kun alkio oli siirretty kohtuun – ehkä se olisi ensimmäinen kuva hänen vauvastaan!

– Lapsettomat aina sanovat, että ei saa toivoa liikoja. Mutta jokainen, joka menee hoitoihin, toivoo.

Hormonihoidot aiheuttivat turvotusta ja pahoinvointia, ja Ellen erehtyi välillä luulemaan niitä raskauden merkeiksi.

– Kun kuukautiset sitten alkoivat, tuntui kuin olisin saanut puukon vatsaan.

Silloin Ellen soimasi itseään siitä, että oli antanut itselleen luvan toivoa.

– Itkin ja vihasin kroppaani. Ajattelin, että olin tehnyt kaiken oikein. Olin vaalinut kroppaani, juonut greippimehuni, ja silti se petti minut. Siitä olen silti kiitollinen, etten koskaan saanut keskenmenoa. On varmasti paljon raskaampaa kokea sen mukana tuleva pettymys ja suru kuin se, ettei raskaus koskaan ala.

Jossain vaiheessa Ellen lakkasi laskemasta, kuinka mones alkionsiirto oli menossa.

– Enkä koskaan painanut mieleeni, kuinka monta munasolua minulta otettiin talteen. Yritin sillä tavalla suojella itseäni.

Sitten tuli se päivä, jolloin hän ei enää pyytänyt ultrakuvaa. Ne menivät kuitenkin aina roskakoriin.

Lapsettomat ovat lojaaleja toisilleen

Perheenjäsenet ja läheisimmät ystävät tiesivät Ellenin kärsivän lapsettomuudesta, mutta meni aikaa, ennen kuin hän pystyi kertomaan siitä laajemmalle tuttavapiirille. Julkisuudessa hän puhuu lapsettomuudestaan ensimmäisen kerran vasta nyt.

– Siihen on liittynyt niin paljon surua ja häpeää, kun ei pystykään siihen, mihin biologia on naisen määrännyt. Vaikka olen hedelmällinen nainen, en vain koskaan onnistunut raskautumaan. Synkimpinä hetkinä minusta tuntui, että en kelpaa naisena, olen sekundaa. Minusta tuntui, että naiseus määritellään hedelmällisyyden ja äitiyden kautta, ja vaikka järjellä tiesin, että se on suppea määritelmä, en vain pystynyt olemaan ajattelematta niin.

Koska lapsettomuus liittyy ihmisen intiimeimpään alueeseen, seksiin, se vielä voimistaa häpeän tunteita.

– Lasten hankkiminen pitäisi onnistua seksillä, ja sitten se ei onnistukaan. Kun klinikalla tehdään hoitoja, siitä on romantiikka kaukana.

Lääkäri lohdutti Elleniä sanomalla, että edes sukupuolitautien poliklinikalla ei hävetä yhtä paljon kuin lapsettomuusklinikalla. Ellen ei ollut ainoa.

Klinikan odotushuoneessa hän oli kuitenkin turvassa. Lapsettomat ovat lojaaleja toisilleen.

– Koskaan kukaan ei vuotanut julkisuuteen, että oli nähnyt minut siellä.

Ellen kertoo, että vuosien aikana hänestä on tehty monta perätöntä raskausuutista. Toimittajilla on ollut tapana udella, milloin Ellen aikoo hankkia lapsia, ja vuosien varrella kysymykset kovenivat: Miksi sinulla ei ole lapsia? Suojeletko kroppaasi? Onko ura sinulle tärkeämpi kuin perhe?

– Jos jotkut, niin lapsettomat todella yrittävät hankkia lapsia. Muut saavat niitä, Ellen puhahtaa.

– Välillä minusta tuntui, että kohtuni on julkinen, kaikkien omaisuutta.

Joskus kokkareille tai muihin tilaisuuksiin mennessään hän mietti jo etukäteen, miten saisi käännettyä mahdolliset utelut vitsiksi. Olisiko lähellä vessa, jonne voisi mennä itkemään? Miten hän selviäisi?

Kerran eräs puolituttu mies laittoi kätensä Ellenin vatsalle ja kysyi, onko jo pulla jo uunissa. Ellen kiehui raivosta.

– Minä olen lapseton, hän vastasi.

Kun Ellen sen jälkeen nousi autoonsa, hän oli kananlihalla.

– Oli ihan mieletön tunne olla tilanteen päällä. Pystyin sanomaan, että olen lapseton, enkä mennytkään siitä rikki.

Puhumalla lapsettomuudestaan Ellen Jokukunnas haluaa antaa vertaistukea muille.
Puhumalla lapsettomuudestaan Ellen Jokikunnas haluaa antaa vertaistukea muille.

Babyshowerit kävivät liian raskaiksi

Tervetuloa babyshoweriin! Vuosien varrella Ellenin ystävät ovat saaneet lapsia, joten hän on saanut usein kutsuja babyshowereihin. Niissä on saunottu ja syöty. On ollut ilmapalloja ja vaippakakkuja. Naurua ja puhetta.

– Olin aina niin onnellinen ystävieni puolesta. Samalla vauvauutiset satuttivat, ja sitten tuli huono omatunto siitä, että tunsin surua.

Jossain vaiheessa babyshowerit kävivät liian raskaiksi.

– Aloin keksiä tekosyitä, miksi en pääse paikalle. Lopulta sanoin yhdelle ystävälle, että tiedätkö, nyt en vain voi tulla, tässä tilanteessa se olisi liian kivuliasta. Siellä on viisi naista raskaana, ja kaikki ne vauvat. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyy siihen, että Ellen, miksi sinä et hanki.

Sosiaaliset tilanteet muuttuivat helpommiksi vasta, kun Ellen alkoi puhua lapsettomuudestaan myös laajemmalle tuttavapiirille.

– Nyt kadun sitä, että salasin asiaa niin pitkään. Puhuminen oli vapauttavaa ja eheyttävää, koska se auttoi lapsettomuuden käsittelemisessä.

”Meitä lapsettomuuskriisi on lähentänyt”

Perhe, läheiset ystävät ja lääkärit ovat tukeneet Elleniä.

– Lääkärit olivat aina empaattisia ja osasivat tosi hyvin kohdata meitä ja tukea henkisesti.

Mutta tärkein tuki tuli Jarilta.

– Päätimme alusta lähtien selviytyä tästä yhdessä. Olemme kannatelleet toisiamme ja puhuneet kaikesta. Surreet yhdessä. Meitä lapsettomuuskriisi on lähentänyt.

Ensimmäisten vuosien aikana oli kuitenkin vaikeita hetkiä, jolloin Ellen tunsi riittämättömyyttä. Hän kehotti Jaria etsimään naisen, joka voisi saada lapsia.

”Heippa. Mene vaan”, hän sanoi, vaikka ei sitä halunnut.

Lopulta Ellen pystyi sisäistämään, että Jari ei halunnut lasta kenenkään toisen kanssa.

– Olisinko itse kyennyt samaan? Että valitsisin miehen, vaikka se saattaisi tarkoittaa sitä, että minusta ei koskaan tulisi äitiä? Se olisi vaikea valinta, hän pohtii.

Meni aikaa myös ymmärtää, että Jarikin potee lapsettomuutta.

– Että se ei ollut vain minun juttuni. Se oli toiselle yhtä kipeä asia.

Viimeiset vuodet he yrittivät vielä hankkia lasta lahjamunasoluhoitojen avulla. Iltaisin Jari pisti Ellenille hormonipiikin, hoidoista oli todellakin tullut heidän yhteinen juttunsa.

Lahjamunasoluhoitoja tehtiin kahden eri luovuttajan munasoluilla lukuisia kertoja, mutta nekään eivät onnistuneet. Viimeinen hoito tehtiin keväällä 2017. Ellen ja Jari olivat olleet lapsettomuushoidoissa 6,5 vuotta.

Ellen arvelee, että he laittoivat hoitoihin noin 30 000 euroa.

– Viimeisten vuosien aikana puhuimme monta kertaa, että onko tässä enää mitään järkeä. Kannattaako jatkaa. Kun lopulta teimme päätöksen, että lopetamme hoidot, olo keveni heti. Sain yhtäkkiä hirveästi uutta energiaa ja elämäniloa.

Vaikka ajatus lapsettomuudesta oli aikaisemmin tuntunut sietämättömältä, nyt Ellen hyväksyi sen, että hän ja Jari voisivat elää hyvää elämää myös ilman lapsia.

– Vuosien aikana asiaa oli käsitellyt niin paljon. Itkut oli itketty. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt lopettaa hoidot vuosia aikaisemmin, mutta lääkärit antoivat aina toivoa, ja siksi me jatkoimme. Samalla kuitenkin tuhlasimme aikaa. Olisimme voineet elää arkea ilman jatkuvaa turhaa toivoa, pettymyksiä ja surua.

”Olen otettu siitä, että minuun on luotettu”

Pian on vappu. Silloin Ellenin isossa omakotitalossa Asemalla järjestetään perinteiset vappujuhlat. Juhannuksena on vielä isot kesäjuhlat, joihin on yleensä tullut jopa 30 lasta vanhempineen. Pihalle kannetaan intialaisia vilttejä löhöilyä varten, lapsille järjestetään taidepaja, heidän kanssaan rakennetaan majoja ja sirkuskoulua käyvät muksut opettavat aikuisille temppuja. Iltaisin riehumisesta ja herkuista nuupahtaneet lapset nukahtavat toiselle puolelle taloa siskonpeteihin, kun bändi vielä soittaa isossa juhlasalissa. Paksut hirsiseinät eristävät melun.

Lapset ovat päättäneet, että Ellen on aikuiseksi varttunut Peppi Pitkätossu. Onhan hänellä jopa samanlainen aarrearkku kuin Pepillä – mutta kultakolikoiden sijaan hän säilyttää siinä polttopuita.

– Talo herää henkiin, kun sinne tulee lapsia. Meillä on ollut myös lapsia usein hoidossa. Minulla on monta kummilasta ja varalasta. Ystävät ovat tehneet jopa testamentteja, että jos heille sattuu jotakin, minusta tulee lasten huoltaja. Olen otettu siitä, että minuun on luotettu.

Adoptioprosessi voi olla raskas, koska sen aikana asiantuntijat arvioivat, onko hakijoista adoptiolapsen vanhemmiksi. Ellen on kokenut tämän vaiheen omassa lapsettomuudessaan vain helpottavana.

– Meidät on jo niin monessa liemessä keitetty, että tämä on pelkkää valoa, hän sanoo. – Sitä paitsi adoptiolapsilla on traumatausta, joten on vain oikein, että hakijat tutkitaan ja lapsia suojellaan viimeiseen asti.

Kadonneen jäljillä -tv-sarjaa tehdessään hän on kohdannut adoptoituja ja huomannut, miten kova tarve kaikilla heillä on ollut saada tietää taustastaan.

– Toivon, että meillä olisi antaa vastauksia lapselle ja, jos lapsi niin haluaa, mahdollisuus tutustuttaa hänet biologisiin vanhempiinsa, mutta tällaiseen ei voi hakiessa vaikuttaa. Ja jos lapsi haluaa, tulemme matkustamaan hänen lähtömaassaan niin, että hän oppii tuntemaan sen.

Ellen Jokikunnas halusi lapsia jo nuorena. Nyt hänen haaveensa on toteutumassa.
Ellen Jokikunnas halusi lapsia jo nuorena. Nyt hänen haaveensa on toteutumassa.

”Olen koko ajan kantanut vähän liian raskasta reppua”

Yhdeksän vuotta Jarin kanssa ovat Ellenin mielestä olleet hämmentävän ristiriitaisia.

– Vaikka niihin on mahtunut lapsettomuuden takia niin paljon surua, ne ovat olleet myös aikuiselämäni parhaat vuodet. Minulla on ihana mies, olemme matkustelleet paljon yhdessä ja tehneet kaikkea kivaa ystävien kanssa.

Vuosien varrella Elleniä on vaivannut se, ettei hän ole pystynyt puhumaan lapsettomuudestaan julkisuudessa.

– Olen aina esittänyt iloista ja reipasta, vaikka olen koko ajan kantanut vähän liian raskasta reppua. En halunnut olla epärehellinen, mutta siitä oli vain liian vaikea puhua.

– Toivon, että puhumalla aiheesta julkisesti voin antaa vertaistukea lapsettomuudesta kärsiville.

Ellen haluaa myös muistuttaa, miten yleistä tahaton lapsettomuus on.

– Moni onnistuu saamaan lapsen hedelmöityshoitojen avulla, joten minulla kävi vain todella huono tuuri. Olisi hyvä kuitenkin muistaa, että joka viides pariskunta kärsii jossain vaiheessa lapsettomuudesta. Jokaisen työpaikan lounaspöydässä saattaa olla yksi, jolle aihe on kipeä.

Juttu on julkaistu Annassa 16–17/2019.

X