Ellinoora kertoo elämänsä ristiriidasta: ”Ensin toivoo, että joku huomaisi, ja sitten pelkää, mitä hän ajattelee”

Ellinooran, 25, sisällä on tapahtunut viime vuosina suuri myllerrys. Suosio ja unelmien toteutuminen pakottivat laulajan kohtaamaan oman ristiriitaisuutensa. Rohkea artisti uskaltaa myöntää olevansa edelleen usein myös pelokas ja epävarma.

Jos mielessäsi on valmis laatikko, jonne haluaisit sovittaa laulaja, muusikko Ellinooran, unohda se. Hän ei nimittäin sovi tai halua sopia sinne. Hän ei halua olla vain hauras nainen, joka laulaa melankolisia lauluja. Tai voimabiisien rohkea tahtonainen. Hän haluaa olla molempia ja kaikkea siltä väliltä.

– Liian usein meitä naisia yritetään änkeä bokseihin, joissa mahtuu olemaan vain tietynlainen. Minua se on aina ahdistanut. Siksi olen halunnut omia tyttöjen värinä pidetyn vaaleanpunaisen, neutralisoida sen ja liittää sen monenlaisiin tunnetiloihin.

Ellinooran uuden levyn nimi on Vaaleanpunainen vallankumous. Vallankumous ei kuitenkaan liity pelkästään väriin vaan myllerrykseen, joka hänen sisällään on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana. Siitä hän kertoo levyn teksteissäkin. Niissä hän näyttää koko tunneskaalansa.

– Vähän jopa harmittaa miettiä sitä tyyppiä, joka olin vielä kolme vuotta sitten. Silloin, ensimmäisenä keikkakesänäni, esiinnyin kauluspaidassa ja maiharikengissä. En ollut vielä sinut itseni ja sen kanssa, mitä haluan itsestäni antaa. Monta vuotta pelkäsin epäonnistumista.

– Jos ahdistus ja pelko ovat koko ajan läsnä, ei enää osaa olla onnellinen. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että osaisin.

”Terapiassa olen oppinut pitämään kiinni rajoistani”

Ellinooran menestys alkoi jo 21-vuotiaana. Mä en tahdo olla enää Carrie / Huutaa ”Marry me” / Joka hiton nurkalla, rallatettiin syksyllä 2015 Ellinooran ensimmäisen hitin tahdissa. Sitten tuli platinaa myynyt esikoislevy ja vuosiksi venyvä keikkaputki. Mutta levollinen onni, se pysyi juuri kurkotusta kauempana. Menestys ei tarkoittanutkaan sitä, että kaikki elämässä olisi hyvin.

– Jos minulle olisi kerrottu 17-vuotiaana, kun olin allekirjoittamassa levytyssopimusta, mitä kaikkea tulen artistina kantamaan ja kohtaamaan, en tiedä, olisinko laittanut nimeäni alle. Jouduin muuttumaan ihmisenä paljon, luopumaan osasta itsestäni ja kokemaan asioita, joihin parikymppinen ei ole vielä valmis.

– Kun saavuttaa sen, mistä on unelmoinut, iskevät myös suurimmat pelot ja paineet: miten menestystä ylläpidetään, mitä seuraavaksi, pystynkö tähän… Huomasin, että minun on pakko olla sinut itseni kanssa, jotta voin tehdä tätä työtä, jota rakastan.

Kaksi vuotta sitten Ellinoora  aloitti terapian ja käy ammattiauttajalla edelleen noin kerran viikossa.

– Siellä voin puhua ilman filtteriä, se on minun paikkani. Terapiassa olen oppinut pitämään kiinni rajoistani. Olen luonteeltani kiltti. Haluaisin, että kaikilla olisi hyvä mieli ja että osaisin tehdä kaiken oikein. Mutta aina se ei ole mahdollista.

– Koen tunteet hyvin vahvasti: surun, vihan, rakkauden… Se on antoisa mutta myös kuluttava tapa elää. Terapiassa olen saanut työstettyä jyrkkyyttäni. Minulla on pienestä asti ollut vahvat mielipiteet ja oma totuuteni. Nykyisin pyrin ymmärtämään myös muiden totuuksia.

Ellinoora on opetellut parin viime vuoden aikana hyväksymään myös sisäisiä kontrastejaan ja ristiriitaisuuksiaan. Hän on rohkea artisti mutta myös pelokas nainen, joka yrittää olla näkymätön McDonaldsin hampurilaisjonossa yöllä keikan jälkeen, ettei kukaan huutelisi mitään ikävää. Molemmat puolet ovat osa häntä.

– Tämän ammatin paradoksi on, että ensin toivoo, että voi kun joku huomaisi, ja kun joku huomaa, pelkää, mitä hän ajattelee.

Luit juuri tiivistelmän Annan kansijutusta 41/2019. Alkuperäisen jutun on kirjoittanut Sari Hannikainen. Millaisia kriisejä Ellinooralla oli matkallaan laulajatähdeksi? Mitä hän ajattelee ulkonäköpaineista ja kehonkuvastaan? Miksi hän on muuttanut suhdettaan alkoholiin? Miten Ellinoora kuvailee parisuhdetta puolisonsa Samuli Sirviön kanssa?  Lue lisää Annan numerosta 41/2019 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!