Julkkikset 4.6.2016

Enduroon hurahtanut Kristiina Komulainen: ”Parempaa meditaatiota kuin jooga”

Teksti: Elisa Hurtig Kuvat: Kuvat Paula Kukkonen/Otavamedia
Enduro-moottoripyöräilyä harrastava Kristiina Komulainen saa välillä kuulla olevansa hyvä jätkä. Sitä hän ei kuitenkaan ole. – Olen nainen. Pyöräni on tyttömäisen värinen, ja treenin jälkeen ostan pioneja.

Vapaus, vauhti ja adrenaliini. Ne ovat syitä siihen, miksi jäin koukkuun enduroon. Samanlaista vapauden tunnetta en koe missään muussa lajissa. Endurossa olen luonnon keskellä ja voin ajaa minne tahansa, kunhan vain taitoni riittävät.

Lapsena ihailin kylällämme asunutta poikaa, joka ajoi crossipyörällä. Touhu näytti mielestäni siistiltä jo silloin. Kaverillani Anulla oli tuolloin Suzuki PV-mopo sekä Pappa-Tunturi. Rälläsimme niillä metsässä.

Viisi vuotta sitten päätin kokeilla aitoa crossipyörää. Menin pienelle radalle ja muistan, kun molemmat pyörän renkaat irtosivat maasta ensimmäisen kerran. Renkaiden alla oli kaksi senttiä ilmaa, ja fiilis oli mahtava.

Enduro on minulle parempaa meditaatiota kuin jooga

Kun joogaan, ajatukseni lähtevät helposti harhailemaan, mutta endurorataa kiertäessäni minun täytyy keskittyä maastoon enkä voi ajatella mitään ylimääräistä.

En ole enää yhtä riippuvainen urheilusta kuin ennen. Aiemmin ahdistuin heti, jos en pariin päivään liikkunut. Välillä minulle kuitenkin tulee tuskainen olo, jos en pääse pyörän selkään. Varsinkin stressaantuneena mietin, että pääsisinpä ajamaan. Ajoradalla mieltäni rassaavat asiat ratkeavat itsekseen aivan eri tavalla kuin esimerkiksi juoksupolulla.

Aina en voi lähteä selvittämään ajatuksiani enduron pariin, sillä radat ovat kaukana ja ajomatka kotoani lähimmälle radalle kestää yli puoli tuntia. Siksi minulla pitää olla muitakin asioita, joiden avulla maadoittua. Niitä voivat olla vaikka pala ruisleipää tai hyvä biisi.

Jos enduro ei ole lajisi, kokeile meditaatiota.

Lue lisää: Meditaatiosta mielenrauhaa

Välillä Kristiina tuntee tarvetta pukeutua hameeseen

Treenimääräni vaihtelevat. Joskus ajan monta kertaa, toisinaan vain kerran viikossa. Viime kesänä meni vähän överiksi. Kävin ensin kilpailuissa Jämsässä. Sitten ajoin Åreen alamäkipyöräilemään ja sieltä vielä Suomen Lappiin valmennukseen, kilpailemaan ja viikoksi tuntureille. Sen jälkeen olikin laitettava hame päälle ja elettävä ihan tavallista arkea vähän aikaa.

Yhteiskuntamme on lokeroinut moottoripyörät miesten jutuksi, ja siksi jotkut hämmästelevät harrastustani. Minulle on sanottu, että olen hyvä jätkä. En minä mikään jätkä ole, olen nainen. Pyöräni ja ajoasujeni pitää olla tyttömäisen värisiä, ja eilen kun palasin treeneistä, ajoin kukkakaupan kautta ostaakseni kotiin vaaleanpunaisia pioneja. Enduro on oikeasti herkkyyttä vaativa laji. Ei tässä äijämäisellä henkseleiden paukuttamisella pärjää.

En osaa vielä huoltaa pyörääni itse, joten minulla on huoltosopimus. Ilmoittauduin syksyksi pienkonemekaniikkakouluun, joten ehkä minusta tulee vielä omatoiminen crossimekaanikko.

Lue myös:  7 vinkkiä: Näin pukeudut prinsessa Madeleinen tyyliin

Kristiina potee ramppikuumetta

Joskus minua pelottaa. Onneksi minulle ei ole sattunut radalla koskaan mitään pahempaa, mitä nyt pikku tällejä silloin tällöin. Vappuna kaaduin melko pahasti, ja vaikka seurauksena oli vain puujalka ja polviruhje, paluu pyörän selkään ei ollut helppo. Toivuttuani menin vaativalle radalle, mutta minun piti jättää harjoitus kesken; pääni ei kestänyt. Pakkasin pyörän pakettiautooni ja ajoin vajaan tunnin päähän, jotta pääsisin helpolle endurolenkille ja saisin hyvän fiiliksen.

Olen kärsinyt myös ramppikuumeesta. Kerään kilpailuihin paineita ja alisuoriudun niissä. Siksi olen käynyt mentaalivalmennuksessa ja jumpannut pelkojani.

Vanhemmiten vauhtini on hidastunut, mutta minulla on paha taipumus ajaa vähän yli taitojeni. Joskus on vain ihanaa päästellä oikein kunnolla.

Lapin kesä lumoaa Kristiinan

Kerran kesässä menen Lappiin ajamaan. Maasto on mieletön: erämaan vihreät ja vaaleanpunaiset värit, suopursun tuoksu ja märkä suo. Ajamme usein öisin. Kun keskiyöllä kipuan tunturin huipulle, aurinko paistaa ja porot juoksevat ohi, olen hetken osa lappilaista maisemaa. Sitä tunnetta ei voita mikään.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi