Julkkikset

Epäilys hiipi, nousisiko keihäsmies Oliver Helander koskaan huipulle – kertoo Seurassa, millaista on viimein olla lajin parhaimmistoa: ”Juuri tätä olen aina halunnut”

”Valmentajakin tarvitsee onnistumisia”, toteaa nuoren suojattinsa luotsi Tero Pitkämäki Seurassa. Heinäkuun MM-kisoihin Oliver Helander lähtee lähes 90 metrin kiskaisu vyöllään.

Teksti:
Tiina Torikka
Kuvat:
Juha Harju

Oliver Helander kisaa heinäkuussa tosissaan MM-mitalista.

”Valmentajakin tarvitsee onnistumisia”, toteaa nuoren suojattinsa luotsi Tero Pitkämäki Seurassa. Heinäkuun MM-kisoihin Oliver Helander lähtee lähes 90 metrin kiskaisu vyöllään.

Oliver Helander, 25, on valmis menestymään. Kesäkuun puolivälissä hän teki keihäänheiton ennätyksensä 89,83 metriä Paavo Nurmi Gamesissa Turussa. Yleisurheilufanien epäilykset siitä, nousisiko Helander koskaan aikuistasolla lajin huipulle, karisivat sen sileän tien.

”Turku oli hieno hetki. Väistämättä on niin, että urheilijan lisäksi valmentajakin tarvitsee onnistumisia. Silloin työ maistuu”, kertoo valmentaja Tero Pitkämäki, 39, Seuran yhteishaastattelussa.

”Vaikka ei sen välttämättä tarvitse olla kisatulos, kyllä harjoitusonnistuminenkin on motivoivaa.”

Suojatti unelmoi suurimmasta mahdollisesta menestyksestä tähtäimessään Pariisin olympialaiset kahden vuoden päästä. Välitavoite on Eugenen MM-kisoissa vielä heinäkuun aikana. Heitto kulkee, ja molemmissa arvokisoissa mitali on otettavissa.

”Kyllä, juuri tätä olen aina halunnut tehdä”, tunnelmoi Helander Seurassa. Hän saa keskittyä harjoitteluun ja kiertää maailmaa kilpailemassa lajin eliittiä vastaan.

Käsipalloperheestä ponnistava Helander otti keihäänheiton toiseksi päälajikseen niihin aikoihin, kun heitti 14-vuotiaana Suomen ikäluokkaennätyksen.

”Silloin aloin ymmärtää, että minulla on varmaan jotain lahjakkuutta tähän lajiin”, hän kertoo Seurassa.

Kaksikon keskinäinen kunnioitus näkyy kauas.

Suurin kysymys on terveys, sillä Helanderin heittokäsi on leikattu kahdesti.

”Oliverin kohdalla toistoja ei voi tehdä loputtomiin, sillä taustalla on sen verran loukkaantumisia. Mies olisi vielä kovempi heittäjä, jos pystyisi tekemään normaalia kovempaa heittoharjoittelua”, Pitkämäki kommentoi.

Nyt kun tulostaululla on alkanut näkyä vaikuttavia lukemia alkaa vaikuttaa, että oppipojasta olisi tulossa valmentajansa tapaan mestari.

Oliver Helanderin ja Tero Pitkämäen yhteishaastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan Seuran numerosta 28/2022.

X